Mitä tämä tarkoittaa Talvivaaran oikeusjutussa ? Siis silloinko on lupa lasketella vesistöön miten paljon tahansa ? kyllä ne herrat sääntönsä osaa.
Onko rikos ylipäätään, kun ei ole asetettu päästöarvoja ?
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Talvivaara / Eky on kepulaisten temmellyskenttä, on tavattoman nihkeetä saada mitään raja arvoja. Voi voi kun mei nyt voida ja sitten kun nämä on niitä, hys hys asioita.
Talvivaarassa oli monen herran nappulat pelissä ja silloin saa pilata kaikki vesistöt ja maat, kunhan sijoittajalle tulee voittoa. Mutta meneppä köyhä paskomaan toisten vesiin, häkki heiluu.
Ely keskus lähti kovasti takamatkalta liikkeelle, Talvivaara asiassa. Paperi asiat ei ollu kunnossa ja kuraa virtasi luontoon, kaiken aikaa.
Ja kuinka ollakkaan, ovat samaan hengenvetoon tavattoman tyytyväisiä ELY keskuskeksassa Pekka Perän tuomioon.
Eikä Pekka saanu mitään tuomioo, muuta kuin ihan nimellisen. "Nakki varaskin saa Suomessa kovemman tuomion".
Sakko taisi olla ainoa tuomio.
Ei linnaa.
Miten korvaukset, vai oliko että yhtiömuoto toimii silleen ettei henkilökohtaisia korvauksia edes määrätä?
Pekalle tuli vain puolen vuoden ehdollinen. Ei siis edes sakkoja päälle. Kyllä se hyväveliverkosto pitää omistaan huolen. Täysin kansalaisten oikeustajun vastainen tuomio.
Olisiko teillä parempi olo, jos Pekka olisi tuomittu elinkautiseen ja annettu 100 milj. korvaus vaateet, joita hän ei pysty maksamaan?
Aluehallintovirasto / Kajaanin ELY keskus ei saanu mitään tuomioo Rovaniemellä, vaikka "nukahtivat" Talvivaaran aloittamisen aikaan.