Illalla nukuttaa jo yhdeksän aikoihin, herään aikaisin aamuneljältä...unta kertyy n 6 tuntia...yritän aamuyöllä jatjaa unia mutta ei onnistu...onko muilla samaa että vaihdevuosissa etenkin aamuyön uni heikkoa
Vastaukset 5
- Anonyymi
En tiedä johtuuko vaihdevuosista, mutta samaan tapaan menee. Yleensä herään nukuttuani noin 2h ja valvon jonkun aikaa, ehkä syönkin ja sitten uudestaan nukkumaan. Uni tulee jos tulee. Olen kuitenkin tyytyväinen, että nukahdan yleensä hyvin tuolle ensimmäiselle pätkälle, kun aina ei edes se onnistu.
- Anonyymi
Minulla samat kuviot. Hyvä jos kympin uutiset jaksaa katsoa ja nukahdan heti sänkyyn päästyäni. Herään yleensä n. klo 4 (plus-miinus puoli tuntia), enkä saa uudelleen unta. Nousen siis ylös, syön varhaisaamiaisen ja takaisin nukkumaan 1,5-2 tunniksi.
Omat heräämiseni ei johdu ainakaan vaihdevuosista koska käytän vahvaa hormoonikorvausta. Itse pistän tuon iän syyksi koska alan olla jo muutenkin ohi vaihdevuosi-iän.
Käytän aktiivisuusranneketta ja olen antanut sen seurata muutaman kerran untani. Käyrät on melkoista vuoristorataa ja ranneke kertoo että olen heräillyt monta kertaa yön aikana, ne on niin lyhyitä että uni jatkuu heti. Joku tuollainen havahtuminen johtaa sitten kunnolla heräämiseen. - Anonyymi
Mitä enemmän ulkoilee, sitä paremmin nukkuu.
Pitää yrittää joka päivä saada aikaiseksi edes yksi pitkä kävely.
Mutta tuo aikaisemmin herääminen taitaa kuulua vääjäämättä vanhenemiseen. Ja aamuyön heräilyt vaihdevuosiin. - Anonyymi
Onko se aivan mahdoton pitkittää sitä nukkumaan menoa vaikkapa parilla tunnilla.
- Anonyymi
Samat systeemit täälläkin. Se hyöty on että voi mennä klo 7 aikoihin kuntosalille ja on tilaa kuntoilla, ihan yksikseen saa yleensä olla paikallisella salilla siihen aikaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551