Alati minulle vakuuteltiin, se on SYNTIÄ. Raamattu läiskäistiin pöydälle, valittiin sopivat kohdat ja oikea äänensävy. Minä vain hymyilin. Riemuni kasvoi samaa tahtia kuin niiden viha, joka kihelmöi kasvojani. Sinua ja minua ne eivät saa koskaan. Minulle avattiin ovi, sysättiin pakkaseen, syntinen pois silmistä, pois pyhästä huoneesta. Mutta minun ei ollut kylmä. Sinä lämmitit minua. Rakkaus paloi sisälläni. Tähdet kaartuivat timanttiseen hymyyn. Jumalan tähdet.
Minulle
Sinulle
71326
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kunpa vaan meillekin olisi käynyt yhtä hyvin...
Mutta, toinen meistä ei jaksanut. Mutta, minua ne eivät koskaan saa uskomaan, että lesboudessani olisi jotakin väärää. Minulle lesbouteni on Jumalan lahjaa. Minulle lesbouteni on aina ollut Jumalan lahjaa.
En vain aina jaksa suvaita sitä, että ne raatelivat minun rakkaimpani, naiseni, jota rakastin, joka minua rakasti, joka oli kaunis, jonka silmät loistivat katsoessaan minuun, jonka huulet hymyilivät, jonka kädet kietoutuivat ympärilleni... Hänet tapettiin psykologisesti helvetinpelolla ja minä jäin yksin. Pahinta on, että hänkin jäi yksin: helvetin yksin siihen eron tuskaan minusta uskovaisien keskelle...
Repivän tuskaista.. Ahdasmieliset "uskovaiset", jotka haluavat hallita ja ajaa ilon Jumalasta. Se on kuin liejuinen kaivo, johon uppoaa. Ei voi enää hengittää ja lopulta lakkaa olemasta. Pelottavaa.. Se vie ihmisen kokonaan. Loppuelämä harhassa, kuolemaan saakka joku toinen.
Itsekin olen saanut kuulla noita samanlaisia väitteitä useammaltakin eri henkilöltä.. Itse uskon Jumalaan, enkä ole vielä löytänyt lesbodestani mitään mikä olisi väärää Jumalan silmissä. Raamattuhan on kirjoitettu aikana jolloin kaikkea "tavallisesta poikkeavaa" vieroksuttiin ja pidettiin syntinä. Raamattua ei suoraan voida soveltaa tähän päivään, eikä pidäkkään soveltaa.
Toiset yrittävät ahdasmielisyyksissään kääntää raamattua minua vastaan, mutta minä taas käännän sen puolelleni. Raamatussa käsketään rakastamaan lähimmäistään, joten rakastaminen ei voi olla syntiä. Ei voi olla rikos antaa toiselle rakkautta ja tulla rakastetuksi, ja sehän on asia mitä suurin osa haluaa elämältään....
mm. minullekin, kun muu ei auttanut, turvauduttiin raamattuun. Minä en jaksanut uskoa enää rakkauteen siinä ahdasmielisyydessä,eikä vain sitä löydy nk.uskovaisten ryhmissä, vaan yllätys yllätys minullekin se osataan tarjota myös ihmisiltä ketkä eivät ole mitenkään uskovaisia vaikka kuuluvatkin kirkkoon.
Tulos, minä erosin kirkostakin,menetin rakkaani,jäin yksin ja rakennan nyt tulevaisuutta yksin.
Jos joskus uskoni kaikkeen palautuu,paitsi rakkauteen, liityn kirkoon takaisin koska kuitenkin sisimmässä uskon korkeampiin voimiin, en vain ihmisten puheisiin.
Mutta eikös sitä voi uskoa vaikkei kirkkoon kuuluisikaan?
Raamattu on käännetty useaan otteeseen ja useille eri kielille. Alkuperäinen lähdeteksti on jo kadonnut. Käännettäessä Raamattua on siihen tullut muutoksia. Alkuperäisissä Raamatun teksteissä on kohta, jossa sanotaan : todellista rakkautta on kahden miehen välinen rakkaus. Viittaus homoseksualismiin. Se on käännetty: todellista rakkautta on kahden miehen välinen ystävyys. Kääntäjät eivät tahtoneet, että Raamatussa olisi minkäänlaisia viittauksia homoseksualismin puolesta... Miten paljon Raamattu on muilta osilta muuttunut, voi vain arvailla...
kait semmonenkin onnistuu mikseipä voinhan uskoakin ilman kirkkoon kuulumista, eipä mene hiluja sinnesuuntaan sitten. toisaalta tahtoisi vielä tulevaisuudessa kuulua johonkin ihmisryhmään mikä ei tuomitse.
Olen koettanut selittää että kaikkea voidaan lukea ja ymmärtää siten kuin halutaan, mutta sama se.
päivän vitsi
sanoin että olen eronnut kirkosta ja minulle sanottiin että sinua on painostettu,ainut mitä en ymmärtänyt tuossa jutussa olise että sanoja oli juuri se painostanut mutta ei tajunnut sitä, tutkimattomia ovat tiet, jep.