Korvat heiluivat kyselytunnilla.

Kiihkeää puhetta hoitajamitoituksesta ja hoitajapulasta.
Puhetta, mistä saadaan yli 4000 hoitajaa.
Samaan aikaan 12 000 lähihoitajaa ovat YT-neuvotteluiden piirissä.
Ehdotetaan palkattomia vapaita, lomautuksia, siirtoja toisiin tehtäviin, irtisanomisia.
Budjetit tehty tietoisesti alimitoitetuiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta.
Säästöjä vaan haetaan kunnissa, eikö ministerit tiedä ollenkaan, missä ruohojuuritasolla mennään.
4378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Seurasin keskustelua hoitaja mitoituksesta, korvaan kävi kun persu Juvonen esitti että persut haluaa laitettavan 50 miljoonaa hoitaja mitoitukseen niin Kiuru sanoi hallituksen laittavan 230 miljoonaa. Saa nähdä pystytäänkö tällä hallituskauden aikana 4000 hoitajaa nykyisten lisäksi, siis lisäksi kun poistuma kiihtyy.
Kiuru on tosiaan halunnut mitoitusta nostettavan vuodesta 2011, nähtäväksi jää vaikka rahat löytyy.

Pertikki

3Äänestä
  • Aloittaja

    Sotesopan venuminen sotki kuntien kaavailuja.
    Kuntienkin veroprosentit vaihtelevat 17-22,50. Valtionosuuksilla sitä voitaisiin tasata, mutta niitäkin kait on jäädytetty.

    1Äänestä

  • Satutäti Kiurun puheistahan ei kukaan saa selvää. Sanomiset vaihtuvat joka kerta kysyttäessä ja vastaukset eivät yleensä liity kysymykseen.

    Äänestä

Kepu-Kokoomus-hallitus mokasi soten, (jonka erikoisasiantuntija ryhmä yksistään maksoi 200 miljoona, vaikka hallitus ei kuunnellut sitä ollenkaan)
Sotemokan seurauksena kuntien talous meni kuralle, nyt ne joutuu irtisanomaan jopa hoitajia. Se on siis edellisen hallituksen pieleen mennyttä politiikkaa, jonka seuraukset toteutuvat nyt.

Äänestä
  • Perussuomalaiset toiseksi suurimpana puolueena oli myös hallituksessa 2015-2017.

    Se tuntuu usein unohtuvan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perussuomalaiset toiseksi suurimpana puolueena oli myös hallituksessa 2015-2017.

    Se tuntuu usein unohtuvan.

    Persutan siellä tosiaan sössi myös, mutta onneksi ovat niin mitäänsaamattomia aloitekyvyttömiä etteivät pahempaa saaneet aikaan. Niitten kaikki aika menee rasismiin
    ja sen levittämiseen.

    Äänestä

  • 28 vuotta sekoomuksella on ollut tahtipuikot käsissä. siinä se oikea syy ja seuraus on.

    Silti ne äänestävät heitä, vaikka nenille on tullutniin palkankorotus lupauksissa kun muussa, Vai vieläkö muistatte millainen "työväenpuolue " se oli mainosten mukaan ?

    500mk/kk lisää sairaanhoitajille ;)

    Nyt toinen niin sanottu "työväenpuolue" lupaillu 100€/kk eläke resukoille ;)

    https://youtu.be/UoghJOQoj0w

    Äänestä

Aloittaja: Älä tee aloituksia, joista et ole varma, että tiedätkin niistä jotain.
Jätä politiikka-aloitukset.

1Äänestä
  • Nimimerkki on vielä menneiden korvaheiluttajien lumoissa, eikä taida siitä toetakaan!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Perustele väitteesi.

    Äänestä

  • Et sitten tiennyt, että aloittajalla on politiikka isänsä puolelta veressään.
    Isänsähän oli maakunnan kuulu politikko.

    Hoitoalan asiat hänellä on lähellä sydäntään oman ammattinsa puolesta.

    1Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Et sitten tiennyt, että aloittajalla on politiikka isänsä puolelta veressään.
    Isänsähän oli maakunnan kuulu politikko.

    Hoitoalan asiat hänellä on lähellä sydäntään oman ammattinsa puolesta.

    Aika on jättänyt aloittajan aivoista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Aika on jättänyt aloittajan aivoista.

    Näytät keskittävän voimasi minun haukkumiseeni.
    Kykenetkö yhtään asiallista kommenttia saamaan aivoistasi ulos itse asiasta.

    1Äänestä

Pöljä. Jos rahaa ei ole, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä "alimitoitettu"
sosiaali- ja terveyspalvelujen budjetti.
Ei koskaan ole mihinkään tarpeeksi rahaa, katsos kun me pikkumaiset veronmaksajat emme suostu maksamaan enemmän veroa.

Kansa huutaa palveluja, mutta samaan aikaan haukutaan hallitus että ei saa velkaa ottaa.
Mistä, aloittaja, ehdotat että otetaan rahat riittäviin palveluihin ???
Valtiolla sattuu olemaan muutama muukin rahanreikä ja sote-sektori vie kohta puolet budjetista. Ei hoitajat ole ainoa sote-sektorin ongelma.

Äänestä
  • Aivan ja Suomen kallein rahareikä eduskunta, muuten olen jo 40 vuotta katsellut kun poliitikot laittaa Suomen taloutta ja työllisyyttä kuntoon, no miten on mennyt?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan ja Suomen kallein rahareikä eduskunta, muuten olen jo 40 vuotta katsellut kun poliitikot laittaa Suomen taloutta ja työllisyyttä kuntoon, no miten on mennyt?

    Juu niin on, turhin puolue on ollut persut, hallitus toimisi sujuvammin ilman heitä, mitä persu on historiansa aika saanut aikaa, edelliseen hallitukseen kelpasitte kun Sipilä tarvitsi enemmistön takia, Sipilä ja Orpo hoiti hallitusta, uunot seurasi vain mitä neuvottiin, osaaminen puuttui persuilta.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Politiikkojenasia on pohtia mihin verorahat jaetaan. En tehnytkään aloitusta kaikista rahanreiistä, vain tämän yhden asian otin puheeksi.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Siis kunnissa rahaa varattu sotemenoihin liian vähän kustannuksiin nähden, jotka on voitu ennakoida.
    Kenties oltiin liian optimistisia soten suhteen, kuluthan olisivat siirtyneet maakunnille.

    Ps. en koe olevani pöljä.

    1Äänestä

  • Ei taida olla aloittajan asia sanoa mistä rahat otetaan.

    Alimitoitettu budjetti ei ole meistä veronmaksajista kiinni,

    se on kiinni hallituksen ylimitoitetuista lupauksista ja
    huuhaa harhautuksista.

    Luulisi nyt hallituksen herrojen tietävän, jo kokemuksestakin, ettei
    kaikille kannata luvata kaikkea kaunista ja hyvää.

    Hoitajamitoituksen piti olla vain yksi nuijankopautus ja sillä selvä,
    ei ehkä olekaan ja siksi korvat heiluvat.

    1Äänestä

  • Onpahan lapsellinen sanonta, kuin jostakin satukirjan esimerkkitarinoista pikku Pekalle joka valehteli.

    Ei asiat mene niin yksinkertaisesti eteenpäin vain nuijan kopautuksella, niin jos kuvittelee joutuu näkemään heiluvia korvia vähän joka taholla.


    vemmelsääri

    Äänestä

  • Eliaana kirjoitti:

    Politiikkojenasia on pohtia mihin verorahat jaetaan. En tehnytkään aloitusta kaikista rahanreiistä, vain tämän yhden asian otin puheeksi.

    Asian josta et mitään ymmärrä.
    Opettele ihan arkitasolla budjettia.
    Jos sulla on rahaa vain yhteen leipään, niin millä ostaisit kaksi ?

    Äänestä

  • Kerätyistä verorahoista kaikki on kiinni. Ei ennen budjetin tekoa voi tietää mihin raha riittää.
    Osa kansasta tuntuu vaativan kaikkea heti ymmärtämättä, ettei se ole mahdollista.
    Kansa on kuin lapsi, joka toivoo joulupukilta kaiken mahdollisen ja sitten pettyy pukkiin
    kun pukilla (vanhemmilla) ei olekaan kaikkeen rahaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerätyistä verorahoista kaikki on kiinni. Ei ennen budjetin tekoa voi tietää mihin raha riittää.
    Osa kansasta tuntuu vaativan kaikkea heti ymmärtämättä, ettei se ole mahdollista.
    Kansa on kuin lapsi, joka toivoo joulupukilta kaiken mahdollisen ja sitten pettyy pukkiin
    kun pukilla (vanhemmilla) ei olekaan kaikkeen rahaa.

    Kerätyt verovarat ei oikein kasva, on joitakin yhtiöitä tuo voittoa,
    Alkoholi ja tupakka ei tuo verotuloja entiseen malliin, veikkausta tullaan karsimaan, liikenne sakot on vähentyneet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerätyistä verorahoista kaikki on kiinni. Ei ennen budjetin tekoa voi tietää mihin raha riittää.
    Osa kansasta tuntuu vaativan kaikkea heti ymmärtämättä, ettei se ole mahdollista.
    Kansa on kuin lapsi, joka toivoo joulupukilta kaiken mahdollisen ja sitten pettyy pukkiin
    kun pukilla (vanhemmilla) ei olekaan kaikkeen rahaa.

    Kyllä se on budjetin tekijän velvollisuus katsoa,
    että tulot ja menot ovat tasapainossa ,
    niin se on yksityisellä ihmisellä ja perheellä
    yrityksillä ja valtiollakin,
    eli hallitus se ehdottaa lait joilla veroja kerätään
    ja tekee suomen kansan budjetin.

    Ei verorahoja summamutikassa kerätä ja sitten katsota mihin ne riittävät.
    hupsista huijaa, eipäs riitä mihinkään, konkurssihan siitä tulee.

    Tämä hallitus on kyllä aika konkurssikypsä hallitus, jos se ei saisi lainaa ulkomailla niin huonosti kävisi, lainalla maksetaan ylimitoitetut lupaukset.
    mutta Rinteen on niin helppoa luvat suu vaahdossa vaikka mitä koska on tottunut elämään muitten rahoilla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Onpahan lapsellinen sanonta, kuin jostakin satukirjan esimerkkitarinoista pikku Pekalle joka valehteli.

    Ei asiat mene niin yksinkertaisesti eteenpäin vain nuijan kopautuksella, niin jos kuvittelee joutuu näkemään heiluvia korvia vähän joka taholla.


    vemmelsääri

    Sanonta on aivan yleinen.
    Ei täällä kukaan niin tyhmä ole, että kuvittelisi jonkun asian olevan vain nuojan kopautuksen takana.
    Kyse on siitä, että poliitikonkin pitäisi vaalikiimassaan edes vähän ajatella, mitä ulos suoltaa.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Eliaana kirjoitti:

    Sanonta on aivan yleinen.
    Ei täällä kukaan niin tyhmä ole, että kuvittelisi jonkun asian olevan vain nuojan kopautuksen takana.
    Kyse on siitä, että poliitikonkin pitäisi vaalikiimassaan edes vähän ajatella, mitä ulos suoltaa.

    siis nuijan kopautuksen

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Asian josta et mitään ymmärrä.
    Opettele ihan arkitasolla budjettia.
    Jos sulla on rahaa vain yhteen leipään, niin millä ostaisit kaksi ?

    Butjettini on aina ollut plussan puolella ja ansio on ihan omani.
    ´´Jos silla on rahaa vain yhteen leipään, niin millä ostat kaksi.´´
    Näin yksinkertaista ei ole verorahojen käyttö.
    Kyse on arvovalinnoista. Mitähän, jos räksyttämisen sijaan perehtyisit vaikka siihen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kerätyistä verorahoista kaikki on kiinni. Ei ennen budjetin tekoa voi tietää mihin raha riittää.
    Osa kansasta tuntuu vaativan kaikkea heti ymmärtämättä, ettei se ole mahdollista.
    Kansa on kuin lapsi, joka toivoo joulupukilta kaiken mahdollisen ja sitten pettyy pukkiin
    kun pukilla (vanhemmilla) ei olekaan kaikkeen rahaa.

    Budjetti eli talousarvio on nimenomaan arvio siitä, minkä verran tuloja on saatavissa ja mihin niitä käytetään.

    Äänestä

Ongelma hoitajien koulutus pitäisi saada käyntiin, hoitajamitoitus ei onnistu tällä kaudella,jos lisätarve 4000 tarvitaan entisten lisäksi on koulutuksessa oltava paljon paljon enemmän ja osa koulutetuista häipyyy muihin töihin, huonosti palkattu ala ei kiehdo on avuksi saatava todennäköisesti maahanmuuttajia, koulutusjaksossa kerkii tulla välttävä kielitaito.
Tämä arvio ihmiseltä joka ei perillä alasta, saahan sitä kirjoitella.

Kiuru joutuu vielä vastaamaan satoja kertoja opposion painostukseen milloin hoitaja mitoitus on valmis, Persu Juvonen ainakin harvase päivä tinkaa entisenä hoitajana laittakaa mieleen ja seuratkaa, ihmettelen eilen vielä kerra persujen esitys 50 miljoonaa mitoitukseen esittivät ylpeänä kun Kiuru sanoi ettei se riitä kuin alkuun niin missä persujen osaaminen, Kiuru sanoi alkuun varattu 230 miljoonaa 50 sijasta.

Toinen mistä oppositio kivittää hallitusta on työttömyys, oikein tavoite on oltava korkealla, Sipilä sai työllisyyden 72,6 , luku jota ei taida suomen historiassa olla ikinä, Sipilä osaisi vieläkin kun olisi tilaisuus, Harakka ei onnistu, hyvä jos nykyisen tilanteen saa pysymään, Rinteen ollessa valtiovarainministeri tuli työttömiä 100 000 lisää, Orpon kautena 140 000 työllistetttyä lisää.
Vissi ero, vienti supistuu siinä ongelma joka ei korjaan noin vain.

Pertikki

2Äänestä
  • Aloittaja

    Jos hoitohenkilökuntaa käytettäisiin siihen, mihin he ovat koulutetut, resursseja vapautuisi siitäkin.
    Eli siivoukseen, ruokahuoltoon, vaatehuoltoon omat ammattilaisensa.
    Vanhustenhoidossa pitäisi olla kielitaito hallinnassa.
    Esim. Olin erään kerran potilaani kanssa (siis vanhus) lääkärin vastaanotolla. Lääkäri oli virolainen, puhui auttavasti suomea.
    Kun tulimme sieltä ulos, potilas kysyi, että mitä se puhui, kun en ymmärtänyt mitään.
    Selitin tietysti asian.
    Siis kaksi asiaa: potilas ei ymmärtänyt lääkärin puhetta ja asian kertomiseen potilaalle meni tupla aika.
    Sen jälkeen, kun soveltuvuuskokeet lopetettiin, alalle on tullut huolestuttavan paljon sille soveltumatonta väkeä.
    Pelkkä koulutus ei takaa hoidon laatua.
    Oppositio on räksyttänyt aina ja se kai kuuluu toimenkuvaan.
    Jokainen puolue sen homman osaa vuorollaan.
    Mielenkiintoista tuo luku 230 miljoonaa, no nähtäväksi jää.

    Äänestä

Omaisten vastuuta perheensä/sukunsa vanhuksista voisi lisätä. Näin on monissa muissa kulttuureissa, ja ollut ennen Suomessakin.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Tähän suuntaan varmaan tähdätään ja myös siihen, että ihmiset käyttäisivät varojaan omaan hoitoonsa.
    Esim. käänteiset asuntolainat.

    Äänestä

Pekka Tikka 15.11.2010 klo 10.11 toteaa.

Eduskunnan kyselytunti on nyt PS:n kyselytunti maahanmuuttosta.

Kai Mykkänen totesi tässä yksi päivä sitten, perussuomalaisten puheissa on havaittavissa maahanmuuttoa.
Mitä sitä muuttamaan kun kymmenvuotta on heidän johtaja puhunut, aina aiheesta löytyy uusia vivahteita.

Äänestä

Onko totta, että SDP on nostamassa Husun ministeriksi?
Ilmeisesti know-how erilaisiin vedätyksiin olisi jo olemassa, eli täysin sopiva?

Äänestä
  • Pönttö.

    Äänestä

Yle uutisisssa näky otsikko, Verkkouutiset on kokoomuksen äänenkannattaja.

Verkkouutiset kirjoittaa aiheesta, vilkaisin sivulle , iso liuta persuja kommentoi aihetta kärhäkkäästi, ei itse kokoomukselaisia ollu, kyllä huomaisi tyylistä.

Kokoomuksen kannattajana käyn sivulla päivittäin, yleensä persut yrittää esittää viisaita ajatuksia he kaikkea muuta pelkkää rahvaan omaisuutta ettei kirjoittajasta voi erehtyä.

1Äänestä
  • Oletko muuten Pertikki pannu merkille, että kokoomuskin on alkanut ajamaan tuota maahanmuuttoa tiukentavaa kantaa? Pidätkö rahvaanomaisena siinä tapauksessa?
    "Oman" puolueesi joka nyt selvästi lähtemässä perus-suomalaisten linjoille asiassa.

    Ruotsissa,,meidän mallimaassamme SD, sikäläisten "persut" on jo "hyväksytty" monen puolueen taholta, ja niin tulee käymään Suomessakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko muuten Pertikki pannu merkille, että kokoomuskin on alkanut ajamaan tuota maahanmuuttoa tiukentavaa kantaa? Pidätkö rahvaanomaisena siinä tapauksessa?
    "Oman" puolueesi joka nyt selvästi lähtemässä perus-suomalaisten linjoille asiassa.

    Ruotsissa,,meidän mallimaassamme SD, sikäläisten "persut" on jo "hyväksytty" monen puolueen taholta, ja niin tulee käymään Suomessakin.

    Kyllä haitallinen maahanmuutto tiedostetaan joka puolueessa ei minään mielyttävänänä asiana, ei sitä voi sivuuttaa pelkällä olankohautuksella. Suomi ilman perussuomalaisia käsittelee sitä realisesti tosiasiana, eivät huutele siitä toreilla, tilannehan on korjaantumassa ei pahenemassa ja sen kanssa on elettävä.

    1Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Kyllä haitallinen maahanmuutto tiedostetaan joka puolueessa ei minään mielyttävänänä asiana, ei sitä voi sivuuttaa pelkällä olankohautuksella. Suomi ilman perussuomalaisia käsittelee sitä realisesti tosiasiana, eivät huutele siitä toreilla, tilannehan on korjaantumassa ei pahenemassa ja sen kanssa on elettävä.

    Niin se vaan Pertikin mieli muuttui kun omakin puolue alkoi maahanmuutto kielteiseksi.
    (tuuliviiri koko mies)

    Äänestä

Kiuru satuilee ja sekoilee puheissaan,kuten koko surkea "hallitus."
Omiin palkkoihinsa ja isopalkkaisiin avustajiin kyllä löytyy rahaa,kansalaisista ei ole niin väliä,kunhan saivat heidän äänet suuria lupaamalla,valehtelemalla.

Äänestä

Emeritusprofessori Olli-Pekka Ryynänen ja Aaltoyliopisto, 4000 hoitajatarve pohjautuu jos 0,7 otettaisiin käyttöön välttömästi, eihän se mitenkään onnistu, vanhusten määräten kasvaessa myös hoitaja tarve kasvaa toteaa Rytkönen.
Uusia hoitajia tarvitaan 2025 laskentatavasta riippuen jopa yli 11400, tavoite on karkaamassa.
Tulee käymään niin että hoitajat ja rahat eivät riitä, näin ollen kansa voi rauhassa syyttää systeemiämme, mitä se hyödyttää kun ei ole mahdollisuutta, Kiurun tilalla on toinen ministeri vielä pahemman haasteen edessä.
Kokoomuksen Orpo voi todeta ettekö muista kun talvella 2018-2019 totesin ettei mitoitus ole oleellista ja jokainen puolue haukkui minut.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Orpo ei olllut sanomisissaan täysin väärässä. Ei vaan ole osannut ilmaista asiaa selkeästi.
    Hoitajien määrän tarve riippuu hoidettavien hoidon tarpeesta.
    Karrikoitu esimerkki: Jos on 20 potilasta, joissa vaikkapa 3vuodepotilasta ja muut pesee pukee, menee ruokasaliin itse, ulkoilee, 0,5 riittää kyllä.
    Jos taas on sama määrä potilaita, jotka kaikki ovat suuresti autettavia, ei edes 0,7 ole yhtään liikaa ja jos siihen vielä syntyy joku akuuttitilanne lisäväkeä tarvittaisiin välittömästi.

    Äänestä

Ensin on tarkoitus saada hoitajamitoitus 0,5 tasolle niissä paikoissa, joissa se on alle sen. Niitäkin on. Suomessa ei laitoshoitoon juuri pääse enää, jos ei ole tehostetun hoidon tarpeessa eli on lähes toimintakyvytön. Eli alle 0,5 mitoituksen paikoissa tarve on akuutein.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Eliaana kirjoitti:

Kiihkeää puhetta hoitajamitoituksesta ja hoitajapulasta.
Puhetta, mistä saadaan yli 4000 hoitajaa.
Samaan aikaan 12 000 lähihoitajaa ovat YT-neuvotteluiden piirissä.
Ehdotetaan palkattomia vapaita, lomautuksia, siirtoja toisiin tehtäviin, irtisanomisia.
Budjetit tehty tietoisesti alimitoitetuiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta.
Säästöjä vaan haetaan kunnissa, eikö ministerit tiedä ollenkaan, missä ruohojuuritasolla mennään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu