Omaishoitajat lakkoon

Nyt hallituksessa istuvat puolueet ja ministerit olivat niin kovin huolissaan vanhusten terveyspalveluista, olosuhteista vanhainkodeissa ja palvelutaloissa. Sekä omaishoitajien, sekä kotihoidossa työtään tekevistä hoitajista.

Tilanne oli se ainakin ennen vaaleja. Sitä en enää muista, ovatko hallituspuolueet ja siinä istuvat ministerit luvanneet tehdä mitään korjauksia ja parannuksia vanhustenhoidon, lähihoitajien ja omaishoitajien aseman ja vaikean tilanteen suhteen.

Moni joutuu hoitamaan läheisiään ilman kunnollista korvausta. Kaikille ei myönnetä omaishoitajien tukea. Kuntataloudesta ja päättäjistä riippuen.

Samoin moni omais, tai lähihoitaja tekee työtään jo nyt uupumuksen rajoilla. Väsymys, yhteiskunnan, tai muiden ihmisten tuen puute, ja yksinäisyys kuormittavat hoitajia entisestään.

On selvää, että yhteiskunta ja valtio säästää vuosittain erittäin suuren summan rahaa. Kyse saattaa olla useista kymmenistä miljoonista.
Mutta nyt säästetään aivan väärästä asiasta.
Lisäksi valtio kohdentaa rahoja ainakin osittain vääriin kohteisiin.

Mikäli vanhustenhuoltoon ja hoitoon ei saada lisää työntekijöitä, ja omaishoitajien asemaa ja tilannetta ei paranneta, meillä on edessä vakavan kriisi viiden, tai enintään kymmenen vuoden sisällä.

Toivon, että mahdollisimman moni tutustuisi enemmän vanhustenhoitoon, sekä kyseistä työtä tekevien lähi, ym. hoitajien ja omaishoitajien ahdinkoon.

Lisäksi kannatan ja suosittelen omaishoitajien menevän lakkoon, jotta edes jotakin muutosta tapahtuisi parempaan suuntaan. Moni omaishoitaja on väsynyt nykyiseen tilanteeseen ja päättäjien passiivisuuteen.
Päättäjien täytyy alkaa toimia aktiivisemmin. Muutoin luottamus politiikkaan, poliitikkoihin, sekä äänestysaktiivisuus tulevat vähenemään.
Kyse on luottamuksesta. Sekä siitä, että mihin rahaa kohdennetaan.
Parempaa tulevaisuutta ja hyvinvointia jokaiselle toivottaen: dementiaa ja alzheimerin tautia sairastavan omaishoitaja, Yli 10 vuoden kokemuksella.
24346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kiitos aloittajalle.11 v.olin omaishoitajana joten tiedän mitä omaishoito on. Jos lakko tulee miten hoidatte lakon?

Äänestä

Hallitusohjelmassa mainitaan omaishoito vain kahdella sanalla ”kehitetään omaishoitoa”

Äänestä
  • Eli nyt kun alkaa yleistuki niin omaishoiton palkkio vähentää yleistukea?

    Äänestä

Omaishoitajien liiton toimintaa ei voi kuin ihmetellä, jopa omaishoitajien viikon kuluessa.
Jonkun surkuhupaisan tv-mainoksen ovat rustanneet, sekö on riittävä huomionosoitus meille omaishoitajille?

1Äänestä

Meistä jokaista voi kohdata tilanne joutua omaishoitajaksi.
Vuosia jopa vuosikymmeniä on jatkunut piittaamattomuus omaishoitajista, tyhjät lupaukset ja juhlapuheet ei auta mitenkään omaishoitajien ja omaishoidettavien lasten ja vanhusten kurjaa tilannetta.

Ryhmä omaishoitajia on laatinut kansalaisaloitteen kurjan tilanteen korjaamiseksi, edes osittain jotain parannusta olisi saatava aikaa.

Käykää kannattamassa kansalaisaloitetta, jokainen kannatus on tärkeä.

Äänestä

Omaiahoitajat pitävät mielenosoituksen 18.3 klo14 eduskuntatalon portailla.
Kansalaisaloite sivustolla myös aloite omaishoitajien aseman parantamiseksi

Äänestä
  • Palava Sydän info .dk
    Löytyy lisää tietoa mielenosoituksesta.

    Äänestä

Lisäksi pitäisi liitto panna viralta ja aloittaa kunnollinen, epäpoliittinen järjestö joka ajaa omaishoitajien asioita.

1Äänestä
  • Totta, lopettaa liitto pitää ja perustaa uusi, henkilöstö valita sellainen joka oikeasti tekee työtä omaishoitajien hyväksi.

    Mitä tällä nykyisellä liitolla on tekoa, valtavat rahamäärät käytetään joka vuosi ison henkilöstön palkkoihin ja huviretkiin pitkin eurooppaa.

    1Äänestä

Tottakain omaishoito on "Agendalla" kun hallituksen omat vanhukset alkavat olla
hoidon tarpeessa.Kuntien maksama hoitopalkkio on pieni/(408e/kk) joka edellyttää
Kelalta maksettavaa vähintään hoidettavalle toisen luokan hoitotukea.
(Hoitajalle määräytyy palkka työsuhteesta hoidettavan ja omaishoitajan sopimana.
Jos palkka ei riitä molemmat voivat hakea (Kunnasta Toimeentulotukea)esitämien
perustelujen ja kuittien avulla.)Hallituksen työllisyys tavoite 10 hoidettavalle vähintään 7 hoitajaa 10 euron miniimipalkalla saataa toteutua. 10 euroa/h maksetaan
kunnasta hoidettavalle. Soten ja Maakuntamallin tullessa voimaan 10 euron/h palkka
mennee kailla sektoreilla läpi.(Toisilla palkat pienee ja joillakin suurenee).
Ajatushautomot ovat sitten hyviä!

Äänestä

Huvittavaa seurata politikkojen keskustelua hoitajamitoituksesta, hoitajien väsymisestä, tyhyn palkankorotuksista.
Mihin omaishoitajat on unohdettu? Toteutuuko meillä hoitajamitoitus, vapaat ja palkkaus? Miksi meitä ei oteta huomioon tässä hoitoketjussa? Siksikö, ettei meillä ole koulutusta alaan?

Äänestä
  • Just luin jutun hoitajamitoituksesta ja perään mielipiteitä.
    Oli muutamia kommentteja, joissa viitataan miksei omaiset hoida ja huolehdi läheisestään, se on niin helppoa...voin entisenä omaishoitajana kertoa ettei todella ole helppoa.
    Jos asut kaukana läheisistäsi.
    Olin juuri käymässä iäkkään omaiseni luona.
    Kotihoito käy, mutta aina eri hoitaja, vanhus ahdistuu ja suorastaan pelkää kuka tulee käymään.
    Hoitajien vaihtuvuus suurta.

    Eli kyllä omaishoitajia olisi aika alkaa arvostamaan.
    Heille kunnon korvaus tekemästään todella arvokkaasta työstä.
    Oikeanlaiset työehtosopimukset heillekin. Ja tukea heidän todella arvokkaalle työlleen.
    Tuntuu vaan, että ammattihoitajatkin väsyy ja omaishoitajan pitää jaksaa vaikka henki menisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Just luin jutun hoitajamitoituksesta ja perään mielipiteitä.

    Niinpä, puhetta ja yleviä seminaareja riittää, mutta missään ei tuloksia näy omaishoitajien aseman parantamisesta.
    Loisia riittää omaishoidon ympärillä pyörimässä ja hyväkseen käyttämässä.

    Äänestä

  • Te jotka kuulutte siihen mielenosoitusta ja lakkoa suunnittelevaan ryhmään siellä facessa. Ottakaa tämä hoitajamitoitus siellä puheeksi...mikä on omaishoitajamitoitus 24/7?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Te jotka kuulutte siihen mielenosoitusta ja lakkoa suunnittelevaan ryhmään siellä facessa. Ottakaa tämä hoitajamitoitus siellä puheeksi...mikä on omaishoitajamitoitus 24/7?

    Totta, hallituksen esityksessä ei ole mitää omaishoitajille annettavaa.
    Liittokin linkittää esitystä faceen mutta ei kerro mitään mikä kohta omaishoitajia koskee.
    Liittoa kiinnostaa ainoastaa se että rahahanat on auki liitolle.

    1Äänestä

Omaishoidon tuki pois kunnilta ja siirtää kelan palveluun olis kaikille tasapuolinen. Palkkio on naurettavan pieni muutamia satasia kk.Päivässä saat 12,50 e eli ruoka rahan. Ja tunti on 0,50 snt. Ei tämmöisellä rahalla elä. Hoitaja hoitaa omaista 24 h 7 PV viikossa. Hoitajalla on oikeus pitää 3pv vapaata kk. Päättäjät eivät arvosta omaishoitajaa. LAKKOON!

Äänestä
  • Annat hoidettavalle, asunnon, ruuan, puhtauden muun hoidon lisäksi, etkä saa korvausta niistä. Vain työstä tuon naurettavan 0,50€/h. Maksat tuosta vielä veron ym. pakolliset maksut.
    Hoidettavan kun ei ole pakko osallistua asumis- eikä ruokakustannuksiinsa jos ei halua. Omaishoitajana sinulla ei ole oikeutta käyttää hoidettavaksi eläkettä hänen elinkuluihin.
    Entä sitten nämä perhekodit ja laitokset. Perivät pienestä huoneesta vuokran, johon Kela antaa asumistuen. Ruoka/siivous/pyykinpesu maksaa.
    Miksi me Omaishoitajat olemme tässäkin eri lähtöviivalla?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Annat hoidettavalle, asunnon, ruuan, puhtauden muun hoidon lisäksi, etkä saa korvausta niistä. Vain työstä tuon naurettavan 0,50€/h. Maksat tuosta vielä veron ym. pakolliset maksut.
    Hoidettavan kun ei ole pakko osallistua asumis- eikä ruokakustannuksiinsa jos ei halua. Omaishoitajana sinulla ei ole oikeutta käyttää hoidettavaksi eläkettä hänen elinkuluihin.
    Entä sitten nämä perhekodit ja laitokset. Perivät pienestä huoneesta vuokran, johon Kela antaa asumistuen. Ruoka/siivous/pyykinpesu maksaa.
    Miksi me Omaishoitajat olemme tässäkin eri lähtöviivalla?

    Hyvä kirjoitus! Ja täyttä asiaa, näinhän se on!

    1Äänestä

En suosittele lakkoon menemistä, sillä se tarkoittaa omaisen menehtymistä. Ja siihen kaikki kurjuus perustuukin. Jatketaan vain omaishoitoa ja itketään politikoiden käsitystä "hyvinvointivaltiosta". Omaishoitaja 11 vuotta 24/7 ja tämä pitää hoidokkini hengissä.

Äänestä
  • Mitä sitten pitää tehdä että saadaan äänemme kuuluviin jos ei lakkoon saa mennä.
    En tiedä miten sinulla menee, meistä suurimmalla osalla on todellinen hätä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sitten pitää tehdä että saadaan äänemme kuuluviin jos ei lakkoon saa mennä.
    En tiedä miten sinulla menee, meistä suurimmalla osalla on todellinen hätä.

    Kyllä lakkoon saa mennä! Lähde pois hoidettavan luota, jätä se. Voit ilmoittaa asiasta vaikka kunnan sosiaalitoimeen, ettei tule syytetettä heitteillepanosta.

    Äänestä

Se on näitten omaishoitajien tilanne sellainen, että eivät rankan hoitotyön lisäksi jaksa eivätkä ehdi vaatia mitään tilanteensa korjaamiseksi.

Itse olen ollut omaishoitaja, siitä tiedän, mitä se on. Selviytymistä hetkestä toiseen. Tulevaisuutta ei ole.

Joillakin on sentään omaisia tai ystäviä, jotka jakavat myötätuntoa. Mutta se ei arjessa auta!

Minä en pyytäisi myötätuntoa enkä kunniakorokkeita vaan hoitotaakan pois ottamista eli hoidettavan ottamista laitokseen, kun järki itsellä on vielä tallella ja voisi ehkä nauttia omasta elämästä.

Äänestä

Nyt olisi Satakunnan hyvinvointialueen omaishoitajilla hyvä syy lakkoon!
Palkkiota pienennetään hyvinvointialueen aluehallituksen yksipuolisella päätöksellä.
Satakunnassa on ollut vähän korkeammat palkkiot mutta myös kriteerit omaishoidontuen saamiseksi on ollut kovemmat.
Osa tiputetaan alempaan luokkaan ja kuulemma palkkio pienenee n. 20% ( ei ihan varma % määrä)
Aika kireälle vedetään omaishoitajan talous.

Monelle tulee lisäksi kaikkia neuvotteluja pankkien kanssa, jos on lainoja. Maksujärjestelyitä ym.
Ja aika outo yhtälö kun päätös tehty 16.6. Ja palkkio pienenee jo 1.7.

Eikö hyvinvointialueen herra johtaja olisi voinut pienentää näiden suojatyöpaikassa olevien puoluetoveriensa palkkioita.

Äänestä
  • Nyt se on ditten totta.
    Satakunnan hyvinvointialueen "vanhat" omaishoitajasopimuksen tehneet omaishoitajat saavat pienemmän palkkion.
    Eipä auttanut omaishoitajaliiton oikaisuvaatimukset. Ei.
    Aika roimia yksipuolisia palkkion alennuksia tuli kaikille. Ikävää siinä mielessä kun osalla on jo muutenkin taloudellisesti vaikeaa.

    Kyllä nähdään miten Satakunta arvostaa omaishoitajien.

    Pettynyt olen, niin pettynyt.
    Jos joku aluevaltuustoon valittu poliitikko alkaa kaulailemaan ennen seuraavia vaaleja niin älkää hyvät ihmiset uskoko heidän lupauksiaan. Oma yhden illan kokouspalkkiotaitaa olla suurempi kuin osan omaishoidontuen summa kuukaudessa.

    Ihmetyttää sekin tieto, että hallitus on antanut rahaa omaishoitoon. Miten ne rahat käytetään?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Nyt hallituksessa istuvat puolueet ja ministerit olivat niin kovin huolissaan vanhusten terveyspalveluista, olosuhteista vanhainkodeissa ja palvelutaloissa. Sekä omaishoitajien, sekä kotihoidossa työtään tekevistä hoitajista.

Tilanne oli se ainakin ennen vaaleja. Sitä en enää muista, ovatko hallituspuolueet ja siinä istuvat ministerit luvanneet tehdä mitään korjauksia ja parannuksia vanhustenhoidon, lähihoitajien ja omaishoitajien aseman ja vaikean tilanteen suhteen.

Moni joutuu hoitamaan läheisiään ilman kunnollista korvausta. Kaikille ei myönnetä omaishoitajien tukea. Kuntataloudesta ja päättäjistä riippuen.

Samoin moni omais, tai lähihoitaja tekee työtään jo nyt uupumuksen rajoilla. Väsymys, yhteiskunnan, tai muiden ihmisten tuen puute, ja yksinäisyys kuormittavat hoitajia entisestään.

On selvää, että yhteiskunta ja valtio säästää vuosittain erittäin suuren summan rahaa. Kyse saattaa olla useista kymmenistä miljoonista.
Mutta nyt säästetään aivan väärästä asiasta.
Lisäksi valtio kohdentaa rahoja ainakin osittain vääriin kohteisiin.

Mikäli vanhustenhuoltoon ja hoitoon ei saada lisää työntekijöitä, ja omaishoitajien asemaa ja tilannetta ei paranneta, meillä on edessä vakavan kriisi viiden, tai enintään kymmenen vuoden sisällä.

Toivon, että mahdollisimman moni tutustuisi enemmän vanhustenhoitoon, sekä kyseistä työtä tekevien lähi, ym. hoitajien ja omaishoitajien ahdinkoon.

Lisäksi kannatan ja suosittelen omaishoitajien menevän lakkoon, jotta edes jotakin muutosta tapahtuisi parempaan suuntaan. Moni omaishoitaja on väsynyt nykyiseen tilanteeseen ja päättäjien passiivisuuteen.
Päättäjien täytyy alkaa toimia aktiivisemmin. Muutoin luottamus politiikkaan, poliitikkoihin, sekä äänestysaktiivisuus tulevat vähenemään.
Kyse on luottamuksesta. Sekä siitä, että mihin rahaa kohdennetaan.
Parempaa tulevaisuutta ja hyvinvointia jokaiselle toivottaen: dementiaa ja alzheimerin tautia sairastavan omaishoitaja, Yli 10 vuoden kokemuksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu