Ostin viimme vuonna metsäpalstan. Verottaja lähetti veroilmoitusta varten selvityksen maatilan pinta-aloista ja tuottoperusteista. Siinä on lopussa kohta 8. arvo euroa. Kuinka lähellä on verottajan arvio todellisesta arvosta ja mihin verottajan arvo perustuu.
Metsäpalstan arvo
Noviisi
51209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
asuinalueesi metsähoitopiiriin ja kysy sieltä
Voisitko kertoa tarkemmin tällaisesta kummajaisesta. Monikaan ei liene kuullut moisesta instanssista ikänään.
Tuo arvo on metsäsi laskennallinen vuotuinen puhdas tuotto kymmenkertaisena. Se on niinsanottu verotusarvo. Sillä ei ole juurikaan tekemistä metsäsi käyvän arvon kanssa.
Metsää ostaessa kannattaisi huomata, että ostetaan samalla liki 30% puuston arvosta veroja?
Metsä lienee ainoita kaupanmuotoja, jossa voi joutua maksamaan veroa myös tappiosta jopa aika paljon.
Palavereissa moni on hölmistynyt, kun olen asian ilmaissut, mutta sitten joku muukin on paljastanut, että näin on?
Saattaa asia noinkin voida ajatella kun oikein taivuttaa.
Paljonkohan osakesalkun mukana sitten ostetaan veroja tai tappioita.