Puhelin hakkeroitu?

Anonyymi

Googlemapsin toiminta antaa aiheen olettaa puhelimeni tulleen hakkeroiduksi. Tiedustellessani bussireittejä ja aikatauluja mapsin kautta se näyttää aikatauluille kellonaikoja päin prinkkalaa.

Esimerkiksi Suomen aikaan kello 13:20 Googlemaps näyttää seuraavan bussin tulevan kello 02:30 yöllä mikä ei ole mahdollista Helsingissä joten kellonaika täytyy näkyä väärin lisäksi maps näyttää muuttuneen englanninkieliseksi mikä antaa olettaa hakkerin tai ainakin hakkerin käyttämän koneen sijaitsevan ulkomailla eri aikavyöhykkeellä.

Kun käytän mapsia Teliaturvaan kuuluvalla turvaselaimellani tätä ongelmaa ei ole. Se antaakin minulle aiheen olettaa laitteeni olevan hakkeroitu.

Olen poistanut puhelimestani Googlechromen ja asentanut uudelleen sekä ajanut läpi viruskannauksen ja käynnistänyt tämän jälkeen puhelimen uudestaan sekä ajanut vielä skannauksen ja poiston mutta ongelma ei tunnu häviävän olen myös poistanut tiettyjä sovelluksia puhelimestani mutta sekään ei näytä auttavan.

Osaako kukaan kertoa mikä neuvoksi ja onko yleensäkään mahdollista, että puhelimeni olisi hakkeroitu?

6

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaiken maailman turvaselaimet ne vasta humpuukkia onkin. Rahat pois tyhmiltä ihmisiltä.. Sama homma virusskannauksissa sillä tuo toiminta on ihan normaalia..

    • Anonyymi

      Olisi minustakin mielenkiintoista tietää mistä hakkeroidun puhelimen tunnistaa. Onko olemassa niin taitavia hakkereita, että he osaavat piilottaa haittaohjelmansa jopa virusskannereilta.

      • Anonyymi

        Onhan niitä ja Androidissa kun nuo virusturvat ovat kuin tyhjän kanssa kun eivät toimi oikein koska järjestelmä on niin rakennettu..


    • Anonyymi

      Ratkaisin ongelman tänä aamuna poistamalla Chrome selaimen kokonaan puhelimestani.

      Ainakin toistaiseksi on Google maps tominut myös moitteettomasti. Tuskin lataan Chromea enää uudelleen ainakaan vähään aikaan.

      Sain selville, että myös Googlen playkauppa on vaarallinen haittaohjelmien lähde.

      • Anonyymi

        Selainta ei voi poistaa eli ei ole mahdollista..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selainta ei voi poistaa eli ei ole mahdollista..

        Selainpalvelimielta voi kuitenkin poistaa käyttöoikeudet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2850
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2410
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2180
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      1992
    5. 167
      1828
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1826
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1726
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe