Kiinteistön osto

Arviokirja on ammattilaisen laatima asiakirja kiinteän- tai irtaimen omaisuuden realistisesta markkina-arvosta.

Kaupunginhallituksen pöytäkirjasta 7.10.2019/Pykälä ilmenee, että 10.10.2018 päivätyssä arviokirjassa kiinteistön arvoksi arvioitiin 70 000 euroa. Hallituksen pöytäkirjan mukaan kiinteistöstä kuitenkin maksetaan 151 000 euroa, koska neuvotteluosapuolet kuitenkin totesivat, ettei arviossa ollut otettu huomioon kaikkia rakennuksessa olevia tiloja. Ammattilaisen tekemällä arviolla pyyhittiin ties mitä ja kaupungin joka paikan "ammattilaiset" tekivät uuden arvion. Naurettavaa ja ei ainakaan kunnan edun mukaista virkatoimintaa! Myyjän vaatimus on toki ymmärrettävä, koska hän haluaa mahdollisimman korkean hinnan.

Asia palautettiin 7.10.2019 uuteen valmisteluun, mutta nyt se tulee uudestaan 2.12.2019/Asianro 11 esityslistalle uudella viritetyllä arviokirjalla varustettuna. Edellisestä arviokirjan arviosta hinta on noussut noin 80 000 eurolla! Kuinka hemmetissä tämä on mahdollista? Ei ainakaan läpinäkyvällä ja tosiasioiden tarkastelun kestävällä pelillä. Voidaan epäillä, että valmistelija on ollut ns. puun ja kuoren välissä. Voidaan aikaisempien näyttöjen perusteella pitää varmana, ettei kaupunginhallitus pysty valvomaan kunnan etua ja se hyväksyy kaupan.

Kiinteistöstä maksatetaan veronmaksajilla huimat 151 000 euroa! Veronmaksajien varojen käytössä ei ole mitään enää mitään tolkkua.
7138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Siinä menee Koskenkylän terveysaseman sulkemisesta väitetyt (50 000 eur/vuosi) kolmen vuoden säästöt!

Lennä, lennä leppäkerttu raatihuoneen torniin.

Äänestä

Valtsun kiinteistöstä maksettiin 240 000 euroa. Uuden kiinteistökaupan (150 000) toteutuessa vanhojen huonokuntoisten kiinteistöjen ostoon on käytetty veronmaksajien rahaa lähes 0,4 miljoonaa. Kiinteistöjen purkamisesta tulee veronmaksajille vielä satojatuhansien lisälasku.

Äänestä
  • Kyllä. Purkukustannukset nousevat suuriksi, sillä kyseessä on niin vanhat tönöt, että niiden rakenteet sisältävät asbestia, jonka vuoksi normaalin lovisa-lisän lisäksi veronmaksajat saavat ekstra-laskun suuresta asbestityösstä. Kannattaako kaupungin ostaa maata kun alueen osa-yleiskaavan muutos ja itärannan asemakaavan käsittely on kaava-prosessien kannalta varsin alkuvaiheessa ja etenee väärässä järjestyksessä.
    Se on niin kuin 50-60 että kaavat valmistuvat oikeassa järjestyksessä ja saavat lainvoiman ennen Asuntomessujen virallista aloituspäivää. Asuntomessujen rahoitus on aivan auki, Lovisan talous on aivan kuralla eikä ole tietoa siitä miten syöksy saadaan oikenemaan. Kouluinvestointeja tehtiin taikarahalla, mutta messuja ei voi rahoittaa leasingillä niin suurta käyttötalousrahaa ei tuhlaajapojalla ole eikähan sitä pysty taikomaan vaikka myisi kaikki kaupungin pellot ja hakkaisi kaikki kuninkaan metsät rahapuilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Purkukustannukset nousevat suuriksi, sillä kyseessä on niin vanhat tönöt, että niiden rakenteet sisältävät asbestia, jonka vuoksi normaalin lovisa-lisän lisäksi veronmaksajat saavat ekstra-laskun suuresta asbestityösstä. Kannattaako kaupungin ostaa maata kun alueen osa-yleiskaavan muutos ja itärannan asemakaavan käsittely on kaava-prosessien kannalta varsin alkuvaiheessa ja etenee väärässä järjestyksessä.
    Se on niin kuin 50-60 että kaavat valmistuvat oikeassa järjestyksessä ja saavat lainvoiman ennen Asuntomessujen virallista aloituspäivää. Asuntomessujen rahoitus on aivan auki, Lovisan talous on aivan kuralla eikä ole tietoa siitä miten syöksy saadaan oikenemaan. Kouluinvestointeja tehtiin taikarahalla, mutta messuja ei voi rahoittaa leasingillä niin suurta käyttötalousrahaa ei tuhlaajapojalla ole eikähan sitä pysty taikomaan vaikka myisi kaikki kaupungin pellot ja hakkaisi kaikki kuninkaan metsät rahapuilta.

    Bensa-aseman omistaja tullee myös vaatimaan korvauksia, kun asema häädetään pois siirrettävän Saaristotien alta. Sitten pitää vielä purkaa päiväkotikin, koska sitäkään ei enää näy Morjensissa esitetyssä kovalla draivilla tuunatussa day dream- havainnekuvassa. Uuden päiväkodin rakentamisesta kehkeytyy miljoonaluokan lisälasku.

    Äänestä

Todennäköisesti "Itärannalle ei nouse lähivuosina tarjoilijan ja tuhlaajapojan uusi asuinalue".Rahaa ei ole,palveluita,eikä työpaikkoja.Vain mutainen, pahanhajuinen matala merenlahti.Vaikka kuinka olisi "Draivi päällä"

Äänestä

Kaavoitus ja arkkitehtitoimistossa 5 suuta huutaa leipää!!?? Ja me vaan kiltisti ruokitaan??

Äänestä

ok,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Arviokirja on ammattilaisen laatima asiakirja kiinteän- tai irtaimen omaisuuden realistisesta markkina-arvosta.

Kaupunginhallituksen pöytäkirjasta 7.10.2019/Pykälä ilmenee, että 10.10.2018 päivätyssä arviokirjassa kiinteistön arvoksi arvioitiin 70 000 euroa. Hallituksen pöytäkirjan mukaan kiinteistöstä kuitenkin maksetaan 151 000 euroa, koska neuvotteluosapuolet kuitenkin totesivat, ettei arviossa ollut otettu huomioon kaikkia rakennuksessa olevia tiloja. Ammattilaisen tekemällä arviolla pyyhittiin ties mitä ja kaupungin joka paikan "ammattilaiset" tekivät uuden arvion. Naurettavaa ja ei ainakaan kunnan edun mukaista virkatoimintaa! Myyjän vaatimus on toki ymmärrettävä, koska hän haluaa mahdollisimman korkean hinnan.

Asia palautettiin 7.10.2019 uuteen valmisteluun, mutta nyt se tulee uudestaan 2.12.2019/Asianro 11 esityslistalle uudella viritetyllä arviokirjalla varustettuna. Edellisestä arviokirjan arviosta hinta on noussut noin 80 000 eurolla! Kuinka hemmetissä tämä on mahdollista? Ei ainakaan läpinäkyvällä ja tosiasioiden tarkastelun kestävällä pelillä. Voidaan epäillä, että valmistelija on ollut ns. puun ja kuoren välissä. Voidaan aikaisempien näyttöjen perusteella pitää varmana, ettei kaupunginhallitus pysty valvomaan kunnan etua ja se hyväksyy kaupan.

Kiinteistöstä maksatetaan veronmaksajilla huimat 151 000 euroa! Veronmaksajien varojen käytössä ei ole mitään enää mitään tolkkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu