sormus on ikuinen

mutta tuossa edellisessä ketjussahan joku fiksu jo sanoikin, että hänellä on tunneside mieheen, ei sormukseen...

olen kuitenkin kanssasi täysin samaa mieltä. sinulla tietysti on jotain vielä arvokkaampaa, isovanhempiesi sormukset, mutta ikinä en haluaisi omasta kihlasormuksestani luopua, sillä juuri se sormus on osa minun ja mieheni historiaa ja olin vaikka kuinka materialisti, niin minulla on tunneside sormukseen. onhan minulla tunneside muihinkin muistoihini, oli ne sitten materiaa tai ajatuksia.

ei se sormuksen, tai minkä tahansa tavaran hinta, vaan se, kuka sen on antanut, koska se on annettu ja miksi se on annettu vain ne merkitsevät.

ilmaisin hinta kyselessä:


sormus on symbooli, rakkaus avioliitto!


Olen siis samaa mieltä kanssasi, ei hinnalla ole väliä.

Itse olen ihmetellyt tuon hinnan päälle katsomista myös. Olin itsekin niin onnellisessa asemassa, kun menimme naimisiin elokuussa 2004, että isäni luovutti oman kihlasormuksen minulle. Veimme sen kultasepälle joka pienensi sormuksen ja upotti pienen timantin valkokultaan. Yksinkertainen ja kaunis sormus jota katson mielelläni lopun elämääni. Todella paljon tunnearvoa. Tämä sormus oikeastikin siis merkitsee minulle jotain. (opiskeleva mieheni ei pannut pahaksi, vaikka isäni antoikin sormuksensa.)

...että on muitakin vielä, jotka uskovat oikeisiin tunteisiin - rakkauteen!

itse olen 44 v. en ole koskaan ollut vielä kihloissa, vaikka olen pitkän avoliitonkin elänyt. sekään suhde ei vain tuntunut siltä oikealta. kihloihinmeno ja sormusten vaihtaminen on siis minulle iso asia, ja toivonkin, että se aika vielä tulee minullekin. sormus on tosiaan vain sormus, mutta se kaikki, mitä siihen liittyy, on tärkeää. siksi kaipaan suunnattomasti sitä lämmintä tunnetta, jonka tulen tuntemaan, kun katselen nimetöntäni, jossa se sormus joskus vielä tulee asumaan.

hyvää ja rakkaudentäyteistä elämää kaikille!

Niinpä, mitä väliä on rahalla ja sormuksilla, kun se rakkaus on ikuista..! Vain kohteet vaihtuvat! Sisäänajettu on paras automaailmassakin... Kaikki "lapsenviat" ja heikkoudet on tiedossa ja hoidossa...

Ihanaa lukea, että joku arvostaa vanhoja perinteitä ja haluaa kantaa isovanhempien sormuksia!

Oma mummuni jätti minulle perinnöksi vihkisormuksensa, sen toisen jonka oli ostanut vanhan tilalle. Ensimmäinen eli se virallinen vaarilta saatu kun oli kulunut puhki maatalon töissä. Vaikka vaari oli jo kuollut ja mummuni siis leski, hän halusi kantaa vihkisormusta sormessaan loppuun asti ja osti siis vanhan tilalle uuden, jonka minä siis sain.

Kun omat hääni tulivat ajankohtaiseksi, oli itsestään selvää, että otan mummuni antaman sormuksen. Se pienennettiin minulle sopivaksi ja siihen istutettiin timantti (yksi kivi, yksi rakkaus, yksi avioliitto).

Nyt vihkisormus on sekä rakkautemme symboli että myös muistutus minulle ja muille isovanhemmistani, joiden rakkautta ei näköjään edes kuolema voinut erottaa.