On epäonnistunut kaikkein tärkeimmän oikeuden suojelemisessa.
Ohisalon mukaan irakilaismiehen karkoitukseen liittyvä asia on otettu esiin ministeriössä.
Suomi karkoitti irakilaismiehen 2017 irakiin, missä hänet ammuttiin kuoliaaksi melkein heti.
Ohisalon mukaan irakilaismiehen karkoitukseen liittyvä asia on otettu esiin ministeriössä.
Suomi karkoitti irakilaismiehen 2017 irakiin, missä hänet ammuttiin kuoliaaksi melkein heti.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Suomi on suorittanut murhan. Sotaan liittyen kiltti, hyväuskoinen irakilainen on saapunut Suomeen ja pakotettu takaisin Irakiin. Asia on vietävä Haagin sotarikostuomioistuimeen.
Mikäli Suomi todetaan syylliseksi on EU:n vakavasti harkittava Suomen erottamista EU:sta.
Suomi ei täytä oikeusvaltioperiaatetta, rakenteellisesta korruptiosta on todisteita. mediajulkaisukin aiotaan lopettaa, Siinä riittävästi syitä.
Edes Unkarikaan ei pysty tällaisiin käsittämättömiin raakuuksiin.
Kai EIT on annettava selitys, ja siihen se jää, viikon päästä ei kukaan muista tapausta.
Oli kuulemma ollut irakin sisäministeriön palveluksessa.
Tälläisessa tapauksessa on Suomen sisäministeri Ohisalo lähetettävä Irak:iin suorittamaan julkinen sukupuolisiveellisyyttä loukkaava esiintyminen, esimerkiksi ilman minkäänlaista kaapua..jonka jälkeen luonnollisesti saa kivittää vapaasti hänet.
Suomella ei ole Irakin kanssa palautussopimusta, joten irakilaisen on täytynyt ottaa starttiraha ja palata vapaaehtoisesti.
En ole nähnyt yhdessäkään mediassa mainitun, että pakkopalautussopimusta ei ole.
Onko meillä ylhäällä mainittujen EU-periaatteiden vastaisina toimina myös korruptoitunut media, joka pimittää kansalta oikeaa, luotettavaa tietoa .
Edustaako mediamme poliittista aatesuuntaa luotettavuuden sijaan?
Suomi ei ole erityisasemassa.
Aivan. Erottamisen perusteet ovat olemassa kuten ylempänä sanottiin.
Mikä erottaminen