Tuntuuko sinusta että sijaislapsesi ei ole kiintynyt perheeseesi. Että hän voi silmää räpäyttämättä lähteä kenen tahansa kanssa. Ei vilkuta kun jätät päiväkotiin, eikä iloitse kun haet. katsoo vaan ohitsesi tyhjin silmin...
Kiintymys
äitikulta
7663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
lapsi joka kärsii kiintymyssuhde häiriöstä on juuri tuollainen. avoin, sosiaalinen, niin hyvää pataa kenen tahansa kanssa. aina valmis lähtemään vieraan mukaan, jäämään outoon kylään vaikka yöksi, niin luottavainen.
tai sitten ei! todellisuudessa kyseessä on hälyttävä merkki, jos alle kouluikäinen tai jo vanhempikin lapsi ei välitä vähääkään vaikka jätetään outojen seuraan.
oire ei itsestään parane, pelkkä rakastaminen sinun puoleltasi ei riitä korvaamaan vaurioita jotka ovat syntyneet ensimmäisten kolmen ikävuosien aikana. lapsi ei tunne mitään vaan suorittaa ulkoaopittuja miellyttämisriittejä, joilla on saanut hyväksyntää ja huomiota itselleen. ja etsii aina uuden kohteen jolle esiintyä miellyttäväna ja sosiaalisena. todellisen kiintymyksen löytäminen omasta itsestä on hänelle liian kovaa
kiintymyssuhdevaurio ei varmaankaan koskaan kokonaan poistu vaikka olisi kuinka korvaavat olot. Mutta lapsi voi kuitenkin vähän saada korjattua mielessään asioita jos on kunnollissa oloissa. (lapsissa eroja) Meillä yksi lapsi nyt murrosikäinen, paha kiintymyssuhdehäiriöinen.
Nyt murrosikäisenä alkanut tulla kiintymyssuhteita meihin sijaisperheeseen.
Tietysti ei voi sanoa, kuinka paljon se on vain näyttelemistä, että " näin kuuluu tehdä".
Pienempänä tuntui joskus tosi pahalta, kun esim. haki viikon leiriltä pois ja toiset juoksivat vanhempiensa luokse ikävissään, tämä meidän laps
juoksi pois päin.
Tietenkin juoksi pois päin, ettehän te hänen vanhempiaan olleet. Ei halunnut nähdäkään teitä, vaan jos olisi oikeat vanhemmat tulleet hakemaan, mihinkähän päin lapsi olisi juossut, mietihän tuota.
miksi ei nämä oikeat vanhemmat hakeneet lastaan leiriltä? Miksi lapsi on sijaisvanhempien hoidossa, eikä oikeilla vanhemmillaan? Joku suuri väärinkäsitys varmaan.
lyhyesti ja samalla laajakäsitteisesti, ainakin näin kun tietää mistä on kysymys.
Meillä on myös ongelmana tuo kiintymyssuhde häiriö. On todella arveluttavaa ja petollista se tietäminen, että mikä on aitoa ja mikä vain pelkkää opittua kuin näyttelemistä.
Se mikä meitä jo pelottaa ja melkein kauhistuttaa kun lapsi nyt 13v. tulee murrosikään ja nuoreksi aikuiseksi niin juuri tuo helppo saalis niille jotka haluavat hyväksikäyttää hänen kykenemättömyyttään suojella itseään. Hänellä on nuo kaikki hälyttävät merkit joista kirjoitit. Nämä hälyyttävät merkit ovat niin vaikeita varsinkin ajoittain että niistä on elämän arjessa todella haittaa.
Sitten kun otamme vielä huomioon nuo kaikki muut ongelmat joita hänellä on ja joihin ei näytä apua eli "parantumista" löytyvän.
Myös hänen kohdallaan ne raskaat traumaattiset koettelemukset eivät ole mitenkään muuttuneet siinä mielessä että jatkuvasti sattuu ja tapahtuu bioäidin elämän kuvioissa asioita jotka jysäyttävät aina lapsen mielen tuonne maan tasolle. Samalla näkee ja kokee että se asia ei häntä juurikaan liikuta, on kuin ei se asia hänelle kuulu.
Sivusta katsoen bioäidin kohtaaminen lapselle on kuin jääpatsaan lähestyminen ei mitään elettä äidiltä joka saisi sivullisen huomaamaan sen lämmön äiti-lapsi suhteen välillä.
Lapsi yrittää antaa lämpöä äidille mutta kun tunteet ovat jääpatsaan tapaan kylmyyttä hehkuvat niin silloin lapsikin jäätyy.
Tiedän että tämä tunne on lapselle tuttu, mutta samalla tiedän että jokainen lapsi tarvitsee ja kaipaa sitä sanatonta tunnelämpöä. Siitä paitsi jääminen on sitten kuin tunne vammauttavaa eikä aina helposti nähtävissä.
Lapsi on usein kaikkia miellyttävä söpö sekä aina valmis lähtemään kenen tahansa vieraan mukaan. Lapsella myös ulkoaopittuja miellyttämisriittejä joita sai oppia elämässä bioäidin kanssa, missä humalaisilta miehiltä ja naisilta sai hyväksyntää ja huomiota itselleen.
Nyt nämä muissa sijaiskodeissa ja meillä opitut uudet käyttäytymis tavat ei vaan tahdo luonnistua eli hänellä on sellainen kauhea halu olla keskipisteenä ja saada sitä "täydellistä" huomiota osakseen vaikka se sitten olisi kipuakin aiheuttavaa ym.
Olemme aina alusta lähtien kokeneet äiti-lapsi eroamis hetket tapaamisissa ym. tilanteissa. Se on ollut niin kylmän tuntuinen tilanne, että kun suoraan sanon niin se on unohtumaton elämys näin sivullisestakin.
Lapsi kun selkänsä kääntää niin on kuin ajatukset olisivat jo jossain uudessa tulevassa. Ei edes enään muista perään vilkuttaa.
Yritämme elämällä tätä arkea näyttää sitä mahdollisuuksien valintaa ja löytää siitä sen tavallisen rakkauden ja välittämisen mallin.
Emme tiedä mikä on tämän lapsen kuva rakkaudesta joten sitä rakkautta emme hänelle kykene antämaan jos se on aina pettävää kaikista rakkautta pursuavista sanoista huolimatta. Lapsi on sanonut että äiti on pilannut sen sanoman "minä rakastan sinua".
Puhumme lapsen aloitteesta sellaisestakin asiasta kuin että miten hänen elämänsä on silloin kun minä täytän 60 vuotta. Lapsi teki siitä keskustelusta sellaisen johtopäätöksen että hän saa olla meillä kauan ja kasvaa pitkälle aikuisuuteen, josta seurauksena paljon ajatuksia herättävä pitkä levollisuus. On siis uskallettava keskustella asioista jotka ovat lapselta hukassa eli se pitkä tulevaisuus ja luottamus tulevaisuuteen.
Olemme hänelle varmaan se kiintymys kohde johon hän voi luottaa ja rakentaa jotakin henkistä tunnetta turvassa ja ilman niitä hänelle merkityksettömiä sanoja. Niin kuin pieni lapsi tekee ennen ja jälkeenkin kolmen ikä vuoden ei sanat merkitse silloin niin paljoa kuin se sanaton täydellinen koettu tunne kiintymyksestä ja luottamuksesta.
Luulen myös että tätä kiintymyssuhde häiriötä ei voi mikään elämän tilanne korjata ja saada ihmisen tunne maailmaa muuttumaan eheäksi.
Mutta toivon mukaan mahdollisuus kykyyn elää tietoisesti ongelman eli häiriön kanssa mahdollisimman tasapainoista elämää.
Tämä on ongelma jota ei monikaan voi käsittää eikä ymmärrä mistä vaikeasta häiriöstä on kysymys jos kerromme näitä esim. sosiaali-tukihenkilöille. Siksi näen sen että me sijaisvanhemmat olemme korvaamaton kouluuttaja juuri sosiaalialalla työskenteleville. Meidän pitää vaan arvostaa itseämme ja antaa tätä tärkeää elämän arjen antamaa tietoa niille jotka ottavat huostaan juuri näitä "rikkinäisiä" lapsia.
Miksiköhän lapsi on kiintymyssuhdehäiriöinen - teidän olosuhteissanne häiriö on syntynyt, ei kai sitä nyt enää pahemmaksi voi päästää antamalla "oikeiden" vanhempien hakea lapsi. Olkaa kiitollisia että joku viitsii huolehtia lapsestanne.
vaikeaa sanoa mihin olisi juossut, kaikki tuntuu kelpaavan. lapsella ollut monta kotia jo ennen 3 ikävuottaan. bioäiti ei ole koskaan asunut lapsen kanssa, vaan lapsi vietiin suoraan synnytyslaitokselta lastenkotiin. Niin, että tuskin olisi "oikeita" vanhempiaan edes tuntenut, mietihän tuota!