Perintäfirmat

Onko muille Intrum ollut jotenkin hankala firma? Itselläni ollut yli 15:sta vuotta ulosotto päällä ja nyt se loppui, mutta velkoja on edelleen. Tällaisia roikkuneita 10-12 vuotta vanhoja joita ei ole ulosottoon siirretty.
No olen useamman firman kanssa päässyt molempia tyydyttävään sopimukseen, mutta Intru ja varsinkin niitten jälkiperintä on harvinaisen hankala.
Osan yli 10 vuotta vanhoista veloista pistin käräjien ratkaistavaksi korkojen ja perintäkulujen osalta. Ja vielä osa on käräjien ulkopuolista joista olen nyt noin 3 viikkoa käynyt sähköpostitse ja puhelimitse keskusteluja.
Ehdotin noin 1500€ velan maksua 2:ssa osassa jos pudottavat koroista ja perintäkuluista 500€ pois.
Tämä ei käynyt heille. Ois pitäny kerralla maksaa. Ne ehdotti, että jos osissa maksan niin jäädyttävät velkasumman siihen eli se ei enää kasva. No siihen laitoin vastineen, että maksetaan noilla ehdoilla sitten se minimi per kuukausi.
Saanpahan alta pois muutamien muiden firmojen velat ensin, joissa tulivat mukavasti vastaan.
Hämmästyttää Intrun logiikka ja käytäntö tässä.
Eli velka ei enää kasva, mutta menee pidemmän aikaa kun saavat omansa pois.
Ja mikä parasta. Tämä koko härdelli Intrun kanssa ei vaikuta luottotietomerkintöihini pidentävästi millään muotoa.
10291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sen verran on kokemusta, että laittoivat minulle ehdotuksen velasta joka on tehty jo vuonna 1988 eikä se velka ole ollut koskaan käräjillä, saati ulosotossa.
Eiköhän tuo ole jo vanhentunut, kunhan yrittävät höynäyttää tekemään maksusuunnitelman.

Äänestä
  • Kannattaisi tehdä viranomaisille valitus ja liittää siihen kyseinen perintäkirje.

    Lain mukaan vanhentunutta tai muusta syystä lakannutta saatavaa ei saa periä.

    Äänestä

  • Joo. . .mulla oli maksettavana velka 1970- luvulta. Maksoin kaiken pois.

    Äänestä

Samaa roskaa ovat kaikki perintätoimistot. Ne eivät vain yksinkertaisesti toimi Suomen lakien mukaan. NE vain saavat toimia näin vuodesta toiseen, eikä kukaan ihmettele miksi?

Äänestä

Ei pidä paikkaansa. Useimmat perintätoimistot noudattavat lakia ja hyvää perintätapaa.

Perintätoimistoja valvoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

AVI:n Usein kysyttyjä kysymyksiä -sivu: https://www.avi.fi/web/avi/usein-kysytyt-kysymykset1

Jos epäilette, että elinkeinonharjoittaja harjoittaa perintätoimintaa ilman rekisteröintiä tai toimii perintätoiminnassa lain tai hyvän perintätavan vastaisesti, voitte tehdä asiasta ilmoituksen Etelä-Suomen aluehallintovirastoon (AVI). Ilmoituksen voi tehdä kirjallisesti tai sähköisesti, joko lomaketta käyttäen tai vapaamuotoisesti. Ilmoitusten tavoitteellinen käsittelyaika on 9 kuukautta.

https://www.avi.fi/web/avi/perinta (käytä sivulla olevaa suojatun sähköpostin linkkiä).

Äänestä
  • Hyvät neuvot mutta vois mainita myös asioiden käsittelyajat..helppoa olla kauheen tietävä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvät neuvot mutta vois mainita myös asioiden käsittelyajat..helppoa olla kauheen tietävä.

    Joo hyvä kommentti. Täällä Suomi24:ssä käsittelyaika on paljon nopeampi.

    Äänestä

  • Minä en vain tiedä yhtään perintätoimistoa, joka noudattaa hyvää perintätapaa. Tähän listaan voi lisätä nimiä, jotka eivät noudata FC-perintä, Alektum, Lowel (Intrum justitia vai mikä lie), jne. Lista on varmasti loputon...

    Äänestä

Kun tarkistan vuosittain kuka on kysellyt luottotietojani, niin aina siellä lukee Intrum Oy. Miksi kun velkaa ei ole maksettavana heille tai kenellekään?

Äänestä
  • Todennäköisesti he kysyvät siksi, että siellä mappi öössä on odottamassa joku vanha velka jonka he sitten sopivan tilaisuuden tullen lähettävät sinulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko muille Intrum ollut jotenkin hankala firma? Itselläni ollut yli 15:sta vuotta ulosotto päällä ja nyt se loppui, mutta velkoja on edelleen. Tällaisia roikkuneita 10-12 vuotta vanhoja joita ei ole ulosottoon siirretty.
No olen useamman firman kanssa päässyt molempia tyydyttävään sopimukseen, mutta Intru ja varsinkin niitten jälkiperintä on harvinaisen hankala.
Osan yli 10 vuotta vanhoista veloista pistin käräjien ratkaistavaksi korkojen ja perintäkulujen osalta. Ja vielä osa on käräjien ulkopuolista joista olen nyt noin 3 viikkoa käynyt sähköpostitse ja puhelimitse keskusteluja.
Ehdotin noin 1500€ velan maksua 2:ssa osassa jos pudottavat koroista ja perintäkuluista 500€ pois.
Tämä ei käynyt heille. Ois pitäny kerralla maksaa. Ne ehdotti, että jos osissa maksan niin jäädyttävät velkasumman siihen eli se ei enää kasva. No siihen laitoin vastineen, että maksetaan noilla ehdoilla sitten se minimi per kuukausi.
Saanpahan alta pois muutamien muiden firmojen velat ensin, joissa tulivat mukavasti vastaan.
Hämmästyttää Intrun logiikka ja käytäntö tässä.
Eli velka ei enää kasva, mutta menee pidemmän aikaa kun saavat omansa pois.
Ja mikä parasta. Tämä koko härdelli Intrun kanssa ei vaikuta luottotietomerkintöihini pidentävästi millään muotoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu