Kylläpäs saimme taas hienon jouluvalaistuksen kuntaan kun sytytettiin valot tuohon mahtavan jykevään kuuseen. Idea kuusen valaisemisesta on ollut kyllä tämän meidän kunnanjohtajan yksi parhaimmista ideoista. Kiitos hänelle siitä ja kaikille rauhaisaa joulun odotusta.
Vastaukset 4
- Anonyymi
Elikkä Ylitalon Eeron idea/ko, käsittääkseni, mut komee on .Saapi mennä monta lähikuntaa, ei löyvy tuollasta.
- Anonyymi
Niin eikös ole ollut jo useana vuotena valot ko puussa. Ei kyllä nykyisen johtajan aikaan saannoksia.
- Anonyymi
Kun olen vasta viime vuonna kuntaan muuttanut ja minulle on kerrottu, että on kunnanjohtajan idea. No olipas kenen hyvänsä, niin hyvä ja hieno on. Kyyjärvellä on muutenkin paljon tosi myönteisiä asioita, mutta ajoittain tuntuu, että ikänsä täällä asuneet ovat menneet kuuroiksi ja sokeiksi. Kannattaisi käydä välillä jossain kauempanakin, jotta näkisi oman kotikunnan hyvät puolet.
- Anonyymi
Positiivista valot on, nykyinen k.johtaja ideoi jotain muuta hyvää. Tää on hyvä Kunta, totta on. Monilla suurilla on paljon enemmän vaikeuksia. Valitukset aivan turhia. Vaik olis miten asiat kunnossa yleensä , niin ikinä ei kaikkia asioita saada kuntoon ja jokaisen mieliksi, niin se vain elämässä on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411917Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101312- 1021076
- 102918
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88914- 66771
- 33662
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.71537Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13528- 78511