Mitä mieltä olette, jos tiiviisti asutussa lähiössä yhden asukkaan koira louskuttaa joka päivä aamusta iltaan? Arkisin se alkaa klo 7.00 ja viikonloppuisin puoli tuntia tai tunnin myöhemmin. Haukkumista jatkuu iltaan saakka. Yösydämen koira sentään on sisällä. Asiasta oli paikallisessa lehdessäkin juttua, kun joku naapuri oli kypsynyt louskutukseen. Vastineessa koiran omistaja kysyi vaan, että eikös koiran kuulukin haukkua. Muutimme alueelle vasta vähän aikaa sitten ja ajattelin että ompas ihmiset tiukkapipoja kun oikein lehdessä viitsivät mokomasta valittaa. Nyt kun sitä on kuunnellut pitempään, alkaa pään ympärillä pikku hiljaa tuntua kiristystä. Haukkuminen on tosiaan kokoaikaista ja kovaa. Ei siinä naapurit paljon päikkäreitä nuku, eikä yövuorolaiset takuulla saa ilman korvatulppia nukutuksi. Voiko tuollaiselle mitään tehdä? En ole mikään eläinvihaaja, mutta tuota ei kohta jaksa. Eikä kai(?) koirallakaan ole kaikki kondiksessa, jos se alvaria räykyttää.
Mitäs olette mieltä?
Kakku
171025
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Meillä on joskus ollut sama tilanne. Valita eläinsuojeluvalvojalle, että koiraa pidetään päivät ulkona ja sen haukunta häiritsee. Viranomaiset antavat varoituksen ja jos se ei tehoa, voit valittaa uudestaan niin kauan kunnes asialle tehdään jotain.
Meidän naapurimme antoi viimein periksi ja luovutti koiran maalaistaloon.
Mielestäni kyse on ihmisestä, jonka tunteet
eläimiä kohtaan ovat lähinnä esineelliset.
Koira ei ole enää perheenjäsen vaan rinnastetta-
vissa automaattiseen valvontalamppuun.
Uskon myös, että koiraa pidetään vain eteisessä
nukkumassa, jottei häiritsisi omaa yöunta.
Toisekseen fyysisesti terve ja henkisesti itseensä
luottava koira ei räkytä tuntitolkulla. Laimin-
lyöty koira, epäilemättä.
Uskon, että sillä on joko kapia tai muuta iho-
sairautta taustalla.
Säälin koiraa, en omistajaa.
Naapurimme koira räkytti ikävissään. Naapurit olivat yrittäjiä ja poissa koko päivän myöhään iltaan.
Ei koira silloin räkyttänyt pihalla kun joku oli kotona.
voisi tietysti soitella,mutta minkälainen taloyhtiö teillä on ja voisiko asiasta puhua jos löytyisi sopuratkaisu.
Muksut tykkää esim.ulkoiluttaa ja ainakin jokainen voisi jutella asiasta sillee kiltisti meinaan.
Kyse on omakotialueesta. Koira louskuttaa siis omakotitalon pihassa. Sen verran paljon siinä lehdessä oli juttua, että normaalisti koiranomistaja olisi siihen jo reagoinut. Tämä ei tehnyt asialle yhtään mitään, vaan siis kysyi että eikös koiran kuulukin haukkua. Sen olen pannut merkille että se koira on siinä narun jatkona ihan koko ajan. Eli ei ainakaan mihinkään lenkille viedä. Omiakin lapsia perheessä näkyy olevan, mutta eivät hekään sitä koskaan mihinkään vie. Lieneekö turhautunut? En käsitä, mitä koko koiralla tekevät, kun sillä ei näytä muuta elämää olevan, kuin loukuttaa päivät pitkät pihassa. Omistajan vikahan tämä on, ei se luontokappale sitä tajua, että häiritsee naapureita. Kurja juttu kaiken kaikkiaan. En viitsi itse mennä sanomaan mitään, kun ollaan just muutettu, enkä missään nimessä halua heti saada määrätynlaista leimaa otsaani. Sitä kun ei tiedä sanoessaan, minkälaisen reaktion se heissä aikaansaa. VOI KÖKKÖ!
koska siellä narun jatkeena on monesti sellainen änkyrä ja toisista ihmisistä välittämätön narsisti. Saattaa haukututtaa suutuksissaan entistä enemmän. Sinunkin naapuri vaikuttaa siltä, jos ei ole edes lehtikirjoittelu auttanut.
Saattaa olla erittäinki vaikea hoitaa, pitkäpiimäinen.
Itsekin olen törmännyt vastaavaan ja kun kysyin naapuriltani, että tiedääkö hän että koirat (2 kpl) haukkuvat päivisin, hän totesi että eivät hauku. Onneksi muuttivat heti kohta. Lisäksi muutama tuttavani on joutunut koiran häirinnän armoille.
Sinuna kääntyisin eläinsuojelun puoleen niin kuin joku jo ehdotti. Toinen paikka on Kennel. Muistelen, että lehdessä oli kerran juttu, että Kennelit auttavat mielellään myös näissä ongelmissa. Siis kertovat, mitä kannattaa tehdä ja muistaakseni sanoivat että saattavat ottaa yhteyttä jopa omistajaan. Ei maksa mitään kysyä. Muilta naapureilta voisi kysyä, mitä he ovat tehneet jo asian hyväksi.
toi onkii aika vaikee paikka!
Mie ymmärrän sinuu.
Minult on sit ainoa neuvo se soittaminen tai kärsiminen.Kyl on keljut vaihtoehdot =(
mut se on sitä rottuu, et se ei paljo hauku.
Koira haukkumissee on syy.
Se ylleesä ilmasoo jos vieraamp ihmine tai vaik elläin tulloo lähele, etekii sen reviirille.
Kerrostalo ihmiset käyttäät sitruunapantaa jos koira on päivän yksinnää. Miust se vaikuttaa melkei elläirääkkäykselt.
Siin on sellane periaate, et ko koira alkaa haukkuu, nii siint pannast tupsahtaa kitkerää ainettä sen kuonolle.
Myö ei olla tarvittu, ko miu ukkoi on päivät koton ja meije koira muutekii on kaiki puoli hyväst pijetty.
Ei sitä haukkumise louskutusta kyl jaksas kauvaa kuunnella ja se joka sano, et koira pittääkii haukkuu, ei tiije koirist mittää.
Metsästyksee käytetyt koirat ilma muuta haukkuut saalista ja sil taval ilmasoot mis oksal se metso istuu.
Hän ei kerro kuka on valittanut koirasta. Heillä on vaitiolovelvollisuus.
Kannattaisi käydä ilmoittamassa. Saisi naapuri varoituksen.
minäkin kannatan yhteydenottoa paikalliseen eläinsuojeluviranomaiseen.
Elleivät pykälät ole viime vuosina muuttuneet, koiraa ei saa pitää pitkää aikaa narun päässä, vaan sen pitää olla joko tarha-aitauksessa tai juoksulangassa. Molemmille on määritelty vähimmäismitat.
Teet sekä koiraa että ihmisiä ajatellen inhimillisen teon, jos saat tilanteen muuttumaan. - Ajattelepa, jos koira haukunnallaan yrittää huutaa "apua".;)
Sen koiran pitää saada parempi koti ennenkuin lopullisesti saa sielullisia vammoja,eihän koiria ulkona enää pidetä niinkuin joskus ennen maalla!
Minä asun kerrostalossa. Seinänaapurin koira aloitti tänään taas jo kello 7.00 haukkumisen. ISO koira! Se ei onneksi hauku yhtäjaksoisesti, mutta yhtäjaksoisesti jaksottain kylläkin. Haukkui kello 12.00 asti.
Minä tyttö se yritin nukkua, kun aina menee niin myöhään tällä koneella! Onneksi olin niin väsynyt, että nukuin aina ne haukkumattomat välit.
Kyllä se käy hermoille välillä, kun haluaisin nukkua heräilemättä. Haukkuisi edes myöhemmin, eikä aamusta.
En valita silti siitä isännöitsijälle. Taas kerran kun mitta tulee täysi, otan kotikonstit käyttöön. Tehosi viimeksi hyvin. Ainakin kuukaudeksi.
siitä rukkaset
Seinänaapurila saisi olla mieluummin koira kuin tämä nykyinen räkyttävä muija,läksyttää äijää tai lapsia jatkuvasti aamusta iltaan!
...sen muijan meinaan. Varmaan on väsynyt ja kyllästynyt, kuka nyt muuten räkyttää. Sano sille äijälle, että vie muijansa lepäilemään, saat sinäkin lomaa...
Tai ehkä se äijä ja ne pojat ovat loman tarpeessa?
vaikka tuota meidän kulman haitaristia. Pöllöparan päikkärit pätkivät päivisin musaan joka on hanurista.