Miniverso onkin Maxitorso

Päiväkodeissa on vuonna 2019 trendinä opettaa lapsille, että Miniverso-ajatuksen mukaisesti lapset keskenään ratkaisevat riitansa pyytämättä anteeksi esimerkiksi vääryyttä kohdanneelta. Niinpä jos Kalle lyö pari vuotta nuorempaa Villeä ja Ville tulee itkien hoitajan luokse, niin hoitaja ei saa ehdottaa, että Kalle pyytäisi anteeksi Villeltä, että on ollut väkivaltainen. Sen sijaan lasten on ryhmässä kerrottava hoitajalle, miksi Kalle löi Villeä. Kenties Ville oli Kallen tiellä tai käyttäytyi ärsyttävästi, kun sai korvilleen, eli se oli kokonaan Villen syytä. Mitä tämmöisesti seuraa tulevaisuudessa? Todennäköisesti Villen sieluun jää arpi tapahtuneesta ja hän katkeroituu ja kovettuu ja eräänä päivänä, kun hän on isompi poika, hän lyö jälleen jotain pienempäänsä korville... ja kenties on seuraava kouluampuja? Eli päiväkodissa opetettu miniversomalli onkin maxitorso tulevaisuudessa. Enää ei tarvitse pyytää anteeksi, vaan sovittelu on yksinomaan niskan päällä olevan jengin päätettävissä. Onko tämä nyt sitä demokraattista kasvatusta ja tästäkö sitten kehittyvät tulevaisuuden hoitajat vanhuksille ja sairaille?
090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Päiväkodeissa on vuonna 2019 trendinä opettaa lapsille, että Miniverso-ajatuksen mukaisesti lapset keskenään ratkaisevat riitansa pyytämättä anteeksi esimerkiksi vääryyttä kohdanneelta. Niinpä jos Kalle lyö pari vuotta nuorempaa Villeä ja Ville tulee itkien hoitajan luokse, niin hoitaja ei saa ehdottaa, että Kalle pyytäisi anteeksi Villeltä, että on ollut väkivaltainen. Sen sijaan lasten on ryhmässä kerrottava hoitajalle, miksi Kalle löi Villeä. Kenties Ville oli Kallen tiellä tai käyttäytyi ärsyttävästi, kun sai korvilleen, eli se oli kokonaan Villen syytä. Mitä tämmöisesti seuraa tulevaisuudessa? Todennäköisesti Villen sieluun jää arpi tapahtuneesta ja hän katkeroituu ja kovettuu ja eräänä päivänä, kun hän on isompi poika, hän lyö jälleen jotain pienempäänsä korville... ja kenties on seuraava kouluampuja? Eli päiväkodissa opetettu miniversomalli onkin maxitorso tulevaisuudessa. Enää ei tarvitse pyytää anteeksi, vaan sovittelu on yksinomaan niskan päällä olevan jengin päätettävissä. Onko tämä nyt sitä demokraattista kasvatusta ja tästäkö sitten kehittyvät tulevaisuuden hoitajat vanhuksille ja sairaille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu