Raportti naiselle

Anonyymi

On aivan uskomaton ikävä ollut taas sinua nainen, vaikka en siitä olekaan raportoinut joka päivä. Olen oikein ihmetellyt sitä sulokkuutta ja kauneutta, minkä omaat ja tahtoo siinä henki salpautua ja sanat loppua, kun pitää yrittää mielessä ja sydänalassa olevaa kuvailla näin arkiseen tilaan kuin mitä raportti on. Onhan siinä eroa, kijainvänkyrät, ja sorja neitonen, vaikka et olekaan enää teini iältäsi. On sitä ihmettelyä riittänyt sun äärellä, ja sanoisin, että ihmettelyllä ei taitaisi olla mitään rajaa, jos pääsisin hiukankin lähemmäs toteuttamaan unelmaani. Unelmani näet liittyvät aina sinuun, ja oikeastaan unelmointikyky onkin mennyt tukkoon takiasi, koska en enää osaa unelmoida mistään muusta kuin sinusta ja sinuun liittyvästä ja siitä, mitä mahtaisi elämä olla ja miltä maistua, jos saisin oleskella ihan siinä vieressäsi. Ja kyllä vain, muiden naisten rinnalla sinä olet poikkeuksellinen kaikilla mittareilla, näin siis sen mukaan, mitä sinua tunnen. Ja voisin väittää jonkin verran tuntevani, enhän muuten olisi sinusta niin perinpohjin sekaisin. Enhän minä tuntemattomiin naisiin sekaannu.

59

596

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Etkö muka? Etkö ole vuosia täällä viettänyt?

    • Anonyymi

      Oletko kenties hullu?

    • Anonyymi

      No juu, se oli mielenkiintoinen kirjoitus...

    • Anonyymi

      Sydän <3

    • Anonyymi

      Aivan ihana kirjoitus <3 Mutta millään en voi omia.

    • Anonyymi

      Jännästi kirjoitettu😊❤

      • Anonyymi

        Ehkä sellaisen mielestä joka ei manipulointia tunnista?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä sellaisen mielestä joka ei manipulointia tunnista?

        😂 Tämä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä sellaisen mielestä joka ei manipulointia tunnista?

        Onko tämä aloitus taas sitä ylistämällä alistamista? Olen itse joskus törmännyt sellaiseen, menee hyvin äkkiä ohi koko huuma mieheltä. Ensin olet koko maailmankaikkeus tälle ihmiselle, seuraavassa hetkessä et yhtään mikään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämä aloitus taas sitä ylistämällä alistamista? Olen itse joskus törmännyt sellaiseen, menee hyvin äkkiä ohi koko huuma mieheltä. Ensin olet koko maailmankaikkeus tälle ihmiselle, seuraavassa hetkessä et yhtään mikään.

        Epävakaat idealisoivat, ihastuvat intensiiviseti, mutta pian tuo vaihtuu vähättelyyn. Kun huomaa että idealisoitu kuva ei vastaakaan todellisuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epävakaat idealisoivat, ihastuvat intensiiviseti, mutta pian tuo vaihtuu vähättelyyn. Kun huomaa että idealisoitu kuva ei vastaakaan todellisuutta.

        Ei se vastaa koskaan. Olen joutunut toteamaan, että olen ollut se pettymys 😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämä aloitus taas sitä ylistämällä alistamista? Olen itse joskus törmännyt sellaiseen, menee hyvin äkkiä ohi koko huuma mieheltä. Ensin olet koko maailmankaikkeus tälle ihmiselle, seuraavassa hetkessä et yhtään mikään.

        Yritätkö naista satimeen?⛓️🔐


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se vastaa koskaan. Olen joutunut toteamaan, että olen ollut se pettymys 😂

        Kuinka nii


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka nii

        Viittaan tuohon 00.14 kirjoitukseen. Idealisoimalla toisen, tulee vastaan väistämättä pettymys. Oikeassa ihmisessä on hyvän lisäksi huonoa.


    • Anonyymi

      Kyllä se S nainen 30 sut huolii. No worries

    • .... En kommentoisi näitä...
      Pistäisin piirongin laatikkoon tai...

      🐅

      • Anonyymi

        Vakipalstalaiset näyttävät kontroilloivan muita?


    • Anonyymi

      Oliko aloittaja sinun tunteesi näin voimakkaita kun viimeksi olit hänen kanssaan tekemisissä? Noin kymmenen vuotta ajassa taaksepäin? Lukiessani raporttejasi, mieleen nousee, että olet kerennyt vuosien saatossa tutkia ja pohtia tunteitasi ja suhdetta häneen tunteiden ja tekojen kautta..

      • Anonyymi

        Tunteet ovat olleet voimakkaita aina häntä kohtaan, nyt vain entistä voimakkaampana. Tunteita ja tekoja, niitä molempia on ja on ollut. Ja tunnemme toisemme.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunteet ovat olleet voimakkaita aina häntä kohtaan, nyt vain entistä voimakkaampana. Tunteita ja tekoja, niitä molempia on ja on ollut. Ja tunnemme toisemme.

        Miksi et ota häneen yhteyttä IRL? Kauniisti aina kirjoitat raporttisi ja hienosti avaat tunnemaailmaasi. Hän varmasti haluaisi kuulla kaiken kauniin sinun sanomanasi.


    • Anonyymi

      Tämä olisi ihan valmis rakkauskirje lähetettäväksi.

      • Anonyymi

        Postilakko..... 📝📬💌.... En usko, että lähettää....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Postilakko..... 📝📬💌.... En usko, että lähettää....

        Voihan sen laittaa sähköpostillakin? Tai jos tietää missä asuu ja on postilaatikko niin jättää sinne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan sen laittaa sähköpostillakin? Tai jos tietää missä asuu ja on postilaatikko niin jättää sinne.

        Kirjoita viestillä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoita viestillä

        Tai jossaki


    • Anonyymi

      Kertoisitko jotakin itsestäsi?

    • Anonyymi

      Onko nämä raportit M naiselle? Joskus otsikossa mainittu M

      • Anonyymi

        Mun nimen eka kirjain on M. Jos oot sinä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun nimen eka kirjain on M. Jos oot sinä

        Miehen eka kirjain on M niinkö? Nähtiin n 10 v sittenkö työasioissa toimistossa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehen eka kirjain on M niinkö? Nähtiin n 10 v sittenkö työasioissa toimistossa?

        Ei. Naisen nimi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei. Naisen nimi

        Oma eka kirjaimesi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma eka kirjaimesi?

        M nainen olen. Jos oot sinä. Ja jos et oo nii vaikutan säälittävältä :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        M nainen olen. Jos oot sinä. Ja jos et oo nii vaikutan säälittävältä :)

        Miehen eka kirjain?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehen eka kirjain?

        E ja sun pitäs tietää


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        E ja sun pitäs tietää

        Sitte ei tietoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        E ja sun pitäs tietää

        No mikö sulla on


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mikö sulla on

        Mulla ei oo mittää välii. Täällä menee kaikki väärille ihmisille🤨


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        E ja sun pitäs tietää

        Oletko Eino?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        E ja sun pitäs tietää

        Täytyy olla Esa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        E ja sun pitäs tietää

        Aloittajan etunimi ei ala E:llä.


    • Anonyymi

      Kuinka sulla ap riittää aikaa ja energiaa tällaiseen? 😉

      • Anonyymi

        Kuka Esa?


      • Anonyymi

        Kun sinä olet kyseessä, energiaa riittää kyllä. Aikaakin on sinua varten, jos sitä minulta haluat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun sinä olet kyseessä, energiaa riittää kyllä. Aikaakin on sinua varten, jos sitä minulta haluat.

        Minullaki ois kalenterissa tilaa. Jos oot sinä, kato outo tunne hyvällä tavalla-juttu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minullaki ois kalenterissa tilaa. Jos oot sinä, kato outo tunne hyvällä tavalla-juttu.

        Olemmeko tavanneet aiemmin ja olleet kahdestaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olemmeko tavanneet aiemmin ja olleet kahdestaan?

        Ollaan pari hetkeä oltu. Usein muita mukana


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ollaan pari hetkeä oltu. Usein muita mukana

        No, mun naisen kanssa ollaan oltu useammin kuin pari kertaa, tosin joskus porukkaa lähellä. Eli siltä osin voisi sopia.
        Mutta hetket ovat olleet hieman pidempiä, tunteja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, mun naisen kanssa ollaan oltu useammin kuin pari kertaa, tosin joskus porukkaa lähellä. Eli siltä osin voisi sopia.
        Mutta hetket ovat olleet hieman pidempiä, tunteja.

        Nii on


    • Anonyymi

      Mäkin unelmoin susta.

      • Anonyymi

        Haaveet ja unelmat voi ajaa karille, jos ei teesen eteen töitä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haaveet ja unelmat voi ajaa karille, jos ei teesen eteen töitä

        Karille!? 😁


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Karille!? 😁

        Joku vesistösana. Entiiä itsekkään


    • Anonyymi

      Hei mies! Nää raportit pitäis kylläkin jättää kahtena kappaleena sille tunteiden kohteelle...

      • Anonyymi

        Nii pitäisi


    • Anonyymi

      Saanko sähköpostiin.. Ratkaistaan parimuuttujaa

      • Anonyymi

        Sivusta. Lähetä mielummin viestillä tms muulla nii saa nopeasti perille. Sähköposti on vanha ja mennyt jo


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivusta. Lähetä mielummin viestillä tms muulla nii saa nopeasti perille. Sähköposti on vanha ja mennyt jo

        Ihan laitat niinkuin haluat🤗


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan laitat niinkuin haluat🤗

        Jänistää kuitenki🐇 Sehän ois jo reaalia..


    • Anonyymi

      Enkä minä puutu toisten ihmisten asioihin ja elämään. Enhän minä nyt sellaista tekisi. En yhtään yritä manipuloida ja tehdä pientä kiusaa. Onhan minulla omakin elämä. Vai mitä ap?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      996
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe