Miten saan keittiöaltaan viemarista tulevan pahan hajun loppumaan... onko olemassa jotain "Jonssonia" joka veis hajun pois?
Haiseva viemari?
Max500
31305
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
onko hajulukko kunnossa.
hankkimaan Niagara-450 viemärin aukaisuaine, poistaa epämiellyttävät hajut.Ei vahingoita putkistoja, posliinia tai kumia. Käytetään ohjeen mukaan.
Kerrompa eilisestä.
Olemme nyt asunet runsaan vuoden liki kymmenenvuotta vanhassa talossa. Alusta asti ihmettelimme pahaa hajua joka oli suihkuhuoneessa.
Ed. asukkailta oli unohtunut puhdistaa vuosien aikana silloin tällöin lavuaarien putket, lattiakaivot. keittiön viemäri jne. Myös ilmanvaihto venttiilit oli kaikki liki tukossa.
Siis puhdistimme kaikki perusteellisesti ja nykyään aika ajoin (aika usein).
Kh:sta ei kuitenkaan lähtenyt tympeähaju pois.
Eilen aamulla olin suihkussa ja taas kerran ihmettelin asiaa. Otin suihkun lattiakaivon kannen auki ja totesin että puhdas on. Tuli hankitua joskus yksinkertainen hierova suihku suutin. Laitoin hierovalle suihkulle ja hanan täysille ja suihkutin viemäriin. Saunassa on myös lattiakaivo joka on miltein vaakasuorallaputkellä yhtydessä suihkun kaivoon. Käänsin suihkun ko. putkeen ja yök. putkesta tupsahti mieletön määrä mustaa pahanhajuista mömmöä. Operoimme miehenikanssa letkun hiukan pidemmäksi ja sama toistetiin saunan puolelta. Sitten putken alapää tukittiin väliaikaisesti ja kloritea pullollinen putken. Nyt on hajut poissa.
Saunan putkeen kun ei saunomisen, eikä usein siivoamisenkaan yhteydessä mene riittävästi vettä, että putki pysyisi auki.
Monella on varmaan samallaisia systeemejä asunnoissaan.