Tutkijat varottavat lähes kaiken ruuan

Pertikki

Olevan liian hyvää.
Ihmisen on vaikea hallita palkitsevan ruoan ahmimista.

Tutkimuksen mukaan yllättävän suuri osa elintarvikkeista on suunniteltu tarkoituksella " hypermaittavaksi/hypermaukkaaksi " tai " hyperpalkitsevaksi "

Käytätkö hyperpalkisevia elintarvikkeita, onko leivos kahvin kanssa vastustamaton, itselleni riitti tupakka kun poltin vielä, nyt on ihan pakko olla kahvin kanssa mielummin makeaa.

16

67

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tätä samaa asiaa olemme kommentoineet kotipiirissäkin, miten kaikki aikaisemmat juhla-ja vierasruuat ovat elintason noustua päätyneet arkipöytään. Kai se on sitten itsensä palkitsemista. Elintapasairaudet niittävät satoa seurauksena mässäilystä.

    • Kahvini kanssa en yleensä syö mitään, muulloin kuin aamuisin, silloinkin voileipää.

      Joskus kirjoitti Kristiina-23 minun viihtyvän leivoskahviloissa,..kahvilassa toki, mutta leivoksia en ole syönyt sitten 40-luvun lopulla, jolloin Primulan leivokset valloittivat sunnuntai-iltapäivän kahvihetken kotona. Yleensä juon maitokahvini ihan sellaisenaan.
      Oikeastaan en ole oppinut pitämään mistään makeista, pullasiivuista en ollenkaan, lasten lähdettyä ruokataloudesta en täytekakuista ja kiisseleistä, no nykyään ,.. jouluna luumukiisseliä tilkalla kermaa ,...ja pari palaa Brunberg'in tryffeliä,.. jos olen lahjaksi saanut.

      Itse kun valmistan ruokani, teen siitä tietty mieleistäni , mutta nuorena saatoin kai syödä yli tarpeen vain nauttiakseni,...liian kylläisenä, laiskistuneena, en ole pitänyt olostani edes nuorena 😁!
      Silti on ihanaa kun ruoka maistuu ajallaan!

      • sini-sirkku

        Ainoa, minkä muistan kirjoittaneeni sinun ruokailusta on ne lohet, millä herkuttelet, samoin kuin ne toisetkin, jotka soppaa niistä laittoivat, joten aloin aina pitää lohipaloja kotona, että ei tule kamala mieliteko niihin. Koskaan en ole noteerannut sinun leivoskafeestasi, kosa en edes muista sinun käyneen sellaisilla.

      • Kristiina23 kirjoitti:

        sini-sirkku

        Mitäs tuo merkitsee, vaikkei kaikkea muistaiskaan, kutsuit kahviloita missä joskus käyn leivoskahviloiksi, ehkä se ei sinulle merkkaa muuta kuin sanaa,..😄 ei se minua haitannut, ilmoitin etten makeita niinkään suosi.

        Oi juu,...lohesta en taida saada tarpeekseni, varsinkin itse graavatusta, missä vielä kruunutilliä on mausteeksi. Miniä juuri hiljattain haltioitui miten hyvää se oli leivällä,..ja sääli kun kalani hupeni 🤣🤣))
        Heitä vartenhan se oli tehty,... herra jestas!

        Uskoisen karkittomuuden olevan kotoa opittua, koskaan en muista äitini ostaneen karkkia, saati, että kulhoissa olisi tarjolla. Miehelläni taas oli ennen minua Katajanokalle parissa kohteessa karkkivadit, lapsenlapsillehan ne oli , mutta en halunut heidänkään tyhjentävän kippoja ahmimalla, joten se tapa jäi sitten muistoihin.

      • sini.s kirjoitti:

        Jotenkin tuo lohi on alkanut ällöttämään, joten viimeisen palankin heitin viemäriin, koska turha sitä oli viedä boijätteisiin moista palaa. Onneksi meidän lähikauppaan on tullut kiitettävästi silakkaa, muikkua, kuhaa ja taitaa olla särkeäkin säilykkeenä. Tänään oli pikku muikkuja, jotka vain kiehautin sipulin kera ja tietenkin suolaa, mutta ei pippuria.

        Harmittavan ostoksen tein tänään, kun ostin Annas pipareita ja jotenkin käsitin vain, että ananas, mutta niissä olikin piparminttua! Hyi hiivatti, että piparminttu sopii kyllä suklaaseen, mutta ei Joulupipareihin.

        Kyllä ne viellä oikeatkin piparit löytyvät, tai sitten paistan itse ja maistelen niitä sen homejuuston kanssa, josta toiset hehkuttavat.

      • Anonyymi
        Kristiina23 kirjoitti:

        Viemäriin ???!!!!
        Miten ihmeessä sait lohipalat tungettua viemäriin . Nyt ne on tukkimassa koko seudun viemärit. Lasku lähetetään sinulle !!!’

      • Anonyymi kirjoitti:

        Viemäriin ???!!!!
        Miten ihmeessä sait lohipalat tungettua viemäriin . Nyt ne on tukkimassa koko seudun viemärit. Lasku lähetetään sinulle !!!’

        "Lasku lähetetään sinulle !!!’"

        En usko, että suurta laskua tulee, koska nuo syömättömät lohenpalat ei ollut minun paskakikkareita suuremmat, joten maksan laskuni itse. Ole huoletta, sinulle ei laskua tule, kuten ei minullekkaan.

        sini-sirkulle kirjoittamastani viestistä jäi alku pois, koska tuli taas tämä ilmoitus, että en ole reki....j.n.e. ja sitten kopsasin, mutta huolimattomasti.

        Tähän halusin kommentoida;

        "Mitäs tuo merkitsee, vaikkei kaikkea muistaiskaan, kutsuit kahviloita missä joskus käyn leivoskahviloiksi, ehkä se ei sinulle merkkaa muuta kuin sanaa,..😄 ei se minua haitannut, ilmoitin etten makeita niinkään suosi."

        Kiellän ehdottomasti kirjoittaneeni tuollaista, joten sekoitat nyt varmasti minut tähän toiseen, joka arvostelee muutoinkin ruokiasi rikkaiden ruoaksi, jota ei köyhä pysty syömään, tai jotainsinnepäin.

        Olenhan asunut suurimman osan elämästäni samoilla seuduilla kanssasi sen Sipoon jälkeen, siis Espoossa.

        Nyt on talomme siellä autiona mieheni kuoleman jälkeen ja minulla ei ole rohkeutta mennä sinne, koska tulisi liikaa muistoja, vaikka tyttäreni käy siellä hieman tarkastuskäynneillään, että edes ikkunat on ehjänä, koska varkaista ei ole väiä, sillä voisivat tyhjentää koko kämpän, niin olisi sekin huoli pois!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viemäriin ???!!!!
        Miten ihmeessä sait lohipalat tungettua viemäriin . Nyt ne on tukkimassa koko seudun viemärit. Lasku lähetetään sinulle !!!’

        Saahan ne pienittyä hyvä ihme, nythän viemärijätteestä tehdään biopolttoainetta, joten siinhän kalantähteet on omiaan. En tiedä onko se joka kunnassa vielä käytännössä, mutta hyvä jos jäte pystytään hyödyntämään.

        Rivitaloaikana, ja mökilläkin sain puutarhaan tehtyä lapiolla kuopan, johon hautasin keitonloput, kuoret ja ruuantähteet, mutta kerrostalossa joutuu lajittelemaan osan.
        Romano-mies vei toissapäivänä kaikki lajitellut pikkukassini, käärep. ja tetroja kertyy litistettyinäkin. City Market käyttää tosi paksua ruskeaa käärepaperia turhan suuria levyjä minusta. Peevelinmoinen turhake niitä viikkailla latteiksi roskiin,..pöh!

        Kruksasin anonyymin hömppäkaisa!

      • Kristiina23 kirjoitti:

        "Lasku lähetetään sinulle !!!’"

        En usko, että suurta laskua tulee, koska nuo syömättömät lohenpalat ei ollut minun paskakikkareita suuremmat, joten maksan laskuni itse. Ole huoletta, sinulle ei laskua tule, kuten ei minullekkaan.

        sini-sirkulle kirjoittamastani viestistä jäi alku pois, koska tuli taas tämä ilmoitus, että en ole reki....j.n.e. ja sitten kopsasin, mutta huolimattomasti.

        Tähän halusin kommentoida;

        "Mitäs tuo merkitsee, vaikkei kaikkea muistaiskaan, kutsuit kahviloita missä joskus käyn leivoskahviloiksi, ehkä se ei sinulle merkkaa muuta kuin sanaa,..😄 ei se minua haitannut, ilmoitin etten makeita niinkään suosi."

        Kiellän ehdottomasti kirjoittaneeni tuollaista, joten sekoitat nyt varmasti minut tähän toiseen, joka arvostelee muutoinkin ruokiasi rikkaiden ruoaksi, jota ei köyhä pysty syömään, tai jotainsinnepäin.

        Olenhan asunut suurimman osan elämästäni samoilla seuduilla kanssasi sen Sipoon jälkeen, siis Espoossa.

        Nyt on talomme siellä autiona mieheni kuoleman jälkeen ja minulla ei ole rohkeutta mennä sinne, koska tulisi liikaa muistoja, vaikka tyttäreni käy siellä hieman tarkastuskäynneillään, että edes ikkunat on ehjänä, koska varkaista ei ole väiä, sillä voisivat tyhjentää koko kämpän, niin olisi sekin huoli pois!

        Makeat naurut sain taas hyväntahtoisesta rönsyilystäsi, 'sloganeita' harrastavaan kirjoittajaan en osaisi edes verrata sinua 🤣 ))
        No, olisko asuinpaikkojen valinnoilla muuta merkitystä kuin paikallisilla eroilla kahvila & muun kulttuurin tarjonnassa.

    • Itse otan kahvin kanssa pullaa, siinäpä melkein herkkuni. Suklaata joskus ja kesällä jäätelöä.
      Sitä on tottunut yksinkertaisinpiin makuihin, kuin nykyään on tarjolla, jos jotakin uutuutta.
      Eilen ostin tuollaisen kanapaniinin. En olisi noista paniineistakaan mitään ymmärtänyt, mutta kesällä nuoret sitä esitteli ja maistoin. Hyviä ovat.
      Toisaalta taas vähän väliä putkahtaa tutkimuksia, milloin mikäkin ruoka-aine tai sen osa on terveydelle haitallista.

    • Juuri on moitittu ihmisiä, jotka noutopöydistä kahmivat ihan liikaa, ehkä ahmivatkin, ennen kaikkea roskiin heitetty ruokamäärä kauhistuttaa. Kotona luulisi olevan helppoa välttyä ylensyönniltä, vaikka ruoka olisi maukasta. Vai tekevätkö ihmiset tieten tahtoen arkisinkin niin isoja annoksia, että niistä riittää santsaukseen ja ähkyyn syömiseen ? Ostin pienet kattilat ja pannut, kun jäimme kahden, jotkut käyttävät myös pienempiä ruokalautasia silmää harhauttaakseen, ja silmillähän me paljolti syömme.

      En arvosta kevyttuotteita , vaikka niitä voisi syödä määrältään enemmän. Niissä on monenlaisia lisäaineita eikä maku ole aitoa vastaava. Vähän, mutta hyvää sopii esimerkiksi juustoihin, jotka ovat erityisherkkuani, mutta herkku menettää merkityksensä, jos se on jokapäiväistä. Pakasteessa on aina korvapuusteja tai pikkupullia ja marjapiirakkaa, päiväkahvihetkeen kuuluu meillä pulla , siinä on enemmänkin rituaalista kyse. Joulutortuista teen minikokoisia , pipareista pikkuruisia. Aterian päätteeksi nappaan usein yhden palan tummaa suklaata , se taittaa makean himon . Jäätelöön olen heikkona, vaihtaisin täytekakun tai vaikka pihviannoksen jätskiin. Ilmankos olen naudanlihasta ulos kasvanutkin. Kutsuilla arvostan emännän tarjoomuksia, silloin ei lasketa kaloreita. Taitaa olla samantapainen ruokafilosofia kuin Eliaanalla.

      Minusta tuntuu, että jos sallii itselleen kaikkia mieliherkkujaan pienen annoksen, ei ahmimiskohtauksia synny.

      • Anonyymi

        Samoilla linjoilla Ramoonan kanssa mennään meillä, - myös vieraitteni kanssa..

        Yksinasuja.

        .

    • Anonyymi

      On ollut vaikeuksia kieltäytyä herkuttelusta.

      Joten ostin näkkileipää iltateelle. Kahvia tulee juotua yleensä vain aamulla sämpylän kera. Päivällä jos piipahdamme kahvilassa nautin tuoretta minttuteetä tai cappuccinoa, keksin kanssa joka sisältyy hintaan.

      Kohta aloitan päivällisen tekemisen. Vegelihasuikaleita, tomaattibasilicakastikkeella ja tuoresalaattia. Vettä juotavaksi, mutta ne lisut siinä ruokapöydällä ovat vastustamattomia. Juustoja, hilloa, sillipaloja, kasviksia etikkaliemessä jne. Sappeni kyllä antaa merkkejä jos tolkuttomuuksiin menee.

      Eilen ystävieni luona söin palan raakaa häränlihaa ja puolikkaan savunakin, joita kutsuin vega-hapjeksi. Ei se ollut itsepetosta vaan tietoista hairahtumista.

      Olen jo nyt päättänyt syödä laivalla kunnon häränlihapihvin, laivan grilliravintolassa.

      Arkiruokailuissa noudatan lihattomuutta. Hyviä ovat lihakorvikkeet ja mausteillahan se maku tehdään kaikkiin ruokatuotteisiin, kasvispihvejä itse tehdessä voi makuun vaikuttaa.

      Korppis

      • Anonyymi

        Siinäpä onkin odottamisen aihetta. Että saa tilata veristä lehmän lihaa jossain karjalautalla. Aivan järkyttävää massaturismia , yhtä syömistä ja juomista kun ei muuhun enää pysty. Eihän ne Amerikoista tulleet vanhukset jaksa Helsingissäkään tulla ulos noista kerrostalon näköisistä lautoista. Vihdoin saatiin estetyksi, ettei ne alukset tyhjää paskojaan Helsingin satamaan. Kysäseppä korppis , mihin se sinun tuleva karjalautta tyhjää paskavedet ja heittää jätteet ?

    • Koskas te lähdette sinne "kaukomatkoille", oliko peräti vasta Jouluksi? Palomahan tuolla jo suri ystäviensä matkoista, kuten minäkin entisen naapurin pojan ja perheensä kohtalosta siellä Sydneyssä.

      Mieheni kävi siellä parikin kertaa näiden naapureiden (vanhempien) seurana mukamas kielitaitoisempana!?!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      143
      955
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      858
    3. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      109
      840
    4. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      61
      761
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      55
      621
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      593
    7. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      45
      521
    8. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      154
      518
    9. 42
      489
    10. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      48
      473
    Aihe