Kaupungin kakkosisä:
Kröhm, <nielaisu>, mitenhän tämän nyt kertoisin.
Kaupunkimme ylväästi isännöimä kasvukäytävä verkosto on jämähtänyt paikoilleen. Kavua on kyllä ollut näköpiirissä mutta se on porhaltanut meidän ohitsemme. Kasvukäytävä kasvaa vain päätepisteissään Helsingissä ja Tampereella.
Ääni yleisöstä:
Kertoiko konsultti kaiken tuon?
Kaupungin kakkosisä:
Ei, kaupunkimme ketterä virkakoneisto päätyi aivan omin silmin tähän lopputulokseen. Jalkauduimme rautatieasemalle ja saatoimme havaita, että junat tosiaan pysähtelevät entistä harvemmin. Konsultit kyllä yrittivät jujuttaa meitä puheillaan HHT-kasvukäytävästä, mutta meillä oli terve epäilys kasvukäytävä höpötykseen alun perin. Sitä paitsi konsulttien laatimat .ppt slidesetit olivat aivan liian pitkiä seurattavaksi ja niissä yritettiin selvästi tuputtaa HHT viestiä, niin että korvista pursusi.
Rivivaltuutettu:
Voisimmeko yhdessä toivoen ja hymyillen nähdä kavua?
Kaupungin kakkosisä:
Kuten sanoin, kasvu siis ajoi ohitsemme, joten pääsimme omalla tavallamme todistamaan kasvun olemassaoloa.
Ääni kaupunginhallituksesta:
Kantolan tapahtumarikas puisto on ainakin toiminut oivana kasvualustana esimerkiksi voikukille. Sitä paitsi kasvaa voi myös alaspäin, siksi Toriparkki.
Kaupungin kakkosisä:
Minun asiani kuitenkin oli ilmoittaa, että kasvukäytävä verkosto hömpö... siis hanke on nyt pantu jäihin, syväjäähän. Palkattujen työntekijöiden sopimukset päättyvät ja toimitila on irtisanottu.
Kasvukåytän jatko on vähintään epäselvä, enää emme mainitse HHT-sanaa jatkossa, se on pannassa.
Ääni kaupunginhallituksesta:
Ehdotan, että tammikuussa Kantolassa järjestetään jääveistos kisa, tapahtumakalenterissa on paljon tyhjää tilaa. Aihe voisi olla vapaa. Minä tykkäisin kovasti nähdä jäätyneen veturin hyytyneenä Kantolassa, jos pääsen tuomaristoon.
Kaupungin kakkosisä:
Mainiota, pyydän konsulttia laatimaan ehdotuksen jääveistos kilpailusta.
Asukas torin reunalta:
Minä tykkäisin nähdä jäisen toriparkin pienoismallin. Mutta kaupunki saa kustantaa vedet.
Kaupungin kakkosisä:
<Lievästi punastuen> Lupaan sen, kaupungin piikkiin.
Osa tarinasta lehdessä:
https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/kasvukaytavahanke-pantiin-toistaiseksi-jaihin-paaradan-varren-kunnat-ja-maakunnat-laativat-uutta-sopimusta-957694/

Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuule ei tuon tason hölmön kirjallinen loisto kiinnosta ketään. Kiduta sillä muijaasi kun sinulla on selvästi henk.koht. ongelmia sen kanssa.
Muikeasti osui hallintoloisiin.
Sinä voisit mennä sinne peräkamariin.
Ei kannata omiakaan ns. kykyjä kehua.
Kiitokset aloittajalle, oli nautittavaa huumoria!!.
Miksi ei voittanut Finlandia-palkintoo? Meillä on naurettu ja itketty korkeataiteen onnesta koko päivä. Avaaja on peräsuolen Mestari.
Itsekin vaikutat fiksummalta, ennen kuin avaat suusi.
Meillä on yhteistä avaajan kanssa. Hienoa koska tavoittelin Mestarin tasoa.
Jaksoin lukea tasan siihen asti jossa kerrottiin junien pysähtyvän entistä harvemmin, vaikka asia on tasan päinvastoin. VR on lisännyt vuoroja viime aikoina huomattavasti. Loppu tekstistä ob todenäköisesti samanlaista paskaa joten en vaivautunut lukemaan loppuun asti
Mitä h elvettiä...yllä kirjoittaja toteaa junien pysähtelevän jatkuvasti ja vuoroja lisätyn kuulemma huomattavasti....siinäpä kummallinen yhtälö, junat siis pysähtyy sentään Helsingin päärautatieasemalle edes ettei suoraan mereen mene ja sitten ylhäältä ajatellen oliko se Sipilän Kempeleen pysäkki se missä ne pohjosessa pysähtyy vai mikä se oli?🚧
Siinäpä rullaavat sitten päätepysäkkien väliä eestaas ja tälläset pikkuseisakkeet kuin Homelinna, ohi vaan että pölinä käy! 🚧
Totta puhut. Yhtään junaa ei pysähdy Hämeenlinnassa. Miksi muuta väitetään
Veturimiehet antavat junille hanaa Hämeenlinnan kohdalla ettei hölmöys pääse leviämään muualle valtakuntaan. Miksi pysähtyä Hämeenlinnassa.?
Asemarakennus siirretäänkin pois laiturien luota, että saadaan täytettyä ja suljettua sillä ilmainen parkkialue.