Olen nyt 22-vuotias nainen ja pitänyt itseäni aina normaalina. Aina ajattelin ettei mitään yliluonnollista ole ja että kaikki paranormaalikokemukset on vaan satua. Joudun vetämään sanani takaisin. Mun koko elämä meni ihan sekasin kun tajusin voivani tehdä juttuja jotka ei ole normaaleja. Olin bussissa kun ensimmäisen kerran tää tapahtui. Siitä on noin kuukausi. Mulle soitettiin että mun paljon nuorempi pikkusisko oli kuollut. Heti kun puhelu loppu niin en kyennyt muuta kuin tuijottamaan eteeni ja mun teki mieli kirkua kaikki tuska ulos mut en kyennyt tekee mitään elettäkään. Sitten vaan yhtäkkiä havahduin siihen että kaikki lähinnä mua istuvat ihmiset alkoivat pidellä päätään ja valittaa jotain että jostain kuulu joku hirveän kova ääni joka tuntui siltä et se räjäyttää korvat. Tajusin kirkuvani pääni sisällä ajatuksissani. Heti kun lopetin sen huomasin että kaikki oli vaan ihmeissään että hei nyt se loppui. Uskottelin ensin itselleni että se oli sattumaa mutta ei se ollut. Tuon jälkeen jos suutuin aloin jotenkin vaistomaisesti kirkua mielessäni ja aina sain aikaan saman reaktion. Sitten selvisi että kykyni on sukukirous tai sellaista. Suutuin mummolleni ja viha sai minussa aikaan isomman reaktion koskaan. Tällä kertaa en huutanut vain pääni sisällä vaan käytin myös suutani. Ja kun tein näin jokainen lasimaljakko ja pari lähintä ikkunaa menivät säpäleiksi. Mutta sitten koin toisen yllätyksen. Mummoni ei ollut moksiskaan vaan alkoi huutaa samalla tavalla kuin minäkin mutta vielä kovempaa. Lensin nurin hänen huutonsa voimasta. En voinut kuin haukkoa henkeä ja sanoa hänelle että 'oot samanlainen kuin mä'. Tuon jälkeen mummoni sanoi että osalla hänen puoleltaan sukua on tälläinen kyky. Mummoni kutsui sitä ainutlaatuisuudeksi kun taas äitini sanoi sen olevan kirous. En toistaiseksi ole saanut selville mistä tämä kaikki johtuu. Mummoni on alkanut opettaa kyvyn hallitsemista jotta ei aiheutuisi isompaa vahinkoa. Kukaan suvustamme ei tiedä mikä laukaisee kyvyn tai muutakaan. Mummoni sanoi että on aika varma että kun ottaa huomioon erikoisen ketteryyden, fyysisen voimakkuuden ja nopean reagoimiskyvyn tuon huutojutun lisäksi niin hän on alkanut ajatella että ehkä me emme ole ihmisiä vaikka näytämme ulospäin ihan normaaleilta.
Suomi24 tai netti ylipäätään on aika huono paikka löytää mitään aitoa vastausta mutta onkohan olemassa muita minun ja mummoni kaltaisia? Olisi kiva tietää jos on ja jos vain tiedätte jotakin tästä kaikesta että mitä tämä on niin olen kuulolla. Itse tiedämme vain että suvussamme on ollut hyvin pitkään -ehkä jopa ihan alusta asti?- henkilöitä jotka kykenivät samaan kuin minä ja mummoni. Toivon että joku tietäisi enemmän.
Mummoni ja minä ollaan jotain yliluonnollisia olioita
2
224
Vastaukset
- Anonyymi
Moi, valitettavasti minun mummoni on kuollut. Hänellä oli yliluonnollisia kykyjä jotka sitten siirtyivät äidilleni ja sitten minullekkin.
Mummi oli Heinävedeltä kotoisin ja hän oli liitänyt transsitilassa taivaalla. Hän sanoi että olisi kyennyt nähdä Tulilahden surmaajan/surmaajat.Kun hän kuoli näin hänet kasvot pimeyden keskellä, hän myös varoitti minua v.2016 yhden asian tiimoilta.
Äitini ja minun välillä on telepaattinen yhteys, olemme olleet yhteydessä silloin tällöin.
Itse osaan siirtyä transsitilaan jos haluan, näin on käynyt hammaslääkärissä usein kivun takia.Tapahtumia ym. on muitakin. - Anonyymi
Itse näen kykysi lahjana, jos joku joskus haluaa sulle pahaa voit pistää vastaan helposti. Olisinpa itsekin erityinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834503Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu263304Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt412926- 182857
Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172747Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka442617Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132295MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142105- 71751