Myydään Neitokakadut

Anonyymi

Myydään kolme neitokakadua. 7 vuotias lutino naaras, 7 vuotias lutino koiras ja 4 vuotias albiino joka luultavasti koiras. Linnut ovat seurallisia ja kesyjä. Tykkäävät olla kaikessa mukana ja haluavat istua olkapäällä ja pään päällä. Koiras viheltelee paljon ja laulaa todella kauniisti. Eivät ole ongelma-huutajia eivätkä pure. Tottuneet siihen että saavat olla päivittäin vapaana. Vapaana ollessaan eivät tee tuhojaan vaan lähinnä hengailevat ihmisten seurassa. Menevät suhteellisen hyvin takaisin häkkiin eli kun heille sanoo että on häkkiinmenoaika niin tulevat häkin päälle odottamaan että nostan heidät sormella häkkiin. Tottuneet siihen että illalla sammuu valot noin klo 21 ja viltti tulee päälle ja ovat hiljaa kunnes aamulla syttyy valot noin klo 9 ja viltti otetaan pois. Tulevat toimeen koirien ja kissojen ynnä muiden eläinten kanssa. Ovat tottuneet lapsiin eli sopivat myös lapsiperheeseen. Haikein mielin joudun valitettavasti myymään nämä valloittavat persoonat pitovaikeuksien vuoksi. Myyn linnut vain asiantuntevaan kotiin jossa heille on seuraa sekä aikaa ja myyn kaikki linnut yhdessä koska ovat aina olleet kolmestaan. En myy pelkäksi koristeeksi ja häkissä kököttäjiksi.Mukana tulee iso häkki jossa pyörät alla (häkki kulkee peräkärryssä tai pakettiautossa) leluineen ja kuppeineen ym, monta kiloa siemenseosta sekä heidän omia herkkuja muut tykötarpeet. Toivoisin uuden omistajan kertovan välillä heidän kuulumisiaan ja se ei mielestäni ole liikaa pyydetty.

1

171

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuulostaapa mukavilta pikkuisilta. Mitä tarkoitat pitovaikeuksilla?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1433
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      868
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe