Onko tämäkin Halla-ahon syy

Kun tuo Husu Hussein tuntuu olevan vikkelä poika käänteissään. Väittää itseään kivenkovaksi rehelliseksi! ILTALEHTI: ""Hussein oli huijannut Kelaa ja sosiaalitoimea.
Iltalehti uutisoi keskiviikkona omien selvitystensä perusteella helsinkiläisellä kaupunginvaltuutetulla Abdirahim ”Husu” Husseinilla olevan tunnollaan kolme vanhaa tuomiota petosrikoksista.

Iltalehti kertoo Husseinin huijanneen Kelaa ja sosiaalitoimea. Tuomiot ovat vuosilta 2001, 2002 ja 2006, ja ne on antanut Varsinais-Suomen käräjäoikeus. Kaikissa tapauksissa Hussein oli tuomittu päiväsakkoihin.

Husu oli muun muassa ilmoittanut olevansa työtön, vaikka oli ollut töissä ja saanut siksi perusteettomasti työmarkkinatukea. Yhdessä tapauksessa hän oli jättänyt ilmoittamatta suuret osa-aikatyön palkat ja erehdyttänyt viranomaisia maksamaan itselleen perusteetonta toimeentulotukea.""
7254
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Demareiden arvovallan edellä kävijä. Rinteen kultalusikka.

1Äänestä

Tämähän on melkonen veijari...

1Äänestä

Mikä on Husu ? Onko se karamellii !

Äänestä
  • Siis oikea namujen namu, joka mummon ja äidin kultavävy ehdokas. Tai. Melkein jokaisen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis oikea namujen namu, joka mummon ja äidin kultavävy ehdokas. Tai. Melkein jokaisen.

    Olipa sillä joku pyörävarkauskin aikaisemmin.
    Jostakin luin...missä oli jotain syyte tai kuulustelu papereita. Pelkkä paska koko vieraskultturinen.

    Äänestä

MTV:n+Rikospaikka-ohjelman+tietojen+mukaan+Helsingin+poliisin+väkivaltarikosyksikön+tutkinnassa+on+laajaa+etnistä+taustaa+omaava+katujengi+tai+yhteenliittymä,+jonka+epäillään+syyllistyneen+muun+muassa+kiristykseen,+ryöstöön+ja+pakottamiseen+loppukesällä+Helsingissä.https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/helsingin-poliisilla-tutkinnassa-poikkeuksellinen-etnistaustainen-katujengi-vakivaltarikosyksikko-tutkii-torkeaa-kiristysta/7624086#gs.ftcpb2Nämä+maahansaapuneet+onnistuvat+kyllä+oman+maineensa+pilaamaan.Ja+samalla+kaikkien+jopa+sen+kunnollisen+1%+maine+pilataan.

Äänestä

Husulle voi vain nauraa,
kiero tyyppi, äkkiä lähettää pois suomesta,
tai vankilaan loppuijäkseen
auomi ei huijareita tarvitse,

1Äänestä
  • Älä nyt hirttäydy vahingoniloosi.
    Kyllä meillä kotoperäisiä huijareita on riittävästi.
    Hän on tuomionsa saanut ja nauttinut ne.
    Mitenkään häntä puolustamatta pankkien rahanpesut ovat omaa luokkaansa.
    No, mutta. Miten monta kertaa voi tehdä petoksia, jotta olisi oikein napsauttaa vankeutta.
    Se voisi pysäyttää sen, että muuttuu taparikolliseksi.
    Tuohan osoittaa, ettei kunnioita maan sääntöjä. Koulutus ja asema edellyttäisi muunlaista käytöstä.

    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä nyt hirttäydy vahingoniloosi.

    Kyllä me perussuomalaiset selviämme Husun kupruista. Tuohan se äänestäjiä lisää persuille.
    Mutta selviävätkö demarit järkytyksestä, siinä pulmaa sille sektorille.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä me perussuomalaiset selviämme Husun kupruista. Tuohan se äänestäjiä lisää persuille.
    Mutta selviävätkö demarit järkytyksestä, siinä pulmaa sille sektorille.

    Toivon kepun Kulmunille voimia raskaalla saralla. Annetaan hänelle joukolla jaxuhalit!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä me perussuomalaiset selviämme Husun kupruista. Tuohan se äänestäjiä lisää persuille.
    Mutta selviävätkö demarit järkytyksestä, siinä pulmaa sille sektorille.

    Pidätkö sinä ihmisiä noin yksinkertaisina? No, jaah onhan niitä....

    Ohikulkija

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pidätkö sinä ihmisiä noin yksinkertaisina? No, jaah onhan niitä....

    Ohikulkija

    Valitettavasti+t+e+i+t+ä+yksinkertaisia,+putki-ja-likinäköisiä+on+täällä+suomessamme,+huolimatta+että+meillä+on+kohtuullisen+hyvä+koulutustaso.Tämä+ei+ole+siis+maalittamista,+vain+rehellinen+totuus.PS+23+%

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä nyt hirttäydy vahingoniloosi.
    Kyllä meillä kotoperäisiä huijareita on riittävästi.
    Hän on tuomionsa saanut ja nauttinut ne.
    Mitenkään häntä puolustamatta pankkien rahanpesut ovat omaa luokkaansa.
    No, mutta. Miten monta kertaa voi tehdä petoksia, jotta olisi oikein napsauttaa vankeutta.
    Se voisi pysäyttää sen, että muuttuu taparikolliseksi.
    Tuohan osoittaa, ettei kunnioita maan sääntöjä. Koulutus ja asema edellyttäisi muunlaista käytöstä.

    Beng

    Raiskaa ne suomalaisetkin!

    Samaa mieltä siitä, että meillä riittää kotoperäisiä huijareita ihan tarpeeksi. Siksi niitä ei tarvitsisi muualta tänne enää tuoda. Rehellinen ja työteliäs, niin tervetuloa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valitettavasti+t+e+i+t+ä+yksinkertaisia,+putki-ja-likinäköisiä+on+täällä+suomessamme,+huolimatta+että+meillä+on+kohtuullisen+hyvä+koulutustaso.Tämä+ei+ole+siis+maalittamista,+vain+rehellinen+totuus.PS+23+%

    Minä pidän itseäni laajakatseisena.
    Näöllä ei ole ajattelun kanssa mitään tekemistä.
    Ajattelu tapahtuu aivoissa.
    Mikä oikeastaan on persujen maailmankatsomus. Onko sitä.
    Persut haluavat elää omassa kuplassaan. Suomen kokoinen sopuliteltta, kuten Saksassakin 40-luvulla, kunnes...
    Muilta puolueilta on napattu paljon.
    Ei mitään uutta, rakentavaa ole persujen aatteissa vaan hajoittamista ja hallitsemisyritystä.
    Ylipäätään keskinkertaisten puolue. Älykkäällä puheenjohtajalla on helppoa. Ymmärsitkö.

    Beng
    Saathan totuuden nimissä valehdella, vai mitä? Tosin rumaa.
    Olet aivopesty. Sääli.

    Opettele kirjoittamaan Suomi isolla alkukirjaimella, jos viittaat kohtuulliseen koukutustasoon. Siis maat ja kaupungit isolla alkukirjaimella aina. Suomenkieli lauseen tai virkkeen keskellä kirjoitetaan pienellä.

    Kirjoituksestasi havaitaan kuinka vähäinen voikaan olla naisihmisen päässä tapahtuva toiminta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjoituksestasi havaitaan kuinka vähäinen voikaan olla naisihmisen päässä tapahtuva toiminta.

    Ja sinä olet sovinistisika. Oikeastaan Mulqvist.
    Tässähän eivät riitele asiat, vaan joku yksinkertainen Heppu yrittää tulevaa viikonloppuansa piristää.
    Veikkaan, ettei sulla ole stondista enää, kiitos diabeteksen, joten päätät vihata naista.
    Et ole edes vain vihainen, vaan vihaat.
    Nuoruutesi meni jo.

    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä siitä, että meillä riittää kotoperäisiä huijareita ihan tarpeeksi. Siksi niitä ei tarvitsisi muualta tänne enää tuoda. Rehellinen ja työteliäs, niin tervetuloa.

    Samaa sanoo perussuomalaiset, sanoneet jo kauan. Haittamaahanmuutto pois mutta rehelliset ja työteliäät, tervetuloa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjoituksestasi havaitaan kuinka vähäinen voikaan olla naisihmisen päässä tapahtuva toiminta.

    Kuin sydänkäyrä teho-osastolla lähes suoraa viivaa. Joillakin naisilla.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuin sydänkäyrä teho-osastolla lähes suoraa viivaa. Joillakin naisilla.

    Sinulla on näämmä ollut pelkkiä huonoja kokemuksia naisista.
    Otan osaa tai ne naiset ovat osanneet paeta.
    Tai ehkä olet muusukupuolinen ja et siitä syystä ymmärrä, mikä selittäisi kalseutesi tai sitten olet puuteripyllyinen persu, joknka mielestä persujen näkemyksistä ei saa sannoo pahhaa sannaa.

    Beng
    Lisää puuteria...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sinä olet sovinistisika. Oikeastaan Mulqvist.
    Tässähän eivät riitele asiat, vaan joku yksinkertainen Heppu yrittää tulevaa viikonloppuansa piristää.
    Veikkaan, ettei sulla ole stondista enää, kiitos diabeteksen, joten päätät vihata naista.
    Et ole edes vain vihainen, vaan vihaat.
    Nuoruutesi meni jo.

    Beng

    Taidat olla sen lajin naisia ettet kelpaa kenellekkään, yksinolohan on silloin ainut vaihtoehto.
    Älä välitä, onhan sinulla matkailu ja kirjat..

    Minulla on perhe. Se vaan, etten vihaa ketään, en vain arvosta ylimielistä suhtautumistasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taidat olla sen lajin naisia ettet kelpaa kenellekkään, yksinolohan on silloin ainut vaihtoehto.
    Älä välitä, onhan sinulla matkailu ja kirjat..

    Minulla on perhe. Se vaan, etten vihaa ketään, en vain arvosta ylimielistä suhtautumistasi.

    Sinulla on ongelma vai onko sinulla jokin alemmuuskompleksi ja sieltä hyökkäät.
    Arviointisi kelpaamisesta meni aivan metsään.
    Kuka mitenkin kelpaa kellekin.
    Perhe. Tokihan minullakin perhettä on.
    Yksityisasioista en virka, jotain mainitsin aikoinaan.
    Voisin kysyä sen, että osaatkos itse olla yksin. Viihdytkö?
    Siksipä kirjoitan mieluiten yleisistä a s i o i s t a.
    Omista mielipiteistäsi älä tee yleistä mielipidettä, sillä olet n i i n väärässä.

    Olet kyllä naisihmiseksi todellakin törkymöykky ja rasvakita.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201806272201039617

    Todennäköisesti oikeus maksaisi tuollaiselle raiskaajalle korvauksia jos sinulle noin kävisi.

    Mitä tekemistä tuolla uutisella on minun kanssani?
    Oletko ihan seonnut?
    Sairas?

    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä tekemistä tuolla uutisella on minun kanssani?
    Oletko ihan seonnut?
    Sairas?

    Beng

    Todettu: Olet oikeasti vähä-älyinen jos et linkin jälkeistä lausetta käsittänyt...
    Rautalangastako sinulle kaikki tulisi vääntää?
    Kuten heti ensin sanoin - tosi vähäistä voi olla aivotoimintasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todettu: Olet oikeasti vähä-älyinen jos et linkin jälkeistä lausetta käsittänyt...
    Rautalangastako sinulle kaikki tulisi vääntää?
    Kuten heti ensin sanoin - tosi vähäistä voi olla aivotoimintasi.

    Ja sinäkö yrität todistaa tässä älykkyyttäsi?
    Konstisi ovat todella kummalliset.
    Olet jotenkin kierolla tavalla pervertikko ja kaivat oman poliittisen agendasi läpiviemiseen kaikkea mahdollista. Sensaatiouutisia keltaisesta lehdistöstä.
    Maahanmuuttajien rikokset ovat tietenkinmtuomittavia; siitä huolehtii oikeuslaitos - siis et sinä en minä. Oikeuslaitoksen virkamiehet on palkattu sinun (mikäli olet joskus ollut työssä) ja minun verovaroin Suomen lain mukaan.
    Sinullehan on tärkeää levittää tuota Iltalehden juttua.
    Se tosin ei liity minuun mitenkään. Olen tosin asunut Espoossa.

    Beng
    Sinähän olet se > 70-vuotiaalta ja papparaiselta vaikuttava mummeli tai mummelilta vaikuttava pappa. Joka tapauksessa sinun miehesi tai naisesi elännee nyrkin ja hellan välissä. Niin olet vanhoillinen.
    Osaatkohan vaihtaa mielipiteitä asioista, muista aiheista. Epäilen.

    No. Trolli on trolli, vaikka voissa paistaisi.
    Maalitat minua, koska persuista ei saa sanoa pahhaa sannaa.
    Minua kuvottaa fanaattisuus.

    Tsiisas, mikä "älykkö" oletkaan..Et mitenkään huomaa omaa perus-suomalaisten maalittamistasi, fanaattinen lie lähimpänä totuutta sinun kohdallasi.
    Taitaa sielussasi kaivertaa joku, olisitko jotenkin kitkerä äänestämisesi vuoksi,,äänestit ilmeisesti jotakin SDP:n "petkuttajaa" ja nyt on pakon sanelemaa perus-suomalaisia yrittää kivittää.

    Nyt kuitenkin järkevänä ihmisenä "jätän tähän" , tyhjäpäisen, ylimielisen paukapään kanssa on turha
    kommentoida.

    Jaksatko yrittää ajatella asioista niin, että kaikki eivät ajattele kuten sinä, eivätkä äänestä kuten sinä.
    Sinulla on oma ongelmasi ratkaistavana: erilaisuuden sietäminen.
    Minä siedän persuja, jos argumentit ovat fiksuja. Ei ongelma. Oikeastaan ryhmänä pifän heitä aika vähäpätöisinä, koska suuri joukko lienee kaltaisiasia eli ei uppoa.
    Heitä vaan pitää vartioida, ettei jokin odottamaton pääse kukkaansa.

    Beng
    Oletan, että täällä on melkoinen joukko sinua fiksumpia. Et oikeastaan tee millekkään asialle palvelusta kirjoituksillasi, joten ihan hyvä, että vetäydyt.
    Minä, aloittamasi kiusaamisen kohteena, tulen puolustautumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tsiisas, mikä "älykkö" oletkaan..Et mitenkään huomaa omaa perus-suomalaisten maalittamistasi, fanaattinen lie lähimpänä totuutta sinun kohdallasi.
    Taitaa sielussasi kaivertaa joku, olisitko jotenkin kitkerä äänestämisesi vuoksi,,äänestit ilmeisesti jotakin SDP:n "petkuttajaa" ja nyt on pakon sanelemaa perus-suomalaisia yrittää kivittää.

    Nyt kuitenkin järkevänä ihmisenä "jätän tähän" , tyhjäpäisen, ylimielisen paukapään kanssa on turha
    kommentoida.

    Bengalitikku on mikä on, stadilaisuusko sieltä ylimielisyyden alta esiin tulee, ei kannata tosiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Bengalitikku on mikä on, stadilaisuusko sieltä ylimielisyyden alta esiin tulee, ei kannata tosiaan.

    Oletko itse alimielinen?
    Sinähän olet SE.

    Beng

    Äänestä

Voimia Husulle ja muille rodullistetuille suomalaisille... Rajat ja valkoinen ylivalta murskataan, sitten tieteellisen humanistinen ja tasa-arvoinen sosialismi voittaa

Äänestä
  • Tuliko ihan luonnostaa tuo yöllinen oksennuksesi?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuliko ihan luonnostaa tuo yöllinen oksennuksesi?

    ""sitten tieteellisen humanistinen ja tasa-arvoinen sosialismi (ISLAMISTI) voittaa""

    On parempi totuus.

    Äänestä

Persujen kannatuksen hyötyei sillä merkitystä, puolue puolueena niin vastenmielinen ettei yksikään itseään kunnioittava suostu yhteistyöhön, oppositiona lähinnä räkyttäjä.
Aloitteita osaa kuka tahansa tehdä, heidän esitykset on muitten esittämiä jo aiemmin.

Äänestä

"Onko tämäkin Halla-ahon syy"

Tänään Ylen aamussa: Alle 16 vuotiaat eivät pääse enää kyykkyyn.

Äänestä
  • No, vähät pennuista, onneksi köyhät pääsee kyykkyyn edelleen. Minäkin koska oli pakko testata eilen kuinka käy? Hyvin kävi.
    nimim kyykyssä 66 vuotta :D ja kyykystä ylös.

    Äänestä

Suosin vanhoja enemmän arvokkaita puolueita, vihreät hyväksyn tuon ilmasto muutoksen ja luontoarvojen takia, persuja inhoan pyrkyri, kansallis äärioikeistolaisena natsiuteen viittavana puolueena, puolue ei ole saavutuksillaan loistanut Sipilän hallituksessa oli apupuolueena äänimäärän takia muuten oli mitään tekemätön sakki.

1Äänestä
  • Niin, sehän onkin parempaa valehtelua, kun vihervasemmistolainen valahtelee. Mutta oikeasti tuollainen husu ei kuuluisi politiikaan laisinkaan, jos valehtelu on jatkuvaa ja ammattimaista. Toki poliitikot puhuvat muunneltua totuutta paljonkin, mutta osaavat selviytyä niistä paljastumatta valehtelijaksi.

    Äänestä

Mikael Jungner
@MikaelJungner
Tulipa juuri mieleen, että maahanmuuttajat maksavat sitten joskus myös Jussi Halla-ahon eläkkeen. Ehkä myös syöttää, juottaa ja vaihtaa hänelle uudet vaipat. Elämän kiertokulku ❤️

Satu Hassi
@satuhassi
Ellei rasistinen populismi sitä ennen saa maata niin sekaisin että myös yhteiskunnan järjestämä vanhustenhoito lakkaa.

Äänestä
  • Hassin kommenttia en ymmärrä lainkaan. Mielivaltainen kahden asian koplaaminen.
    Jos tuollaista aikuinen päättäjä pelkää, pitää aktiivisesti ajaa hoitoalan koukutuspaikkoja nuorille.
    Vähän höpöhöpöä.

    Beng
    Jungner nyt näpäytti oivasti. Osoitehan tosin voi kuitenkin olla kelle tahansa ylimieliselle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hassin kommenttia en ymmärrä lainkaan. Mielivaltainen kahden asian koplaaminen.
    Jos tuollaista aikuinen päättäjä pelkää, pitää aktiivisesti ajaa hoitoalan koukutuspaikkoja nuorille.
    Vähän höpöhöpöä.

    Beng
    Jungner nyt näpäytti oivasti. Osoitehan tosin voi kuitenkin olla kelle tahansa ylimieliselle.

    Et ymmärrä? Rajoittunut äly vaikeuttaa, se on totta, ja kohdallasi perusteeton ylimielisyys suorastaan tunkee lukijan silmille. Pitäisit pienempää suuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et ymmärrä? Rajoittunut äly vaikeuttaa, se on totta, ja kohdallasi perusteeton ylimielisyys suorastaan tunkee lukijan silmille. Pitäisit pienempää suuta.

    Hassi , vanha stalinisti voisi pitää leipäläpensä soikemmalla. Paraskin puhuja!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et ymmärrä? Rajoittunut äly vaikeuttaa, se on totta, ja kohdallasi perusteeton ylimielisyys suorastaan tunkee lukijan silmille. Pitäisit pienempää suuta.

    Minullakin on sananvapaus, kuten sinulla. Sinä käyt ihmiseen, minä teksteihin.
    Sinulla ei siis ole mitään sanottavaa, Heppu hei.
    Laita aurinkolasit. Tai ei, saatat nähdä maailman liian tummana...

    Beng

    Äänestä

  • Nuo kummatkin vaikuttaa juttuineen hölmöiltä. Taitavat olla heikko-älyisiä.

    Äänestä

Hallituksessa tulossa vaihdoksia? SDP nostaa Husun ministeriksi? Onko oikeasti totta? Onko tuollainen sitä "arvopohjaksi" sanottua toimintaa?

Äänestä
  • Höpöhöpö sun heiluville.

    Beng

    Äänestä

  • Husu ehdottomasti valtionvarainministeriksi siirtämään rahaa klaaneilleen. Ehkäpä vähän itsekin siinä sivussa siivuja napsii.
    Mutta ministerinä Husun ei tarvitse ajaa taksia, pois siitä köyhyydestä. Eikä pummia Kelaa.
    Ehkäpä Hususta tulee Kelan pääjohtaja, hänellähän on arvopohjaista kokeusta Kelan papereiden täyttämisestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Husu ehdottomasti valtionvarainministeriksi siirtämään rahaa klaaneilleen. Ehkäpä vähän itsekin siinä sivussa siivuja napsii.
    Mutta ministerinä Husun ei tarvitse ajaa taksia, pois siitä köyhyydestä. Eikä pummia Kelaa.
    Ehkäpä Hususta tulee Kelan pääjohtaja, hänellähän on arvopohjaista kokeusta Kelan papereiden täyttämisestä.

    Aivan, ja kehitysapurahoja maksetaan vain Somaliaan kohdennettuna. Luonnollisesti Husun "serkuille" jonka jälkeen hekin voisivat ostaa Rolls Roycet vaimoilleen, kuten Swasimaan kuningas teki - löytyihän kuitenkin käyttöä kehitysavullekkin?

    No, onneksi Unicef ruokkii Swasimaan rutiköyhät lapset.

    Swasimaan rutiköyhät eivät näe vilaustakaan kehitysapurahoista, kuten eivät missään muussakaan Afrikan maassa, kyllä ne Leopardihattuiset klaanipääliköt niistä huolehtivat!

    Noh, eipähän ole niiden perheessä nälkä. Vaikka setelinuotiolla ruokansa paistaisivat, sen verran reilua on rahanlähettäminen sinne.

    Nimittäin, niillä rahoilla joita on käytetty Afrikan kaivojen kaivamiseen koko manner olisi jo kuin reikäjuusto.

    2Äänestä

Persut ehdottaa henkilöautojen huollot kotitalousvähennysten piiriin, äänestäisin ehkä persuja jos koko auton käyttökustannukset vähennysten piiriin myös polttoaine kulut, myöhäisemmässä vaiheessa autonosto nolla euroa ilman rasismia.

Äänestä
  • Pöydän-kulmalla lepää lausunto tältä aamulta. (140€)
    Lääkärin määräyksestä saan jatkaa henkilö-kohtaista autoiluani.
    Sekä toistenkin kuorma-autoilua taas seuraavat viisi vuotta.
    Ei mitään vikaa miehessä.
    Siis vikaa joka estäisi täys-painoisen autoilun.
    Luottakaa siis edelleen minuun.

    H.

    Äänestä

  • Waude, siis henkilöautojen huollot kotitalousvähennyksiin!?

    Olisipa ollut jo voimassa, koska juuri maksoin uudesta laturista ja muista huolloista yli 500,-€, tosin se sisälsi myös katsastuksen, joka olikin jo myöhässä, sillä tyypillisesti luin vain alun uudistuksista, joka olisi myös koskenut minua.

    No, silti en tule koskaan äänestämään persuja.

    Äänestä

Todella todella rehellinen somali:

""""ULOSOTTOKIERRE! KOHUVALTUUTETTU "HUSU" HUSSEIN KIERRÄTTÄÄ MÄTKYT VOUDIN KAUTTA - MYÖS TARKASTUSMAKSUJA KARHUTTU!
14.11.2019 12:51
Yksi viikon puhutuimmista henkilöistä, Abdirahim "Husu" Hussein on jättänyt jäännösverojaan, kansankielellä mätkyjä, maksamatta. Puuttuvia suorituksia perii ulosottovirasto. Voudin karhuttavaksi päätynyt verovelka on yhteensä noin 2600 euroa. Lisäksi Seiskan hankkimista asiakirjoista käy ilmi, että Husulta on peritty kahta 80 euron suuruista tarkastusmaksua. Nämä saatavat on kuitenkin jo hoidettu joko maksamalla tai ulosmittauksella, mutta maksuhäiriömerkintä niistä on seurannut.""""

Äänestä

Halla-ahon syy irakilais miehen kuolema, persujen vaatimuksesta turvapaikka säädöksiä tiukennettiin 2016.

Äänestä

Husun "kaveri" Mukul Mishran asialla vaihteenvuoksi. Erikoiseksi tekee tuossa tapauksessa että lesbon raiskasi ja myös se että "paremmat" korvaukset sai koska lesbo?

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201806272201039617

Eli lesbonaisen raiskaaminen on pahempi rikos kuin tavallisen? Vai onko se sellainen "arvokysymys" sekin, nykyisinhän tuntuu että noilla poikkeuksilla on enemmän arvoa.

Äänestä
  • Mukul oli keksinyt melkoisen kierouden. Hyvä kun tuokin rotta jäi kiinni.

    Äänestä

Haukkukaa niin paljon että riittää, en hauku edes Hakkaraista, häntä vastaan ei edes sanat riitä.
PS. Juha Mäenpäästä saamme kuulla vielä monta kertaa...raastuvassa useinkin.
Haalla-aho on saanut nimensä rasismin avulla.

Äänestä
  • Pitäisikö kehua tuollaista raiskaajaa? Mukul Mishran asialla vaihteenvuoksi.

    Äänestä

Kyllä Halla-ahossa on jotain kun kansainvälisesti tunnetut äärioikestolaiset massamurhaajat tuntevat sielunveljeyttä häntä kohtaan, näin ovat manifestissaan kertoneet.
Se kertoo Halla-ahon mielenmaailmasta, eduskunnan täysistunnossa jos ihminen ei osaa muusta puhua kuin maahanmuuttosta, on ihminen yks'niittinen.

1Äänestä
  • Miksi valehtelet demukka?

    Leluhumanistilla menee persujen kasvava suosio tunteisiin

    Ps Hallista ei vieläkään ole voitettu debatissa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi valehtelet demukka?

    Leluhumanistilla menee persujen kasvava suosio tunteisiin

    Ps Hallista ei vieläkään ole voitettu debatissa

    Debatilla ei hoideta hyvinvointia, muut puolueet miettii taloutta kun Halla-aho miettii maahanmuuttoa jonka eteen hän ei laita tikkuakaan ristiin, kyllä muutkin voisi puhua maahanmuuttosta jos näkisivät sen johtavan johonkin, maahanmuutto on hoidossa ilman Halla-ahoa.
    Surkea liippari koko mies, nauttikoot kannatuksesta jonkin aikaa kunnes ihmiset kyllästyvät tyhjän puhumiseen.

    Tyhjän puhumisen, p.skan jauhamisen ja ainaisen k.settamisen hoitavat muut puolueet

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhjän puhumisen, p.skan jauhamisen ja ainaisen k.settamisen hoitavat muut puolueet

    MOT.

    Äänestä

Ei se Husu jättänytkään rasistia tienvarteen !
Siinä näkee, että taksiliikenne on nykyään epäluotettavaa.

Äänestä
  • Husu oikeassa sanoessaan, persut on rasisteja.

    Äänestä

  • Joo, eipä uskalla taksia käyttää, ties mistä syystä potkaistaan kyydistä kun tuollainen käytös on jo aloitettu, ja hyväksyttykin?

    Äänestä

Kun eivät muuta keksi, niin valittavat, että PS puhuu koko ajan vain maahanmuutosta. Kyselytunnilla ensimmäisen kysymyksen on aina esittänyt suurin oppositiopuolue. Nyt kun se on Perussuomalaiset, halutaan käytäntö muuttaa. Yrittävät välttää kielteisen huomion pohjustuksella.

PS:n kyselytuntien kysymykset:

27.06 Al-holin leirillä olevista suomalaisista
05.09 Valtionyhtiöiden palkitsemisjärjestelmistä
12.09 Hoitajamitoituksesta
19.09 Polttoaineverotuksen korotuksesta
26.09 Eurooppaan saapuneiden sijoittelusta
03.10 Tehostutetun palveluasumisen henkilöstömitoituksesta
10.10 Ulkomaisesta halpatyövoimasta ja sen houkuttelemisesta
17.10 Hallituksen perhepolitiikasta
24.10 Poliisin resursseista
07.11 Sanan- ja mielipiteenvapaudesta
14.11 Turvapaikka-asioiden käsittelystä tuomioistuinlaitoksessa

Äänestä

Näin jonkun luettelon kanssa, sen päälle todettiin kysymysten sisältävän aina viittauksen maahanmuuttoon.
Väliäkö sillä olisi vielä hyvä että hoitaisivat maahanmuuttoa mutta eivät hoida, ei kauaakaan kun helluntaiseurakuntalainen Niikko esitti päätöstä odottavat pitäsisi sulkea johonkin saareen, tarkoittiko keskitysleiriä.

Jos olisi toimittu persujen tahdon mukaan olisi ylimääräiset pakotettu poistumaan maasta, olisiko tapahtunut irakilais kuoleman tapausen kaltaisia tilanteita miten paljon, sattunut yksi tapaus oli liikaa.
Suomi toimii kuin oikeusvaltio kuuluukiin, ei uusnatsien haluamalla tavalla.

Äänestä
  • Suomella ei ole palautussopimusta Irakin kanssa, joten ei ole voinut pakkopalauttaa.
    Irakilainen on ottanut starttirahan ja vapaaehtoisesti palannut.

    Mitä tarkoitat jankkaamalla "etteivät persut hoida maahanmuuttoa"?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomella ei ole palautussopimusta Irakin kanssa, joten ei ole voinut pakkopalauttaa.
    Irakilainen on ottanut starttirahan ja vapaaehtoisesti palannut.

    Mitä tarkoitat jankkaamalla "etteivät persut hoida maahanmuuttoa"?

    Maahanmuuttajien asioita hoitaa viranomaiset annettujen ohjeiden mukaan, persut vain älämöi tehdäkseen sillä politiikkaa, ei se maahanmuutton hoitamista.

    Tapettu irakilainen ei olisi halunut palata irakiin jossa tiesi tulevan tapetuksi kuten kävi,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maahanmuuttajien asioita hoitaa viranomaiset annettujen ohjeiden mukaan, persut vain älämöi tehdäkseen sillä politiikkaa, ei se maahanmuutton hoitamista.

    Tapettu irakilainen ei olisi halunut palata irakiin jossa tiesi tulevan tapetuksi kuten kävi,

    Suku suku suvakki siinä Saimaalta

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kun tuo Husu Hussein tuntuu olevan vikkelä poika käänteissään. Väittää itseään kivenkovaksi rehelliseksi! ILTALEHTI: ""Hussein oli huijannut Kelaa ja sosiaalitoimea.
Iltalehti uutisoi keskiviikkona omien selvitystensä perusteella helsinkiläisellä kaupunginvaltuutetulla Abdirahim ”Husu” Husseinilla olevan tunnollaan kolme vanhaa tuomiota petosrikoksista.

Iltalehti kertoo Husseinin huijanneen Kelaa ja sosiaalitoimea. Tuomiot ovat vuosilta 2001, 2002 ja 2006, ja ne on antanut Varsinais-Suomen käräjäoikeus. Kaikissa tapauksissa Hussein oli tuomittu päiväsakkoihin.

Husu oli muun muassa ilmoittanut olevansa työtön, vaikka oli ollut töissä ja saanut siksi perusteettomasti työmarkkinatukea. Yhdessä tapauksessa hän oli jättänyt ilmoittamatta suuret osa-aikatyön palkat ja erehdyttänyt viranomaisia maksamaan itselleen perusteetonta toimeentulotukea.""

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu