Olen kokenut hieman vaikeaksi tutustua omakotialueen naapureihin. Hieman kauempana oleviin naapureihin olen tutustunut, mutta miten tutustua läheisiin naapureihin, jotka käyttävät autoa liikkuessaan.
Miten tutuksi?
Maaria
2583
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen asunut yli 25 vuotta ulkomailla, suuressa metropolitanissa, maaseudulla sekä ns. turistikohteessa. Ihmiset (paikallisasukkaat) ovat olleet hyvin samanlaisia kuin suomalaisetkin. Kateellisia, hyväntahtoisia, ahkeria ja laiskoja. Olen tullut kaikkien kanssa aika kivasti toimeen. Suurin ero kai lienee sillä, että meillä suomalaisislla on hyvin lyhytnäköinen suhtautuminen muuhun maailmaan. Luulemme olevamme maailman napa, ja kateus päästetään valloilleen varsinkin täällä keskustelussa.
Suomeen palattuani kukaan naapureistani ei vastannut tervehdykseeni, mutta en antanut periksi vaan jatkoin moikkaa ja heippaa ilman vastakaikua. Meni vain pari viikkoa kun ihmiset pääsivät jäykkyydestään, nykyisin tunnen monia ja monet tuntevat minut. Asuinalueellamme jopa jutellaan kun vastaantullaan nykyään. Kumma juttu, sillä asunhan Kotkassa.
Puhkot autoista ilmat pihalle..eh-he-hee..Ni johan kävelevät..Ja kaupan päälle saat puheenaiheen..=)eh-he-hee