Hehkutatte fasessa susien lisäksi jopa supikoirista että se olisi tutkijoiden mielestä hyvä asia.Aikoinaan ns kettutytöt laski Suomen luontoon kuulumattomia eläimiä vapaaksi.Mihin tämä teidän touhu perustuu? Miksi ette mene faktojen pohjalta vaan tuntemuksena me olemme oikeassa. Muistatteko rabies homman ja on vain ajan kysymys ensimmäinen susivahinko kohdistuu ihmiseen .Nyt kaivetaan vaikka tikusta asia josta haetaan julkisuutta. Kuullut ja todennut että luontoliiton tamineissa metsässä kulkijat pareittain ja kättä pidempää mukana Miksi? Mitä aktivistit hakee Riitaa/tappeluita josta saadaan lööppejä? Vai julkisuutta keinolla millä hyväänsä.
Kysymys petoryhmän vetäjälle
100
815
Vastaukset
- Anonyymi
He elävät tyypillisessä vihervasemmistolaisessa ideologia anarkiassa. Tosiasiat tiedetään mutta ideologia taistelee faktoja vastaan.
Kun haaveena on neuvostoliiton kaltainen oikeamielisten totalitarismi niin sen näkee jo hallitus touhuistakin. Tarkoitus tuhota menneisyyden viihdearkistot (ppp ja anteeksipyytelyt sekä kirjaroviot menneestä ajastamme) eli sensuuri.
Sananvapauden tuhoaminen ja salliminen vain "oikeamielisestä" ajattelusta.
Kaikkia muita kohtaavien trakedioiden hyväksikäyttö oman ideologiansa perusteella. (pakkopalautusten kielto yhden hengenlähdön takia) vain siksi koska sisäministeriön (vihreä) haave on kaikkien tännetulijoiden pakkoliittäminen yhteiskunnan sosiaalitukien piiriin.
Kun taas sama ei koske susi riskin ennaltaehkäisyä koska ihmishenki on heille (vihreät) eriarvoinen jos se on kotimaa vastaan ulkomaat ja susi on suojellumpi ja rahallisesti arvokkaampi kuin ihmishenki. - Anonyymi
Hehkutatte edelleen supikoirista ja sen metsästyksestä. Haloo petoryhmä . Hiiriä ja rottiakin tapetaan ja pyydystetään. eikö niitä voisi suojella ja alkaa tutkimaan vaikka niiden sukupuolielämää valtio rahoitteisesti . Aivan pelleilyksi menee touhu.
- Anonyymi
Ei valtio rahoitteisesti. Petoryhmä ja suojelu organisaatio maksajiksi. Ehdotus suojelijoille.
Käykääpä matkallanne joskus persialaisella torilla ja menkää siellä sanomaan eläin rääkkäyksestä. Tulkaa sitten Suomeen(jos vielä pääsette) ja miettikää sitten missä ja miten sitä suojelua harrastetaan. - Anonyymi
Eläinten suojelutoimet perustuvat lähinnä ulkonäköön ja eläinten ns "söpöyteen"
Hiiret ja rotat inhottavat useampia suojelutahoja joten näillä ei vaikuteta heidän suojeluluonteeseen kun taas supikoira näyttää suloiselta niin silloin se herättää myös suojeluvietin.
Kyseessä on ns tunnesuojelu joka johtuu ihmisen ulkoisesta mielikuva yhteydestä.
Erityisesti hyönteiset, matelijat, kalat, äyriäiset yms eivät herätä tunnesuojelu merkitystä koska kuuluvat ei ulkonäöllisesti kauniisiin eläimiin.
Tässä on perimmäinen syy miksi suojelu on yleensä tekopyhää koska miksi vain ulkonäöllisesti kaunis eläin on oikeutettu suojelu toimille mutta ruma eläin ei.
Moni olisi valmis tallomaan hengiltä sen maailman ainoan tarantella lajin mutta maailman ainoan saimaannorpan eduksi tehtäisiin kaikki mahdollinen mitä tehtävissä olisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläinten suojelutoimet perustuvat lähinnä ulkonäköön ja eläinten ns "söpöyteen"
Hiiret ja rotat inhottavat useampia suojelutahoja joten näillä ei vaikuteta heidän suojeluluonteeseen kun taas supikoira näyttää suloiselta niin silloin se herättää myös suojeluvietin.
Kyseessä on ns tunnesuojelu joka johtuu ihmisen ulkoisesta mielikuva yhteydestä.
Erityisesti hyönteiset, matelijat, kalat, äyriäiset yms eivät herätä tunnesuojelu merkitystä koska kuuluvat ei ulkonäöllisesti kauniisiin eläimiin.
Tässä on perimmäinen syy miksi suojelu on yleensä tekopyhää koska miksi vain ulkonäöllisesti kaunis eläin on oikeutettu suojelu toimille mutta ruma eläin ei.
Moni olisi valmis tallomaan hengiltä sen maailman ainoan tarantella lajin mutta maailman ainoan saimaannorpan eduksi tehtäisiin kaikki mahdollinen mitä tehtävissä olisi.Juuri näin!
Vaikka susia olisi Suomessa miljoona ja supikoiria kaksi miljoonaa, niin johan ne pentujen söpöyden perusteella kuuluisi suojella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin!
Vaikka susia olisi Suomessa miljoona ja supikoiria kaksi miljoonaa, niin johan ne pentujen söpöyden perusteella kuuluisi suojella.Ota ne teille asumaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ota ne teille asumaan.
Sarkasmi tuntuu olevan vaikea huumorin laji.
- Anonyymi
Petoryhmän toiminta . Onko se fasebookin perusteella liitettävissä Lukeen.
Sillä kun susia ilmestyy alueelle jossa niitä ei ole ollut niin saman aikaan Luken
tutkijoita seudulla. Nyt jos drone niin kenen se on?Raja vartiat ja viranomaiset käyttäväy niitä valvonta tehtävissä mikä on hyvä asia.Mutta jos luke ja suojelijat ei asiallista. Metsästäjät jotka käyttävä tniitä niin luvat pois.Kannattais miettiä myös suojelijoilla olisko elämässä muutakin kun negatiivisten asioiden kaivamista ja riidan
haastamista.Tuo tie ei johda muualle jun turhiin taisteluihin ja ylilyönteihin.
Minun käsitys on peroryhmä ja luke on sama. Viranomaiset oma ryhmä ja metsästäjät oma ryhmä.- Anonyymi
Näin keskustelee kus eikun susnalyytikko joka varmaa perustaja jäsen.Anuslyytikko tule esiin omalla nimellä.
- Anonyymi
Petoryhmän sivuilla ei ole fakta tietoa mitää. Kaikki perustuu sanomalehtien lööppeihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Petoryhmän sivuilla ei ole fakta tietoa mitää. Kaikki perustuu sanomalehtien lööppeihin.
Ennustan tänään peto ryhmän lööpit lehdistä 29.11 2019
1. Tutkimus turkistarhaus kiellosta eläinsuojelu järjestön toimesta.
2.Haavoittuneen karhun ampuminen maantieltä.
Voisin lisätä tähän ihmisistä joka on myös peto.
3 Nainen hakkasi avo miestään
- lihanuijalla
-vasaralla
-veitsellä
Pesi välineet ja meni naapuriin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin keskustelee kus eikun susnalyytikko joka varmaa perustaja jäsen.Anuslyytikko tule esiin omalla nimellä.
Se tässä tapauksessa huvittaakin, kun täältä lukee vuosia jatkunutta SAn kirjoittelua ja tietää asemansa poliittisessa toiminnassa josta löytyy kuvat ja videot.
->Ala-arvoisten kirjoittelujen vuoksi poliitikon ura on pystyyn kuollut.
Loppuun vuosien takainen kommentti:
Ei voi kun naureskella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennustan tänään peto ryhmän lööpit lehdistä 29.11 2019
1. Tutkimus turkistarhaus kiellosta eläinsuojelu järjestön toimesta.
2.Haavoittuneen karhun ampuminen maantieltä.
Voisin lisätä tähän ihmisistä joka on myös peto.
3 Nainen hakkasi avo miestään
- lihanuijalla
-vasaralla
-veitsellä
Pesi välineet ja meni naapuriin.Oho taitaa olla lööpit mennyt ohi peto(s)ryhmältä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Petoryhmän sivuilla ei ole fakta tietoa mitää. Kaikki perustuu sanomalehtien lööppeihin.
Todellakin kaikki peto ryhmän tiedot lööpeistä ja sensaatio hakuista.
Toiminnassa ei mitään järjen häivää. Samat henkilöt möykkää ja tuo itseään ja kantaansa julki.Olis kiva päästä joskus ko ryhmän kokouksiin Tuliskohan itestä aivopesty?
Montako henkeä ko tilaisuudessa olisi? Vai olisiko samat "hengenluojat" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se tässä tapauksessa huvittaakin, kun täältä lukee vuosia jatkunutta SAn kirjoittelua ja tietää asemansa poliittisessa toiminnassa josta löytyy kuvat ja videot.
->Ala-arvoisten kirjoittelujen vuoksi poliitikon ura on pystyyn kuollut.
Loppuun vuosien takainen kommentti:
Ei voi kun naureskella.Saisiko näihin linkkiä? Olisi mielenkiintoista nähdä, mimmoinen pallinaama tuo räyhääjä oikeasti on.
Voisi vaikka vähän naureskella...
- Anonyymi
tuoos.luin.PAREMPI luontoon laskettu MINKKI!??tul kanalaani ja tappo HETI puremalla niskaan silmiin.VERESSÄ jokapaikka.MINUN SYDÄNTÄ myöten!!!jotta turpa kiinni JOS PUHUT!kermaperseet mitään mistään ymmärtömät.koulunpenkille vaan.ja leipää ettimään.turkismetsästäjiä nyt kyl tarvittais.tarhaukset on jonkun LEIPÄ!mitähä vi...a ne muuta tilalle näitäkö minkkien irtilaskijoita...et häkkiheiluis.mäkin tulisin KAtsomaan.provosoin.
- Anonyymi
Onko petoryhmä bonjannut olevansa petoksen uhri, kun on paljastettu johtajan taustoja, sillä hiljaiseksi on romahtanut.
- Anonyymi
Olipa yllättävää, että juuri Facebookissa on lähtenyt äly päästä kun näkyy joku muu kuin riistakamerakuva susista... suoraan peto ryhmän fasesta. Joo eikös perto ryhmä käytä myös sosiaalista mediaa vai olenko väärässä. Linkitetään lööppejä joita höystetään omilla kommenteilla. Peto ryhmä ei bonjaa nehän tietää tai on tietävinään. Totuus on heidän vaikea ymmärtää. Mutu on parempi heistä. Riitaa ja eripuraa. Luulis elämän olevan vaikeaa tuolla menttaliteetillä joka peto ryhmässä jyllää.

Peto rymyn toiminta on vain is/iltalehden uutisien linkittämistä ja muiden mustamaalaamista. Huh Huh olisko peiliin katsomisen paikka vai ovatko itse lasikaapissa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa yllättävää, että juuri Facebookissa on lähtenyt äly päästä kun näkyy joku muu kuin riistakamerakuva susista... suoraan peto ryhmän fasesta. Joo eikös perto ryhmä käytä myös sosiaalista mediaa vai olenko väärässä. Linkitetään lööppejä joita höystetään omilla kommenteilla. Peto ryhmä ei bonjaa nehän tietää tai on tietävinään. Totuus on heidän vaikea ymmärtää. Mutu on parempi heistä. Riitaa ja eripuraa. Luulis elämän olevan vaikeaa tuolla menttaliteetillä joka peto ryhmässä jyllää.
-"Kissoja ammuttiin paikallisen turkisfarmarin luvalla"
-"Poliisin tutkinnanjohtaja menetteli kuitenkin – jos ei suoranaisesti lain vastaisesti– niin ainakin tavalla, joka vähensi pojan tunnustamisen näyttöarvoa käräjäsalissa."
-"Vanheneminen oli osin käräjäoikeuden omaa syytä. Käräjäoikeus oli yrittänyt toimittaa miehille haasteen tiedoksi kehottamalla näitä vastaamaan siihen."
Ehkä nämä ovat ne kissojen määrää merkittävämmät yhteiskunnallsiet ongelmat. Toki määrääkin on sellainen, että voisi siinäkin pohtia, että eletäänkö josain banaanivaltiossa.
Tämä kirjoitus petoryhmän fasebookissa. Kannattaisiko mennä banaanivaltioon tai sitten
maihin jossa maan kulttuuri siviilisaatio tai tavat kohtelee eläimiä miten kohtelee.
Persialaiselle liha torille. En hyväksy turhaa tappamista ja ampumista MUTTA turha provosointi ja naputus kannattas myös lopettaa.Jos tutkinnan johtaja menetellyt lain vastaisesti niin FAKTAA pöytään ja jos käräjäoikeuden syytä niin FAKTAA pöytään Yhteiskunnallinen ongelma lienee näissä piipertäjissä ja kannabiksen polttajissa ja nyt poliitikoissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa yllättävää, että juuri Facebookissa on lähtenyt äly päästä kun näkyy joku muu kuin riistakamerakuva susista... suoraan peto ryhmän fasesta. Joo eikös perto ryhmä käytä myös sosiaalista mediaa vai olenko väärässä. Linkitetään lööppejä joita höystetään omilla kommenteilla. Peto ryhmä ei bonjaa nehän tietää tai on tietävinään. Totuus on heidän vaikea ymmärtää. Mutu on parempi heistä. Riitaa ja eripuraa. Luulis elämän olevan vaikeaa tuolla menttaliteetillä joka peto ryhmässä jyllää.
lisää fasesta peto(s) ryhmän asiaa.Otsikossa ratsastetaan härskisti lapsilla.
Kun suojataan ne rakkaat kotieläimet asianmukaisesti, mieliharmilta on mahdollista välttyä hyvin pitkälle. Metsästyskoirien suhteen on hyvä tehdä lapsille selväksi, mitä kaikkia vaaroja koira voi metsällä kohdata. Lapset eivät ole tyhmiä, mutta ovat vanhempien asennevammoille alttiita. Mikä vamma petoryhmän vetäjillä sitten on kysympä vain?
- Anonyymi
Petoryhmä ja Luke voi kerätä paskoja metsästä ihan itse . Turha odotella apuja
- Anonyymi
juttu, että somesta löytyy kaikenlaisia väitteitä. Helpottaisikohan se elämää jos muutettaisiin käytäntö sellaiseksi, että kaikki julkaistavat viestit ennakkotarkastetaan ja vain tieteellistä tukea omaavat pääsevät seulasta läpi... näin kommentoi petoryhmän henkilö asiaa petoryhmässä. Taitaa loppua petoryhmän toiminta jos tieteelliset julkaisut ,sillä heidän tieteellisyys on sanomalehtien lööpeissä ja mutu tuntumassa. Lisäksi se video kun sudet käy koirien kimppuun.. Haetaanko TAAS jotain??? Ei mitään totuudenmukaista kaikki pelkkää saissee

Vierailin peto ryhmän sivuilla ja mielikuva palstanpitäjistä jäi negatiiviseksi.
Toiminta kuin diktatuurissa. Vain palstanpitäjien mielipide on oikea .
Diktaattorimaista toimintaa jos olet erimieltä niin solvataan ja poistetaan.
Peto on vallannut petoryhmän - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vierailin peto ryhmän sivuilla ja mielikuva palstanpitäjistä jäi negatiiviseksi.
Toiminta kuin diktatuurissa. Vain palstanpitäjien mielipide on oikea .
Diktaattorimaista toimintaa jos olet erimieltä niin solvataan ja poistetaan.
Peto on vallannut petoryhmänEi se ihan veretöntä tuo työntouhu näyttäisi olevan silloinkaan kun susi ei liity tapahtumainkulkuun...
pyhäselän susi kommentti peto ryhmän vetäjältä..
Osaisko ne kertoo verettömän eläimen lopetuksen?
Olisi mukava tietää.
Huh huh mitä porukkaa ovat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ihan veretöntä tuo työntouhu näyttäisi olevan silloinkaan kun susi ei liity tapahtumainkulkuun...
pyhäselän susi kommentti peto ryhmän vetäjältä..
Osaisko ne kertoo verettömän eläimen lopetuksen?
Olisi mukava tietää.
Huh huh mitä porukkaa ovat.Yhteiskunnassa mm. ajo-oikeus on määräaikainen, miksei aselupa voisi olla?
Peto ryhmän veto henkilön kommentti.
Onhan yhteiskunnassa lakkautettu häiriköiviä ja tunnuksellisia yhdistyksiä miksei myös
tätä voisi toteuttaa kyseisen ryhmän kohdalla.
Eikös heidänkin kantansa ole idealismia.
Tulipahan mieleen kun eksyin kyseisille julkisille sivuille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteiskunnassa mm. ajo-oikeus on määräaikainen, miksei aselupa voisi olla?
Peto ryhmän veto henkilön kommentti.
Onhan yhteiskunnassa lakkautettu häiriköiviä ja tunnuksellisia yhdistyksiä miksei myös
tätä voisi toteuttaa kyseisen ryhmän kohdalla.
Eikös heidänkin kantansa ole idealismia.
Tulipahan mieleen kun eksyin kyseisille julkisille sivuille."Hirveä saa nykyään pyytää kaikilla sallituilla menetelmillä vuoden loppuun asti ja ilman koiraa tammikuun puoliväliin. Lumikelillä pyydettäessä tuloksekkaaseen jahtiin ei välttämättä tarvita koiria tai tiivistä ajoketjua. Ajoon riittää yksikin jalkava metsästäjä, jos eläimet eivät ole ehtineet polkea mottia täyteen jälkiä."
KOSKAS Hirvestä on peto tullut?
Lainaus suoraan petoryhmästä.
Taas provoo kyseisestä ryhmästä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hirveä saa nykyään pyytää kaikilla sallituilla menetelmillä vuoden loppuun asti ja ilman koiraa tammikuun puoliväliin. Lumikelillä pyydettäessä tuloksekkaaseen jahtiin ei välttämättä tarvita koiria tai tiivistä ajoketjua. Ajoon riittää yksikin jalkava metsästäjä, jos eläimet eivät ole ehtineet polkea mottia täyteen jälkiä."
KOSKAS Hirvestä on peto tullut?
Lainaus suoraan petoryhmästä.
Taas provoo kyseisestä ryhmästä.Taaas provosointia petoryhmän vetäjältä. Laitan suoran lainauksen tähä...............Se konjakkiporukka ei juuri luontokuvanäyttelyitä kiertele. Hakevat Tummelinsa K-raudasta ja tumputtavat raatokuvat oman kotipäätteen vieressä siellä turvallisessa peräkammarissa.
Näin hoituu peto ryhmän palstanpitäjän kommentointi. Millainen ryhmä tumputus sitten lie peto ryhmällä ja ilman tummelia? susi kuvien kanssa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taaas provosointia petoryhmän vetäjältä. Laitan suoran lainauksen tähä...............Se konjakkiporukka ei juuri luontokuvanäyttelyitä kiertele. Hakevat Tummelinsa K-raudasta ja tumputtavat raatokuvat oman kotipäätteen vieressä siellä turvallisessa peräkammarissa.
Näin hoituu peto ryhmän palstanpitäjän kommentointi. Millainen ryhmä tumputus sitten lie peto ryhmällä ja ilman tummelia? susi kuvien kanssa?Taasen provoo ja paskan jauhantaa peto ryhmässä.
Lainaus suoraan peto ryhmän aktiivin kirjoituksesesta.Oliko paikallisilla miehillä kenties ajatus saada tapaus kirjoihin ja kansiin petovahinkona??
Kysymys onko kyseisen petoryhmän toiminta asiallista ja kehoitetaanko siellä ns kansanryhmää vastaan toimimaan. Luulisi olevan edes joulumieltä mutta ei edes sitä.
Tarkkaileeko luonto liitto yhdistyksiensä toimintaa? En enään lahjoita rahaa kyseiselle järjestölle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taaas provosointia petoryhmän vetäjältä. Laitan suoran lainauksen tähä...............Se konjakkiporukka ei juuri luontokuvanäyttelyitä kiertele. Hakevat Tummelinsa K-raudasta ja tumputtavat raatokuvat oman kotipäätteen vieressä siellä turvallisessa peräkammarissa.
Näin hoituu peto ryhmän palstanpitäjän kommentointi. Millainen ryhmä tumputus sitten lie peto ryhmällä ja ilman tummelia? susi kuvien kanssa?Potäisikö se sulkea ja hyödyntää pannoitustieto jatkossa vain tutkimuksessa? Siihenhän nuo vehkeet on suunniteltu ja siinä tsrkoituksessa toimivat riittävästi. Tuo on ekstrahöttöä mikä siihen päälle onnrakennettu ja ilmeisesti aiheuttaa enemmän mielihsrmia kuin hyötyä.
Tässä taas petoryhmän vetäjän mielipide suoraan fasesta. Peto ryhmälle lukelle luontoliitolle ja vihreille tiedot eihän muista ole väliä. Hakkereille hyvä bisnes alkaisivat hakkeroida pantoja ja siirtää kaikki sudet espalle käveleen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Potäisikö se sulkea ja hyödyntää pannoitustieto jatkossa vain tutkimuksessa? Siihenhän nuo vehkeet on suunniteltu ja siinä tsrkoituksessa toimivat riittävästi. Tuo on ekstrahöttöä mikä siihen päälle onnrakennettu ja ilmeisesti aiheuttaa enemmän mielihsrmia kuin hyötyä.
Tässä taas petoryhmän vetäjän mielipide suoraan fasesta. Peto ryhmälle lukelle luontoliitolle ja vihreille tiedot eihän muista ole väliä. Hakkereille hyvä bisnes alkaisivat hakkeroida pantoja ja siirtää kaikki sudet espalle käveleenLueskelin kommentteja kaikilta sivuilta ja nyt kysymys luonto liiton peto ryhmälle.
Vertaatte jo susien suojelua vanhusten hoitoon. 5 miljoonaa on tärkeämpi susille kun vanhuksille. Onko näin?? Ihminen ei ole minkään arvoinen kunhan sudet ja suojelu saa rahaa ja saadaan eripuraa aikaiseksi. Nyt olen ilkeä ja toivon että te suojelijat oletta vanhoina parivuorokautta paskavaipoissanne tai tuskissanne kotona kitumassa kun rahat ohjataan parempiin tarkoituksiin. Älytöntä kommentointia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteiskunnassa mm. ajo-oikeus on määräaikainen, miksei aselupa voisi olla?
Peto ryhmän veto henkilön kommentti.
Onhan yhteiskunnassa lakkautettu häiriköiviä ja tunnuksellisia yhdistyksiä miksei myös
tätä voisi toteuttaa kyseisen ryhmän kohdalla.
Eikös heidänkin kantansa ole idealismia.
Tulipahan mieleen kun eksyin kyseisille julkisille sivuille.Etpä juurikaan taida tiedää aseluvista mitään ???
- Anonyymi
susien suojelijat on arkielämästä vieraantunutta ja luontoa tuntematonta joukkoa joka asuu kaupungissa ja syö toisten ihmisten tappamaa lihaa!
- Anonyymi
" Laki nykymuodossaan kohtelee ihmisiä ja ihmisryhmiä eriarvoisesti ja mahdollistaa mielivaltaiset tulkinnat. Se rikkoo tasa-arvoa ja oikeusvarmuutta ja on siksi huonoa lainsäädäntöä. ’Maalittamisesta’ on tullut muotisana, ja siihen vetoamalla pyritään vaikuttamaan harrastuksiin ja vaikeuttamaan sitä sekä muokkaamaan mielipidettä omaa ideologiaa vastaavaksi.Suomessa on lain määräämänä kriminalisoitu ja lopetettu aatteellista toimintaa miksei myös peto ryhmä luontoliitto ja tapiola?
Hehän maalittavat lupia myöntäviä virkamiehiä ,metsästäjiä ja koiraharrastajia jatkuvasti sivuillaan. Odotellessa ensimmäistä ihmishengen menetystä "susien"toimesta. ja aikaa kun koti eläimet olivat metsässä vapaina ilman pelkoa siitä uhkasta joka nyt on jatkuva. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Laki nykymuodossaan kohtelee ihmisiä ja ihmisryhmiä eriarvoisesti ja mahdollistaa mielivaltaiset tulkinnat. Se rikkoo tasa-arvoa ja oikeusvarmuutta ja on siksi huonoa lainsäädäntöä. ’Maalittamisesta’ on tullut muotisana, ja siihen vetoamalla pyritään vaikuttamaan harrastuksiin ja vaikeuttamaan sitä sekä muokkaamaan mielipidettä omaa ideologiaa vastaavaksi.Suomessa on lain määräämänä kriminalisoitu ja lopetettu aatteellista toimintaa miksei myös peto ryhmä luontoliitto ja tapiola?
Hehän maalittavat lupia myöntäviä virkamiehiä ,metsästäjiä ja koiraharrastajia jatkuvasti sivuillaan. Odotellessa ensimmäistä ihmishengen menetystä "susien"toimesta. ja aikaa kun koti eläimet olivat metsässä vapaina ilman pelkoa siitä uhkasta joka nyt on jatkuva.Kommentoitte parempi tieteellinen tieto.
Mistä se peto ryhmälle tulee ?
Sanomalehtien lööpeistä sekä omasta ideologiasta.
Nyt nousee poru lopetettavasta sudesta kun luette tän päivän lööpit.
Ihmishenki n 5 donaa suden henki n 10 donaa. Meneekö oikein? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommentoitte parempi tieteellinen tieto.
Mistä se peto ryhmälle tulee ?
Sanomalehtien lööpeistä sekä omasta ideologiasta.
Nyt nousee poru lopetettavasta sudesta kun luette tän päivän lööpit.
Ihmishenki n 5 donaa suden henki n 10 donaa. Meneekö oikein?Kaikesta huolimatta tosiasia kuitenkin on, että heittämällä 90% pihahavainnoista on tehty niin, että susi on kulkenut tietä tai pellonlaitaa ohi ihmisasutuksesta niin, että 100m raja on alittunut. Tässä peto ryhmän vetäjä tietoa. Mä heittämällä sanon että paskaa koko puuha.
Missä on peto ryhmän faktat? onko muuta kuin heittoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikesta huolimatta tosiasia kuitenkin on, että heittämällä 90% pihahavainnoista on tehty niin, että susi on kulkenut tietä tai pellonlaitaa ohi ihmisasutuksesta niin, että 100m raja on alittunut. Tässä peto ryhmän vetäjä tietoa. Mä heittämällä sanon että paskaa koko puuha.
Missä on peto ryhmän faktat? onko muuta kuin heittoja.Väärin! Suden suojelun tärkein päämäärä on elinvoimainen susikanta. Sen sijaan tällaisen sopertelun ainoa päämäärä on demonisoida suojelun tavoitetta.
Se millaiset vaikutukset elinvoimaisella susikannalla on metsästyksen jatkuvuuteen on kiinni vain ja ainoastaan siitä kykenevätkö nämä herrat sopeuttamaan toimintansa niin, että lajilla on jatkuvuus. Tämän jatkuvan irrationaalisen volinan sijasta olisi suotavaa käyttä sitä aikaa sen pohtimiseen miten sopivat sinne metsään yhtäaikaa. Ellei se kiinnosta voi tietenkin olla, että siinä tapauksessa tämä harrastelu loppuu. Sen syy ei ole kuitenkaan silloin suden suojelu vaan jäärien sopeutumiskyvyttömyys.
Taas kuvakaappaus peto ryhmän vetäjältä. Petoryhmän faktaako? Olisiko aika lopettaa tälläinen kiihkoilu ja sanoa peto ryhmälle hyvästi tai pirun pahasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin! Suden suojelun tärkein päämäärä on elinvoimainen susikanta. Sen sijaan tällaisen sopertelun ainoa päämäärä on demonisoida suojelun tavoitetta.
Se millaiset vaikutukset elinvoimaisella susikannalla on metsästyksen jatkuvuuteen on kiinni vain ja ainoastaan siitä kykenevätkö nämä herrat sopeuttamaan toimintansa niin, että lajilla on jatkuvuus. Tämän jatkuvan irrationaalisen volinan sijasta olisi suotavaa käyttä sitä aikaa sen pohtimiseen miten sopivat sinne metsään yhtäaikaa. Ellei se kiinnosta voi tietenkin olla, että siinä tapauksessa tämä harrastelu loppuu. Sen syy ei ole kuitenkaan silloin suden suojelu vaan jäärien sopeutumiskyvyttömyys.
Taas kuvakaappaus peto ryhmän vetäjältä. Petoryhmän faktaako? Olisiko aika lopettaa tälläinen kiihkoilu ja sanoa peto ryhmälle hyvästi tai pirun pahasti."Susipolitiikan tulee nojautua tieteeseen eikä pelkoon
Susipelko on opittua, ja sitä lietsotaan liioitelluilla tarinoilla."
Hei huhupuheet voi viedä häkkiin. Mites on petoryhmä - Anonyymi

"Susipolitiikan tulee nojautua tieteeseen eikä pelkoon
Susipelko on opittua, ja sitä lietsotaan liioitelluilla tarinoilla."
Hei huhupuheet voi viedä häkkiin. Mites on petoryhmäToistuva tragedia missä on päädytty virkavallan pakeille ja kyseessä on mikäpä muukaan kuin oikeusmurha, ainakin kun kuullaan vain yhtä osapuolta.
Syyllisyyden ja näytön arvioi aikanaan ensin syyttäjä, sen jälkeen mahdollisesti tuomioistuin. Se, että asiasta on freelancetoimittaja kirjoittanut paikallislehteen epäillyn näkemyksen ei ole vielä näyttö yhtään mistään muuta kuin korkeintaan siitä, että huomiontarve/vertaistuki on valtava ja uutisaiheet vähissä
Miten petoryhmä toimii. Kerrotko pääpukari(t) petoryhmästä.
Tietääkseni henkilö on toiminut yhteistyössä tutkijoiden ja viranomaisten kanssa.
Mutta kun ideologit tulee paikalle niin perätön ilmoitus viranomaisille ja äijä häkkiin.
Peto ryhmän ideologiaako? Mihin pwrustuu petoryhmän tieto? lehtiartikkelit ja lööpit missä on faktat antakaa edes yksi linkki suomesta. Ei luken tutkimuksia sillä niistä on pudonnut pohja pois. Muistaakseni susien päätutkija on jossain artikkelissa todennut seuraavaan tapaan Häirikkösusien yksittäinen ampuminen ei välttämättä auta asiaa vaan koko lauma pitäisi tuhota mutta nää eu direktiivit ja muu eu pas... Miten on? Saisiko vastauksen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toistuva tragedia missä on päädytty virkavallan pakeille ja kyseessä on mikäpä muukaan kuin oikeusmurha, ainakin kun kuullaan vain yhtä osapuolta.
Syyllisyyden ja näytön arvioi aikanaan ensin syyttäjä, sen jälkeen mahdollisesti tuomioistuin. Se, että asiasta on freelancetoimittaja kirjoittanut paikallislehteen epäillyn näkemyksen ei ole vielä näyttö yhtään mistään muuta kuin korkeintaan siitä, että huomiontarve/vertaistuki on valtava ja uutisaiheet vähissä
Miten petoryhmä toimii. Kerrotko pääpukari(t) petoryhmästä.
Tietääkseni henkilö on toiminut yhteistyössä tutkijoiden ja viranomaisten kanssa.
Mutta kun ideologit tulee paikalle niin perätön ilmoitus viranomaisille ja äijä häkkiin.
Peto ryhmän ideologiaako? Mihin pwrustuu petoryhmän tieto? lehtiartikkelit ja lööpit missä on faktat antakaa edes yksi linkki suomesta. Ei luken tutkimuksia sillä niistä on pudonnut pohja pois. Muistaakseni susien päätutkija on jossain artikkelissa todennut seuraavaan tapaan Häirikkösusien yksittäinen ampuminen ei välttämättä auta asiaa vaan koko lauma pitäisi tuhota mutta nää eu direktiivit ja muu eu pas... Miten on? Saisiko vastauksenKantelun oli lehtitiedon mukaan tehnyt pannoituksesta vastannut henkilö. Törkeää toimintaa. viranomaisilta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kantelun oli lehtitiedon mukaan tehnyt pannoituksesta vastannut henkilö. Törkeää toimintaa. viranomaisilta
Tarpeeksi vahva syytä epäillä ei ole yhtä kuin jonkun väitteet.
Jos henkilö on tuttu paskanjauhannastaan niin minkäs sille mahtaa että epäilyttää. Itse on asiassa tullut julki, tällöin se herättää keskustelua joka ei tällä palstalla ole kiellettyä. Luonnollisestikaan tälläisestä ei ole tieteellistä tutkimusta joten näsäviisastelu sen suhteen riittänee.
Lainaus petoryhmän vetäjältä TAAS. Kestääkö peto ryhmän toiminta kriittisen tarkastelun?
Ja millaista paskanjauhantaa siellä sitten on. Pakkokeinolakia jonka olivat linkittäneet voitaisi soveltaa myös peto ryhmän toimintaan... aattellinen toiminta tunnukset ym ym mitäs se laki saookaan ja millaista järjestöö vastaan oikeutta käydään? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarpeeksi vahva syytä epäillä ei ole yhtä kuin jonkun väitteet.
Jos henkilö on tuttu paskanjauhannastaan niin minkäs sille mahtaa että epäilyttää. Itse on asiassa tullut julki, tällöin se herättää keskustelua joka ei tällä palstalla ole kiellettyä. Luonnollisestikaan tälläisestä ei ole tieteellistä tutkimusta joten näsäviisastelu sen suhteen riittänee.
Lainaus petoryhmän vetäjältä TAAS. Kestääkö peto ryhmän toiminta kriittisen tarkastelun?
Ja millaista paskanjauhantaa siellä sitten on. Pakkokeinolakia jonka olivat linkittäneet voitaisi soveltaa myös peto ryhmän toimintaan... aattellinen toiminta tunnukset ym ym mitäs se laki saookaan ja millaista järjestöö vastaan oikeutta käydään?Täällä riittä se, että nähdään Skoda tienposkessa :
Näin kommentoi petoryhmän vetäjä asioita jos on epäedullinen heidän ideologialle.
Jos soda arvoitusta lähdettäisi tutkimaan niin saattaisi tulla ko kirjoittajalle jauhot suuhun.
sillä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Odotellaan sopivaa ajankohtaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä riittä se, että nähdään Skoda tienposkessa :
Näin kommentoi petoryhmän vetäjä asioita jos on epäedullinen heidän ideologialle.
Jos soda arvoitusta lähdettäisi tutkimaan niin saattaisi tulla ko kirjoittajalle jauhot suuhun.
sillä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Odotellaan sopivaa ajankohtaaJos kohteena olisi susi, olisivat Suurpeto Poliittiset höpsöttäjät, joita pölöiksi ei saa kutsua, todenneet yhteen ääneen, että on vain puolustettu koiraa tai sitten on lompsinut ammuttuna venäjältä. Nyt kun ei ollut, ovat nämä tosielämän sankarit malttaneet tilapäisesti luopua teoriastaan minkä mukaan suojelijat eivät poistu betonikuutioistaan ja arvelleet sudensuojelijoiden matkanneen, ilmeisesti pääkaupunkiseudulta tai muualta katuvalojen alta, Lappiin vain ampuakseen perseeseen yhtä poroa.
Jos tämä looginen päättelyketju ei seilaisi kuin lastu laineilla, olisi johdonmukainen teoria ollut se, että joku on vaan puolustanut pihanurmikkoaan. Toisaalta en olisi kovin yllättynyt vaikka niin olisi käynytkin. Ainakin eteläisellä poronhoitoalueella kyllästyminen pihaporoihin on ihan todellista.
Yhtäkaikki kuitenkin teko on lainvastainen ja poliisi pyytää vihjeitä asiasta jotain tietäviltä, joten siksi tämä on nyt myös Petoryhmässä. Joku sitä kuitenkin herkeää ihmettelemään. .
Eläintä oli ammuttu paistin alueelle pienikaliiberisella aseella.
Yllä oleva suoraan peto henkilön kommentti
Kysymys kuuluu Tarviiko peto henkilöiden kääntää kaikki asiat niin että siitä tulee väkisinkin kärhämää. Eikö tuollaiset riidanhaastaja kerhot saisi jo lain nojalla lopettaa.
Anna esimerkin. Pahoinpitely ,Tappo tai murha käännettäisi aina pedon syyksi ja alettaisi yhdistämään se peto ryhmään tai muuhun vastaavaan toimintaan.Mikä on peto ryhmän tarkoitus ja toiminnan ns punainen lanka? Solvata muita ihmisiä ja pönkittää omaa egoa ja itsetuntoa? Vai jotain muuta kertokaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kohteena olisi susi, olisivat Suurpeto Poliittiset höpsöttäjät, joita pölöiksi ei saa kutsua, todenneet yhteen ääneen, että on vain puolustettu koiraa tai sitten on lompsinut ammuttuna venäjältä. Nyt kun ei ollut, ovat nämä tosielämän sankarit malttaneet tilapäisesti luopua teoriastaan minkä mukaan suojelijat eivät poistu betonikuutioistaan ja arvelleet sudensuojelijoiden matkanneen, ilmeisesti pääkaupunkiseudulta tai muualta katuvalojen alta, Lappiin vain ampuakseen perseeseen yhtä poroa.
Jos tämä looginen päättelyketju ei seilaisi kuin lastu laineilla, olisi johdonmukainen teoria ollut se, että joku on vaan puolustanut pihanurmikkoaan. Toisaalta en olisi kovin yllättynyt vaikka niin olisi käynytkin. Ainakin eteläisellä poronhoitoalueella kyllästyminen pihaporoihin on ihan todellista.
Yhtäkaikki kuitenkin teko on lainvastainen ja poliisi pyytää vihjeitä asiasta jotain tietäviltä, joten siksi tämä on nyt myös Petoryhmässä. Joku sitä kuitenkin herkeää ihmettelemään. .
Eläintä oli ammuttu paistin alueelle pienikaliiberisella aseella.
Yllä oleva suoraan peto henkilön kommentti
Kysymys kuuluu Tarviiko peto henkilöiden kääntää kaikki asiat niin että siitä tulee väkisinkin kärhämää. Eikö tuollaiset riidanhaastaja kerhot saisi jo lain nojalla lopettaa.
Anna esimerkin. Pahoinpitely ,Tappo tai murha käännettäisi aina pedon syyksi ja alettaisi yhdistämään se peto ryhmään tai muuhun vastaavaan toimintaan.Mikä on peto ryhmän tarkoitus ja toiminnan ns punainen lanka? Solvata muita ihmisiä ja pönkittää omaa egoa ja itsetuntoa? Vai jotain muuta kertokaa.Se fanattisuus mitä nyt siten ikinä kenellekin tarkoittaa, on sellainen asia, jonka voi päättää vain omalta kohdaltaan. Ainoa asia mihin tällaisissa ryhmissä voi vaikuttaa on oma toimintansa. Ei mikään muu. Siihen kannattaa ensisijaisesti keskittyä, ihan jokaisen.
Aloituksella ei ollut mitään tekemistä suden kanssa. Susikeskustelun kylläkin. Nämä vielä luojan kiitos ovat hivenen eri asioita
PETO RYHMÄN VETÄJÄLTÄ PALAA PINNA: Siellä saa peto ryhmän vetäjät haukkua provosoida mutta jos poikkipuolinen kommentti niin... Pii ppii piippero kerho - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se fanattisuus mitä nyt siten ikinä kenellekin tarkoittaa, on sellainen asia, jonka voi päättää vain omalta kohdaltaan. Ainoa asia mihin tällaisissa ryhmissä voi vaikuttaa on oma toimintansa. Ei mikään muu. Siihen kannattaa ensisijaisesti keskittyä, ihan jokaisen.
Aloituksella ei ollut mitään tekemistä suden kanssa. Susikeskustelun kylläkin. Nämä vielä luojan kiitos ovat hivenen eri asioita
PETO RYHMÄN VETÄJÄLTÄ PALAA PINNA: Siellä saa peto ryhmän vetäjät haukkua provosoida mutta jos poikkipuolinen kommentti niin... Pii ppii piippero kerhoKuten sanottu....kun vieraantuu luonnosta riittävästi siellä tapahtuvat normaalit ilmiöt määrittyvät ilmeiseksi julmuudeksi.
Peto ryhmän vetäjän filosofiaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten sanottu....kun vieraantuu luonnosta riittävästi siellä tapahtuvat normaalit ilmiöt määrittyvät ilmeiseksi julmuudeksi.
Peto ryhmän vetäjän filosofiaa.Peto ryhmä alkaa syyllistämään petoyhdys henkilöitä srv miehiä ja palo ja pelastus henkilöstöä. Mitäs jos lopetetaan koko touhu pidetään omat listat ja luonto liitto ja luke hoitakoon omansa. Missä näiden ns maalaisjärki on? onko ne olleet kiven takana piilossa kun sitä on jaettu?Perustelkaa arvostelu ja toiminnan tarkoitus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Peto ryhmä alkaa syyllistämään petoyhdys henkilöitä srv miehiä ja palo ja pelastus henkilöstöä. Mitäs jos lopetetaan koko touhu pidetään omat listat ja luonto liitto ja luke hoitakoon omansa. Missä näiden ns maalaisjärki on? onko ne olleet kiven takana piilossa kun sitä on jaettu?Perustelkaa arvostelu ja toiminnan tarkoitus
Susikannan hoitotoimenpiteiden tulee pohjata biologiaan, ei mielipidekyselyyn.
On tieteellisiä tutkimuksia jotka osoittavat että tappaminen ei tuo sudelle hyväksyntää.Tässä TAAS peto ryhmä vauhissa.
Peto ryhmä luonto liitto tapiola. MISSÄ ne teidän tiedot on? Kuka tai ketkä ne määrittää.
Tuokaa tiedot ja nimet julki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Susikannan hoitotoimenpiteiden tulee pohjata biologiaan, ei mielipidekyselyyn.
On tieteellisiä tutkimuksia jotka osoittavat että tappaminen ei tuo sudelle hyväksyntää.Tässä TAAS peto ryhmä vauhissa.
Peto ryhmä luonto liitto tapiola. MISSÄ ne teidän tiedot on? Kuka tai ketkä ne määrittää.
Tuokaa tiedot ja nimet julki.maalaiskomediaan missä ammennetaan pikkupitäjen päätöksentekijöiden hölmöyttä....
Kysely: Tekikö Kankaanpään kaupunginhallitus oikein päättäessään hakea susien kaatolupia?
Peto ryhmän kommenttia.. Millainen maalaiskomedia se peto ryhmä on?
- Anonyymi
Alueella jossa on susia kannattaa supikoirien pyynti ehdottomasti lopettaa, susilla on sitten helppoa ravintoa enemmän tarjolla, myös kapia.
- Anonyymi
Mitenköhän paljon on peto ryhmässä naama ollut kurtuilla ,kun viikonloppuna oli petojahti ja 500 petoa pois maastosta. Olisiko suruliputuksen paikka?
Anonyymi kirjoitti:
Mitenköhän paljon on peto ryhmässä naama ollut kurtuilla ,kun viikonloppuna oli petojahti ja 500 petoa pois maastosta. Olisiko suruliputuksen paikka?
Heh heh....kyllä täällä märy raikaa. Petoryhmä sitä ja petoryhmä tätä...he he he, petoryhmä taas ja petoryhmä aina, hi hi hi....Minä tarjoan nenäliinoja että saa petopelkuri niiskuttaa niihin räkänokkaansa ja pahaa oloaan.
Raukat pelkää petoryhmää jo yhtä paljon kuin susia. He heh mitä pellejä.- Anonyymi
Susianalyytikko kirjoitti:
Heh heh....kyllä täällä märy raikaa. Petoryhmä sitä ja petoryhmä tätä...he he he, petoryhmä taas ja petoryhmä aina, hi hi hi....Minä tarjoan nenäliinoja että saa petopelkuri niiskuttaa niihin räkänokkaansa ja pahaa oloaan.
Raukat pelkää petoryhmää jo yhtä paljon kuin susia. He heh mitä pellejä.Ny Onnia ahistaa
- Anonyymi
Susianalyytikko kirjoitti:
Heh heh....kyllä täällä märy raikaa. Petoryhmä sitä ja petoryhmä tätä...he he he, petoryhmä taas ja petoryhmä aina, hi hi hi....Minä tarjoan nenäliinoja että saa petopelkuri niiskuttaa niihin räkänokkaansa ja pahaa oloaan.
Raukat pelkää petoryhmää jo yhtä paljon kuin susia. He heh mitä pellejä.i Hyvä vaan että julkaistaan, nousee sitten julkiseen keskusteluun toiminnan eettisyys. Lisään tämänkin kommentin loppuun että en vastusta vieraslajien poistoa henkkoht, mutta en hyväksy sitä että menee alkuperäislajeja jotka ovat tärkeä osa ekosysteemiään lisäksi ko petoryhmän vetäjä toitottaa että lakiahan voi muuttaa. EHDOTUS. Kielletään lailla kyseisen ryhmän toiminta ja laitetaan elinikäinen toiminta kielto. Lisänä jos vanhusten hoitoa ja susille rahaa verrataan niin TOIVON,että peto ryhmän henkilöt saavat olla kotonaan tai laitoksissa paskoissaan ja kivuissaan eikä kukaan välitä kun rahat menee susille. V...u mitä vertauksia ja porukkaa.
- Anonyymi
Susianalyytikko kirjoitti:
Heh heh....kyllä täällä märy raikaa. Petoryhmä sitä ja petoryhmä tätä...he he he, petoryhmä taas ja petoryhmä aina, hi hi hi....Minä tarjoan nenäliinoja että saa petopelkuri niiskuttaa niihin räkänokkaansa ja pahaa oloaan.
Raukat pelkää petoryhmää jo yhtä paljon kuin susia. He heh mitä pellejä.Voisiko kyseinen ryhmä laittaa edes Yhden yhteilöllisyyden kuvan itsestään missä he ovat tehneet jotai HYVÄÄ. Ei haukkumista tai solvaamista vaan kuva aidosta hyvästä toiminnasta.
- Anonyymi
Susianalyytikko kirjoitti:
Heh heh....kyllä täällä märy raikaa. Petoryhmä sitä ja petoryhmä tätä...he he he, petoryhmä taas ja petoryhmä aina, hi hi hi....Minä tarjoan nenäliinoja että saa petopelkuri niiskuttaa niihin räkänokkaansa ja pahaa oloaan.
Raukat pelkää petoryhmää jo yhtä paljon kuin susia. He heh mitä pellejä."Luken mukaan päätökseen välivuodesta vaikutti muun muassa, että sen aikana voidaan käydä tarkasti läpi pannoituksiin liittyvät prosessit ja kehittää niitä.
Tähän liittyy myös Luken henkilökunnan työolosuhteiden parantaminen, mukaan lukien turvallisuus ja työhyvinvointi. Esimerkiksi suden pannoitustilanteissa tulee taata työrauha ja kenttätyössä työntekijöiden asiallinen kohtelu.
Näin puhuu peto ryhmän vetäjä. Mites peto ryhmän ja liken toimesta asiallinen käytös ja kohtelu metsässä.Toimiiko?Huomioittehan että siellä metsässä on ns kenttätyössä muitakin kun luken tutkijoita.
Miten maastossa parannetaan työolosuhteita? Vain hyvillä keleillä ja viihdyttäjät mukana?
- Anonyymi
Melkoisia tyhjäpäitä nämä itseään luonnonsuojelijoiksi kutsuvat viher-vassari-idiootit.
Koulutodistuksessa komeilee biologiasta lunttaamalla saatu vitonen ja tällä tuntemuksella huudellaan sieltä kehäkolmosen sisäpuolelta suureen ääneen ilman minkäänlaista asiantuntemusta.
Sosiaaliavustuksilla eletään, meidän kunnollisten ihmisten kustannuksella...
Hävetkää komukat!!!- Anonyymi
Liitän kopion peto ryhmän päällikön puheesta pyenpeto jahdin osalta. Olkaapa hyvä. , sitä vahinkoa ei tule tapahtumaan, että moka myönnettäisiin. On hyvin todennäköistä, että sitä mokaa ei edes ymmärretä. Johtava ajatus on se, että kun ei ole kiellettyä on sallittua, eikä metsästäjä ole koskaan väärässsä. Mentaliteetti jatkuu aina siihen asti kunnes viimeinen sammuttaa valot.
Peto ryhmältä on sammunut valot jo aikaa sitten ja onko peto ryhmä koskaan väärässä?
vieläkö on tutkinnassa peto ryhmän laittomuuksia ja tekosia . Kertokaas niistä välillä ettei se
pyhimys rengas vallan hapetu - Anonyymi

pyhimys rengas vallan hapetuNythän sekin syy selvis miksi peto ryhmä /tapiola osuu aina paikalle kun sudet ilmestyy.
Ja aina pereittain. Ihmetellään sitten vihreää skodaa ja sienitutkijoiden toimintaa.
- Anonyymi
Olin talvilomalla pohjois keskisuomessa metsästäjä pitää hallintaa.
kaikki vaarantaa luonnon toimintaa jota ei saa ampua, kymmenet ajaa isoilla autoilla yöllä,anteenit koirilla joka autiotilan pihaan on päästävä,riita tulee kuka saa ampua, itku tulee metsämihelle kun jäni metsästys koira näkee suden :) , ovat ns.aikuisia ihmisiä nämä jotka hallitsee metsä tiet.- Anonyymi
Kirjoita seuraava tarinasi selvin päin, kiitos!
- Anonyymi
Metsästys alue ja saaliskateus on suurin voima pikku mehtäkylien ukoissa.
Kaikki ammutaan rehvakkaasti, tieltä , autoista,mökkien pihalta, yhteiseti ollaan hiljaa oikeassa kohdassa. jopa lasten lemmikki kissa näiden sakarien mielestä vaarantaa lintusaaalin ja kissa ammutaan ja ylistetään tapahtumaa nuotiolla nauraen.
kylän mökkiläiset ja muut haukutaan yhteiseti metsästys suhtautumisen perusteella.
omitaan teitä jossa maan omista ei ole liikkunut aikoihin
sitten on hätä päällä kun karhukoira muotovalio x näkee suden tässäkohdassa on lupa itkeä jahtipuku päällä.
turha on kaupungeista tulevia luontoihmisiä syyttää- Anonyymi
Peto ryhmä ja tapiola mainostaa taas. Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa.
- Anonyymi
Kaupungissa luontoihmisiä. Missä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupungissa luontoihmisiä. Missä?
Saavutettaisiin todenmukaisuus paremmin jos korvattaisiin sanan kansanperinne sanalla harrastus. Suomessa on edelleen hiukan yli 5,5 milj. ihmistä, joista n 5,2 milj. ei ole tähän "perinteeseen" kovinkaan orientoituneita.
Susikantamme hillitön kasvu uhkaa suomalaisuuteen kuuluvaa perinteistä ja ainutlaatuista metsästyskulttuuria, jonka ydin on parivaljakossa koira ja metsästäjä. Kun...
Peto ryhmän vetäjän kommenttia fasessa.
Kysymys kuinka paljon on näitä ns susiensuojelijoita verrattuna kora/metsästys ihmisiin.
Millainen suhde luku sitä tulisi?
Tuntuu aivan höpöhöpö touhulta taas heidän kirjoittelunsa. Provosointia ja riitaa jaksetaan hakee jatkuvasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saavutettaisiin todenmukaisuus paremmin jos korvattaisiin sanan kansanperinne sanalla harrastus. Suomessa on edelleen hiukan yli 5,5 milj. ihmistä, joista n 5,2 milj. ei ole tähän "perinteeseen" kovinkaan orientoituneita.
Susikantamme hillitön kasvu uhkaa suomalaisuuteen kuuluvaa perinteistä ja ainutlaatuista metsästyskulttuuria, jonka ydin on parivaljakossa koira ja metsästäjä. Kun...
Peto ryhmän vetäjän kommenttia fasessa.
Kysymys kuinka paljon on näitä ns susiensuojelijoita verrattuna kora/metsästys ihmisiin.
Millainen suhde luku sitä tulisi?
Tuntuu aivan höpöhöpö touhulta taas heidän kirjoittelunsa. Provosointia ja riitaa jaksetaan hakee jatkuvasti.Luettuani petoryhmän aktiivin kirjoituksia lain noudattamisesta metsästyksen osalta.
Osaatko kertoa lain noudattamista oman ryhmänne osalta?
Eikös niitä laittomuuksia löydy myös omasta pesästä?
Kannattaako kiekua jos itse on lasikaapissa? - Anonyymi

Luettuani petoryhmän aktiivin kirjoituksia lain noudattamisesta metsästyksen osalta.
Osaatko kertoa lain noudattamista oman ryhmänne osalta?
Eikös niitä laittomuuksia löydy myös omasta pesästä?
Kannattaako kiekua jos itse on lasikaapissa?Peto ryhmän vetäjä kommentoi aiheetonta pidätystä seuraavasti fasessa.
Huomion tarve ja vertaistuki valtava Uutis aiheet vähissä .
Katsokaa petoryhmän sivuja.
Vertaistuki
Huomiontarve
Riidanhaastaminen
Uutis aiheet
Missä ne petoryhmän osalta on
KADOKSISSA JA KAUKANA.. Älyvapaa porukka - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Peto ryhmän vetäjä kommentoi aiheetonta pidätystä seuraavasti fasessa.
Huomion tarve ja vertaistuki valtava Uutis aiheet vähissä .
Katsokaa petoryhmän sivuja.
Vertaistuki
Huomiontarve
Riidanhaastaminen
Uutis aiheet
Missä ne petoryhmän osalta on
KADOKSISSA JA KAUKANA.. Älyvapaa porukkaAiheeton pidätys ei johtanut syytteisiin ja sekös peto ryhmän vetäjiä vituttaa...
Tuli syyttäjättämis päätös...... Ei todisteita.. Paskaa puhumalla saa kaverit 3vrk putkaan
Kenekähän oli ilmianto? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aiheeton pidätys ei johtanut syytteisiin ja sekös peto ryhmän vetäjiä vituttaa...
Tuli syyttäjättämis päätös...... Ei todisteita.. Paskaa puhumalla saa kaverit 3vrk putkaan
Kenekähän oli ilmianto?Koko termi "kannanhoito" erittäin uhanalaisen lajin tappamisesta harrastuksen takia puhuttaessa, on äärimmäisen irvokas ja kertoo pitkälti siitä, että kestävästä luonnonvarojen käytöstä ei metsästäjäliitolla ja osalla metsästäjistä ole mitään ymmärrystä.
Peto ryhmän aktiivin kommentti....
Missä on kyseisen ryhmän ymmärrys? susianuslyytikollako? Anonyymi kirjoitti:
Koko termi "kannanhoito" erittäin uhanalaisen lajin tappamisesta harrastuksen takia puhuttaessa, on äärimmäisen irvokas ja kertoo pitkälti siitä, että kestävästä luonnonvarojen käytöstä ei metsästäjäliitolla ja osalla metsästäjistä ole mitään ymmärrystä.
Peto ryhmän aktiivin kommentti....
Missä on kyseisen ryhmän ymmärrys? susianuslyytikollako?Joo. Minullahan tätä ymmärrystä on. Mutta sitten joku mitätön pallinaama vaan vinkuu susien, fiksujen ihmisten, petoryhmän, ahmojen jne ja jne kaameutta. Eläinten kannoista muka ollaan huolissaan, kun lihanhimo on sokaissut järjen. Pikkusen eläimelle jos raskii laittaa ruokaa, niin se takaa maksimaalisen lihakasan itselle.
Ja järki on noilta tolleroilta kokonaan pois. Hysteerinen petopelko hallitsee mieltä. Ja naamakin on kuin apinaihmisen ja huulet tötteröllä ihmettelevän huuliapinan sekoitus. Sitten nämä mielipuolet vielä päissään roiskivat hauleja sinne sun tänne metsissä vahingoittaen itseään ja jahtikavereitaan. Se on kyllä sille ihan sama, mutta aina sivullisiakin kuolee taikka loukkaantuu.
Mutta kaikista eniten ihmetyttää tämä tyhmyys. Joku jaksaa märistä petoryhmän kaameutta. Ja susien. Ja minkä tahansa luontoon liittyvää. Luonnollista ei ole, että märyperse lahtaa helposti ylivertaisella aseella helppoa riistaa ja mässyttää palloposket pullollaan läjämäärin lihaa.
Tuommoset hihhulit ovat ihan saastaa koko maapallon hyvinvoinnin kannalta. Joutaisivat metsästysrakkiensa kanssa petojen raatelemiksi.- Anonyymi
Susianalyytikko kirjoitti:
Joo. Minullahan tätä ymmärrystä on. Mutta sitten joku mitätön pallinaama vaan vinkuu susien, fiksujen ihmisten, petoryhmän, ahmojen jne ja jne kaameutta. Eläinten kannoista muka ollaan huolissaan, kun lihanhimo on sokaissut järjen. Pikkusen eläimelle jos raskii laittaa ruokaa, niin se takaa maksimaalisen lihakasan itselle.
Ja järki on noilta tolleroilta kokonaan pois. Hysteerinen petopelko hallitsee mieltä. Ja naamakin on kuin apinaihmisen ja huulet tötteröllä ihmettelevän huuliapinan sekoitus. Sitten nämä mielipuolet vielä päissään roiskivat hauleja sinne sun tänne metsissä vahingoittaen itseään ja jahtikavereitaan. Se on kyllä sille ihan sama, mutta aina sivullisiakin kuolee taikka loukkaantuu.
Mutta kaikista eniten ihmetyttää tämä tyhmyys. Joku jaksaa märistä petoryhmän kaameutta. Ja susien. Ja minkä tahansa luontoon liittyvää. Luonnollista ei ole, että märyperse lahtaa helposti ylivertaisella aseella helppoa riistaa ja mässyttää palloposket pullollaan läjämäärin lihaa.
Tuommoset hihhulit ovat ihan saastaa koko maapallon hyvinvoinnin kannalta. Joutaisivat metsästysrakkiensa kanssa petojen raatelemiksi.Petoryhmä. Luke Luontoliitto anc tapiola mainostaa.
- Anonyymi
Susianalyytikko kirjoitti:
Joo. Minullahan tätä ymmärrystä on. Mutta sitten joku mitätön pallinaama vaan vinkuu susien, fiksujen ihmisten, petoryhmän, ahmojen jne ja jne kaameutta. Eläinten kannoista muka ollaan huolissaan, kun lihanhimo on sokaissut järjen. Pikkusen eläimelle jos raskii laittaa ruokaa, niin se takaa maksimaalisen lihakasan itselle.
Ja järki on noilta tolleroilta kokonaan pois. Hysteerinen petopelko hallitsee mieltä. Ja naamakin on kuin apinaihmisen ja huulet tötteröllä ihmettelevän huuliapinan sekoitus. Sitten nämä mielipuolet vielä päissään roiskivat hauleja sinne sun tänne metsissä vahingoittaen itseään ja jahtikavereitaan. Se on kyllä sille ihan sama, mutta aina sivullisiakin kuolee taikka loukkaantuu.
Mutta kaikista eniten ihmetyttää tämä tyhmyys. Joku jaksaa märistä petoryhmän kaameutta. Ja susien. Ja minkä tahansa luontoon liittyvää. Luonnollista ei ole, että märyperse lahtaa helposti ylivertaisella aseella helppoa riistaa ja mässyttää palloposket pullollaan läjämäärin lihaa.
Tuommoset hihhulit ovat ihan saastaa koko maapallon hyvinvoinnin kannalta. Joutaisivat metsästysrakkiensa kanssa petojen raatelemiksi.Lisää mainosta peto ryhmän aktiivilta.
mä on taas niitä keskusteluita missä tulee mieleen, että on vaikea keksiä mitään yhtä tyhmää kuin Suomalainen metsästäjä susivihassaan. Siitähän tuossa keskeisimmiltä osiltaan on kuitenkin kyse. Jupuroita vituttaa kun sudentappolupia ei tule ovista ja ikkunoista ja sitten aloitetaan tuollainen älyä vailla oleva venkuaminen jostain muka vakuutuksesta.
Kyseessä siis Lieksan suurriista sopimus
Mikä on aktiivin äly asiassa? Meneekö peto ryhmä talkoilla tekeen hommat sinne.
Näyttäis edes esimerkkiä hyvästä yhteistyöstä eikä aina marise. Mutta kotoo on kiva kirjoitella kaikkee asiatonta ja saissee - Anonyymi

Tuommoset hihhulit ovat ihan saastaa koko maapallon hyvinvoinnin kannalta. Joutaisivat metsästysrakkiensa kanssa petojen raatelemiksi.Sinulla ei nyt ymmärrystä ole.
Ainoastaan kaksi hermoa päässä, ja toinen nykii silloin kun sinulla on nälkä.
Jäljelle jäänyt hermo on yhteydessä pippeliisi, ja se nykii silloin kun näet "metsästystamineita" tai lampaita. - Anonyymi
Susianalyytikko kirjoitti:
Joo. Minullahan tätä ymmärrystä on. Mutta sitten joku mitätön pallinaama vaan vinkuu susien, fiksujen ihmisten, petoryhmän, ahmojen jne ja jne kaameutta. Eläinten kannoista muka ollaan huolissaan, kun lihanhimo on sokaissut järjen. Pikkusen eläimelle jos raskii laittaa ruokaa, niin se takaa maksimaalisen lihakasan itselle.
Ja järki on noilta tolleroilta kokonaan pois. Hysteerinen petopelko hallitsee mieltä. Ja naamakin on kuin apinaihmisen ja huulet tötteröllä ihmettelevän huuliapinan sekoitus. Sitten nämä mielipuolet vielä päissään roiskivat hauleja sinne sun tänne metsissä vahingoittaen itseään ja jahtikavereitaan. Se on kyllä sille ihan sama, mutta aina sivullisiakin kuolee taikka loukkaantuu.
Mutta kaikista eniten ihmetyttää tämä tyhmyys. Joku jaksaa märistä petoryhmän kaameutta. Ja susien. Ja minkä tahansa luontoon liittyvää. Luonnollista ei ole, että märyperse lahtaa helposti ylivertaisella aseella helppoa riistaa ja mässyttää palloposket pullollaan läjämäärin lihaa.
Tuommoset hihhulit ovat ihan saastaa koko maapallon hyvinvoinnin kannalta. Joutaisivat metsästysrakkiensa kanssa petojen raatelemiksi.Anuslyytikko ymmärrätkö mikä on peto ja mikä on riistaeläin?
Sekoitat urakalla asioita - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anuslyytikko ymmärrätkö mikä on peto ja mikä on riistaeläin?
Sekoitat urakalla asioitaliittenä vastakkain asettelua peto ryhmän toimesta.
Se on jännä miten kaikki intressiristiriidat metsästyksen ja muun maailman välillä nähdään metsästäjien mollaamisena. Nahka on niin herkkää, että väksiinkin hiipii mieleen sen tarkoitushakuisuus. Argumentilla pyritään demonisoimaan kriittiset näkemyset, jotta ne voitaisiin sujuvasti sivuuttaa.
Mikä tän peto populaation intressi on?? Riidan haastaminen ja julkisuuden hakuisuusko?
Vielä kun ne oppis oikein kirjoitusta Väksiinkin??? näkemyset?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
liittenä vastakkain asettelua peto ryhmän toimesta.
Se on jännä miten kaikki intressiristiriidat metsästyksen ja muun maailman välillä nähdään metsästäjien mollaamisena. Nahka on niin herkkää, että väksiinkin hiipii mieleen sen tarkoitushakuisuus. Argumentilla pyritään demonisoimaan kriittiset näkemyset, jotta ne voitaisiin sujuvasti sivuuttaa.
Mikä tän peto populaation intressi on?? Riidan haastaminen ja julkisuuden hakuisuusko?
Vielä kun ne oppis oikein kirjoitusta Väksiinkin??? näkemyset??HEI Peetos ryhmä.
Poliisi ei ammu Kiteellä karhuja joita 3 kpl vaan kehoittaa ihmisiä välttämään kyseistä aluetta. Mites nyt suu pannaan?Ei ole metsästäjiä ei poliisia ei ampujia. Löytyykö sivuilta linkkiä asiaan? eipä taida. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
liittenä vastakkain asettelua peto ryhmän toimesta.
Se on jännä miten kaikki intressiristiriidat metsästyksen ja muun maailman välillä nähdään metsästäjien mollaamisena. Nahka on niin herkkää, että väksiinkin hiipii mieleen sen tarkoitushakuisuus. Argumentilla pyritään demonisoimaan kriittiset näkemyset, jotta ne voitaisiin sujuvasti sivuuttaa.
Mikä tän peto populaation intressi on?? Riidan haastaminen ja julkisuuden hakuisuusko?
Vielä kun ne oppis oikein kirjoitusta Väksiinkin??? näkemyset??"pallinaama", "tollero", "hysteerinen petopelko", "naama kuin apinaihmisten", "mielipuolet päissään", "hihhulit", "ihan saastaa", "joutuisivat raadeltaviksi".
Tuohan on kiihoittamista kansanryhmää vastaan.
Jos tuon sanot maahanmuuttajasta, niin häkki heiluu.
Ja sinun mielestäsi "nahka on herkkää".
Tekisi mieleni kokeilla sinun nahkasi herkkyyttä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"pallinaama", "tollero", "hysteerinen petopelko", "naama kuin apinaihmisten", "mielipuolet päissään", "hihhulit", "ihan saastaa", "joutuisivat raadeltaviksi".
Tuohan on kiihoittamista kansanryhmää vastaan.
Jos tuon sanot maahanmuuttajasta, niin häkki heiluu.
Ja sinun mielestäsi "nahka on herkkää".
Tekisi mieleni kokeilla sinun nahkasi herkkyyttä.Ja kaikki tuo herran ollessa ehdokkaana eduskunta- ja eurovaaleissa kuten myös aiemmin eräissä muissakin vaaleissa, mutta alkanee herrassa soitella kelloa tapulissaan koskapa mölytys on loppunut, TAI fiksut metsästyksen vastustajat jälleen ovat (pakko)sivistäneet herraa.
Merkitsin -metsästyksen vastustajat- ihan vain siksi, koska tälle palstalle muut eivät saa kirjoitella. hehehhehe. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
liittenä vastakkain asettelua peto ryhmän toimesta.
Se on jännä miten kaikki intressiristiriidat metsästyksen ja muun maailman välillä nähdään metsästäjien mollaamisena. Nahka on niin herkkää, että väksiinkin hiipii mieleen sen tarkoitushakuisuus. Argumentilla pyritään demonisoimaan kriittiset näkemyset, jotta ne voitaisiin sujuvasti sivuuttaa.
Mikä tän peto populaation intressi on?? Riidan haastaminen ja julkisuuden hakuisuusko?
Vielä kun ne oppis oikein kirjoitusta Väksiinkin??? näkemyset??Kuinkahan paljon metsästäjien pitäisi maksaa harrastuksestaan ,että petosryhmä olisi tyytyväinen alla kommentti ko ryhmän aktiivilta.
Sehän on sitten pantava saalis verolle jos sille lähdetään taloudellista arvoa laskemaan.
Ehdotan että luonnonsuojelun ja Luken rahoitus lopetetaan metsästäjien varoista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinkahan paljon metsästäjien pitäisi maksaa harrastuksestaan ,että petosryhmä olisi tyytyväinen alla kommentti ko ryhmän aktiivilta.
Sehän on sitten pantava saalis verolle jos sille lähdetään taloudellista arvoa laskemaan.
Ehdotan että luonnonsuojelun ja Luken rahoitus lopetetaan metsästäjien varoista.Peto ryhmän jokainen riidan aloitus tai provosointi veroitettavaksi.
Tuet pois o yhdistyksiltä. Silloin joutuu itse tekemään joyain eikä vain huutelemaan joutavia olohuoneesta. - Anonyymi
Susianalyytikko kirjoitti:
Joo. Minullahan tätä ymmärrystä on. Mutta sitten joku mitätön pallinaama vaan vinkuu susien, fiksujen ihmisten, petoryhmän, ahmojen jne ja jne kaameutta. Eläinten kannoista muka ollaan huolissaan, kun lihanhimo on sokaissut järjen. Pikkusen eläimelle jos raskii laittaa ruokaa, niin se takaa maksimaalisen lihakasan itselle.
Ja järki on noilta tolleroilta kokonaan pois. Hysteerinen petopelko hallitsee mieltä. Ja naamakin on kuin apinaihmisen ja huulet tötteröllä ihmettelevän huuliapinan sekoitus. Sitten nämä mielipuolet vielä päissään roiskivat hauleja sinne sun tänne metsissä vahingoittaen itseään ja jahtikavereitaan. Se on kyllä sille ihan sama, mutta aina sivullisiakin kuolee taikka loukkaantuu.
Mutta kaikista eniten ihmetyttää tämä tyhmyys. Joku jaksaa märistä petoryhmän kaameutta. Ja susien. Ja minkä tahansa luontoon liittyvää. Luonnollista ei ole, että märyperse lahtaa helposti ylivertaisella aseella helppoa riistaa ja mässyttää palloposket pullollaan läjämäärin lihaa.
Tuommoset hihhulit ovat ihan saastaa koko maapallon hyvinvoinnin kannalta. Joutaisivat metsästysrakkiensa kanssa petojen raatelemiksi.Olinpa viikonloppuna ulkosaaristossa kalastamassa. Näin miten MINKKI tuhosi pesiä siellä ja sen miten supikoira on levinnyt sinne. Lisäksi poistullessa juttelin Taivassalossa asuvien kanssa joiden elämää sudet häiritsee. Tutustuttuani hieman näihin kirjoituksiin
on itseäni alkanut epäilyttämään nämä ns luonnonsuojelijoiden/peto suojelijoiden motiivit .
Riidan haastamista ja julkista herjaamista ja asioiden vääristelyä itselle edulliseksi.
Mitä tällä voitetaan.Mitä tällä haetaan. ja miksi?
Voisiko joku muu kuin analyytikko ko ryhmästä vastata.
Itse olen tukenut esim. Merikotkan suojelua ja muutenkin antanut suojelu ja luonto toimintaan rahaa. Nyt löi korville voimakkaasti peto ryhmän kommentit ja luonto
liiton toiminta. Menee rahahanat kiinni ja alan tukemaaan sellaista toimintaa missä on järki mukana ei tunteet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Peto ryhmän jokainen riidan aloitus tai provosointi veroitettavaksi.
Tuet pois o yhdistyksiltä. Silloin joutuu itse tekemään joyain eikä vain huutelemaan joutavia olohuoneesta.Onkohan sutta lie ampunut joku Venäläinen, satunnainen marjapoimija, ampumahiihtäjä vai kenties rikolliselle polulle hairahtanut suomalainen metsästäjä. Kas siinäpä pulma...
Poliisi tutkii suden haavoittamista törkeänä metsästysrikoksena. Leppävirran Soisalossa havaittiin huhtikuun alussa loukkaantunut susi, joka ei päässyt...
TAAS kommentteja metsästystä vastaan. Voisihan se ampuja olla vaikka peto ryhmän jäsen joka hakee provokaatioo metsästäjiä vastaan. Eikös ne ole ennenkin tähän tapaan toimineet. Kysympä vain.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan sutta lie ampunut joku Venäläinen, satunnainen marjapoimija, ampumahiihtäjä vai kenties rikolliselle polulle hairahtanut suomalainen metsästäjä. Kas siinäpä pulma...
Poliisi tutkii suden haavoittamista törkeänä metsästysrikoksena. Leppävirran Soisalossa havaittiin huhtikuun alussa loukkaantunut susi, joka ei päässyt...
TAAS kommentteja metsästystä vastaan. Voisihan se ampuja olla vaikka peto ryhmän jäsen joka hakee provokaatioo metsästäjiä vastaan. Eikös ne ole ennenkin tähän tapaan toimineet. Kysympä vain..Siinä vaiheessa se voisi tapahtua kun sanktiot olisivat kollektiivisia= Ei ainoatakaan metsästyslupaa alueelle yhdellekään lajille niin kauan kun tapaus on selvittämättä. Tämä voisi saada siinä vaiheessa kun pakastimen pohja häämöttää, jonkun riemastumaan siinä määrin, että voisi käynnistyä se harrastajakunnan sisäinen selvitys siitä kuka perkele ei tunnista laillisesti ammuttavissa olevia lajeja. Millään muulla menettelyllä ei oikein ole saatavissa välitöntä vaikuttavuutta.
Eikös olisi oikeus ja kohtuus että näiltä julkisilta valittajilta menisi valitus oikeus ja kaikista perättömistä ilmiannoista sanktiot kanssa. Näkee taas peto ryhmän aktiivien järjen juoksun (tosin sitähän ei ole)minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä.
Poronhoitoalueen etelä raja Hankoniemeen. Anonyymi kirjoitti:
Siinä vaiheessa se voisi tapahtua kun sanktiot olisivat kollektiivisia= Ei ainoatakaan metsästyslupaa alueelle yhdellekään lajille niin kauan kun tapaus on selvittämättä. Tämä voisi saada siinä vaiheessa kun pakastimen pohja häämöttää, jonkun riemastumaan siinä määrin, että voisi käynnistyä se harrastajakunnan sisäinen selvitys siitä kuka perkele ei tunnista laillisesti ammuttavissa olevia lajeja. Millään muulla menettelyllä ei oikein ole saatavissa välitöntä vaikuttavuutta.
Eikös olisi oikeus ja kohtuus että näiltä julkisilta valittajilta menisi valitus oikeus ja kaikista perättömistä ilmiannoista sanktiot kanssa. Näkee taas peto ryhmän aktiivien järjen juoksun (tosin sitähän ei ole)minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä.
Poronhoitoalueen etelä raja Hankoniemeen.Tyhmät apinat täällä parkuvat peloissaan. Hyi kun ilettää normaali ihmisellä tuollainen pelkuruus. Tukehtukaa paska- ja hätävaippoihinne.
- Anonyymi
Susianalyytikko kirjoitti:
Tyhmät apinat täällä parkuvat peloissaan. Hyi kun ilettää normaali ihmisellä tuollainen pelkuruus. Tukehtukaa paska- ja hätävaippoihinne.
Tuossa näkee miten tunne sekoittaa järjen. (jos sitä on) Riitaa ja haukkumista ja tunne pitoista marinaa kyseiseltä ryhmältä niiltä ei yhtään fakta tietoa.Kaikki perustuu lööppeihin
- Anonyymi
Susianalyytikko kirjoitti:
Tyhmät apinat täällä parkuvat peloissaan. Hyi kun ilettää normaali ihmisellä tuollainen pelkuruus. Tukehtukaa paska- ja hätävaippoihinne.
Ja miksi ei kannata? Kyllä arvostella voi ja pitääkin silloin kun hallintoon on pesiytynyt mätämunia. Vain siten voivat kehittää toimintaansa. Jos tässä kuule olisi kiltisti hiljaa vierestä katsottu kuinka riistahallinto tuhoaa susikannan niin se touhu jatkuisi edelleen.
Tässä peto ryhmän aktiivin lausuntoa
Mites peto ryhmän arvostelu sujuu fasessa heidän sivuillaan.?
Voiko arvostella
Olla erimieltä?
Onko peto ryhmän hallinnossa mätämunia?
Kehittääkö peto ryhmä toimintaansa vain lööppejä lukemalla ja jakamalla?
Missä kyseisen ryhmän faktatieto?
Onko peto ryhmällä,luonto liitolla,anc tapiolalla ja lukella otettu uhkailu ja vääristely käyttöön muita metsässä liikkujia kohtaan.
Minusta ne ovat huppareissaan ja merkeissään aikas haaskan näköisiä näin savolaisittain.
Naarattavaa toimintaa turkkulaisittain. - Anonyymi

Naarattavaa toimintaa turkkulaisittain.Medialla on tässä(kin) asiassa aikamoinen valta. Kun mediasta saa tarpeeksi monta kertaa lukea ja kuulla väitteitä sekä nähdä kuvia siitä, että eri eläinlajeja on aivan liika ja kuinka niitä pitää vähentää, niin sanoma menee valitettavan hyvin perille. Propaganda menee erityisen hyvin perille niille, joilla ei juurikaan ole mitään kokemusta ja tieto luonnosta ja eläimistä.
Hyvin näyttää propaganda menevän myös piiperoille läpin vedotaan tunteisiin ja lööppeihin
Tuskin aktiiveillakaan tietoa ja kokemusta luonnosta muuta kuin orava näkyy kerrostalon ikkunasta. Verrataan vaikka rottaa ja paskonärhiä rottaa ei suojele kukaan mutta paskonärheä suojellaan kun brysselissä niitä ei oo ja piiperot niitä ei nää.Homma menee piiperoilla tunnepuolella ja asioita vääristellään. Eikös merimetsot ja valkoposkihanhet ole tehneet tuhoja kannat sellaiseksi ,että tuhot pienenee. Samoin pihoissa pyörivät pedot pois asukoot saloilla ja kairassa. Kirjoittaisivat vaikka satukirjaa jos osaisivat - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Medialla on tässä(kin) asiassa aikamoinen valta. Kun mediasta saa tarpeeksi monta kertaa lukea ja kuulla väitteitä sekä nähdä kuvia siitä, että eri eläinlajeja on aivan liika ja kuinka niitä pitää vähentää, niin sanoma menee valitettavan hyvin perille. Propaganda menee erityisen hyvin perille niille, joilla ei juurikaan ole mitään kokemusta ja tieto luonnosta ja eläimistä.
Hyvin näyttää propaganda menevän myös piiperoille läpin vedotaan tunteisiin ja lööppeihin
Tuskin aktiiveillakaan tietoa ja kokemusta luonnosta muuta kuin orava näkyy kerrostalon ikkunasta. Verrataan vaikka rottaa ja paskonärhiä rottaa ei suojele kukaan mutta paskonärheä suojellaan kun brysselissä niitä ei oo ja piiperot niitä ei nää.Homma menee piiperoilla tunnepuolella ja asioita vääristellään. Eikös merimetsot ja valkoposkihanhet ole tehneet tuhoja kannat sellaiseksi ,että tuhot pienenee. Samoin pihoissa pyörivät pedot pois asukoot saloilla ja kairassa. Kirjoittaisivat vaikka satukirjaa jos osaisivatSuomessa on näemmä luvallista tappaa toisen omistama lemmikkieläin kun vaan osoittaa, ettei tunnista lajia mitä on ampumassa.
”Metsästäjä ei ole tehtävää suorittaessaan sekoittanut kissaa koiraan”, totesi Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus aiemmin. Miehen ei katsottu oikeudessa syyllistyneen rikokseen.
Mites aktivistien toiminta maastossa onko se laillista?
Riidanhaastaja kerho koko petos ryhmä vai oliko se peto ryhmittymä vai mkä se oli
aivan turhanpäivänen porukka - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on näemmä luvallista tappaa toisen omistama lemmikkieläin kun vaan osoittaa, ettei tunnista lajia mitä on ampumassa.
”Metsästäjä ei ole tehtävää suorittaessaan sekoittanut kissaa koiraan”, totesi Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus aiemmin. Miehen ei katsottu oikeudessa syyllistyneen rikokseen.
Mites aktivistien toiminta maastossa onko se laillista?
Riidanhaastaja kerho koko petos ryhmä vai oliko se peto ryhmittymä vai mkä se oli
aivan turhanpäivänen porukkaHei.
Lehmä on peto lukekaa vaikka iltalehden lööppi 9.6 kävivät hanhen kimppuun. Lehmiä on suojeltava petosryhmä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei.
Lehmä on peto lukekaa vaikka iltalehden lööppi 9.6 kävivät hanhen kimppuun. Lehmiä on suojeltava petosryhmäSivistyksellisessä mielessä MMM on jäänyt pimeälle keskiajalle.
Näin peto ryhmän mielipidettä.
Riitaa riitaa riitaa riitaa riitaa ei mitään muuta koko ryhmän toiminta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivistyksellisessä mielessä MMM on jäänyt pimeälle keskiajalle.
Näin peto ryhmän mielipidettä.
Riitaa riitaa riitaa riitaa riitaa ei mitään muuta koko ryhmän toiminta.Herrajjumala! Ja lehmiä niityllä vapaana!
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä652147Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721732Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2441402Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371347- 831202
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3601143Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3301108