Rva 48.v maaseudulla Osa 8

Anonyymi

"Olen valmis noudettavaksi", kuiskasin häveten puhelimessa Kaleville.
"Nyt heti ulos odottamaan noutajaa"! Ukko komensi ja sulki tylysti puhelimen.
Jalkani tutisivat kun astelin ulos hiekkapihamaallemme odottamaan ukkoa.
Jännitys siinä odottaen oli sietämätöntä.
Tämä on niin nöyryyttävää, ajattelin tulevaa siivoustatyötä riettaasti pukeutuneena Kalevin asunnossa.

Kuulin traktorin käynnistyvän naapurissa.
"Ei kait se nyt traktorilla minua kyyditse kotiinsa", ajattelin.
"Missä ihmeessä siellä istun edes" mietin kuumeisesti asuani, joka ei paljoakaan inteemejä paikkojani suojannut.

Kalevi kurvasi kylätieltä kotiimme johtavalle tielle. Kun näin ukon hymyilevän omahyväisen näköisenä, ajattelin minkälaiselta inhottavalta sialta tuo mies voi näyttääkään!!
Ukko sammutti traktorin, avasi oven ja mitään sanomatta katseli minua kuin arvioiden, kelpaako vaatetukseni hänen määräämänsä kaltaisesti.
"Hyvältä näyttää". Ukko sanoi ja heitti savuavan tupakantumppinsa pihamaalleni jalkojeni juureen.
"En minä tarkoittanut että hieno rouva nyt noin huoran oloiseksi olisi itseään pukenut, mutta hyvähän se on, kun rouva itse haluaa tuommoisena lutkana itseään esitellä".

"Kyytiin siitä nyt"! Ukko käski tympeästi.
Kasvot häpeän punasta, aloin kavuta ylös traktoriin joka ei korkokengissäni ollut mitenkään helppoa.
"Tulet tähän polvieni päälle poinittain syliini istumaan". Ukko komensi minua huomatessaan minun katselevan istumapaikkaa ahtaassa traktorin hytissä.
Nolona ahtauduin ukon ja ratin väliin, enkä voinut käydä siihen niin, ettei pimsani olisi paljaana vilkkunut mekkoni alta ja rintani pursuamatta ulos avoimesta kaulaosastaan.
"Voi kuinka hävettää", ajattelin tilannetta ja miltä minä siinä näytänkään.

Ukko käynnisti kulkuneuvon. Koska istuin siinä hänen sylissään, oli Kalevin vaikea ohjata traktoriaan.
Kuin tahallaan ukko koukkasi painavalla traktorillaan pihanurmikon kautta, jättäen siihen nurmikolle näköiset renkaan urat.
"Rouvan isot utareet haittaa ohjaamista", mies sanoi ivallisesti puolustuksekseen, jo kouraisi kipeää tehden lujaa toisesta rinnasta sitä samalla hölskytellen.

Päästessämme pihaamme johtavan tien loppuun kylätielle johtavaan risteykseen, ukko kääntyikin päinvastaiseen suuntaan kuin missä hän asui!
"Hetkinen, minne me olemme menossa"? Kysyin hädissäni Kalevilta.
"Käydään kyläbaarissa juomassa kaljat ja käydään ostamassa siivoustalkoojuomat kaupasta", Kalevi vastasi, ikään kuin se olisi ollut suunnitelmassakin.

"Hei, ihan totta. En tässä asussa enkä tällä tavoin tällaisessa kyydissä ihmisten ilmoille kehtaa mennä", yritin vedota ukkoon.
"Ollaanpas sitä olevinaan niin hienoa rouvaa helvetti"!
"Kyllä tuollaisen hienosto rouvan täytyy oppia maaseudun tavoille ja sinähän menet vaikka alasti juuri sinne, minne minä käsken".
"Ja nyt turpa kiinni lutka!" Ukko sähisi kuin julistaen, että asia on nyt loppuun käsitelty.
Sanojensa vakuudeksi, Kalevi laittoi toisen kätensä reidelleni, alkaen hivelemään stayupien verhoamaa reittäni.

Mieleni olisi tehnyt vastustaa kylille menoa mutta en uskaltanut hiiskahtaakaan.
"Jessus! Tässä traktorissa, tässä lutka asussa pikkuhousuitta kyläbaariin! Kauppaan! Mitähän ihmiset ajattelevat jos näkevät minut istumassa tiiviisti, tässä pervoksi tunnetun, vieraan miehen sylissä"!!
Ajattelin häpeääni ankarasti ja kelasin keinoja, kuinka ihmeessä tämän kamalan nöyryytyksen saisin estetyksi.

1

3860

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6284
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3130
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1320
    7. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    8. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      939
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      849
    Aihe