Etelä-Amerikasta sukellusvene tuomassa huumeita

asiasta uutisoi YLE:

" Kokaiinilla lastattu sukellusvene viranomaisten haaviin Espanjassa – paikallismedian mukaan kyydissä jopa tuhansia kiloja huumetta
Sukellusvenettä yritetään tuoda pintaan kuuden metrin syvyydestä. Viranomaiset eivät ole vahvistaneet lastin suuruutta.

Huumeiden kauppa ja salakuljetus25.11.2019 klo 19.46
Viranomaiset yrittävät saada kokaiinilla lastatun sukellusveneen pintaan Cangasin kaupungin edustalla Espanjan luoteisrannikolla.
Huumeiden salakuljettajat jäivät kiinni Espanjan luoteisrannikolla. " EPA

Jaa artikkeli Facebookissa
5
Jaa artikkeli Twitterissä

"Espanjassa poliisi on ottanut kiinni kokaiinilla lastatun sukellusveneen Atlantin rannikolla maan luoteisosassa.

Viranomaisten mukaan sukellusvene tuli Etelä-Amerikasta.

Kaksi ecuadorilaista miestä pidätettiin sunnuntaina Cangasin merenrantakaupungissa lähellä Portugalin rajaa.

Galician itsehallintoalueen edustajan mukaan poliisivoimien sukeltaja pääsi sisälle sukellusveneeseen maanantaina ja hän onnistui tuomaan ulos osan kokaiinista.

Tällä hetkellä ei ole tiedossa, kuinka paljon huumetta on sukellusveneen sisällä.

Alus on vielä upoksissa noin kuuden metrin syvyydessä ja poliisi yrittää tuoda sen takaisin pintaan. Vasta kun alus on saatu nostettua voidaan tarkalleen arvioida, kuinka suuresta huumelastista on kyse.

Aluksen kulkua seurattu pitkään
Aluksen kulkua on seurattu päiviä, kertovat viranomaiset. Aluksen kerrotaan viistäneen Portugalin rannikkoa ennen saapumistaan Espanjan aluevesille.

Uutistoimisto AFP:lle puhuneen, asiaan perehtyneen lähteen arvion mukaan sukellusveneessä on useita tonneja kokaiinia.

Viranomaiset aloittivat maanantaina operaation kokaiinilla lastatun sukellusveneen saamiseksi pintaan.
Viranomaiset aloittivat maanantaina operaation kokaiinilla lastatun sukellusveneen saamiseksi pintaan.EPA
Espanjalaisen El País -lehden tietojen mukaan 20-metrinen sukellusvene kantaa jopa kolmen tuhannen kilon painoista kokaiinilastia(siirryt toiseen palveluun), joka on peräisin Kolumbiasta.

Viranomaiset eivät ole vahvistaneet lukuja tai huumelastin alkuperämaata.

Salakuljettajille tuttu kuljetusmuoto
Huumeiden salakuljettajat ovat käyttäneet sukellusveneitä kokaiinin salakuljettamiseen Meksikoon ja sitä kautta Yhdysvaltoihin. Usein huumeet ovat peräisin Kolumbiasta.

Rikollisjärjestöt maksavat työttömille, epätoivoisesti rahaa tarvitseville insinööreille sukellusveneiden rakentamisesta, kertoo yhdysvaltalainen meriturvallisuuteen keskittynyt ajatushautomo CIMSEC.

Valtaosa huumekartellien käyttämistä aluksista on vain osin veden peitossa, eivätkä ne pysty sukeltamaan veden pinnan alle perinteisen sukellusveneen tavoin.

Liikkeellä on myös kehittyneempiä aluksia, joista osa kykenee sukeltamaan jopa 30:een metriin, CIMSEC kertoo."

Lue myös:

Miljardin dollarin arvoinen kokaiinitakavarikko Philadelphian satamassa.
Lähteet: AP, AFP
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

E-A:ssa on paljon mätää, on diktaattoreita ja huumeita!

Ruotsissa on nuuskaa ja sokeria, karamelleja, leivoksia... ymsellaista-

Äänestä

Mix ei ne tuoneet rahtilaivalla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu