Minä ihmettelen yhä enemmän nykyisiä linnatuomioita. Kun
ajattelee, kuinka monien ihmisten työpanos tarvitaan, että saadaan joku rikollinen käpälälautaan, niin sitten tuomio on ehdollinen, eli roisto pääsee kotiin suoraa päätä jatkaman hommiaan, sillä mikä rangaistus ehdonalainen on! Ei mikään.
Jossakin luin tuomiosta, jossa jopa lieventävänä asianhaarana oli, että syytetyllä oli entuudestaan jo ehdollisia tuomioita, joten tätä viimeisintä nyt lievennettiin.
Tuli tämä mieleeni, kun luin uutisen, että poliisi oli pysäyttänyt auton. joka ajoi väärää kaistaa kaikki ikkunat paksussa huurteessa. Kuski osoittautui amfetamiinin vaikutuksessa olevaksi., ajokortittomaksi mieheksi, joka oli ajanut jo useampaan kertaan poliisin haaviin tänä vuonna, autokaan ei ollut katsastettu. Eikö tällaista liikenteen kauhua todellakaan saada pois ja talteen? Jonakin päivänä hän tappaa jonkun vastaantulijan.
Linnaanhan hänet tulisi sulkea, tai panna panta jalkaan, niin että ajot olisi ajettu loppuelämäksi.
Oikeuslaitoksen asia ei ole vain rangaista pahantekijöitä, vaan myös suojella laillisesti eläviä kansalaisia. Pitäähän meidän luottaa siihen, että henkeämme uhkaavat yksilöt poimitaan pois ja huolehditaan, etteivät pääse kimppuumme!
Tuomiot säästölinjalla
11
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Jospa kiinnostuisit välillä muustakin kuin rikosilmoituksista!
- Anonyymi
Monet päivääkään lakia lukemattomat katsovat oikeudekseen olla sekä maallisen että taivaallisen oikeuden tuomareita.
Tuomio ei voi tietenkään perustua siihen kuinka monta kiinniottajaa tarvittiin,
vilkaisin tuolta omasta "Jokamiehen lakikirjastani" :)) - Anonyymi
Näitä pitäisi tarkastella etukäteen kuten matutusta
Nyt on aika vaikea saada muutosta kun äänestitte halosen ja vihreiden braxin oikeusjärjestelmän tuhoamista
Ette reagoineet kun kommunistityyppinen valittiin rikosoikeuden professoriksi Rikosoikeuden professori Pekka Koskinen valittiin Rauhanpuolustajien uudeksi puheenjohtajaksi Pälkäneellä
Demlapunavihreät poistivat tuomiot jopa rikosohjelmat kun maturikokset lisääntyivät poliisi-tv joutui kommarien hampaisiin mikä on demla https://hommaforum.org/index.php?topic=3379.0 - Anonyymi
Boris Johnson antoi tähän liittyvän vaalilupauksen juuri äsken mutta en kerro koska se ei kiinnosta vaan kysyn
Kummalla kädellä kannatte kassia ja onko kantaminen kivaa sillä kädellä
Eli parannan keskustelusisältöä - Anonyymi
Aloittaja ajanee sitä asiaa takaa että pakolaiselle pitää laittaa panta jalkaan heti kun on turvapaikkaa rajalla anonut ?
- Anonyymi
Aloittaja. Luin uutisen amfetamiinin vallassa olleesta autoilijasta, joka ajoi jäätyneellä autolla vasten liikennettä. Osoittautui, että oli joutunut kiinni jo moneen kertaan tämän vuoden aikana.
Hölmöä moittia miestä, sillä hän ei ole matu.
Kyllä alkuperäiskansalaisella on oikeus rikoksiin ihan vapaasti ja oikein on, että annetaan ehdollisia tuomioita, vaikka olisi jonkun siinä rytäkässä tappanut, sillä Suomi suomalaisille, ja jokainen suomalainen rikollinenkin on suojeluksessamme.
Niitä on niin vähän, kuten ennestään tiedämme. Suomessa ei ennen matuja edes olisi tarvittu poliisivoimia niin jaloa kansaa kun ollaan.
Kadun aloitusta. Olisi pitänyt painaa villaisella, kun ei ollut minkään värinen.
Aloittaja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja. Luin uutisen amfetamiinin vallassa olleesta autoilijasta, joka ajoi jäätyneellä autolla vasten liikennettä. Osoittautui, että oli joutunut kiinni jo moneen kertaan tämän vuoden aikana.
Hölmöä moittia miestä, sillä hän ei ole matu.
Kyllä alkuperäiskansalaisella on oikeus rikoksiin ihan vapaasti ja oikein on, että annetaan ehdollisia tuomioita, vaikka olisi jonkun siinä rytäkässä tappanut, sillä Suomi suomalaisille, ja jokainen suomalainen rikollinenkin on suojeluksessamme.
Niitä on niin vähän, kuten ennestään tiedämme. Suomessa ei ennen matuja edes olisi tarvittu poliisivoimia niin jaloa kansaa kun ollaan.
Kadun aloitusta. Olisi pitänyt painaa villaisella, kun ei ollut minkään värinen.
AloittajaEt siis yhtään luota oikeuslaitokseen vaan haluat ottaa oikeuden omiin käsiisi ?
Vai oletko ehkä eläköitynyt Korkeamman Oikeuden tuomari ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et siis yhtään luota oikeuslaitokseen vaan haluat ottaa oikeuden omiin käsiisi ?
Vai oletko ehkä eläköitynyt Korkeamman Oikeuden tuomari ?Olet siis sitä mieltä, että mielipiteet matuista ja heihin kohdistuvista toimenpiteistä saavat olla minkälaiset tahansa? Alkaen nyt tuosta jalkapannasta.
Mutta kotimainen maantien kauhu on oikeutettu ehdollisiin tuomioihin, vaikka on vaaraksi yleiselle turvallisuudelle! Lakiinhan se tietysti perustuu. Ja sitä ei saa tavallinen kansalainen arvostella. Miksei? Maamme on demokratia ja mielipiteen vapaus se on minullakin. Onhan tuolla muitakin arvostelijoita, ja nimeltä mainittuja poliitikoita. Siihen minä en ikinä syyllisty.
Mutta ne kirjoittajat ovat luonnollisesti oikeasta puolueesta.
Minä ole sitoutumaton. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet siis sitä mieltä, että mielipiteet matuista ja heihin kohdistuvista toimenpiteistä saavat olla minkälaiset tahansa? Alkaen nyt tuosta jalkapannasta.
Mutta kotimainen maantien kauhu on oikeutettu ehdollisiin tuomioihin, vaikka on vaaraksi yleiselle turvallisuudelle! Lakiinhan se tietysti perustuu. Ja sitä ei saa tavallinen kansalainen arvostella. Miksei? Maamme on demokratia ja mielipiteen vapaus se on minullakin. Onhan tuolla muitakin arvostelijoita, ja nimeltä mainittuja poliitikoita. Siihen minä en ikinä syyllisty.
Mutta ne kirjoittajat ovat luonnollisesti oikeasta puolueesta.
Minä ole sitoutumaton.Olen eläkeläinen. En poliisi enkä tuomari. Suutari pysyköön lestissään.
Minä pysyn.
- Anonyymi
Säästöliekin testaus. Haavisto yritti väärinkäyttää diplomaattistatusta
Haavisto pani virkamiehen asialle, jotta ongelmien syntyessä löytyisi syntipukki, jos salakuljetusketju olisi paljastunut tai mennyt pieleen. Jos operaatiota olisi juhlittu, Haavisto olisi voinut elvistellä supersuvakkina manipuloivassa matumediassa- Anonyymi
Mitä tällä tiedolla on tekemistä ihmettelyyni siitä, että poliisivoimien iso työ jätetään huomiotta ja syytetty saa ehdollisen tuomion yhä uudelleen samasta rikoksesta samana vuonna!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455170Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241653Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151559Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501456- 141225
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4113081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171047No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol221020Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771008Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60837