Painoin reisiäni tiiviisti yhteen, ettei hän olisi päässyt kädellään siitä ylemmäksi haaroihini, eikä mahdolliset ihmiset tiellä, olisi nähneet lyhyen mekkoni suojaamatonta paljasta pimsaani.
Ukko huomasi tämän ja huusi kovalla äänellä niin että pelästyin.
"NYT HETI NE REIDET HUORA LEVÄLLEEN"!!
Nolona ukkoa peläten, levitin häpeissäni reisiäni siinä hänen sylissään poikittain istuen.
Ukon sormet hakeutuivat vääjäämättä häpyhuulilleni. Tunsin sormien koskettavan häpyäni. "Voi kuinka voikaan hävettää"! Ajattelin.
"Ohhoh!! Pikkurouvan pilluhan vuotaa kiimaa"! Ukko huusi traktorin melun yli.
"Eihän hienosto rouvien vittu tällä tavoin pitäisi valua kiimalimaa"! Ukko totesi, hörähtäen voitonriemuiseen pilkkaavaan nauruun.
"Kohta saa kylän juopot uhkeasta, lutkaksi pukeutuneesta hienostolutkasta kiimaista katseltavaa baarissa. Eikö olekin kiihoittavaa lutka"?
Kun en heti kyennyt vastaamaan, Kalevi jatkoi karjuen.
" Jos pikkurouvan vittu on on näin märkä, niin eikö silloin söpöläistä kiihota helvetisti väkisinkin? VASTAA"!!!
Ukko survaisi kuin sanojen vakuudeksi kaksi sormeaan syvälle vakooni, alkaen vatkaamaan niitä siellä niin, että pimsani piti nöyryyttävää litinää märkyydestäni.
"Kyllä...Kyllä minua.. kii..hoittaa...Hel.. ve.. tisti". Vastasin häveten ja kykenemättä olemaan voihkimatta ukon sormien tuottamasta nautinnosta.
Ukko vetäisi kätensä pois haaroista ja alkoi hieromaan kiimastani märkiä sormiaan nenäni varteen, poskille, sieraimiini ja huulilleni. Pian ukko taas työnsi sormet pimsaani takaisin, kasteli ne kiimassani, hankasi ne kuivaksi kasvoilleni, uudestaa ja uudestaan sanoen.
"Kyllä kiimaisen halukkaan hienostolutkan on myös haistava baarissa kiimaparfyymille, että kylän koiratkin siellä sellaisen tunnistavat"
Ajattelin nolona, voivatko he todellakin haistaa nyt kiimani kuten minä itsekin nolosti haistoin siinä kasvoni kauttaaltaan kiimanesteistäni märkänä.
En voinut edes kuvitellakaan, että ihminen voisi kokea sellaista alentavaa häpeää mitä minä siinä ukon sylissä istuessani juuri tunsin!!
Rva 48.v maaseudulla Osa 9
Anonyymi
2
4028
Vastaukset 2
Koirien maininta on aika vahva veto.
- Anonyymi
Täältä löydät nopeasti sukupuolta, suhteita, treffit 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/K3r9R8
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591