Kiinteistöhuollolla ei avainta!

Pitkä tarina lyhyesti. Sunnuntai aamulla poistuin kämpästä ja avaimet jäi kotiin. Ei ole vara-avaimia. Kaikki on kotona. Soitin kiinteistöhuoltoon ja sanoivat tulevansa. Mutta n. 10min päästä soittivat etteivät lähetä ketään koska heillä ei ole avainta. Odota maanantaihin. Eli nyt klo 22 kohta ja samaa vastausta vaikka tällä kertaa asunnon omistaja samaa soitti. Soitin lukkosepälle koska kissa on kotona.
Eli voiko heiltä oikeasti puuttua avain?
Voinko vaatia rahat(lukkoseppä)kiinteistöhuollosta takaisin?
Kiitos vastauksista etukäteen.
10533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mikäli asunnonomistaja ei ole toimittanut huollolle huoneistonavainta ja mahdollista turvalukonavainta jää kulut ovenavauksen tilaajan näppiin. Omistajan on itse huolehdittava että asianmukaiset avaimet on toimitettu huoltoyhtiölle.

Äänestä

Asunnon lukko on ilmeisesti pois talon lukkosarjasta joten yleisavain ei käy.

Äänestä

En tiedä mitään lakisääteistä perustaa sille, että asunnossa asumattomalla olisi oltava avain huoneistoon. Kuten huoltoyhtiöllä.
Se sotisi yksityisyyden suojan ja kotirauhan kannalta.

Avainten sisään unohtaja maksaa lukkosepän. Hän on tehnyt virheen.

Äänestä

Ei tarvi esittää mitään laskua huollolle. Saattavat naurahtaa asialle. Huollon ei sitäpaisi edes tarvi avata ovea koska sopimus on yleensä tehty taloyhtiön kanssa määrätyistä töistä, useasti ei ole edes mainintaa ovenavaus palvelusta. Lisäksi ei ole huoltoyhtiön velvollisuus huolehtia että joka kämppään löytyy avaimet

Äänestä

Jos huoneistosi oven lukkoon sopii yleisavain, niin se kyllä pitää huoltoyhtiöstä löytyä. En ole kuullutkaan etteikö huoltoyhtiöllä olisi avauspalvelua (maksua vastaan).

Äänestä
  • Tässä maassa on paljon vielä talokantaa jotka ei todellakaan ole yleisavainsarjassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä maassa on paljon vielä talokantaa jotka ei todellakaan ole yleisavainsarjassa.

    Näin se valitettavasti on, lukitus on melkein viimeinen mihin taloyhtiöt haluavat panostaa. Taloyhtiöiden hallitusten kannattaa tutustua sähköisiin lukituksiin, Abloy ja iLOQ. Valitettavasti nämä molemmat ovat ruåttalaisten omistuksissa. Hinta ratkaisee, Abloy plussan avain on kätevämpi, mutta hintaa kannattaa puristaa.

    Äänestä

  • Ei välttämättä ole luovutettu huoltoyhtiölle yleisavainta. Harvassa sopimuksessa on maininta ovenavaus palvelusta, se oletetaan kuuluvan automaattisesti palveluun

    Äänestä

Jos yleisavain sopii (miksei sopisi?) jokaisen huoneiston oveen, niin ehdottomasti huoltoyhtiölle yleisavain. No onhan tietysti toinenkin vaihtoehto että lukkoseppä - kun on jostain tarkastanut, että avauksen pyytäjä on oikealla asialla - poraa lukon auki. Miksei näitä hommia voisi tehdä helpommin ja oikein asukkaiden palvelemiseksi.

Äänestä

Trolli kirjoittelee, ihan keksitty juttu.
Kyllä normaali ihminen olisi kysynyt miksei ole avainta, ellei jo tiedä sitä ennestäänkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pitkä tarina lyhyesti. Sunnuntai aamulla poistuin kämpästä ja avaimet jäi kotiin. Ei ole vara-avaimia. Kaikki on kotona. Soitin kiinteistöhuoltoon ja sanoivat tulevansa. Mutta n. 10min päästä soittivat etteivät lähetä ketään koska heillä ei ole avainta. Odota maanantaihin. Eli nyt klo 22 kohta ja samaa vastausta vaikka tällä kertaa asunnon omistaja samaa soitti. Soitin lukkosepälle koska kissa on kotona.
Eli voiko heiltä oikeasti puuttua avain?
Voinko vaatia rahat(lukkoseppä)kiinteistöhuollosta takaisin?
Kiitos vastauksista etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu