Onko kaik hyvin, sumpit porissu ja suoli toiminu ja kynttilä tuikattu tulille? Yleki hartaan hiljaa politiikasta kuin myös hallitus. Eivät viitsi pilata sunnuntaita julki oloillaan.
Kyllä se siitä lähtee jos tulitikut ei oo märkiä.
Hyvvee atventtii
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Sumpit on porissu, arkipuurolla lähdettiin matkaan. Kohta laitan jauhelihapihviaterian, en sen hienompaa, tosin peuranlihaa on ja myöhemmin konserttiin. Tässä papiljotit päässä istun, istuuko teistä vielä joku. Kun tukka ei kestä sekä hrmaan kirkastusraidoitusta että kohotuspermistä yhtä aikaa. Nättinä olosuhteiden puitteissa tahdon olla, yksi osa leiviskän hoitamista.
- Anonyymi
Kaikki on poristu, mutta variksen näin lentävän hautakynttilä nokassa,
olikohan tuomassa, vai viemässä sitä haudalta- Anonyymi
Kahvit on porissut ja Saarioisten vispipuuroa tuli aamiaisella syötyä. Auton kävin tankkaamassa, kun huomisaamuna on lähdettävä fysikaaliseen jumppaan. Saatava liikettä näihin reimaniveliin.
- Anonyymi
Sumpit maistui kuin kissan paska. Suoli on ollut yliaktiivinen ja pytyn pesulle piti ryhtyä. Juhlistin aatun päivää Koskenkorvalla(hyi helevetti) ja olo on sen mukainen. Pää huutaa hoosiannaa
- Anonyymi
Voe mahotonta. Siitä se tokenee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481239Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753