Vanhusten ralli

Anonyymi

ambulasseilla kroonisten tautien hoitomuotona ja yhteiskunta maksaa. Onko järkeä?

55

971

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikä on toinen vaihtoehto, jos laitoshoito jätetään pois laskuista.
      Muutenkin hoitajista pulaa, niin maata kattavaan tukiverkostoon sitoutuisi satoja hoitajia, jotka päivystäisivät läpi vuorokauden ja monessa tapauksessa tilaisivat ambulanssai viemään jatkohoitoon, kalliimmaksi tulisi.
      Onhan joillakin kotihoidonasiakkailla ranneke, josta voi hälyttää apua.
      Kai jossakin ei kotihoitoa ole, kun tästä asiasta oikein aamu-uutinen oli tehty.

    • Ambulanssi kuuluu palveluun.
      Sikäli kun vanhus on säännöllisesti maksanut sairaus-vakuutus-maksunsa.
      Eli useimmissa tapauksissa on paljon järkea asiassa.

      H.

    • Nyt päästään asian ytimeen. Kallista laitoshoitoa ollaan purkamassa, Sen tilalle perustettu tehostettu palveluasuminen, joka tarkoittaa että vain nimike muuttunut niin että vanhuksella itsellään maksatetaan entistä suurempi osa hoidosta. Käteen ei tarvitse tehostetussa palveluasumisessa jäädä latin latia.

      Kotiin pyritään hoitamaan entistä huonokuntoisempia vanhuksia omaisten ja kotihoidon turvin. Ja tässä on sitten se pullonkaula, joka tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Kun vanhus ei ole asianmukaisessa hoitopaikassa hänet kiidätetään voinnin heikentyessä päivystykseen ja terveyskeskuksen vuodeosastolle pitkiksikin ajoiksi. Tai jos siellä ei ole tilaa, erikoissairaanhoitoon mikä on vielä kalliimpi ratkaisu kunnalle sakkomaksuineen. Hölmöläisten hommaa sanon minä.

    • Anonyymi

      Nykyään lähes 100-vuotiaatkin monisairaat plus muistisairaus päälle "pidetään" kotona kaatuilemassa ja kolhimassa itseään. Siis ihmiset, jotka eivät pysty itsestään huolehtimaan sairauksien takia ja heikentyneitten voimien takia.
      Moni on sydänsairas, on huimausta ja pyörrytystä, reumasairautta, diabetestä, usein sairas iäkäs on melkein kuuro, puolisokea, tuskin pysyy jaloillaan.
      Arkipäivän askareisiin ei enää pysty siinä kunnossa.

      Kotihoito käy pikaseen 1-3 kertaa päivässä antamassa lääkkeet ja tunkemassa ruokaa suuhun, jos ei kykene itse enää syömäänkään.
      Niitä, jotka eivät ollenkaan liikkeellä käydään lisäksi kääntämässä (sängyssä) ja vaipat vaihtamassa. Nykyään kai myös yöllä kerran.
      Sairaimmat iäkkäät ovat ihan avuttomia, siksi tulee myös tapaturmia ja erilaiset krooniset sairaudet ovat vaikeita ja kivuliaita ja joskus tulee vielä vaikeampia ja kivuliaampia vaiheita.

      Turvapuhelinauttajaa voi joskus joutua odottamaan yön yli. Jos kaadut yöllä vessaan mennessäsi lattialle etkä pääse ylös, siinähän makaat kipeänä kovalla lattialla palellen ilman peittoa.

      Sairaimmat vanhukset eivät kuulu kotiin.
      Heidän kuuluisi olla ympärivuorokautisessa hoivassa.

      Ent. ministeri Risikkoa saamme nykytilanteesta.
      Hänen aikanaan päätettiin, että "koti on paras paikka vanhukselle",
      eli selkosuomella h a l v i n t a hoitaa ja laitoshoitoa alettiin kiireesti ajaa alas.

      Sitten kun vanhus ihan jo "muumio" voi päästä tehostettuun laitoshoitoon.
      Vähän ennen kuolemaa. Laitoshoitopäiviä ei saa tulla paljon,
      raha menee edelle, ei vanhuksen terveydentilan edellyttämä hoito.

      Nykymeno on monelle vanhukselle ihmisrääkkäystä.

      • Anonyymi

        Juuri noin on vanhusten asiat nykyään!

    • Anonyymi

      Siis on niitäkin, jotka eivät pääse enää ollenkaan liikkeelle ja joita käydään kääntämässä sängyssä, samalla pillerit ja ruokaa ja vaipanvaihto.
      Ympäri vuorokauden tuijotat yksin makkarin kattoa.
      Moni muistisairas ei edes enää tajua turvapuhelinta käyttää.
      Muistisairaus vie mennessään loogisen ajattelun.

    • Ensihoitajat käyvät arvioimassa vanhuksen tilan ja eivät välttämättä ota edes kyytiin jos eivät katso aiheelliseksi. Voi olla saan vaivan atkai montakin keikkaa ennen kuin kyyti hoitopaikkaan järjestyy tai kyydin tarve loppuu kokonaan.

    • Anonyymi

      On järkeä ! Kun yhteiskunta on sairaat vanhukset heitteille jättänyt,
      on sentään oikeus ambulanssiin, kun tarve vaatii.
      Vastustus on laajaa. Sairaalatkaan ei hevin ota, vaikka eivät etukäteen voi edes tietää,
      mikä vaiva on, voi olla ihan muutakin välitöntä hoitoa vaativaa
      kuin se krooninen sairaus.
      Niin kauan kuin ihminen on elossa, häntä on autettava, elämää on helpotettava esim. lääkityksen keinoin.
      Ei voi ajatella niin, että kun se kumminkin kuolee kohta (1-10 vuoden päästä?) kärsiköön.

      Iäkkäälläkin on ihmisarvo ja ihmisoikeudet.

    • Juuri näin. En uskso että kukaan soittaa vanhukselle ambulanssia kroonisen sairauden suvantotilanteessa vaan silloin kun on oikeasti joku tarve. Vanhuksella on minunkin mielestänoi oikeus saada asiallista ja asianmukaista hoitoa ja hoidon arviointia. Apua vähintään oireiden lievitykseen.

      ER-päätös ei tarkoita sitä että ei ollenkaan hoideta. Mielestäni sekään että vanhus asuu jo ympärivuorokautisessa hoidossa ei sa olla esteenä saada asiantuntevaa hoitoa. Esimerkiksi js vanhuksella on hapen tarse esimerkiksi keuhkokuumeen tai sydämen vajaatoiminnan takia, tehostetuissa palveluasunnoissa eikä laitoksissakaan ole happihotoa mahdollista toteuttaa.

    • Anonyymi

      Pitäähän ambulansseilla ajoja olla.

      Kuka lie laskenut ja miten. Jotenkin vaan tuntuis, laitos ois kustannustehokkaampi ja muutenkin järkevämpi tapa pitää elossa hautaan kaatuvia. Oletettavasti sitä kautta inhimillisempikin, sekä turvallisempi.

      Toi vanhushoito pahasti hajautettu ympäri maata, minikokoisiin yksikköihin. Henkilökunnalla menee valtavasti työaikaakin työpisteestä toiseen siirtymiseen. Lisäks just ambulanssiralli jne. Kait koko idea perustuu siihen, ei makseta seinistä, koska asiakas ite maksaa niistä. Hö, asiakkaitten kämpät lihoiksi ja muutama keskitetty vanhustenloppusijoitusyksikkö jonnekin käsivarren lappiin.

      Kun ei tossa muuta voi takana olla, kuin investointihaluttomuus. Tulee kai halvemmaksi maksaa turhasta työstä ja sählingistä, kuin rakentaa isomia laitoksia. Joissa kyllä sitten säästyisi työvoimaa sitten autolla ajelemisen sijasta varsinaiseen työhönkin, kaikki tarpeelliset palvelut, lekurit, keskuskeittiöt, kuntoutukset.. ois samassa.

      Vaan, onhan se hyvä ambulansseilla töitä. Ehkä hyvä puoli on, maassa aika paljon ambulanssireservejä tositoimiin, koska suuri osa ajelee vanhusten siirtoajoja, joista ne voidaan irrottaa esim. suuronnettomuustapauksissa. Jos samaa määrää lansseja ja henkilökuntaa pidettäis jossain varikolla päivystämässä, siitä net otsikot vasta nousiskin.

      Niin ja lisäks tietenkin taksareilla paljon duuneja. Kela-kyydit pitää pöndellä suuren osan takseista elossa. Jos se hommeli lakkais, eipä ois monessakaan kirkonkylässä pirssejä ollenkaan.

      Vaan, kun eläkeläisten ajoilla tuetaan logostiikkapalveluita, jokin ei yhtälössä toimi.

      Täytyy muistaa toi paljon puhuttu omaishoito. Sehän on leipä pois ammatti-ihmisiltä. Aika törkee systeemi teettä amatööreillä tollukoilla intialaisen tuntipalkalla töitä, joissa niinkuin pitäis normaalisti olla kovat koulutukset ja mitkälie sertifikaatit ja diplomit.

      Lisää laitoksia, kotona roikottamisessa liian pitkään ei mitään älyä. En usko nykysysteemi oikeesti on tehokas.

      =DW=

      • "Jotenkin vaan tuntuis, laitos ois kustannustehokkaampi ja muutenkin järkevämpi tapa pitää elossa hautaan kaatuvia. Oletettavasti sitä kautta inhimillisempikin, sekä turvallisempi."
        Tuosta olen samaa mieltä.
        Entisenä omaishoitajana olen eri mieltä siitä etteikö omaistaan voi hoitaa jos jaksaa ja pystyy.
        Kyllä ammattiapua saa jos itsellä ei ole tarvittavaa koulutusta. Moni sairas tuntee olevansa onnekas jos saa olla kotona omaisen hoidettavana. Mutta ketään ei pidä painostaa tai pakottaa omaishoitajaksi.

    • Anonyymi

      Risikko lupasi vanhuksille hyvän vanhuuden kotona.
      Se "hyvä vanhuus" tarkoittaa todellisuudessa monille vanhuutta yksin, turvattomana ja sairaana.
      Joku raja säästämisessäkin pitäisi olla. Ei nuoremmankaan sairaan mielenterveys kestäisi samanlaista "hoitoa".

      Yksin sairaana ja avuttomana ja moni liikuntarajoitteisena ilman yhteyttä ulkomaailmaan, kehenkään ihmiseen paitsi kotihoitajiin, jotka ei seurustelemaan ehdi, tulee hulluksi ja murheelliseksi.
      Se edistää muistisairauden etenemistä ja kunnon kaikinpuolista huononemista
      ja toivottomuutta.

      Yksistään puolison kuolema aiheuttaa romahduksen.
      Sen jälkeen keittiön pöydän puolella ei ole koskaan ketään, harvinaisia vieraita lukuunottamatta tietenkin. Turvaa ja seuraa ei enää ole.

      Tulee mieleen niitä kulttuureja, joissa vanhat on jätetty yksin kuolemaan luoliin
      tai vuorille tms.
      Meillä ei tarvitsisi olla sellaista. Kodista ei saisi tulla "luola",
      jonne heikkokuntoinen jätetään yksin.

      • Totta. Ja nämä yksinäiset sairaat vaivaiset kansoittavat sitten teveyskeskusten päivystykset, kukaan ei ehdi/halua paneutua todellisiin ongelmiin.......

      • Anonyymi
        siilivain kirjoitti:

        Totta. Ja nämä yksinäiset sairaat vaivaiset kansoittavat sitten teveyskeskusten päivystykset, kukaan ei ehdi/halua paneutua todellisiin ongelmiin.......

        Työssäkäyvillä on työterveyshuolto, joka toimii Suomessa hyvin, pääsee erikoislääkärillekin nopeasti. KELA maksaa muuten siitäkin suurimman osa, että on oikeus vanhoillakin tulla hoidetuksi.
        Terveyskeskuksessa käy enimmäkseen eläkeläisiä, työttömiä ja vanhempia lasten sairauksien takia.
        Työssäkäyviä on ani harvoin terveyskeskusten asiakkaana.

        En edes tiedä mikä on terveyskeskuksen päivystys, omalla alueellani ei ole sellaista,
        on vain kaupungin sairaaloiden päivystyspoliklinikat, onko ne niitä ?
        Niihin ei voi mennä kuin lähes hengenhädässä terveyskeskuksen ollessa kiinni.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Työterveydessäkin säästöt puree. Työnantaja sanelee mitä työterveydessä saa tehdä ja eimerkiksi tiettyjen tutkimusten määrän (omakohtaista kokemusta).Erikoislääkärille lähetteet nekin on tarkoin rajattu. Aiemmin ei hyvinvointikeskusten asiakkaaksi otettu sellaisia, joilla oli työterveyshuolto. Nyt sekin on muuttunut niin että työikäisiä ohjataan niiden asiakkaaksi. Ja minusta paremi niin, työterveyshuollossa ei ole asiantuntemusta (anteeksi vaan) tutkimuksiin ja eteenpäin lähettämiseen. Työterveyshuolto saisi keskittyä työpaikkojen hyvinvointiin, tehdä tarkistuskäyntejä ja puuttua asioihin mutta niissäkin asioissa taitaa olla niin että kenen leipää syöt se lauluja laulat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työssäkäyvillä on työterveyshuolto, joka toimii Suomessa hyvin, pääsee erikoislääkärillekin nopeasti. KELA maksaa muuten siitäkin suurimman osa, että on oikeus vanhoillakin tulla hoidetuksi.
        Terveyskeskuksessa käy enimmäkseen eläkeläisiä, työttömiä ja vanhempia lasten sairauksien takia.
        Työssäkäyviä on ani harvoin terveyskeskusten asiakkaana.

        En edes tiedä mikä on terveyskeskuksen päivystys, omalla alueellani ei ole sellaista,
        on vain kaupungin sairaaloiden päivystyspoliklinikat, onko ne niitä ?
        Niihin ei voi mennä kuin lähes hengenhädässä terveyskeskuksen ollessa kiinni.

        Työterveys ei hoida sairastapauksia, vaan kehottaa menemään terveysasemalle. Työterveys hoitaa vain työkyvynarviointeja. Sanottiin työntekijälle, joka sinne soitti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työterveys ei hoida sairastapauksia, vaan kehottaa menemään terveysasemalle. Työterveys hoitaa vain työkyvynarviointeja. Sanottiin työntekijälle, joka sinne soitti.

        Kyllä työterveys hoitaa sairauksia/sairaustapauksia Omissa työpaikoissani työterveys hoiti kaiken. Jos joku sairaus ei ollut työterveyslääkäri alaa,
        saatiin lähete erikoislääkärille, tai joskus ohjattiin jonkun sairaalan päivystyspolille,

      • Anonyymi kirjoitti:

        Työterveys ei hoida sairastapauksia, vaan kehottaa menemään terveysasemalle. Työterveys hoitaa vain työkyvynarviointeja. Sanottiin työntekijälle, joka sinne soitti.

        Näinpä se nykyään menee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä työterveys hoitaa sairauksia/sairaustapauksia Omissa työpaikoissani työterveys hoiti kaiken. Jos joku sairaus ei ollut työterveyslääkäri alaa,
        saatiin lähete erikoislääkärille, tai joskus ohjattiin jonkun sairaalan päivystyspolille,

        Riipunee työnantajasta. Erikoislääkärille lähetteet määrätty montako per vuosi.
        Mitkä sairaudet on työterveyslääkärin alaa :)?.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä työterveys hoitaa sairauksia/sairaustapauksia Omissa työpaikoissani työterveys hoiti kaiken. Jos joku sairaus ei ollut työterveyslääkäri alaa,
        saatiin lähete erikoislääkärille, tai joskus ohjattiin jonkun sairaalan päivystyspolille,

        Meidän työterveys ei hoida! Ei saa puhelimella yhteyttä ja jos saa, niin sanotaan, ettei ole aikoja. Jos saa terveydenhoitajalle ajan, niin ei ainakaan lekurille saa.

        Se on sellaista vedättämistä! Nopeammin työntekijä pääsee terveysasemalle akuutissa tilanteessa.

      • Anonyymi
        siilivain kirjoitti:

        Riipunee työnantajasta. Erikoislääkärille lähetteet määrätty montako per vuosi.
        Mitkä sairaudet on työterveyslääkärin alaa :)?.

        Työterveyslääkäri on yleensä yleislääkäri.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Työterveyslääkäri on yleensä yleislääkäri.

        Juu mutta paneutunut työterveyshuoltoon ja kokemus sairauksien hoidosta kaventunut kokemuksen puutteen myötä.

    • Anonyymi

      Vanhukset pitävät Suomen talouden pystyssä.

    • Anonyymi

      Luin juuri, että aikoinaan vanhusten puutteellisesta hoidosta kohun aloittanut lähihoitaja Tarja Parkatti on kutsuttu Itsenäisyysjuhlaan Linnaan.
      Fiksua toimintaa pressalta! Oikeistolaistausta ei estänyt toimimasta oikein.
      Työpaikkaa sensijaan hoitaja ei ole löytänyt. Ihmeellistä.

      • Anonyymi

        Mitä ihmeellistä siinä on, ettei ilmiantaja saa töitä? Joutuu linnaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ihmeellistä siinä on, ettei ilmiantaja saa töitä? Joutuu linnaan!

        Jos tuo jonkin vakavan yhteiskunnallisen epäkohdan esiin, se on kunnioitettava teko.
        Tämäkin pisti syyniin vanhustenhoidon laajasti.

        Linnaan pitäisi panna rahastusta tekevät hoiva-alan yksityiset omistajat.

      • Anonyymi

        Ei Tarja Parkatti kohua tarkoittanut nostaa.
        Tarja Parkatti tiedosti vastuullisuutensa hoitajana ja kokonaistilanteen. Kun vanhusten hoitoturva hoitolaitoksessa oli monin tavoin vaarantunut, hän teki ilmoituksen Valviralle (?) mikä oli aivan oikein ja niin kuuluu tehdä.

        Työnantajalla on vastuu siitä, että hoitajia on riittävästi, he ovat ammattitaitoisia ja tekevät työnsä ammatillisesti oikein.
        Potilasturvallisuus ei saa vaarantua. Jos hän ei olisi ilmoittanut,
        ja olisi tapahtunut vaikka kuolemia, vastuu olisi ollut juridisesti hoitajillakin, joilla
        on velvollisuus ilmoittaa hoitoturvallisuuden vaarantumisesta.

        Noin 30 välinpitämättömyydestä ja kaltoinkohtelusta johtuvaa kuolemaa meni tutkintaan.
        Osa on tutkittu loppuun ja kaltoinkohtelun todettu olleen syynä tai osasyynä osaan kuolemista.

        Rohkea hoitaja kun ilmoitti. Moni ei uskalla koska kuten tässäkin tapauksessa työura loppuu siihen, kukaan ei ota töihin ja miksiköhän?

      • Anonyymi
        siilivain kirjoitti:

        Rohkea hoitaja kun ilmoitti. Moni ei uskalla koska kuten tässäkin tapauksessa työura loppuu siihen, kukaan ei ota töihin ja miksiköhän?

        On huono asia jos Suomessa ei saa töitä sen takia, että on tehnyt oikein !

      • Anonyymi kirjoitti:

        On huono asia jos Suomessa ei saa töitä sen takia, että on tehnyt oikein !

        Mistä se sun mielestä kertoo?

      • Anonyymi
        siilivain kirjoitti:

        Mistä se sun mielestä kertoo?

        Siitä, että mätä järjestelmä kasvattaa ja mahdollistaa mädän käyttäytymisen. Oikeudenmukaisuudesta viis, siis. - Nm. Totuuden puhujalla ei ole yösijaa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siitä, että mätä järjestelmä kasvattaa ja mahdollistaa mädän käyttäytymisen. Oikeudenmukaisuudesta viis, siis. - Nm. Totuuden puhujalla ei ole yösijaa

        Juuri näin. Minunkin mielestäni se kertoo sitä että nämä joillevalitusta tai ilmiantoa tehdään ovat mukana tässä sallimassa huonoa kohtelua vanhuksille. Raha on se joka puhuu, vanhukset eivät tuota joten heidät pitää saada hoidettua mahsollisimman halvalla jopa laadun kustannuksella. Ja tämä on myös julkisen puolen hoitopaikoissa, ei vaan yksityisillä.

      • siilivain kirjoitti:

        Ja lisään vielä aloitukseen, millä vanhus pitäisi tarvitessaan kyytiä viedä hoitoon? Kottikärryilläkö? Ja veikkaampa että kun yhä huonokuntoisempia vanhuksia hoidetaan kotona tämä "ambulanssiralli" tulee vain lisääntymään kun kotihoidon työntekijät eivät uskalla jättää heikkokuntoista vanhusta kotiin tai omaiset vaativat hoitoon pääsyä akuuttitilanteissa tai ylipäätään kun ollaan siinä tilanteessa että vanhus alkaa olla elömönkaaresa loppupäässä. Ilman hoitoako kotiin pitää yksin kuolla?

        Ei suurimmalla osalla ambulanssin hälyttäneillä ole mitään ”hätää”. Hätä on lähinnä yksinäisyydestä ja turvattomuudesta johtuvaa. Yksin yön tunteina tulee ahdistusta ja sydämentykytystä. Helppo soittaa lyhyt numero, johon heti vastataan ja joku tulee käymään. Sitä se suurimmaksi osaksi on!

        Tulee vain yhteiskunnalle kalliiksi mikä tahansa vanhustenhoito. Kyllä ihminen aina keinot keksii!

        Mistä moinen tieto että "suurimmalla osalla ei mitään hätää"?
        Eipä tuo halpaa ole muidenkaan ihmisryhmien "hoito".

      • Anonyymi
        siilivain kirjoitti:

        Mistä moinen tieto että "suurimmalla osalla ei mitään hätää"?
        Eipä tuo halpaa ole muidenkaan ihmisryhmien "hoito".

        Kokemuksesta, kokemuksesta tietenkin! Niin monta kertaa painotettu, ettei saa soittaa, mutta minkäs teet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei suurimmalla osalla ambulanssin hälyttäneillä ole mitään ”hätää”. Hätä on lähinnä yksinäisyydestä ja turvattomuudesta johtuvaa. Yksin yön tunteina tulee ahdistusta ja sydämentykytystä. Helppo soittaa lyhyt numero, johon heti vastataan ja joku tulee käymään. Sitä se suurimmaksi osaksi on!

        Tulee vain yhteiskunnalle kalliiksi mikä tahansa vanhustenhoito. Kyllä ihminen aina keinot keksii!

        Mitä sinä tiedät vanhuksien terveydentilasta ? He ovat monisairaita ihmisiä ja kuuluvat siihen ikäpolveen, joka on tottunut pärjäämään monenlaisissa vaikeissa olosuhteissa, heidän mottonsa on, ettei apua pyydetä kuin viimeisessä hädässä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kokemuksesta, kokemuksesta tietenkin! Niin monta kertaa painotettu, ettei saa soittaa, mutta minkäs teet.

        Ai voiko ambulanssin soittamisen kieltääkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinä tiedät vanhuksien terveydentilasta ? He ovat monisairaita ihmisiä ja kuuluvat siihen ikäpolveen, joka on tottunut pärjäämään monenlaisissa vaikeissa olosuhteissa, heidän mottonsa on, ettei apua pyydetä kuin viimeisessä hädässä.

        Ihan tavallisia vanhustentauteja ja siihen yksinäisyyden, tarpeettomuuden, turvattomuuden tunteet yhdistettyinä, niin helppo soittaa paikkaan, josta aina vastataan.

        Ihan tavallisia ihmisiä ovat vanhukset kitinöineen ja vikinöinöineen. Tottuneet ”pärjäämään” ihan samoin kuin muutkin. Toinen kestää enemmän kuin toinen, muttei poikkea mitenkään muiden kestämisestä.

      • Anonyymi
        siilivain kirjoitti:

        Ai voiko ambulanssin soittamisen kieltääkin?

        Tottakai voi, silloin kun tietää, että sen soittaminen muistuttaa lähinnä harrastusta. Sitä ”harrastavat” kyllä oppii tuntemaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai voi, silloin kun tietää, että sen soittaminen muistuttaa lähinnä harrastusta. Sitä ”harrastavat” kyllä oppii tuntemaan.

        Joo mut siinä voi käydä niin kuin Pekalle ja sudelle et silloin kun tosissaan tarttis apua ei oteta todesta.

        Onko oikea tapa ratkaista vanhuksen tilanne kieltämällä kutsut ja avunpyynnöt vai pitäisikö ohjata muuhun avun piiriin?

      • Anonyymi
        siilivain kirjoitti:

        Joo mut siinä voi käydä niin kuin Pekalle ja sudelle et silloin kun tosissaan tarttis apua ei oteta todesta.

        Onko oikea tapa ratkaista vanhuksen tilanne kieltämällä kutsut ja avunpyynnöt vai pitäisikö ohjata muuhun avun piiriin?

        Mikä muu apu vastaa mihin vuorokaudenaikaan tahansa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai voi, silloin kun tietää, että sen soittaminen muistuttaa lähinnä harrastusta. Sitä ”harrastavat” kyllä oppii tuntemaan.

        Voi luoja sinunkin juttujasi. Noin tyhmää ei voi olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi luoja sinunkin juttujasi. Noin tyhmää ei voi olla.

        Kokemuksesta, kokemuksesta! Edelleenkin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokemuksesta, kokemuksesta! Edelleenkin!

        Survo kokemushallusinaatiosi sinne minne ei aurinko paista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi luoja sinunkin juttujasi. Noin tyhmää ei voi olla.

        Onkos toi vastaaja ensihoitaja ;).

    • Anonyymi

      Uutta kansalaisaloitetta vaan eutanasian puolesta, itse en ainakaan vanhuksena halua homehtua neljän seinän sisälle.

      • Anonyymi

        Ihan turhaa, koska tämän maan päättäjäpellet eivät ikipäivänä uskalla ruveta sellaista lakia rustaamaan. Ts. heillä ei ole sellaisia 'hartioita', joilla sen kaltainen suuri ja vakava aihe käsiteltäisiin ja toteutettaisiin.

        Siihen tarvitaan koko pelleporukan uusiminen aivan samoin, kuin myös lääkärikunnassa nuorten lääkäreiden uudet tuulet ja ajatukset vaihtavat mallia vähitellen. Nuorissa lääkäreissä on enemmän eutanasian hyväksyjiä tai ainakin ymmärtäjiä kuin vanhoissa. - Nm. Armon kannalla

    • Minä olin tavallaan onnekkaampi:

      "Minun siskoni...yhy...yyy...rääky...rääky...räää...
      Ressukka kuoli 3 kuukautta vanhana.
      Vaikka Arvo Ylppö itse häntä hoiti.
      Ihan täällä Stadissa asti.
      yhy...
      Onneksi minä en ollut vielä syntynyt.
      Onneksi eivät vanhempani kuolemastaan lyyhistyneet.
      Huuuoks!"

      H.

    • Anonyymi

      NYT!iha vanhempikin koulutus:kodinhoitaja kotiavustajat KEHIIN!ihan niin saa....i pistää vihaksi tää uusavuttomuus.kiersin niin pirusti "kuntaa"ja APUNI oli tarpeen.olin TYÖSTÄNI ylpee ja KIITOLLINEN.he ja mä nyt KIAIPAAN minua ja teitä.

    • Anonyymi

      alotukseen :

      Ambulanssi hoito on hyvä ajatus, jos se toteutuu oikeesti, hyvä juttu,
      moni vanhus ei jaksa lähteä lääkäriin,
      ampulanssi-lääkärin käynti on nopea apu vahuksille,

      resepitit voi uusitaan ja mahdollinen uusi lääkehoito,
      kipeän väsyneen vanhuksen ei tarvi lähteä terveyskekskuksiin tuntitolokulla jonottamaan lääkäriin pääsyä,
      muistiki voi hiettää,
      apteekissa käynnit tuottaa vaikeuksia,
      kotikäynnit on hyvä juttu, jos se oikeesti toteutuu,

      • Anonyymi

        Jossain vaiheessa kunnon huonontuessa edelleen, iäkäs "pääsee" kotihoidon lääkärin piiriin.
        Lääkäri tulee kotiin käymään, teoriassa, mutta se vain luvataan, ei se koskaan tulee.
        Läheiselleni on luvattu kaksi kertaa kotilääkärikäynti, molemmilla kerroilla se peruttiin:
        lääkäri ei ehtinyt sovittuna aikana ja
        molempina kertoina annettiin kaksi uutta aikaa seuraaville viikoille,
        milloin lääkäri tulisi, mutta se ei tullut koskaan.
        Eli läheiseni odotti kuusi kertaa lääkäriä, jota ei tullut.
        Tai siis odotimme yhdessä sitä lääkäriä, jota ei tullut.
        Seurauksena oli kolmen viikon sairaalareissu.

        Kotihoidonlekurin duuni ei nyt ole sieltä halutuimmasta päästä ja muutenkin lekurinvirkoja on vähän. Se on vaan kiva sanonta; olette nyt kotihoidonlääkärin hoidossa! Siinä sitten odottelet jotain niistä vaihtuvista lekureista tai keikkaa tekevistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1432
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      977
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      229
      764
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe