"Vakavin valehtelun muoto on, kun jätetään vain kertomatta"

Anonyymi

näin sanoi toimittaja Juha Ristamäki perjantaina Sannikka&Ukkola ohjelmassa perjantaina. Esimerkiksi hän otti 2015 tapahtuneen pakolaisvyöryn Ruotsin kautta, josta vieläkään ei ole kerrottu minkälainen taakanjakosopimus meillä oli Ruotsin kanssa.
Näin siis toimittaja voi ottaa esille asian, josta ei ole kansalle kerrottu, vaikka jokainen ymmärtää, että asiasta oli jollakin tasolla sovittu. Eipä vaan ole löytynyt vastuuottajaa keskustasta, kokoomuksesta tai sinisten ministereistä. Eduskuntavaalien tulos kertoo kuitenkin, että kansa on aavistanut tämän kolmikon ja RKP:n olleen yhdessä sopimassa asiasta Ruotsin kanssa.

5

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tänään A-studiossa toimittaja voisi kysäistä Orpolta, ketkä olivat sopimassa asiasta.

    • Anonyymi

      Todelliset uutiset vain vilahtavat sivulauseessa, kun meidät upotetaan ilmastoahdistukseen. Kun tarkkaan miettii, monet totuudenpuhujaksi julistautuneen valtamedian esillenostamat asiat käsitellään niin asenteellisella tavalla, ettei kyseessä voi olla muu mielipiteisiin vaikuttaminen.

      Asioista väännetään tietty hyväksyttävä kanta ja kriitikkoja syytetään ymmärtämättömiksi. Joistakin asioista, yleensä tärkeimmistä vaietaan kokonaan.

      • Anonyymi

        media on paljon hienovaraisempaa ja mmonimutkaisempaa kansojen - maailman aivopesua joka on isoraha-eliittien omistuksessa....?


        hyvä esim-

        thomas reid intel-kapitalismin uhrina- irlannissa ohjelma ylellä-

        valittu täysin mennyttä maailmaa edustava- siis nykyihmisen näkökulmasta syrjhääntynyt jopa ehkä naurettavA tavarankerääjä - VANHOINE LP-LEVYINEEN, maaTILOINEEN, VHS-KASETTEINEEN, RADIO-OHJELMIEN KUUNTELUINEEN, JNE- joka sitten eudstaa tässä ohjelmassa uusien suurien yhtiöiden vastustusta- kun ei lahjjoita tilaansa suurelle intel-mikrosiruyhtiölle

        tapaus on toki tosi- ja henkilö fiksu kanta-irlantilainen yksineläjä- mutta luodaan siis kuvaa että suuryhtiöt edustavat nykyaikaa- ja oman tilansa omistava maanviljelijä ikäänkuin vanhaa aikaa?

        tässä tietoa intelistä, vaihtoehtomediasta:
        Intelin prosessori mahdollistaa tietokoneelle hakkeroinnin PC:n off-tilassa
        https://nwohavaintoja.blogspot.com/2013/09/intelin-prosessori-mahdollistaa.html

        Intelin prosessori mahdollistaa tietokoneelle hakkeroinnin PC:n off-tilassa eli silloinkin kun tietokone on suljettuna...


    • Anonyymi

      Juha Ristimäki on täysin hallitusvastainen Iltalehden raapustelija, jonka sanomisille en anna sentinkään arvoa.

    • Anonyymi

      Stubb lensi mamutulvan alkaessa Ruotsiin ja PYYSI sen hallitukselta, että mahdollisimman paljon mamuja ohjattaisin Suomeen!!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      135
      3783
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      36
      2454
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2098
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      18
      1065
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      70
      1041
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      46
      905
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      876
    8. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      31
      865
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      43
      790
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      97
      772
    Aihe