Nyt Helsingin Sanomien gallupin mukaan kepun kannatus on enää 11,7 prosenttia.
Näinköhän Kulmuni joutuu luopumaan puheenjohtajan paikalta jo ensi vuonna?
Kepun kannatus tippuu koko ajan
7
69
Vastaukset 7
- Anonyymi
Lohdutuksen sana kepulaisille.
Kepu ei enää koskaan tule tuosta nousemaan !!! - Anonyymi
On moneen kertaan todettu, että Kainuulaisten ainut pelastus on Kepulien matala kannatus. Koko nälkämaa saa kerrankin, hengittää vapaasti.
Sirkka Liisa Anttila on vähän väliä "kuvaradiossa" ja pitäis olla eläkeellä. Tuosta näkee, että Kepuleilla on paniikki vaihde päällä. Ja eläkeläisetkin on jo pitäny masinoida liikkeelle, uhrautumaan puolueen eteen. Ja suosioo pitää repiä, vaikka aidan seipäästä.
Myöskin paatunetten rikollisten suuri määrä puolueessa, syö varmaan kannatusta ja hyvä niin. Myös kannattajat on vapisevia ukkoja suurin osa, lopullista poistumaa tulee, se on selvä. Äänestäjät on tehny aivan oikein, kun on kääntäneet selän, koko puolueelle.
Kainuussa pidetään laajasti Kepun matalasta kannatuksesta. Suupielet nousee kaikilla maireeseen hymyyn, kun tulee puhe Kepulien kannatuksesta, prosentit on vajonneet niin tavattoman alas.- Anonyymi
Kepulaisten hallinnoima konkurssikypsä Kainuun kuntaköyhtymä oiva esimerkki kepupolitiikan tuhoisuudesta.
Loisteen avulla Kainuun kepukerma pakottaa Kehys-Kainuun asukkaat muuttamaan kaupunkeihin.
Nyt huuli pyöreänä kepuneuvostossa ihmetellään kun vain sairaimpia vanhuksia muuttaa Kajaaniin ja nuoremmat muuttavat etelän kasvukeskuksiin.
Miten tässä näin kävi?
Kepulaisilla on kauttaaltaan peiliin tuijottamisen paikka, joka päivä ja loppuiäkseen. - Anonyymi
Onneksi rikollisia ei ole persuissa, eikä sdp: a! On teillä ketä äänestää seuraavissa vaaleissa! Pennasellakin!
- Anonyymi
Puolangan oma poika, "propelimies" Sipilä sai täystuhon aikaan, tuo ei hevillä unohdu.
- Anonyymi
https://m.youtube.com/watch?v=9gxHSJerZfU
Tuulivoimapalo!
Miten onnistuu sammutus satojen metrien korkeuteen?
Mylly on kuin valtava roihuava tulitikku keskellä kuivaa metsää! - Anonyymi
Kepulipuolue on matkalla kohti historian roskakoria, jonne se yhdessä SDP:n kanssa kuuluu.
https://www.verkkouutiset.fi/jussi-halla-aho-hslle-keskustan-linnake-murtuu/
"Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho uskoo SDP:n ja keskustan muuttuvan äänestäjien silmissä ”yhdentekeviksi”. Halla-aho esitti arvionsa Helsingin Sanomien haastattelussa lauantaina.
– Keskusta on voinut aiemmin luottaa, että kepulandiassa keskustalle ei ole vaihtoehtoa. Vaikka äänestäjät olisivat tyytymättömiä, he äänestävät kuitenkin keskustaa, koska maaseutukunnissa muiden puolueiden on ollut vaikea saada ketään asettumaan ehdokkaaksi. Tämäkin linnake alkaa murtua."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95893
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80658- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33523
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 25492
- 35483
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132450- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi6421