Kajaanin kaupunki - Auto(ilija)

Anonyymi

A - niin kuin autoilija

Yle 18.11.2019
Kajaanin kaupunki korottaa pysäköintivirhemaksuja 30 eurosta 40 euroon. Kaupungin hallintojohtaja Tuija Aarnion mukaan nostosta huolimatta summa on alhainen verrattuna muihin Kajaanin kokoisiin kaupunkeihin.
Vuosittain Kajaanissa jaetaan 3000 parkkisakkoja ja niillä kaupunki saa kerättyä 100 000 euroa. Paine korotukseen tulee yleisestä Kajaanin taloudellisesta tilanteesta.
– Yritetään saada tuloja joka paikasta lisää.
°°°°°

Yle14.1.2019
Kajaanin keskustan alueen pysäköinnistä on naristu jo vuosia
Kaupungissa pohditaan jälleen keskustan pysäköintiä
Kajaanissa on jälleen alkanut ydinkeskustan alueen pysäköintiselvitys. Viimeksi elokuussa kaupunki laski pysäköinnin hintaa keskustassa ja vapautti viikonloppupysäköinnin.
Kajaanin kaupungin suunnittelupäällikkö Jari Kauppisen mukaan kaupunki hakee nyt linjaa kaupungin pysäköintiin. Kaupunki kysyy nyt asukkailta mihin kaupunkitilaa halutaan käyttää.
°°°°°

Yle 27.8.2018
Kajaanin pysäköintimaksut halpenevat huomattavasti – lauantaina pysäköit jatkossa ilmaiseksi
Pysäköinnin hinnat laskevat ensimmäisellä vyöhykkeellä noin kolmanneksen ja toisella vyöhykkeellä puolella syyskuun lopussa. Viikonloppuisin parkkiajasta ei tarvitse maksaa mitään.
°°°°°

17.5.2018
Kajaanissa pysäköinti halpenee – Tunnin pysäköinti Kauppakadulla maksaa jatkossa euron
Pysäköintihinnat laskevat, mutta samalla luovutaan ilmaisesta pysäköinnistä erilaisten tapahtumien aikana.
°°°°°

Yle 30.4.2015
Pysäköintimaksut muuttuvat Kajaanin keskustassa huhtikuun viimeisestä päivästä alkaen.
I-vyöhykkeellä tuntihinta on laskenut kahdesta eurosta 1,40 euroon. Alueella saa pysäköidä maksimissaan kolmen tunnin ajan, kun ennen maksimipysäköintiaika oli kaksi tuntia.
°°°°°

Yle 13.1.2015
Kohonneet parkkimaksut ovat saaneet Kajaanin keskustassa autonsa parkkeeraavat etsimään ilmaisia paikkoja ympäri kaupunkia. Viranomaiset ovat sitä mieltä, että niiden määriä on kaupungissa lisätty, mutta pysäköitsijät eivät ole vielä löytäneet kiekkopaikkoja.
°°°°°

K.S. 11.6.2014
Parkkimaksut nousevat Kajaanin keskustassa
Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta päätti yksimielisesti keskiviikkona nostaa Kajaanin keskustan parkkimaksuja.
°°°°°........ jne.

12

491

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      °°°°°........

      • Anonyymi

        3000 vai 4000-5000 ? ?

        Yle 22.8.2016
        Parkki-Pirkolle voi puhua: "Ei se pysäköintivirhemaksu ole aina pakollinen lopputulos"
        Pysäköinninvalvoja antaisi autoilijoille paljon mieluummin opastusta ja vinkkejä kuin virhemaksulapun.,...
        ...Kaupungin pysäköinninvalvojat kirjoittavat Kajaanissa vuosittain 4 000–5 000 pysäköintivirhemaksulappua, eli yli 10 maksulappua joka päivä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi mielenkiintoista tietää paljonko on pysäköinnin valvojien palkka kustannus kaikkine menoineen että tuleeko mitään vai onko plus -nolla kokonais tulos.Tietysti jollekkin tulee jälki väristyksiä kun saa kiusata autoilijoita

        Siihenhän jokainen autoilia voi itse vaikuttaa tarvitseeko parkkipirkkojen tulla "kiusaamaan"

    • Anonyymi

      Kaupungilla ei kyllä ole tässä mitään logiikkaa, liikenne ja asiakkaat ajetaan Prisman pihaan.

      • Anonyymi

        Sehän se on tarkoituskin koska kaupungin päättäjiä istuu S-ryhmän hallituksessa.

    • Anonyymi

      Onko virhepysäköinti määrätty Kajaanissa autoilijoille pakolliseksi? Niin katkeraa vuodatusta pysäköinninvalvonnasta tässäkin taas on päästelty.

      Pysäköisitte oikein, ei se ole niin hirvittävän vaikeaa, ettei siihen normaaliälyinen ihminen pystyisi.

      • Anonyymi

        Täh?
        Huono oravakoira haukkuu väärää puuta?

        Mistä noille kaupungin virkamiehille -naisoletetuille palkka maksetaan?
        Soutamisesta ja huopaamisestako??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh?
        Huono oravakoira haukkuu väärää puuta?

        Mistä noille kaupungin virkamiehille -naisoletetuille palkka maksetaan?
        Soutamisesta ja huopaamisestako??

        Kaksi pysäköinnin valvojaa, ajaa rinkiä päivät pitkät, ruunun hevosella ja 150 000 euron edestä saa pahaa mieltä.
        Prisma vetää puoleensa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi pysäköinnin valvojaa, ajaa rinkiä päivät pitkät, ruunun hevosella ja 150 000 euron edestä saa pahaa mieltä.
        Prisma vetää puoleensa.

        Ei kukaan sinua pakota ajamaan kaupunkiin jos noin hiertää pysäköinnin valvominen, mene vaan sinne prismalle niin on yksi törttö vähemmän edessä. Ne jotka sakot saa ovat aiheuttaneet sen ihan omalla käyttäytymisellään, eli ne eivät ole mitään pakollisia lisämaksuja vaan ihan vapaavalintaisia kun noudattaa vaan liikennemerkkejä ;)

        Missään muussa kunnassa niin päätöntä pysäköintimaksujen säätelyä kuin Kajaanissa?

        KAKSin P-alueet suunnitteluiltaan ja maksukäytännöiltään oma lukunsa, aivan /c:stä!
        Kokonaisuudessaan oiva näyte AMK-insinöörin ammattitaidottomuudesta.

    • Anonyymi

      Easy Park -sovelluksella on todella kätevää pysäköidä. Maksu menee luottokortilta ja maksat vain käyttämästäsi ajasta.
      Jos kaikki olisivat yhtä diginatiiveja kuin meikäläinen (>60 vee) niin hommat toimisivat paljon sujuvammin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      214
      2133
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      51
      1280
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1147
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      802
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      353
      714
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      38
      705
    Aihe