monivalintakuva

Tein kuvankäsittelyohjelmalla parhaan postikortin kaltaisen
monivalintakuvan joulukortiksi ruotsiin. Kuvassa oli suurkirkko,
Usbenskin katedraali, pressan linna ja kolmihenkinen perheemme
linnanmäellä. Tulos oli hieno vaikka itse sanonkin. Ajatella mitä
kaikkea nykytekniikalla saakaan aikaan. Kävi mielessä, että voisi
olla sellaisia automaatteja jolla voisi valita nähtävyydet joiden
seassa haluaa näyttäytyä. Kuvat voisi asetella haluamaansa
järjestykseen ja keskelle kokonaisuutta tulisi oma kuva. Hienoa.
Tämän voisi sitten lähetttää ystävilleen muistoksi matkasta.
0112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tomppa kirjoitti:

Tein kuvankäsittelyohjelmalla parhaan postikortin kaltaisen
monivalintakuvan joulukortiksi ruotsiin. Kuvassa oli suurkirkko,
Usbenskin katedraali, pressan linna ja kolmihenkinen perheemme
linnanmäellä. Tulos oli hieno vaikka itse sanonkin. Ajatella mitä
kaikkea nykytekniikalla saakaan aikaan. Kävi mielessä, että voisi
olla sellaisia automaatteja jolla voisi valita nähtävyydet joiden
seassa haluaa näyttäytyä. Kuvat voisi asetella haluamaansa
järjestykseen ja keskelle kokonaisuutta tulisi oma kuva. Hienoa.
Tämän voisi sitten lähetttää ystävilleen muistoksi matkasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu