Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vierasta kellarissa

Olin ollut uskollinen miehelleni jo yhdeksän vuoden ajan. Aloimme seurustelemaan kun olin vasta 16, menetin miehelleni neitsyyteni, ajan mittaan seurasivat kihlaus, avioliitto ja kaksi ihanaa lasta. Pitkään aikaan en edes ajatellut toisia miehiä.

Vaan sitten alkoivat ajatukseni pyöriä siinä, miltä tuntuisi rakastella jonkun toisen miehen kanssa... Aloitin chattailun ja pian jutusteluni alkoi olla silkkaa nettiseksiä. Kerran sitten juttuseuraksi sattui mies naapurikaupungista. Hän alkoi houkutella, että tapaisimme oikeasti. Uskaltauduin puhelinkeskusteluihin. Tilanne kiihotti minua valtavasti... Ja suostuttelun jälkeen päätin tehdä sen. Minä lähtisin "ostosmatkalle" naapurikaupunkiin. Sovimme tapaamisen miehen työpaikan lähettyville. Hän kertoi, että työpaikan kellarissa saisimme olla rauhassa...

Jännitti niin vietävästi. Olin nähnyt miehen sähköpostissa itsestään lähettämän kuvan, ja tunnistin hänet kadunkulmasta heti. Olimme tulleet niin tutuiksi chatissa ja puhelimessa, että hymyilin ja halasin häntä heti. Kävelimme sisään, kerrostalon ulko-ovesta, jatkoimme suoraan portaita alas kellariin, monen paksun oven taakse. Olin kuvitellut paikan kylläkin ankeaksi, mutta tämä oli kaiken huippu… Ankea betonibunkkeri, katossa roikkuva hehkulamppu, tuoli, pöytä. Tilanne kiihotti minua kuitenkin, vaikka mielessä kävi pelkokin - jos jotain ikävää tapahtuisi…

Mies salpasi oven, ettemme saisi odottamattomia vieraita. Hän istahti keskellä lattiaa olevaan tuoliin ja veti minut hymyillen syliinsä istumaan. "Tulehan tänne", hän kuiskasi, ja voi sitä väreilyä kun suutelimme ensimmäisen kerran. Hänen huulensa olivat pehmeät, kielemme etsivät kiihkeinä toisiaan. Hän alkoi riisua paitaani. Alta paljastuivat äsken kaupungilta ostamani uudet valkoiset pitsirintaliivit. Hän avasi ne ja alkoi suudella pieniä rintojani. Olin jo aivan läpimärkä ja hengitin kiihkeästi. Hän nosti minut seisomaan ja riisui housuni. Olin aivan alasti, hänellä oli vielä kaikki vaatteet päällä. Istuin alastomana miehen syliin ja suutelimme, hän antoi suunsa hamuilla kaulallani ja rinnoillani… Voi taivas miten olinkaan kiihottunut! Oli epätodellinen olo, hoin vain mielessäni: "Tämä tosiaankin tapahtuu minulle… Olen täällä vieraan miehen kanssa, kohta rakastelemme…"

Availin miehen paidan napit, jatkoin samaa tietä vyöhön ja housujen nappiin. Nousin hänen sylistään ja kumarruin hänen eteensä. Avasin vetoketjun ja kun hän kohotti itseään, vedin housut alas. Painoin kasvoni hänen alushousuihinsa ja hengitin syvään hänen miehentuoksuaan… Voi luoja, se sai minut aivan mielettömään kiimaan… Vedin kalun housuista esiin ja runkkasin sitä varovasti edestakaisin. Oi miten se olikaan suuri, paljon isompi kuin miehelläni! Otin kullin suuhuni ja jatkoin runkkaamista samalla kun imin ja nuolin terskaa ja koko kullin vartta. Otin koko kullin syvälle suuhuni ja katsoin miestä ylöspäin syvälle silmiin, hänen ilmeensä oli ällistynyt ja haltioitunut, koko pitkä kalu oli syvällä kurkussani… Hän huokaili kiihkeästi ja hieroi kädellään niskaani…

En kestänyt enää, otin käsilaukustani kondomin ja pujotin sen kädet vapisten tuon taivaallisen kalun päälle. Nousin hajareisin hänen syliinsä. Hän kokeili sormillaan pilluani, se suorastaan tulvi mehujani, sitten hän asetti kalun pilluni huulille ja aloin hitaasti, hitaasti istua hänen päälleen… Oi, ihanaa… Koko pitkä kalu upposi hitaasti sisääni… Kun se oli aivan pohjassa, liikutin lantiotani edestakaisin niin, että terska tuntui syvällä sisälläni. Aloin ratsastaa, hän työnsi lanteillaan vastaan. Tämä on taivas, ajattelin… ihanaa, ihanaa… Mies imi hellästi nännejäni, huokailin ja voihkin…

Nousin ylös, menin pöydälle istumaan ja vedin miestä kädestä pitäen luokseni. Levitin riettaasti jalkani ja otin häntä kullista kiinni ja ohjasin oikeaan osoitteeseen. Mmmm… saan taas tuota ihanaa isoa kalua, ajattelin ja nautin täysin siemauksin tästä absurdista tilanteesta… Minä saan ensimmäistä kertaa vierasta kalua, ja se on ihanaa… tuolla hetkellä en tuntenut syyllisyyden häivääkään, nautin vain ihanasta näystä joka levisi eteeni… Pitkä, upea kyrpä kirnusi sisääni, litisevä pilluni ahmi sitä nälissään kuin ei olisi ennen kalua saanut.

Mies otti kalun sisästäni, nosti minut lattialle ja käänsi pöytää vasten ja työntyi minuun takaapäin. Ihanaa, lempiasentoni… Sain vapaasti hieroa kädellä klitoristani… Tämä ennenkuulumattoman kiihottava tilanne, uusi asento ja käsi nappulalla oli liikaa, tunsin miten tutut aallot tuntuivat vatsanpohjassani ja työntelin perseelläni miestä vasten kuin viimeistä päivää, mmmh, mmmmmh…. Ihanaaa…

Mies ei vielä tullut, hän haki jostain nurkasta puoliksi puhalletun uimapatjan ja laittoi sen lattialle. Minua ei tarvinnut kehottaa, menin siihen auliisti selälleni makaamaan ja levitin jalkani tuolle upealle miehelle. Hän työntyi sisääni ja alkoi pumppaamisen. Vasta orgasmin saanut pilluni oli litisevän märkä ja ihanan pehmeä ja vastaanottavainen… Nautin täysin siemauksin katsellessani kullin uppoamista pilluuni. Työntelin vastaan, puristin miestä pakaroista ja vedin tiukasti itseäni vasten. Kun huomasin, että hän on tulemaisillaan, kiersin sääreni hänen ympärilleen ja puristelin tiukasti emättimeni lihaksilla hänen kulliaan rytmikkäästi. Tunsin kullin kasvavan sisälläni ja mies purkautui rajusti voihkaisten.

Makasimme vielä pitkän tovin alasti sylikkäin ja juttelimme ja nauroimme. Pukeuduimme ja lähdin kotiin. Tiesin, ettemme enää tapaa…

Tämä kertomus tuntuu fantasialta, mutta on tapahtunut minulle muutama vuosi sitten.
227448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Toivottavasti hyvälle tarinalle tulee vielä jatko-osa. Mahtoiko perustua tositapahtumiin??

Äänestä

kiitos rouva,

todella hyvä "tarina". Jännitystä, salaista,
pettämistä, estotonta nautintoa, kiihkoa,
tätähän minäkin haluaisin kokea, mutta mistä
mulle kumppaani.

t. aviomies37v

Äänestä
  • painut illalla selvinpäin ravintolaan ja hakeudut mieleiseesi seuraan. Jos olet ujompi niin menet naisten tansseihin.

    Äänestä

mielestäni fantasiasi perusteella olet lutka, joka ei ymmärrä mitä naimisiinmeno tarkoittaa. mielipide tosin, onneksi näin ei käy minulle, nimittäin seurauksena olisi naiselle... "tukalat" oltavat :)

Äänestä

Ai et naimisissa oot? Petät miestäs noin monen vuoden jälkeen? Jos mä oisin sun mies ja saisin tietää mä ampuisin sua suuhun vitun säälittävä paska

Äänestä
  • ei lisättävää.

    Äänestä

Jos elämässään haluaa kokea jotain, on se tehtävä itse. Ei taatusti ole väärin nauttia joskus jostakin ihanasta asiasta. Eikä se ole pettämistä, ennen kuin siitä jää kiinni, totesi kerran eräs avioliittoneuvoja.
Tästä oppien, ei kannata koskaan jättää nuorena kokematta useampia harjoittelukokemuksia, että ei sitten aikuisena katuisi valintaansa, eikä jäisi yhden varaan kokemukset.

Juttusi oli tosi hyvä ja lisäksi opettavainenkin. Hyvää elämää Sinulle jatkossakin.

Äänestä
  • Kiitos Juhaniantero!

    Kaikille nuorille vinkiksi, että vaikka se ensimmäinen seurustelusuhde muuten olisikin "se oikea", voi käydä kuten minulle - ajatukset seksistä toisten kanssa piinaavat. Hankkikaa kokemuksia ennen vakavaa sitoutumista.

    Nyt ei minun tarvitse miettiä enää hautaan asti, miltä joku toinen tuntuu. Hetket oman kullan kanssa saavat uutta vipinää, kun muistelen salaa mielessäni sitä mitä tapahtui tuolla kellarissa...

    Äänestä

  • Nuori rouva kirjoitti:

    Kiitos Juhaniantero!

    Missä budjaat? Tarttis hoitoo, ku ei oo muita kokemuksia ku oma eukko.

    Äänestä

  • Nuori rouva kirjoitti:

    Kiitos Juhaniantero!

    Kaikille nuorille vinkiksi, että vaikka se ensimmäinen seurustelusuhde muuten olisikin "se oikea", voi käydä kuten minulle - ajatukset seksistä toisten kanssa piinaavat. Hankkikaa kokemuksia ennen vakavaa sitoutumista.

    Nyt ei minun tarvitse miettiä enää hautaan asti, miltä joku toinen tuntuu. Hetket oman kullan kanssa saavat uutta vipinää, kun muistelen salaa mielessäni sitä mitä tapahtui tuolla kellarissa...

    Mistä tavoitan sut? Tarttis hoitoo, ku ei oo muita kokemuksia ku oma vaimo (sama tarina ku sulla). Lähtisitkö toistekin ostosmatkalle?

    Äänestä

  • Nuori rouva kirjoitti:

    Kiitos Juhaniantero!

    Kaikille nuorille vinkiksi, että vaikka se ensimmäinen seurustelusuhde muuten olisikin "se oikea", voi käydä kuten minulle - ajatukset seksistä toisten kanssa piinaavat. Hankkikaa kokemuksia ennen vakavaa sitoutumista.

    Nyt ei minun tarvitse miettiä enää hautaan asti, miltä joku toinen tuntuu. Hetket oman kullan kanssa saavat uutta vipinää, kun muistelen salaa mielessäni sitä mitä tapahtui tuolla kellarissa...

    Olen aina välillä palannut lukemaan juttusi. Se on niin hyvä ja mielenkiintoinen. Tosiaankin luen sen lähes kerran päivässä ja olen sen myös tulostanut omiin kokoelmiin. (vaikkakin ilman lupaasi)
    Kiitti vielä kerran ja jatka jos sulla aiheita on jäljellä.

    Äänestä

  • Juhaniantero kirjoitti:

    Olen imarreltu. ;o) Ehkä siis onnistuin välittämään jotain tuon kellarihetken tunnelmasta...

    Äänestä

itsestäsi aika paljon
-Olet nyt noin 30-vuotias (hiukan alle)
- Lapsesi (nuorempi) on noin 3v
- Korkea-asteisen koulun olet käynyt
- Pidät suihin otosta (hmm... ei siis minun vaimoni)
- Aviokriisi on ollut ilmeisesti muutama vuosi sitten
- Miehesi ei ole sinusta kiinnostunut
- Asut Etelä-Suomessa
-Keskimääräistä älykkäämpikin olet
- Tuolloinen pettäjäkumppanisi on konttorirotta ja esimiesasemassa
- Vietät aikaasi tietokoneella ka.:ta enemmän
-MIEHESI TIETÄÄ, mutta ei halua asiaan puuttua, koska on itse samaa maata (kokemuksia on hänelläkin!!! Aivan takuuvarmasti on saanut tiukkaa hänkin!)
-Jakakaa kokemuksenne (Mutta vain, jos miehesi ei ole väkivaltaan taipuvainen!)

Äänestä
  • Väittämä
    a) - Olet nyt noin 30-vuotias (hiukan alle) Väärin
    b)- Lapsesi (nuorempi) on noin 3v Väärin
    c) - Korkea-asteisen koulun olet käynyt Oikein
    d) - Pidät suihin otosta Oikein
    e)- (hmm... ei siis minun vaimoni) Oletkos varma? ;o)
    f) - Aviokriisi on ollut ilmeisesti muutama vuosi sitten Väärin, ei kriisiä
    g) - Miehesi ei ole sinusta kiinnostunut Väärin
    h) - Asut Etelä-Suomessa Väärin
    i) -Keskimääräistä älykkäämpikin olet Oikein, tietysti ;D
    j) - Tuolloinen pettäjäkumppanisi on konttorirotta ja esimiesasemassa Väärin
    k) - Vietät aikaasi tietokoneella ka.:ta enemmän Oikein
    l) -MIEHESI TIETÄÄ, mutta ei halua asiaan puuttua, koska on itse samaa maata (kokemuksia on hänelläkin!!! Aivan takuuvarmasti on saanut tiukkaa hänkin!) Väärin
    m) -Jakakaa kokemuksenne (Mutta vain, jos miehesi ei ole väkivaltaan taipuvainen!) Thanks but No thanks...

    4/13, sinänsä nokkelaa päättelyä kylläkin, olen yllättynyt =o)

    Äänestä

  • :D kirjoitti:

    Väittämä

    sama juttu 4/13, että ei mitään uutta;)

    Äänestä

korteista näen, että miehesi on komea, suosittu naisten keskuudessa ja kulkee punaisessa autossa tumman naisen kanssa. Hän jatkokouluttaa itseään ja on ihmissuhdealalla kuten sinäkin. Jatkan jos pyydät... Ai niin, asutte n60t ihmisen kaupungissa.

Äänestä
  • kertoa, että painosi ~60kg, pituus 170cm ja kuppikoko 80b

    Äänestä

Olen ollut elämäni saman ihmisen kanssa. Olen onnellinen, en kaipaa muita. Sinulla on vielä paljon kokemattomia asioita, voisit esimerkiksi kokeilla vaikkapa eri etno-ryhmiä. Ymmärsitkö yskän? Koeta kasvaa ihmisenä, vastuunotossa et ole aikuinen. Olet aikamme rouvia, siis massakamaa!

Äänestä
  • Tarina oli hyvä... elämässä sattuu kaikenlaista ja niin pitääkin sattua. Olemme erilaisia. Parasta on olla tuomitsematta omien sääntöjen mukaan, niitä ei välttämättä muut tunnusta. Ei tuossa tarinassa ketään vahingoitettu päin vastoin. Olisi kiva kuulla jatkoa tarinalle.

    Äänestä

  • Jos joku tuollaisen kokemuksen kautta saa "rauhan sielulleen" eikä enää haikaile toisten perään, onko se keneltäkään pois? On helppoa osoittaa sormella toisen "väärää tekoa", mutta onko se kaikilla puntareilla mitattuna sittenkään niin väärin.

    Jos tuon rouvan oma mielenrauha on palautunut, kai se on hänen miehelleenkin vain onnellinen asia kun saa kenties nauttia onnellisesta avioelämästä vaikka loppuikänsä, vaikkakaan ei ehkä tiedä tällaista kriisiä olleenkaan. Sen sijaan että hänen vaimonsa kenties hautoisi mielessään jatkuvasti ajatuksia toisista miehistä ja siten olisi tyytymätön mieheensä. Yksi kokemus joka vapautti. Let it be!

    Äänestä

  • Hmm kaikille, eiköhän tämä ole Seksinovelli-palsta eikä mikään ihmisten moraalisten arvojen yms. arvostelu palsta, ei arvostella ihmistä ihmisenä, keskittykää novelleihin!!!

    Äänestä

Lisää hyvää tekstiä. Voisitko kirjoittaa vielä.
Kaipaan juttuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nuori rouva kirjoitti:

Olin ollut uskollinen miehelleni jo yhdeksän vuoden ajan. Aloimme seurustelemaan kun olin vasta 16, menetin miehelleni neitsyyteni, ajan mittaan seurasivat kihlaus, avioliitto ja kaksi ihanaa lasta. Pitkään aikaan en edes ajatellut toisia miehiä.

Vaan sitten alkoivat ajatukseni pyöriä siinä, miltä tuntuisi rakastella jonkun toisen miehen kanssa... Aloitin chattailun ja pian jutusteluni alkoi olla silkkaa nettiseksiä. Kerran sitten juttuseuraksi sattui mies naapurikaupungista. Hän alkoi houkutella, että tapaisimme oikeasti. Uskaltauduin puhelinkeskusteluihin. Tilanne kiihotti minua valtavasti... Ja suostuttelun jälkeen päätin tehdä sen. Minä lähtisin "ostosmatkalle" naapurikaupunkiin. Sovimme tapaamisen miehen työpaikan lähettyville. Hän kertoi, että työpaikan kellarissa saisimme olla rauhassa...

Jännitti niin vietävästi. Olin nähnyt miehen sähköpostissa itsestään lähettämän kuvan, ja tunnistin hänet kadunkulmasta heti. Olimme tulleet niin tutuiksi chatissa ja puhelimessa, että hymyilin ja halasin häntä heti. Kävelimme sisään, kerrostalon ulko-ovesta, jatkoimme suoraan portaita alas kellariin, monen paksun oven taakse. Olin kuvitellut paikan kylläkin ankeaksi, mutta tämä oli kaiken huippu… Ankea betonibunkkeri, katossa roikkuva hehkulamppu, tuoli, pöytä. Tilanne kiihotti minua kuitenkin, vaikka mielessä kävi pelkokin - jos jotain ikävää tapahtuisi…

Mies salpasi oven, ettemme saisi odottamattomia vieraita. Hän istahti keskellä lattiaa olevaan tuoliin ja veti minut hymyillen syliinsä istumaan. "Tulehan tänne", hän kuiskasi, ja voi sitä väreilyä kun suutelimme ensimmäisen kerran. Hänen huulensa olivat pehmeät, kielemme etsivät kiihkeinä toisiaan. Hän alkoi riisua paitaani. Alta paljastuivat äsken kaupungilta ostamani uudet valkoiset pitsirintaliivit. Hän avasi ne ja alkoi suudella pieniä rintojani. Olin jo aivan läpimärkä ja hengitin kiihkeästi. Hän nosti minut seisomaan ja riisui housuni. Olin aivan alasti, hänellä oli vielä kaikki vaatteet päällä. Istuin alastomana miehen syliin ja suutelimme, hän antoi suunsa hamuilla kaulallani ja rinnoillani… Voi taivas miten olinkaan kiihottunut! Oli epätodellinen olo, hoin vain mielessäni: "Tämä tosiaankin tapahtuu minulle… Olen täällä vieraan miehen kanssa, kohta rakastelemme…"

Availin miehen paidan napit, jatkoin samaa tietä vyöhön ja housujen nappiin. Nousin hänen sylistään ja kumarruin hänen eteensä. Avasin vetoketjun ja kun hän kohotti itseään, vedin housut alas. Painoin kasvoni hänen alushousuihinsa ja hengitin syvään hänen miehentuoksuaan… Voi luoja, se sai minut aivan mielettömään kiimaan… Vedin kalun housuista esiin ja runkkasin sitä varovasti edestakaisin. Oi miten se olikaan suuri, paljon isompi kuin miehelläni! Otin kullin suuhuni ja jatkoin runkkaamista samalla kun imin ja nuolin terskaa ja koko kullin vartta. Otin koko kullin syvälle suuhuni ja katsoin miestä ylöspäin syvälle silmiin, hänen ilmeensä oli ällistynyt ja haltioitunut, koko pitkä kalu oli syvällä kurkussani… Hän huokaili kiihkeästi ja hieroi kädellään niskaani…

En kestänyt enää, otin käsilaukustani kondomin ja pujotin sen kädet vapisten tuon taivaallisen kalun päälle. Nousin hajareisin hänen syliinsä. Hän kokeili sormillaan pilluani, se suorastaan tulvi mehujani, sitten hän asetti kalun pilluni huulille ja aloin hitaasti, hitaasti istua hänen päälleen… Oi, ihanaa… Koko pitkä kalu upposi hitaasti sisääni… Kun se oli aivan pohjassa, liikutin lantiotani edestakaisin niin, että terska tuntui syvällä sisälläni. Aloin ratsastaa, hän työnsi lanteillaan vastaan. Tämä on taivas, ajattelin… ihanaa, ihanaa… Mies imi hellästi nännejäni, huokailin ja voihkin…

Nousin ylös, menin pöydälle istumaan ja vedin miestä kädestä pitäen luokseni. Levitin riettaasti jalkani ja otin häntä kullista kiinni ja ohjasin oikeaan osoitteeseen. Mmmm… saan taas tuota ihanaa isoa kalua, ajattelin ja nautin täysin siemauksin tästä absurdista tilanteesta… Minä saan ensimmäistä kertaa vierasta kalua, ja se on ihanaa… tuolla hetkellä en tuntenut syyllisyyden häivääkään, nautin vain ihanasta näystä joka levisi eteeni… Pitkä, upea kyrpä kirnusi sisääni, litisevä pilluni ahmi sitä nälissään kuin ei olisi ennen kalua saanut.

Mies otti kalun sisästäni, nosti minut lattialle ja käänsi pöytää vasten ja työntyi minuun takaapäin. Ihanaa, lempiasentoni… Sain vapaasti hieroa kädellä klitoristani… Tämä ennenkuulumattoman kiihottava tilanne, uusi asento ja käsi nappulalla oli liikaa, tunsin miten tutut aallot tuntuivat vatsanpohjassani ja työntelin perseelläni miestä vasten kuin viimeistä päivää, mmmh, mmmmmh…. Ihanaaa…

Mies ei vielä tullut, hän haki jostain nurkasta puoliksi puhalletun uimapatjan ja laittoi sen lattialle. Minua ei tarvinnut kehottaa, menin siihen auliisti selälleni makaamaan ja levitin jalkani tuolle upealle miehelle. Hän työntyi sisääni ja alkoi pumppaamisen. Vasta orgasmin saanut pilluni oli litisevän märkä ja ihanan pehmeä ja vastaanottavainen… Nautin täysin siemauksin katsellessani kullin uppoamista pilluuni. Työntelin vastaan, puristin miestä pakaroista ja vedin tiukasti itseäni vasten. Kun huomasin, että hän on tulemaisillaan, kiersin sääreni hänen ympärilleen ja puristelin tiukasti emättimeni lihaksilla hänen kulliaan rytmikkäästi. Tunsin kullin kasvavan sisälläni ja mies purkautui rajusti voihkaisten.

Makasimme vielä pitkän tovin alasti sylikkäin ja juttelimme ja nauroimme. Pukeuduimme ja lähdin kotiin. Tiesin, ettemme enää tapaa…

Tämä kertomus tuntuu fantasialta, mutta on tapahtunut minulle muutama vuosi sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu