Markku Rimpelä

"Seminaarin vuokrasopimusta tilaajajohtajana neuvotellut Markku Rimpelä oli samanaikaisesti yhteistyössä Suomen Yliopistokiinteistöt oy:n kanssa oman firmansa kautta"

Näin siis päivän lehti uutisoi uusia käänteitä ns. seminaarigatessa. Rimpelä sai siis töitä ja rahaa Yliopistokiinteistöiltä omalle firmalleen ja samaan aikaan neuvotteli kaupungin virkamiehenä vuokrasopimusta Hämeenlinnan kaupungin ja Yliopistokiinteistön välillä. Rimpelän firma sai Yliopistokiinteistöiltä satoja tuhansia euroja ja näin kaupunki sidottiin 20 vuodeksi kalliiseen vuokrasopimukseen Yliopistokiinteistön kanssa.

Kaupungin lakimieskin laitettiin aikanaan tutkimaan tätä kuviota, mutta lakimiehen lausunto on jotenkin kummallisesti nyt hukkunut. Häsan haastatteleman lakimiehin mukaan hän ei nähnyt asiassa mitään kummallista, mutta toteaa samaan hengen vetoon, että hänen lausuntonsa pohjaa ainoastaan siihen , mitä Rimpelä on hänelle asiasta selostanut. Siis esteellisyydestä epäilty Rimpelä on saanut itse määritellä, ettei hän ollut esteellinen tekemään vuokrasopimusta !!!

Eikä tässä vielä kaikki, sillä eräiden tietojen mukaan, Rimpelän osalta sama kuvio on toistunut myöskin uuden Nummen koulun kanssa. virkamies on siis tahkonnut rahaa vaikutusvaltansa avulla ja tehnyt epäedullisia vuokrasopimuksia kaupungille. kymmenisen vuotta Hämeenlinnaa vaivannut Budjettivaje alkaa saamaan uusia ulottuvuuksia.
1854430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 185

Vanhimmat

No näin maallikkona sanoisin, että ei näin saa missään nimessä tehdä, selvä ristiriita. Mutta ilmeisesti lakimies edustaa sitä parempaa järkeä.

Äänestä

Ja sitten vaan kenkää kaikille. Eivät ilmeisesti ole kuitenkaan tarpeeksi fiksuja eroamaan itse.

Äänestä

Eikä yksikään valtuutettu älähdä asiasta.

Äänestä
  • Lulu väsää jo kolumnia Kaupunkiuutisiin!

    Äänestä

  • Eihän veli veljeä lyö.

    Äänestä

Rimpelä on kuulemma ollut mukana firmansa kautta myös Hämeen historiallisen linnan rakentamista. Ihme jos persut ei tähän puutu.

Äänestä
  • Keskiajallako?

    Äänestä

Uteliaisuuttani Googlasin Markku Rimpelän nimen ja voinkin 10 sivun selaamisen jälkeen hänen olevan mukana erittäin monissa touhuissa ja temmellyksissä että ei ihme jos ylilyöntejä ja mielenhallinnan sumentumia hänelle sattuisikin.

Äänestä

Kohta saadaan lukea HäSa:sta Ilkkalan vastaisku - pursuaa virkamiesvihaa!

Äänestä
  • Kas kun Ilkkala ei itse tajunnut tehdä tällaista paljastusta. Olisi saanut "vettä myllyynsä".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kas kun Ilkkala ei itse tajunnut tehdä tällaista paljastusta. Olisi saanut "vettä myllyynsä".

    No jos totta puhutaan niin kyllä hän sanoi että kaupungin virkamiehet ovat aivan kuutamolla. Sai nuhteet sanomisistaan lehtien palstoilla.

    Äänestä

Teppo Turja hurjana! Taas persut pääsevät keräämään pisteitä.

Äänestä

Näiden puolustelijoiden mielestä tällainen menettely siis on sopivaa, kaupungin tapa, syyllistetään persut, jos vähän asiaa tonkaisevat? Nyt kyllä tonkijana oli Hämeen Sanomat, ihme kyllä.

Äänestä

Pikkuhiljaa alkaa kaikki tulemaan julki. Syylliset on saatava vastuuseen. Scc, Seminaari... Mikä seuraava suhmuroinnin kohde paljastuukaan.. .
Onneksi meillä on perussuomalaiset. Kiitos Lulu, Ilkkala, Turja... Teitä tarvitaan...

Tuo Jarno Liski, toimittaja, pitäisi valita vuoden Hämeenlinnalaiseksi💓

Äänestä
  • Oliks tää vai joku toinen virkamies kun ihmeteltiin aikonaan että kuinka aika riittää hoitaa kaupungin töitä ja omaa firmaa yhtaikaa.

    Äänestä

  • Kjäh, kjäh
    Hämeenlinnalaisilta on niin vaan helppoa lypsää rahaa. Kaikki kynnelle kykenevät mukaan kuppaustalkoisiin. Virkamiehet mukaan myös!

    Toriparkki on sitten seuraava suurempi vedätys, sillä päästään taas monimiljoona apajille. Hämeenlinnalaisten veronmaksajien kukkaro avataan Toriparkille. Kätilönä toimivat pj. Rautio ja kaupungin kaksipäinen johto. Heidän julkistamat ja kovasti komppaamat konsulttiselvitykset puhuvat pelkkää hyvää Toriparkista. Uskothan sinäkin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliks tää vai joku toinen virkamies kun ihmeteltiin aikonaan että kuinka aika riittää hoitaa kaupungin töitä ja omaa firmaa yhtaikaa.

    Hys Hys nyt tuosta viranhoidosta. Lepäämössä nimeltään Hämeenlinna on ollut aina reilusti aikaa hoitaa vaikka useampaakin omaa bisnestä virka-ajan puitteissa. Kuka pöljä niitä nyt omalla ajalla hoitelisi jos siihen annetaan kerran mahdollisuus virka-aikana. Ei taida virkatyöt paljon rasittaa. Se taitaa olla siis jo uusi normaali.

    Äänestä

  • Niinkö? Miten nyt suu pannaan, kun syytettäkään ei nostettu!
    Vastatkaa huutoonne, persut. Samoin toimittelija Liski.
    Ei taida tulla Liskistä vuoden hämeenlinnalaista.

    Äänestä

Hellstenin ja Kiemungin aikana Hämeenlinnaan pesityi täydellisen moraaliton ja leväperäinen suhtautuminen virkamiesten tekemiseen ja muutenkin. Tämä ns. maantapa ei näytä muuttuneen vieläkään ja onhan täällä tietysti vielä Rautio hallinnossa, joka tukee edelleen tätä.

Äänestä
  • Kiemunki tässäkin sotkussa on taustalla.

    Äänestä

Kuka tuli esittelemään just äsken päättäjile hyväksyttäväksi Seminaarin vuokrasopimuksen pitkää jatkoaikaa, lähinnä ilmoituskuontoisesti?
Että nimet alle vaan ja homma jatkuu.

Äänestä
  • hus hys nyt, liian arka aihe ottaa esille

    Äänestä

  • 🤣🤣🤣🤣🤣Nimet vaan alle😄😄😄😄

    Äänestä

Voi meitä veljiä. Mitähän kaupungin touhuista löytyisi jos joku todella alkaisi niitä tutkimaan. Toivotaan että HäSa tutkii tätä juttua edelleen.

Äänestä

Vihdoinkin HäSassa töissä oikea toimittaja!

Rimpelä vastuuseen ja ne, jotka eivät ole vahtineet virkamiehen tekemisiä.

Äänestä
  • Vastuuseen mistä? Olisi hyvä tarkentaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastuuseen mistä? Olisi hyvä tarkentaa.

    Eikö ymmärrys riitä🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö ymmärrys riitä🤣

    Olisiko hyvä tutkia asia vai vastuuseen? Eikö ymmärrys riitä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisiko hyvä tutkia asia vai vastuuseen? Eikö ymmärrys riitä?

    Maalaisjärkeni sanoo että näyttö riittää... Mitä tutkimuksia nyt enää tarvii

    Äänestä

  • Liski on vapaa toimittaja! Ainoastaan sellainen tyyppi uskaltaa tällaisia tunkioita alkaa kaivelemaan, ja sekös kunnanisiä kismittää nyt! Mitäköhän vielä mahtaa löytyä vaikka nyt jo haisee ihan riittävän imelälle!

    Äänestä

Tottahan kaupunginjohtajat, joita on oikein kaksi, sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja ovat ihan aidosti ja avoimesti olleet tietoisia tilaajajohtajan tilauskanasvista ja hiljaa nyökytellen yksimielisesti siunanneet kaikki menettelytavat ja budjetit.

Äänestä

Helmikuussa tehdyn sopimuksen mukaan kaupunki saisi 80 000 euron maksua vastaan käyttöönsä hankkeessa syntyvän koulurakentamisen opaskirjan sekä uudenaikaisia oppimistiloja koskevaa koulutusta opettajille. Nämä olivat asioita, joille nimenomaan Rimpelän yhtiö haki Tekes-rahoitusta.

Äänestä
  • Siis todellakin:

    "kaupunki saisi 80 000 euron maksua vastaan käyttöönsä hankkeessa syntyvän koulurakentamisen opaskirjan sekä uudenaikaisia oppimistiloja koskevaa koulutusta opettajille".

    Kuvaa osuvasti Hml'n rahankäyttöä. Että, oikein saisi oppikirjan!!! kaupungin käyttöön ja koulutusta "uudenaikaisten oppimistilojen" käyttöön hintaan 80000 €uroa!!! sen lisäksi, että yksi miljoona euroa/vuosi, yhteensä 10M€ on maksettu tyhjästä.

    Ja kaiken tämän menon kaupunginjohto, siis kaksi (2) kaupunginjohtajaa ja SIHY eli sivistys- ja hyvinvointivaliokunta siunaavat. Tuloksena 23 M€ vaje, syvä velkaantuminen ja veroa nostava kaupunki.

    Mitä tästä menosta ajattelee Hml kaupunginvaltuutettujen ja kaupunginhallituksen enemmistö. Ryhtyvätlö he mihinkään toimiin??

    Äänestä

https://yle.fi/uutiset/3-11016328

Syytä tutkia myös lastensuojelun Hml'n jättimäisen 18...20M€ menon rakenne. Mitkä yritykset ovat mukana, mikä on niiden laskutus / vuosi ja keitä ovat näiden yritysten omistajat.

Äänestä
  • Tempputalous on tullut Hämeenlinnassa nyt määränpäähänsä ja matka valtion ohjaukseen on alkanut. # Hämeenlinna, Ihanan Lähellä, rahapussiasi #

    Äänestä

  • Varmaan kaupunginjohtajan poika johtaa noita lastensuojeluyrityksiä, eiks niin persut!

    Äänestä

Mitenkä kaikki nyt kuviteltu on mennyt Persuilta ohi? Nukkuiko puolue vai keskittyikö vääriin asioihin kuten Vekan kaavasta inttämiseen. Päivystävä nim.merk. K. Ilkkala voisi vastata.

Äänestä
  • Pysy aivoton ja maksua vastaan palstaa saastuttava hallintoloinen 1000 kertaa toistettuine latteuksinesi poissa tästä ketjusta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pysy aivoton ja maksua vastaan palstaa saastuttava hallintoloinen 1000 kertaa toistettuine latteuksinesi poissa tästä ketjusta

    Hyvin sanoit tuolle Kok/Sdp-hallinnon loiselle, oikein aivoton KokSdp:n k.usitolppa täällä peräsuolessa.....etten pahemmin sanoisi, oksettava hyypiö!

    Äänestä

  • Kysy hei Kiemungilta, eikös se nyt muutenkin ole vastausvuorossa niin kyllä tähänkin sananen jos toinenkin lohkeaa?

    Äänestä

Kaupungin johtaja tänään HäSa'ssa: "Pitää jutelle Markun kanssa". Siihenpä se asia jääkin

Äänestä
  • Sanoiko jutelle?

    Äänestä

  • Hei, ihan ulkopuolisena olisin vaan utelisin että teitkö hänelle tarkoituksella tuon testin?

    Lainaan tekstiäsi:
    ** Itse kirjoituksen sisällöstä hän ei ymmärrä mitään, kun on tehokas köytämään juuri kirjoitusvirheet.**

    En ole tuo mainitsemasi kohdehenkilö vaan ihan uteliaisuuttani kysyin! :)

    Äänestä

https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=6&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwja0Jzkp4_mAhWmpYsKHcNxBd4QFjAFegQIBxAB&url=https://www.is.fi/taloussanomat/yrittaja/art-2000001757336.html&usg=AOvVaw1wMEzD0NV5S5Tgw1tIswU0

Lastensuojelun rajusti kasvaneisiin kustannuksiin on valtakunnallisesti kiinnitetty viime aikoina huomiota. Yllä Taloussanomien juttu aiheesta. Valtakunnallisesti kokonaismeno on yli 1 Mrd€ ja yksityisissä lasten hoito- ja huostaanottokodeussa yhden lapsen vuosikustannus on yleensä yli 100000 €uroa/v ja noin 300 €/pv. Karmeita lukuja. Hämeenlinnan lukuja, siis lastensuojelun kokonaismenoa €uro/vuosi sekä yhden lapsen hoitomenoa/vuosi tuntuu olevan vaikea löytää julkisista lähteistä. Kysymys on kuitenkin keskeisesti strategia- ja tilaajajohtan tehtäväkentään kuuluva, joten kokonaisselvistus myös lastensuojelun kustannuksista ja niiden muodostumisesta Hml'ssa olisi tärkeö nähdä.

Äänestä

Rimpelä kävi koko kuvion läpi kaupungin lakimiehen kanssa etukäteen, eikä lakimies nähnyt siinä mitään väärää.

Nyt sitten täällä tiedetään, että kovasti on tehty väärin. No, ei sitten muuta kuin rikosilmoitus poliisille. Hiukan outoa, ettei ole jo tehty.

Äänestä
  • Jos on jotakin väärää eikä lakimies sitä nähnyt, hänet edesvastuuseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos on jotakin väärää eikä lakimies sitä nähnyt, hänet edesvastuuseen.

    Myös hoolinnassa toimii deepstate.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös hoolinnassa toimii deepstate.

    jos suolessa kerrotaan, että kävi lakimiehen kanssa läpi, pitäisikö siihen uskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos on jotakin väärää eikä lakimies sitä nähnyt, hänet edesvastuuseen.

    Vähän sama kuin SCC:kin, lakimiehet joita on kaupunginkin palkkalistoilla monia, ei nähnyt SCC:n rahoitus- ja rahanpesuhankkeessa mitään outoa vaikka kaikenlaisia Sheikkejä, Wilsoneita ja ties mitä Rahamaneja kulki kuvioissa....apulaiskaupunginjohtajakin lakimies sentään!!!!!!!!

    Haloo, missä hallinnon järki ja vastuu luuraa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos on jotakin väärää eikä lakimies sitä nähnyt, hänet edesvastuuseen.

    No, siitä sitten näyttämään toteen, mitä lakimies löi laimin. Ei vissiin ole edes vaikeaa?

    Äänestä

Kertoo jotain H-linnan lakimiesten moraalista. "Istun vähän kahdella pallilla", ei se mitään, ihan ookoo Hämeenlinnassa!

Äänestä
  • Haloo, kyse on kuitenkin 9 vuotta vanhoista asioista. Kyllä tässä kohtaa riittää jo toteamus ala hill street blues että ollaanpa sitten varovaisia siellä

    Äänestä

Kyllähän tämä nyt selvästi esteellisyyttä huutaa. En oikein ymmärrä mitä tämä lakimies on hänen kanssaan keskustellut. Jo pelkkä olettama puolueettomuuden vaarantumisesta riittää esteellisyyden toteamiseen.

Äänestä
  • Onko se meidän ongelma jos et ymmärrä? Melkein 10v. vanha tutkittua asia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko se meidän ongelma jos et ymmärrä? Melkein 10v. vanha tutkittua asia.

    Muuttaako ajan kuluminen tehdyn teon tekemättömäksi? Taas niin hämeenlinnalaismoraalia, että! Niinhän etenkin demarit täällä kautta aikain ovat ajatelleet. Saa tehdä ihan mitä vaan, kunhan ei muutamaan vuoteen jää kiinni. Sitten onkin jo ihan sama. Toverimoraali kukoistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko se meidän ongelma jos et ymmärrä? Melkein 10v. vanha tutkittua asia.

    Miksi puhut itsestäsi monikossa? Montako persoonaa pääsi sisällä on sen ikipersuvihaajan lisäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi puhut itsestäsi monikossa? Montako persoonaa pääsi sisällä on sen ikipersuvihaajan lisäksi.

    Miksi kysyt minulta? En voi tietää. Persuja ei kukaan vihaa, ne on vaarattomia huutelijoille.

    Äänestä

Räsäskä joutuu oikeudelliseen vastuuseen 15 vuotta sitten someen kirjoittamastaan raamatunlauseesta.

Muidenkin ihmisten elämää on tuhottu vanhoillas somelausahduksilla.
Oikeuskansleri antoi neuvon ihmisille tuhota vanhoja somekirjoituksiaan, mutta onko se mahdollista.

Tämä Rimpelän juttu on vähän enemmän kuin lausahdus jostakin ihmisryhmästä.

HISTORIASTA PITÄÄ OPPIA TUTKITAAN NYT RIMPELÄ-CASEA ja otetaan opiksi-
Ehkä jotkut jättää tekemästä tämmöisiä juttuja ja jotkut huomaamaan ajoissa, jos sellaista aiotaan tehdä.

Äänestä

Tunnnustaako Rimpelä jotain puolueväriä? Mikä on miehen historia? Mihin kaikkeen hän on sekaantunut, ja mitä hankkeita hän on jättänyt ajamatta ja puoltamatta. Missä mies asuu? Kaikki tämä on hyvä selvittää nyt.

Äänestä
  • Ei selvitetä, missä asuu.

    Äänestä

  • No selvitä. Kerro täällä, mitä kaikkea saat selville.

    Äänestä

Eiks se Tanpereella asu?

Äänestä
  • Vähintään asuu Tanpereella. Varmasti tiedän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vähintään asuu Tanpereella. Varmasti tiedän.

    Pikkukylän ongelmia nämä on. Sitä kun kaikki tuntee kaikki ja harvojen kyvykkäiden ihmisten pitäisi hoitaa yhtaikaa omia ja kaupungin asioita. Väkisinkin tulee tilanteita jossa palvelun ostaja ja myyjä on sama taho. Jos haluamme kyvykkäät päättäjät on ymmärrettävä myös suhtautua oikein ja ilman hysteriaa näihin väkisinkin syntyviin eturiitatilanteisiin. Lakien ja asetusten on joustettava yhteisten etujen vuoksi ja maalaisjärki on monesti viisain tuomari.

    Lait ja asetukset eivät jousta.

    Kukahan muurari tämän kirjoitti-

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vähintään asuu Tanpereella. Varmasti tiedän.

    ONHAN hän sitä lehdistössä mainostanut, ja virnistellyt hassusti Patalapun kanssa. Nuorempana apupäällikkönä Murkku oli myös taitava nostamaan kaveriensa liksoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ONHAN hän sitä lehdistössä mainostanut, ja virnistellyt hassusti Patalapun kanssa. Nuorempana apupäällikkönä Murkku oli myös taitava nostamaan kaveriensa liksoja.

    Aivan näin Tanpereella kun Murkku hoitelee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan näin Tanpereella kun Murkku hoitelee.

    Tarkoitin tietysti Mulkku - kuvaa parhaiten luonnetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitin tietysti Mulkku - kuvaa parhaiten luonnetta.

    Teillä on molemmilla sama nimi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pikkukylän ongelmia nämä on. Sitä kun kaikki tuntee kaikki ja harvojen kyvykkäiden ihmisten pitäisi hoitaa yhtaikaa omia ja kaupungin asioita. Väkisinkin tulee tilanteita jossa palvelun ostaja ja myyjä on sama taho. Jos haluamme kyvykkäät päättäjät on ymmärrettävä myös suhtautua oikein ja ilman hysteriaa näihin väkisinkin syntyviin eturiitatilanteisiin. Lakien ja asetusten on joustettava yhteisten etujen vuoksi ja maalaisjärki on monesti viisain tuomari.

    Jos on Rimpelan palkka ja jos on virkamies, on taysi oikeus kuntalaisilla vaatia, etta virkamies hoitaa vain virkaansa ! Kaupungin pitaisi pidattaa Rimpela virasta.
    Sairaalta tuntuu, etta Kenakkala puolustaa Rimpelaa, tuntematta asiaa.
    Hyva, etta Hameen Sanomien free lancer alkoi toihin ! Huono asetelma on ollut, etta Hameen Sanomat on kompannut kaupunkia kaikessa. Niin hyvassa kuin pahassa !

    Äänestä

Asui missä asui, surkean kuvan antaa Hämeenlinnan hallintokulttuurista. Ja kaupungin virkamiesmoraalista. Ja kaupungin poliittisen johtokaksikon moraelista.

Äänestä

Tarttee jutella Markun kanssa, sanoi patalappu ja se on sillä selvä.

Äänestä

Miten voi mies olla noin läyry? Voi se. Patalappu on kunnianosoitus tuolle limalöntille

Äänestä

Markku on kova jätkä, eiks oo?

Äänestä
  • On Persu ja Tanpereelta.

    Äänestä

Rimpelä on aina osannut ketkuilla ja yrittää hyötyä joka käänteessä kaikessa. Ihmisillä on arvoa niin kauan kuin siitä on itselle hyötyä. Laiska jätkä!

Äänestä

Hyvä persut, etteks te olleet alulle panemassa tämän jutun tutkintaan joutumista.

Äänestä
  • Jos tuki seminaarin vuokrasopimukselle luetaan alulle painoksi niin tosi on persujen suhteen.

    Äänestä

Uskon, että Markku ottaa tapauksesta opikseen ja jatkossa hoitaa virka-asiat diskreetimmin.

Äänestä

Pitää joskus jutella Markun kanssa #rehellisesti

Äänestä
  • Tekihän Hämeen Sanomien tutkiva journalisti aikoinaan jutunkin Markusta kun joku epäili että miten ehtii virkaansa ja firmaansa hoitaa yhtaikaa. Jutussa selvisi että kaupungin työaika on kaupungin asioita ja kun työaika loppuu sitten illat oman firman asioita hoitaa. En usko että tässä voi olla mitään sen kummempaa epäselvyyttä taustalla. No poliisihan sen varmaan kohta varmistaa. Ikävää sillä hommathan kuitenkin toimii pääsääntöisesti hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tekihän Hämeen Sanomien tutkiva journalisti aikoinaan jutunkin Markusta kun joku epäili että miten ehtii virkaansa ja firmaansa hoitaa yhtaikaa. Jutussa selvisi että kaupungin työaika on kaupungin asioita ja kun työaika loppuu sitten illat oman firman asioita hoitaa. En usko että tässä voi olla mitään sen kummempaa epäselvyyttä taustalla. No poliisihan sen varmaan kohta varmistaa. Ikävää sillä hommathan kuitenkin toimii pääsääntöisesti hyvin.

    Hienoo ett Persut on jättäny rimpelästä eriävän mielipitee !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoo ett Persut on jättäny rimpelästä eriävän mielipitee !

    Jättävät joka asiasta. Jos opettaja sanoo että 1 1=2 niin ei käy persulle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoo ett Persut on jättäny rimpelästä eriävän mielipitee !

    Hämeenlinnan Perussuomalaiset rules 💪

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hämeenlinnan Perussuomalaiset rules 💪

    Kuka on Hämeenlinnan Sebastian Tynkkynen? 🤛🤘

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jättävät joka asiasta. Jos opettaja sanoo että 1 1=2 niin ei käy persulle.

    Väärä opettaja ja persuilla on vaihtoehtoinen totuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärä opettaja ja persuilla on vaihtoehtoinen totuus.

    "Olemme siirtyneet totuuden jälkeiseen aikaan", kuten Persujen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio on itse todennut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärä opettaja ja persuilla on vaihtoehtoinen totuus.

    Onkohan mitään mahdollisuutta saada Markunkin tapausta vanhaksi perinteiseen Hämeenlinnalaiseen tapaan. Markun kannattaisi ottaa pikaisesti nyt yhteyttä aikaisemmista koplauksistaan pälkähästä päässeisiin, lähinnä nyt mieleen tulee Kimmo A tai Jorma H. Heiltä vapauttavat vinkit käyttöön, vaikka sitten itse tyhmäksi julistautumisenkin uhalla.

    Äänestä

  • Juu oli tosi vakava. Hirvittävä tuomiokin tuli. Mahtaako Kari koskaan edes selvitä siitä. Kun salaisuuksia jotka on valheita levitetään, on tuomionkin oltava todella kova. Verrattavissa tahattomaan kiekkokatsomoon penalttiin. Pakko siitä on pikkukakkonen antaa vaikka kotijoukkue pelaa muutenkin vajaalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu oli tosi vakava. Hirvittävä tuomiokin tuli. Mahtaako Kari koskaan edes selvitä siitä. Kun salaisuuksia jotka on valheita levitetään, on tuomionkin oltava todella kova. Verrattavissa tahattomaan kiekkokatsomoon penalttiin. Pakko siitä on pikkukakkonen antaa vaikka kotijoukkue pelaa muutenkin vajaalla.

    Juu, kyllä Persut aika vajaalla silloin pelas. Ja pelaa vieläkin. Sitä en tiedä, että ovatko kakkosen miehiä mutta jos sinä tiedät paremmin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu, kyllä Persut aika vajaalla silloin pelas. Ja pelaa vieläkin. Sitä en tiedä, että ovatko kakkosen miehiä mutta jos sinä tiedät paremmin?

    Persujen peliaika ei korreloi äänisaaliiden mukaan. Vain parhaat pelaa ei politiikassa ole se juttu, vaan pohjoiskorealainen sisäpiiri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tekihän Hämeen Sanomien tutkiva journalisti aikoinaan jutunkin Markusta kun joku epäili että miten ehtii virkaansa ja firmaansa hoitaa yhtaikaa. Jutussa selvisi että kaupungin työaika on kaupungin asioita ja kun työaika loppuu sitten illat oman firman asioita hoitaa. En usko että tässä voi olla mitään sen kummempaa epäselvyyttä taustalla. No poliisihan sen varmaan kohta varmistaa. Ikävää sillä hommathan kuitenkin toimii pääsääntöisesti hyvin.

    Pitäkää tämä siellä Hämeenlinnassa, ettei sohlaa muualla asioita. Hakee epätoivoisesti muita töitä, ympäri Suomea, jotta pääsisi vielä helpommalla.
    Mihin tätä moukkaa mulkkua tarvitaan?

    Mihin oikeasti käyttää työpäivänsä, kuka tietää????

    Äänestä

  • Perttu Kierukalla se wasta nolo oli ja wakava kun meni oikeusjutut hällä, persaukisella ja varattomalla miehellä oikein yhteiskunnan piikkiin....!

    Ei edes kokouspalkkioita kuulemma maksettu hälle:(

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tekihän Hämeen Sanomien tutkiva journalisti aikoinaan jutunkin Markusta kun joku epäili että miten ehtii virkaansa ja firmaansa hoitaa yhtaikaa. Jutussa selvisi että kaupungin työaika on kaupungin asioita ja kun työaika loppuu sitten illat oman firman asioita hoitaa. En usko että tässä voi olla mitään sen kummempaa epäselvyyttä taustalla. No poliisihan sen varmaan kohta varmistaa. Ikävää sillä hommathan kuitenkin toimii pääsääntöisesti hyvin.

    Kuka OIKEASTI uskoo, että tämä kaikkia hyväksi käyttävä Rimpelä on käyttänyt työaikansa VAIN Hämeenlinnan asioiden hoitoon?

    Hän on pyrkinyt sellaisiin apaikkoihin, joissa hän voi käyttää asemaansa omiin tarkoitusperiinsä.
    Missä hän on mm. hallituksen puheenjohtajana?
    Ei siinä illat riitä!!!

    Vähän ku Matti Mikkola persuissa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tekihän Hämeen Sanomien tutkiva journalisti aikoinaan jutunkin Markusta kun joku epäili että miten ehtii virkaansa ja firmaansa hoitaa yhtaikaa. Jutussa selvisi että kaupungin työaika on kaupungin asioita ja kun työaika loppuu sitten illat oman firman asioita hoitaa. En usko että tässä voi olla mitään sen kummempaa epäselvyyttä taustalla. No poliisihan sen varmaan kohta varmistaa. Ikävää sillä hommathan kuitenkin toimii pääsääntöisesti hyvin.

    No nythän on sitten tutkittu että asiat on täsmälleen näin. Saako nyt työrauhan?

    Äänestä

Mikä mahtaa olla tilanne sen seminaarinkoulun ylisuureksi kerrotun vuokran kanssa, jota maksettu jo 10 vuotta. Maksetaanko edelleen vai onko muutos näköpiirissä, entä onko liikaa maksetun takaisin perimiseksi toimet aloitettu. Asiahan on vähintään strateginen, ellei mittavampikin, joten pelkkä jutteku M'n kanssa tuskin riittää.

Äänestä
  • Golfpelaaminen prioriteeteissa ykkönen.

    Äänestä

  • Miksi persut tuki vuokrasopimusta? En usko sattumiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi persut tuki vuokrasopimusta? En usko sattumiin.

    Pahus, kirjotin väärin....piti kirjoittamani:

    Miksi persut tutki vuokrasopimusta? En usko sattumiin.

    Äänestä

Vastuuvelvollinen ja myös korvausvelvollien, jos näin asia tutkittaessa todetaan, on ylikalliin vuokrasopimuksen esitettyt virkamies ja kupunginjohto, jolle asia on esitelty. Ns yleinen etu, so kaupunkilaisten ja tarkemmin yksilöitynä sen veronmaksajien etu vaatii, että kohtuutomuudet tunnistetaan ja poistetaan ja niistä vastuulliset saatetaan myös taloudelliseen vastuuseen. Jos näin ei menetellä, edessä on pohjaton rämettymisen suo.

Äänestä
  • Kaupunginhallitus ja viime kädessä -valtuusto, henkilötasolle mennen, ovat vastuussa siitä, että kaupungille vahingollisten, so esim ylikalliiden sopimusten valmisteluprosessi juurtajaksain selvitetään ja valmistelijat tunnistetaan ja saatetaan asianmukaieen, myös taloudelliseen vastuuseen. On huonoa johtamista, jos näin ei menetellä.

    Äänestä

Minkä takia jokku poppwe johannosson ei ymmärrä mitään musiikin päälle, onko hän joskus esim abbaa kuunnellut tämä poppe?

Äänestä

Mr kieronki lausui facessa että varmaan tässä rimpelä casessa ainoastaan innostuttiin vähän liikaa eikä huomattu, ettei kaikki mene ihan oikein. (kyllä varmasti rimpelä innostui, kun pääsi rokottaaan veronmaksajia sadoilla tuhansilla) Tämä ei ole kierongilta mikään yllätys, kaveri on puolustanut aina kaikkinaista moraalittomuutta ja rikollisuuttakin. Lahjuksia ottaneita hassista ja riekkolaa kieronki puolusti ankarasti ja naureskeli kun rikollisjengi muutti sosdemin tiloihin.

Äänestä
  • Kannattaako syntymätyhmän juttuja aina ottaa niin tosissaan🤔

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaako syntymätyhmän juttuja aina ottaa niin tosissaan🤔

    Suoli24 on halpaa mielenterveystyötä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suoli24 on halpaa mielenterveystyötä

    Mielen terveys,humala, kun asiaperusteet loppuvat,otetaan nämä käyttöön

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielen terveys,humala, kun asiaperusteet loppuvat,otetaan nämä käyttöön

    Mielenvikainen juoppo tuskin on kuuntelemisen arvoinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielen terveys,humala, kun asiaperusteet loppuvat,otetaan nämä käyttöön

    Tosiasioita on vaikea kiistää

    Äänestä

Mitäs puoluetta tämä rimpeläinen edustaa. Sähköpyöräpuoluetta?

Äänestä

Rimpelä on demari, ihan niin kuin silloinen kaupunginjohtaja, tapani Hellstenkin, jonka toimeksi annosta kaupungin lakimies antoi Rimpelälle esteettömyystodistuksen. Jarno Liski epäili, että toimeksianto oli ns. ohjattu , eikä varmasti paljon erehtynytkään.

Äänestä
  • Kas kun ei persut puuttunu Rimpelän tekoihin vaan tukivat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kas kun ei persut puuttunu Rimpelän tekoihin vaan tukivat.

    Pahasti on nyt Persut taas myöhässä

    Äänestä

Jutun alulle painija toimittaja Jarno Liski.

Hän itse on tehnyt asiasta tutkinta pyymmön poliisille. Näin saa omia asioitaan ajettua näillä "sensaatio' tarinoillaan.
Vasemmistolainen toimittaja mikä vihaa kaikkea yritys toimintaa.
Polttanut kaikki sillat oikeisiin medioihin.
Freelancer toimittaja mikä keinolla tahansa koittaa saada kaljasäkkinsä tienattua

Surkea kaveri

Äänestä
  • osui kyllä näköjään sinuun oikeinkin nasakasti ja upposkin samalla

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    osui kyllä näköjään sinuun oikeinkin nasakasti ja upposkin samalla

    Ota selville mistä on saanut potkut ja miksi. Varo että ei osu itseesi.

    Äänestä

  • Kyllä, ei mikään tutkiva journalisti ja oikeuden puolella oleva Karpo, vaan Liski metsästää "herrojen" päänahkoja, haluaa aina ministerin pois pallilta tms. Eli itselleen julkisuutta ja mainetta. Ja kaljaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, ei mikään tutkiva journalisti ja oikeuden puolella oleva Karpo, vaan Liski metsästää "herrojen" päänahkoja, haluaa aina ministerin pois pallilta tms. Eli itselleen julkisuutta ja mainetta. Ja kaljaa.

    Voi kamalaa, ihan oikea vanhanaikainen toimittaja siis, joka on vallan vahtikoirana. Nykyäänhän nämä toimittajat ovat lespaavia miesnaisia, tai keski-ikäisiä pullukoita tätejä, joiden mielestä mamut saa raiskata,koska suomalainen mieskin raiskaa.

    Olet asian suhteen oikeassa. Suomalainen mies raiskaa juovuksissa ja usein käyttää myös puukkoa. Yhtenäisyyskulttuuria.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, ei mikään tutkiva journalisti ja oikeuden puolella oleva Karpo, vaan Liski metsästää "herrojen" päänahkoja, haluaa aina ministerin pois pallilta tms. Eli itselleen julkisuutta ja mainetta. Ja kaljaa.

    Liski on juoppo läski.
    Joka saa just sydänkohtauksen

    Äänestä

  • Rimpelä pitää saada vastuuseen teoistaan - se on kai pääasia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rimpelä pitää saada vastuuseen teoistaan - se on kai pääasia!

    Liian hyvin sitoutettu sellaiseen, kokdem suojelee itseään.

    Äänestä

Pääasia että Rimpelän sotkut selvitetään ja moinen ketale lentää huitsin nevadaan asioidemme hoidosta. Kena-kena-jäykkäkäsi-Kenakkala voisi seurata perässä, kädet ristissä tai ilman. Samoin sekoileva Rautio. Puntila näyttikin jo onneksi esimerkkiä, moisia huijareita ei vaan tarvita.

Äänestä
  • Suurimmat huijarit löytyvät persuista. Ihan valtakunnan tasolta eduskunnasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suurimmat huijarit löytyvät persuista. Ihan valtakunnan tasolta eduskunnasta.

    Suurimmat huijarit löytyvät kokdemuleista, persuista haittaa heille kun paljastavat nuo huijarit.
    Ihan valtakunnan tasolta eduskunnasta.
    Kaikenmailman Husut ja Kärnät sun muut suharit!

    Äänestä

  • Eikös juuri paljastettu jonkun Riitanokan ja jonkin paikallispikkupoliitikon tekemä vedätysyritys ihan korkeimpien oikeusasteiden toimesta.
    Kiusallista hys hys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös juuri paljastettu jonkun Riitanokan ja jonkin paikallispikkupoliitikon tekemä vedätysyritys ihan korkeimpien oikeusasteiden toimesta.
    Kiusallista hys hys.

    Tarkoitatko Jämsässä tehtyä murhayritystä ja kaksi persua asialla ? Kiusallista hys hys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitatko Jämsässä tehtyä murhayritystä ja kaksi persua asialla ? Kiusallista hys hys.

    Tietenkin tarkoitin paikallisen pikkudemaripoliitikon itselleen tekemää poliitiikan surmaa jossa muitakin sekopäitä mukana!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietenkin tarkoitin paikallisen pikkudemaripoliitikon itselleen tekemää poliitiikan surmaa jossa muitakin sekopäitä mukana!

    mutta kenet tai ketkä Markku vie mukanaan vaikka ihan leivättömän pöydän ääreen?

    Äänestä

Luuleeko joku tosissaan että Markkua syytetään jostakin, älkää unta nähkö. Onhan nämä nähty mitä nämä syyttämiset on. menekin tästä katsomaan televisiota m,itä ei ole saatu lahjuksena. Kuitti löytyy.

Äänestä
  • Vahva oletukseni on että Markku saa vähintäänkin suojatyöpaikkaisen ja hyväpalkkaisen peiteviran mahdollisesti Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin suunnalta niin kuin eräs toinenkin ryvettynyt *Rampa Ankka* sai!

    Ehkä tuo sairaanhoitopiiri onkin oiva loppusijoituspaikka näille *Rammoille Ankoille*

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vahva oletukseni on että Markku saa vähintäänkin suojatyöpaikkaisen ja hyväpalkkaisen peiteviran mahdollisesti Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin suunnalta niin kuin eräs toinenkin ryvettynyt *Rampa Ankka* sai!

    Ehkä tuo sairaanhoitopiiri onkin oiva loppusijoituspaikka näille *Rammoille Ankoille*

    Onks Markku vielä rivissä vai joko on Ojoisten Työsiirtolan kirjoilla?

    Äänestä

On hiljaista kun huoptossutehtaalla ja seminaarilla.

Äänestä
  • Markun koulullehan on nyt asennettu lasiset väliseinät oppimistuloksien ja ja opetuksen tason parantamiseksi. Hyvinhän Hämeenlinnassa näköjään osataan nuo markutukset. Joillekin nyt yli 300 000 € tästäkin uuden koulun peruskorjauksesta eli mahalaskuhankkeesta ja lisää on tulossa! #Ihan Lähellä, sinunkin rahapussia#

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Markun koulullehan on nyt asennettu lasiset väliseinät oppimistuloksien ja ja opetuksen tason parantamiseksi. Hyvinhän Hämeenlinnassa näköjään osataan nuo markutukset. Joillekin nyt yli 300 000 € tästäkin uuden koulun peruskorjauksesta eli mahalaskuhankkeesta ja lisää on tulossa! #Ihan Lähellä, sinunkin rahapussia#

    No lasiset tottakai, kun maksavat kaikista eniten. Voi hyvää päivää! Seuraavaks niitä aletaan sitten tummentaan tai vaihtoehtoisesti marimekon verhot seinille. Vain paras ja kallein kelpaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No lasiset tottakai, kun maksavat kaikista eniten. Voi hyvää päivää! Seuraavaks niitä aletaan sitten tummentaan tai vaihtoehtoisesti marimekon verhot seinille. Vain paras ja kallein kelpaa.

    Markuttaminen on kallista, ainakin Hämeenlinnalle ja hämeenlinnalaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Markuttaminen on kallista, ainakin Hämeenlinnalle ja hämeenlinnalaisille.

    Joulupukki-kapakalasta puhumattakana.

    Äänestä

  • Samalla intensiteetillä kuin lentää bisnisluokassa USA:aan toisen Markun perään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samalla intensiteetillä kuin lentää bisnisluokassa USA:aan toisen Markun perään?

    Pahoitin ja muutan taas tänäänkin Poriin.

    Äänestä

Juuri kuulemamme huhun mukaan sairaalaan palkataan uusi tiedoitusjohtaja. Kunpi on korkeammalla arvo-asteikollaan, tiedoitusjohtaja vai tiedoituspäällikkö? Uusia korkeapalkkaisia julkisia virkoja tarvitaan paljon, koska verotulot vähenevät kiivastunutta tahtia eikä yksityiselle sektorille ole riittävän korkeatasoista osaamista, että heitä viitsittäisiin palkata.

Äänestä
  • heh heh ... tiedoitus...tiedoitus...tiedoitus...Et sitten osaa suomen kieltä!!! Opettele ensin ennen kuin kirjoitat tänne mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    heh heh ... tiedoitus...tiedoitus...tiedoitus...Et sitten osaa suomen kieltä!!! Opettele ensin ennen kuin kirjoitat tänne mitään.

    Heh heh vaan sullekin. Tiedoitan että yle tiedoittaa nummen koulun sisäseinät tullert ja auttaa sekä tämäm ketjun pääosanesittäjän rikosepäilyistä nummen koulun suhteen. Täm tiedoiksi.

    Äänestä

Olisi milelenkiintoista jo tietää, missä Rimpelän esitutkinnan ja syytteen kanssa mennään? Annetaanko jutun vanheta ja Rimpelä hakeutuu uuteen paikkaan sohlaamaan?
Kuinka kauan kyseinen Rimpelä saa ketkutella ja palkkaa nostaa?

Äänestä

Syyte jätettiin nostamatta? Miksi????

Äänestä
  • Syytön piste!

    Äänestä

  • Pääsikös Rimpeläkin luikahtamaan syyttömien puolelle kun vedettiin tämäkin niin siististi vanhaksi

    Äänestä

Hämeen Sanomat oli uutisissaan taas ihan hakoteillä. Tehtiin syyttömästä syyllistä väkisin.

Äänestä

On todella härskiä, että henkilö, joka vuosikausia sunnitelmallisesti käyttää virka-asemaansa hyväkseen, ja saa siitä satojen tuhansien korvaukset , jätetään syytteettä, vedoten siihen, ettei Rimpelän rikos ole törkeä. Mikähän sitten on törkeä virka-aseman väärin käyttö?

Äänestä

Nyt on anteeksipyynnön paikka perussuomalaiset!

Äänestä
  • Et taida maksaa veroja tähän kaupunkiin?

    Äänestä

Luotan enemmän Suomen oikeuslaitokseen kuin persuihin.

Äänestä
  • Esitutkinta-aineisto on totuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esitutkinta-aineisto on totuus.

    Koska varsinainen tutkinta suoritetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska varsinainen tutkinta suoritetaan.

    Persu kun olen vaadin tuomiota vankeutta ilma tarpeetonta tutkimusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persu kun olen vaadin tuomiota vankeutta ilma tarpeetonta tutkimusta.

    Resurssitehokkuus on tavoitteemme, kiinnostaisiko pesti sisäasiainhallinnossa. Sivuuttamalla pienet jutut, ja keskittymällä suurempiin, yhteiskunta säästää ja hyötyy samaan aikaan! Yritämme koko ajan keksiä keinoja lainsäädäntöä myöten, kuinka saisimme karsittua koko ajan paisuvaa juttumäärää, emme tietenkään pyri tekemään rikosta kannattavaksi, meidän täytyy kuitenkin asettaa eurot vastakkain vaakakuppeihin.

    Kuinka resurssitehokas kuppitemppu tehdään https://www.youtube.com/watch?v=i0m8CC7Ovj8

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska varsinainen tutkinta suoritetaan.

    Ostin pesukoneen jossa on vain esipesu, tulosta ei huomaa varsinaiseen pesuun verrattuna.

    Äänestä

Kuinkas näin taas tuli käyneesi? Persut iski taas kirveen kiveen niin että varsi katkesi ja terä murskana.

Äänestä
  • En nyt oikein ymmärrä asennettasi. Rimpi oli syyttäjän mielestä esteellinen. Kannatatko sinä siis sitä, että virkamies voi esteellisenä käsitellä hämeenlinnan asioita? Kunhan vain vanhentuminen tulee vastaan ja pelastaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En nyt oikein ymmärrä asennettasi. Rimpi oli syyttäjän mielestä esteellinen. Kannatatko sinä siis sitä, että virkamies voi esteellisenä käsitellä hämeenlinnan asioita? Kunhan vain vanhentuminen tulee vastaan ja pelastaa.

    Henkilökohtaisesti en ymmärrä asennettasi. Rimpelä ei hyväksynyt vuokrasopimusta sillä sen siunasi lautakunta perussuomalaiset mukaanlukien. Pysytään asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Henkilökohtaisesti en ymmärrä asennettasi. Rimpelä ei hyväksynyt vuokrasopimusta sillä sen siunasi lautakunta perussuomalaiset mukaanlukien. Pysytään asiassa.

    Sinänsä vuokra-kulut vastaavat 1000 pienituloisen asunnon 10 vuoden vuokraa.
    Mutta suuremmassa mittakaavassa pieni summa.

    Äänestä

Persujen on käsittämättömän vaikea ottaa vastuu omista sanomisistaan ja tekemisistään. Niin tästäkin!

Äänestä

Toivottavasti tämä rimpula pysyy Hämeenlinnassa, eikä tule kekkuloimaan muualle.

Äänestä
  • Tuota et keksinyt itse. Muista kiittää kaveria.

    Äänestä

Rimpulan sopparit ja visiot suomen kerman kouluttamisesta ilman sisäseiniä on vertaansa vailla.

Äänestä

Persut ovat jääneen kiinni valehtelusta, oikeudessa annetaan väärin tuomioita persujen kannalta ja vaalitkin hävittiin.

Äänestä

Miksi näihin "hyväveli " sekoiluihin sotketaan aina persut , kyllä aina kyseessä on "fiksuimmat" tahot eli valtaa pitävät joille jää aina vähän ylimääräistä taskuun .

Äänestä

Tytti Isoviikari tuomittiin 5000 lentopisteiden osalta , mutta Rimpelän firman kautta saatu satojen tuhansien hyöty oli syyttäjän mukaan vähäinen, eikä siksi lähtenyt syyttämään???

Äänestä

Onko rimpula koskaan työpaikallaan ja mitä tekee palkkansa eteen - kuka osaa kertoa? Näyttää hemputtelevan työpäivänsä aikana missä sattuu, eikä ainakaan töitä tee. Helpolla saa elantonsa, kun ei mitään tarvi tehdä!? Ihmettelemme.

Äänestä

Mäkin olen mokaillut edelliselle työnantajalle liki millin tappiot. Pääseekö tällä ansioluettelolla Hämeenlinnan kaupungille duuniin? Ainakin pitäs.

Äänestä

Hämeenlinna piti tän tyypin kaikesta katsluudesta huolimatta. Hyvä niin. Ei sotke muualla asioita.

Äänestä

Reisille meni persujen ja toimittaja Jarno Liskin mustamaalauskampanja.

Äänestä
  • Säälittävä yritys kuten perziikeillä aina.

    Äänestä

  • Kyllä, Liskitä hyvä yritys taas. Joskus tärppää, joskus ei. Journalismin kanssa touhulla ei ole mitään tekemistä.

    Äänestä

  • #Hämton-poliisilaitoksen voi lopettaa, paikalle voi perustaa jonkin lainvalvontaan keskittyvän laitoksen.

    Äänestä

En minä jaksa kommentoida tätä korruptioasiaa. Sitä on jo niin paljon puitu.
Itseäni ihmetyttää edelleen se, kuinka opetustoimen johtajana työnsä aivan päin peetä hoitanut henkilö sai kaupungista ihmeellisen kuuluisen ”strategiapäällikön” viran ja paikan vieläpä kaupungin johtoryhmässä. Jokin haiskahtaa.

Suoritus opetustoimen päällikkönä oli kuitenkin kaikilla mittapuilla onneton.

Äänestä
  • Hyvin keksitty etkä tunne asiaa.

    Äänestä

  • #Hämtonissa pitää tilata konsultilta kallis selvitys jopa liikenneympyrästä, että onko se pyöreä vai jotain muuta.

    Äänestä

  • Kaikilla mittapuilla mitattuna,? Avaatko vähän analyysia? Jos pystyt, jos et, kirjoituksesi on tyhjää pulinaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    #Hämtonissa pitää tilata konsultilta kallis selvitys jopa liikenneympyrästä, että onko se pyöreä vai jotain muuta.

    Konsultilta unohtui että eritaso-risteys on turvallinen, verrattuna liikennevaloihin, ei suinkaan liikenneympyrä. Eritasoliittymässä liikenne ei kohtaa lainkaan, kääntyminen järjestetään ns. "shikaaneilla". Aulangontien ja Viipurintien risteyksessä on hyvin tilaa eritasoliittymälle shikaaneineen.

    Tätä eritasoliittymää, joka on yleinen moottoriteiden kohdalla, voi vielä kehittää laittamalla "shikaaneiden" päihin liikennevalot, jollaoin turvallisuus paranee entisestään.

    Myös perinteisiä liikenteenohjaus poliiseja valkoisine hansikkaineen kannattaa harkita, joka ratkaisu lisää myös työllisyyttä.

    t. konsulttisi

    Lisää neuvoja maksullisessa versiossa.

    Opintomatkallani Italiassa, havaitsin että moottoritiekin voidaan hyvin rakentaa 50 metristen betonitolppien päälle. Koko #Hämtonin keskustan liikenneongelmat voidaan ratkaista keskustan yli sijoitettavalla moottoritiellä.

    t. konsulttisi Rocko

    Äänestä

Taitaa rimpukka tietää asioita, tietyistä ihmisistä. muuten ei ymmärrä.

Äänestä

Perusteluita? Onko analyytikolla niitä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

"Seminaarin vuokrasopimusta tilaajajohtajana neuvotellut Markku Rimpelä oli samanaikaisesti yhteistyössä Suomen Yliopistokiinteistöt oy:n kanssa oman firmansa kautta"

Näin siis päivän lehti uutisoi uusia käänteitä ns. seminaarigatessa. Rimpelä sai siis töitä ja rahaa Yliopistokiinteistöiltä omalle firmalleen ja samaan aikaan neuvotteli kaupungin virkamiehenä vuokrasopimusta Hämeenlinnan kaupungin ja Yliopistokiinteistön välillä. Rimpelän firma sai Yliopistokiinteistöiltä satoja tuhansia euroja ja näin kaupunki sidottiin 20 vuodeksi kalliiseen vuokrasopimukseen Yliopistokiinteistön kanssa.

Kaupungin lakimieskin laitettiin aikanaan tutkimaan tätä kuviota, mutta lakimiehen lausunto on jotenkin kummallisesti nyt hukkunut. Häsan haastatteleman lakimiehin mukaan hän ei nähnyt asiassa mitään kummallista, mutta toteaa samaan hengen vetoon, että hänen lausuntonsa pohjaa ainoastaan siihen , mitä Rimpelä on hänelle asiasta selostanut. Siis esteellisyydestä epäilty Rimpelä on saanut itse määritellä, ettei hän ollut esteellinen tekemään vuokrasopimusta !!!

Eikä tässä vielä kaikki, sillä eräiden tietojen mukaan, Rimpelän osalta sama kuvio on toistunut myöskin uuden Nummen koulun kanssa. virkamies on siis tahkonnut rahaa vaikutusvaltansa avulla ja tehnyt epäedullisia vuokrasopimuksia kaupungille. kymmenisen vuotta Hämeenlinnaa vaivannut Budjettivaje alkaa saamaan uusia ulottuvuuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu