Myydään 40" viallinen taulutelevisio

Historiaa, ikää tuli juuri 6 -vuotta, ensimmäiset 5 vuotta ei ollut virtoja päällä kuin 2-3 kertaa vuodessa, pari tuntia.  Nyt oli töpseli kiinni kesästä alkaen.

Kun toisessa televisiossa ulkomaisessa ohjelmassa teksti ei pysynyt , avasin tämän ja päivitin uudet kaapelikanavat. Päivitys toimi loppuun asti hyvin, mutta muutaman minuutin kuluttua sammui täydellisesti.

Ei tule valmiusvaloa. Tv ei käynnisty televisiossa olevasta virtanapista, eikä tietystikään kaukosäätimellä.
Virtaa ottaa, kun laittaa pistokkeen pistorasiaan, "iskee normaalisti kipinää ".
Sähkön kulutusmittarilla ottaa normaalin valmiustilan virran, oli muistaakseni 2 Wattia.

Avasin takakannen, se oli helppoa. En aikonutkaan tehdä mitään, mutta ajattelin jos olisi jotain näkyvää, mm. pullistuneita kondensaattoreita, ei ollut. kaikki on kuin uudessa telkkariaa.

Televisiota on katseltu vain muutama tunti ja muutaman kerran vuodessa.  Telkkaria ei ole myöskään koskaan siirretty eikä kuljetettu, se on ollut siinä  paikassa olohuoneessa kuin siihen jalusta laitettiin.

Näillä tiedoilla myyn, jos joku ostaa.
Aion pitää takakannen irroitettuna jos joku haluaa sinne katsoa.
Tv on aivan Forssan keskustassa, parhaat katsomiset aamulla 8.00-10.00, iltapäivällä 15.00-18.00.

Toki ekaksi voi näkemättä kertoa hatusta mitä mahdollisesti maksaa.
[email protected]

tietokilpi kertoo;
PHLIPS 40pfl3008T/12  , 07/2013

11

312

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Millä hinnalla ajattelit saada viallisen tv:n myytyä?

    • Alussa hinnan määrää ostaja, joskus myöhemmin , ennen joulua minä ja hinta silloin 0 euroo.

      • Anonyymi

        Miksi et vain heitä roskikseen? Ei siitä kukaan mitään maksa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi et vain heitä roskikseen? Ei siitä kukaan mitään maksa.

        Ei roskiin! Kiimassuolle sähkölaitteet, eikä maksa mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei roskiin! Kiimassuolle sähkölaitteet, eikä maksa mitään.

        Voi ne vialliset, loppuun käytetyt, palauttaa mihin tahansa elektroniikkaa myyvään liikkeeseenkin. Se on sellainen laki nykyään.


    • Anonyymi

      Aloitus vaikuttaa trollilta.

    • Anonyymi

      Saitko television myytyä?

    • Anonyymi

      onko taulu teeveessä ripustusteline ja kullitetut kehykset?

    • Anonyymi

      Mitä ”iskee normaalisti kipinää” tarkoittaa?

      • Anonyymi

        juuri sitä kuin on kirjoitettu.
        on jo löytänyt uuden omistajan, kiitos kaikille.


      • Anonyymi kirjoitti:

        juuri sitä kuin on kirjoitettu.
        on jo löytänyt uuden omistajan, kiitos kaikille.

        juuri sitä kuin on kirjoitettu.
        on jo löytänyt uuden omistajan, kiitos kaikille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1403
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      888
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      703
    5. 68
      703
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      212
      604
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe