Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syntyy ja kenen toimesta.
Eli ei käydä keskustelua kenelle raha kuuluu, tai miksi kuuluu, vaan että mistä se raha on esimerkiksi pankkiautomaattiin alun perin syntynyt.
Eli ei käydä keskustelua kenelle raha kuuluu, tai miksi kuuluu, vaan että mistä se raha on esimerkiksi pankkiautomaattiin alun perin syntynyt.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Raha on eri muodoissa ollut olemassa jo tuhansia vuosia. Niin että täsmenntäkö vähän mitä silla rahalla tarkoitat. Oravannahkoja, velka- ja valtakirjoja, seteleitä vai käykö kolikot jostain foinikian ajalta.
Rahalla tarkoitetaan rahaa. Sitä mitä useimmilla on liian vähän, joillakin sopivasti, monilla jopa riittävästi, mutta kenelläkään ei liikaa. Jostain se mysteerinen raha vaan on käyttöömme taiottu.
Eli siitä rahasta kyse, mikä hallitsee käytännössä kaikkea mediatilaa nykymaailmassa.
Raha on paras kusetus teettää rasaat työt orjilla ja vetää itse sikaliksaa.
Hakutulos
denari:vt-ut:x
1. Matt. 18:28 Mutta mentyään ulos se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaria; ja hän tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: Maksa, minkä olet velkaa.
2. Matt. 20:2 Ja kun hän oli sopinut työmiesten kanssa denarista päivältä, lähetti hän heidät viinitarhaansa.
3. Matt. 20:9 Kun nyt tulivat ne, jotka olivat saapuneet yhdennentoista hetken vaiheilla, saivat he kukin denarin.
4. Matt. 20:10 Ja kun ensimmäiset tulivat, luulivat he saavansa enemmän; mutta hekin saivat kukin denarin.
5. Matt. 20:13 Niin hän vastasi eräälle heistä ja sanoi: Ystäväni, en minä tee sinulle vääryyttä; etkö sopinut minun kanssani denarista?
6. Matt. 22:19 Näyttäkää minulle veroraha." Niin he toivat hänelle denarin.
7. Mark. 6:37 Mutta hän vastasi heille ja sanoi: "Antakaa te heille syödä". Niin he sanoivat hänelle: "Lähdemmekö ostamaan leipää kahdellasadalla denarilla antaaksemme heille syödä?"
8. Mark. 12:15 Mutta hän tiesi heidän ulkokultaisuutensa ja sanoi heille: "Miksi kiusaatte minua? Tuokaa denari minun nähdäkseni."
9. Mark. 14:5 Olisihan voinut myydä tämän voiteen enempään kuin kolmeensataan denariin ja antaa ne köyhille." Ja he toruivat häntä.
10. Luuk. 7:41 "Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaria, toinen viisikymmentä.
11. Luuk. 10:35 Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan.
12. Luuk. 20:24 "Näyttäkää minulle denari. Kenen kuva ja päällekirjoitus siinä on?" He vastasivat: "Keisarin".
13. Joh. 6:7 Filippus vastasi hänelle: "Eivät kahdensadan denarin leivät heille riittäisi, niin että kukin saisi edes vähän".
14. Joh. 12:5 "Miksi ei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu köyhille?"
15. Ilm. 6:6 Ja minä kuulin ikäänkuin äänen niiden neljän olennon keskeltä sanovan: "Koiniks-mitta nisuja yhden denarin, ja kolme koiniksia ohria yhden denarin! Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä."
Tontut ja keiju seuraa päivällä kuka tarvitse rahaa ja kun yö tulee henkilön taskuun tuodaan rahan suemen ja kas aamulla on kasa kahisevaa lipastolla odottamassa. Ruukku täynnä kolikoita.,
Ka raha ei sikiä synnistä eikä pääomittajan vääryydestä vaan työnvastikkeesta.
Raha on keskuspankin liikkeelle laskema kuitti tehdystä työstä, kuten Esko Seppänen valisti, tai ... nykyään raha on liikepankkien liikkeelle laskema velkapaperi.
Vaikka sitä et halunnutkaan tietää kenelle raha kuuluu niin ilmoitanpa kuitenkin rahan kuuluvan kapitalisteille.
Tuossa on melkoinen logiikkavirhe, tai sitten pitää olla jossain sampo, mikä tekee työkseen rahaa.
Se on totta, että jonkun muun rahaa kyllä saattaa saada työpanosta vastaan itselleen.
Se on tämä markkinaliberalismi jossa keksittiin myydä rahaa samalla tavalla kuin vaikkapa makkaraa. Liikepankit lainaavat rahaa tarvitseville ja keskuspankki vain seuraa päältä jotta liikepankkien vakavaraisuus ei laske liian alhaiseksi. Islantilaiset pankit tekivät kuprun vuosituhannen vaihteessa kun eivät noudattaneet tätä tapaa.
Tutustu termiin fractional banking ja hämmästyt. Sampo on olemassa
Marx sanoi että raha on vaihdon väline. Se kertoo sen arvon, joka esim. työlläsi on, Vaihtovälineen avulla voit kantaa sen työn arvosi työpaikaltasi ulos ja saat sillä sitten jonkun palvelun joka on saman arvoinen.
Vaihdon välineenä rahan on kovin suppeasti käsitetty sillä rahalla voi tehdä myös uutta rahaa jolloin talouskasvu nopeutuu enemmän kuin vain vaihdonvälineenä.
Tuota nyt ei kukaan usko valtion hallinnosta.
Eihän rahantekokonetkaan ilmaisia ole, eli toki rahaa tarvitsee uudenkin rahan valmistamiseen.
Alun perin alkupääoma riistettiin luonnosta, saatettiin maksaa luonnossa jne. Jossain vaiheessa vaihdon välineeksi muodostui raha. Arvometalleista tehdyt rahat ovat tuhansia vuosia vanha keksintö. Niillä jopa oli ja on edelleen arvonsa.
Raha tulee siitä kun mennään metsään tekemään aukko ja myydään puut firmoille. Ne sitten siirtää puut jatkojalostukseen josta tavarat lähtee kaikkialle maailmaan. Tämä on yksi keino mutta vihervassut hänksättää vastaan ilmastohouruineen.
Kuka hullu äänestää vihervassuja
Suomen metsät on nyt todettu kuten oikeamieliset ovat sanoneet, hiilinieluiksi. Vassut ovat valehdelleet muuta jo kymmeniä vuosia.
Kuka hullu äänestää vihervassuja
Mennään metsään?
Kuka sitä metsää valmistaa ja millä edellytyksillä sen saa käyttöön?
Entä arabit kun heillä ei taida tuota metsää olla kovinkaan paljoa.
Eipä niillä ole varaa kunnon vaatteisiinkaan. Rätit ja lakanat päällä joutuvat olemaan.
Palmuja heillä on ja tuontipuuta
Outo että Suomeenkin pitää tuoda grillihiilet ulkomailta.
Ihminen kasvattaa mutta Luoja antaa edellytykset.
Tai toisinpäin.
Kasvaa se metsä ilman ihmisen vaikutustakin.
Luoja saisi luoda enemmän fyrkkaakin.
Raha tulee siitä kun tehdään uusi kaivoslaki joka häätää ulkomaiset ryöstäjät luonnonvarojen kimpusta pois. Kun itse hyödynnämme valtavia luonnonvarojamme, siellä tulee rahaa ovista ja ikkunoista.
Ei edes vassut vaadi uutta kaivoslakia.
Kuka hullu äänestää vihervassuja
Luonto synnyttää oravat. Ihminen näkee niissä vain rahallisen arvon ja tekee niistä oravannahkoja.
Sossu sitä tekee.
Puun vähyys tai sen hiilinielut vähentävät setelirahaa
Rahat kuuluu paperimiehille ja -naisille, koska hehän ne tekee!
Paperirahat vain. Kolikot kuuluu teräsmiehille.
Vähyydestä oikein tiedä jos nyrkkeily ottelun hävinneellekin jaellaan miljoonia, eli rahaa on.
Tämä on tärkeä asia ja kannattaa ymmärtää ja ottaa selvää.
Raha tulee siitä, kun asiakas menee pankkiin lainaamaan rahaa.
Pankki ei lainaa asiakkaalle omia tai toisten asiakkaiden rahoja.
Pankki laittaa lainaajan tilille rahaa tyhjästä (tekee rahaa tyhjästä) ja laittaa sen sitten kirjanpitoon.
Sitten lainaaja maksaa sen oikeasti vähitellen pankille. Sen jälkeen pankin omistajat ym. laittaa sen omiin taskuihinsa ja homma jatkuu, kun seuraava asiakas tulee ovesta sisään.
Sen takia vain rahaa lainaavat asiakkaat on pankeille tärkeitä, eikä mitään korkojakaan enää tarvitse asiakkaille maksella.
Raha on vaihdon väline. Setelit tehdään kangas kuidusta ja joku sen laittaa sinne automaattiin.
Herrat johtaa tätä maailmaa kaikki näkee että huonosti on johdettu.
Siis he suuressa viisaudessa pitää kyetä korjaamaan tilanne.
Raha ei kasva kuluttajalle puussa Rahaa painetaan rahapajassa suorastaan tehtaassa.
Miksi valittaa puutteesta kun on materiaalia painaa sitä niin paljon että edes yhden kerran maailman historiassa kaikki velat kuitattaisiin kaikki velat olisi maksettu.
Aina sanotaan ei se käy KYLLÄ käy mutta ilkeyttään eivät anna ihmisten olla vapaa
vaan aina orja!
Ihmisillä ei ole enää käeistä rahaa ja
se tappaa torikaupan ja alkavat yritykset.
ensivuonna digiraha sitten loppu huijaukset kaikki muuttuu niin turvalliseksi.
miten pankki on varautunut korvauksiin vai onko takataskussa vielä jokin muu
asiakkaalle turvaluukku.
vai päättääkö joku, että kaikki nyt on yhdennapinalla kaikki rahat on meidän.
Sota rahasta on jo alkanut: https://www.youtube.com/watch?v=swWeAIDu3es
Tässä kerrotaan, mitä sota tarkoittaa taalalle. Media ei kerro tästä yhtään mitään.
Juutalaispankkiirit ovat toisten velkaannuttamisen keksineet. Jeesuskin ajoi koukkunokat aikanaan temppelistä ulos, mutta BAAL jumalaansa palvovat palaavat aina vaikka heidät on historian saatossa heitetty ulos jo 109 eri maasta.
Aitoja juutalaisiahan he eivät ole, vaan khazaariMAFIA jonka juuret ovat ryssälässä.
Israelissa ei saa tehdä DNA testiä, se on laiton. Ai miksi? No koska silloin selviäisi etteivät he ole aitoja semiittejä koskaan olleetkaan.
Netanyahun oikea nimi on Mileikowski, puolasta.
DNA testi osoittaa ja on jo osoittanut, että palestiinalaisissa on aitoa juutalaisverta.Ehkä siksi satanistit heitä vainoavatkin.
Tässä sinulle siis faktatietoa, jonka voit toki todistaa vääräksi jos siihen kykenet.
Daavidin tähteäkään ei raamatussa ole, mutta Rephraimin tähti on, ja se tähti kuuluu saatanalle.Tämä tähti on identtinen israelin lipun tähden kanssa.
Koska Nykyhallitus vaan leikkaa vs että pyrkisi nostaan BKT:tä kaikin tavoin!
Onko persuissa joku junttigeeni?
Hyvien ihmisten hiljaisuus on petos tulevaisuutta vastaan mutta pukki on olemassa niin kuin on raha tai Suomi.
Raha on oravannahan korvike tokkopa mitään muuta oikeasti.
rahapaja valmistaa kolikot ja setelipaino valmistaa setelit.