Rva 48.v maaseudulla Osa 5

Anonyymi

Olin koko aamupäivän soimannut itseäni edellisen päivän pettämisestäni.
Alistumalla vieraan miehen käytettäväksi, olin tehnyt itsestäni miestään pettävän lutkan.
En voinut ymmärtää enää itseäni miksi käyttäydyin niin.
Kalevin paksu penis kokonaan suussani sykkien sinne spermojaan ja hänen karvaiset valtavat pallinsa painautuneina vasten leukaani, piirtyivät taukoamatta häiritsevästi takaisin mielikuviini.
En olisi ikinä uskonut tekeväni mitään tuollaista typerää, eikä kukaan muukaan minun olisi uskonut suostuvani mihinkään tuollaiseen!
Ukkoa ei voi edes hyvällä tahdollakaan kutsua komeaksi, päinvastoin ja tuollaiselle sikamaisesti käyttäytyvälle miehelle antautuminen, oli jotain sellaista joka olisi pitänyt minun jättää tekemättä.

Katumuksestani huolimatta, nyt kyliltä kauppareisulta kotiin ajaessani, olin silti itseäni häveten kastunut alakerrastani.
Pimsani suorastaan sykki haluaan.
Orgasmi jonka eilen sain, oli minulle täysin ennen kokemattoman hurja!
Se tunne oli niin ihana, että halusin kokea sen edes kerran joskus uudelleen.
Mietin siinä, saiko tuo sikamainen alistava vanha isäntä aikaan minussa jotain sellaista kiimaa, josta en ollut edes tietoinen.
"Luoja, kuinka hävettää!", sanoin ääneen huokaisten.

Mietin, joudunko nyt piileksimään naapurin isännältä jatkuvasti, jos milloinkin olen yksin kotona.
Tuollainen rietastelija tuskin jättää tätä yhteen kertaan, koska tietää nyt minun olevan halukas. Jestas, enemmänkin kuin halukas!
Pitäisikö minun lähettää tuolle ukolle tekstiviestiä, että vaikka nyt hairahduin, en silti toiste enää tällaiseen suostu?
Hyvä idea, ajattelin.
Selitän siinä, että enää en toiste tule hänelle antautumaan ja pyydän häntä olemaan vaiti tapahtuneesta, eikä kertoisi tästä varsinkaan ikinä miehelleni.

Pysähdyin kotipihallemme ja nostaessani kauppaostoksia auton takakontista, huomasin hiekkapihallamme olevat tuoreet traktorin renkaanjäljet.
Useista pihalle heitetystä tupakantumpeista päättelin, että siinä on naapurin isäntä odotellut ilmeisesti minua pitkän aikaa!!
Ei luoja, ajattelin. Alkaako tuo ukko nyt vaanimaan minua jatkossa jatkuvasti!?

Purettuani ostokset kaappiin, huomasin pöydällä viestilapun.
Poikani kertoi siinä lähteneensä mopollaan kaverinsa luo.
Ajattelin, pitäisikö nyt yksin kotona ollessani ajaa auto piiloon autotalliin ja vetää verhot kiinni, ettei ukko näkisi että olen nyt kotona.
Tämän myös tehtyäni, päätin lähettää ukolle tuon viestin jonka automatkalla suunnittelin.

Avasin puhelimen ja huomasin, että minulle oli tullut 2 viestiä.
Ensimmäisessä luki, "kaikki hyvin, lämmintä piisaa, rakastan sinua. Arto".
Katumus valtasi taas mieleni tuon mieheni viestin lukiessani.
Kirosin itseäni, kuinka hölmö olin ollutkaan!

Toinen viesti oli tullut numerosta, josta en tiennyt keltä se oli.
Avasin viestin ja ihokarvani nousivat järkytyksestä pystyyn ja ihoni meni aivan kananlihalle!

5

3271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taisi saada viestiä naapurista?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Olis mielenkiintoista tosiaan tietää, että tulikohan viesti naapurista ja muutoinkin saada tähän jatkoa... ;)
      Oikeinkin kivan kiimainen narttuhan siitä pikkurouvasta alkoikin kehkeytyä mutta ehkäpä koulutus olikin vasta alussa...

      • Anonyymi

        Sulla Spedellä se vaan on aina liru vaipassa. Vaihda se, haiset.


    • Anonyymi

      He­­i! Ku­­tsum­­­me sinu­­­t käym­­ään u­­­ude­­­ssa chatis­­sa! Mei­­tä on yl­i mil­­­jo­ona! 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/U3g3B6

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      74
      1290
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      921
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe