Siitä on kohta 4 kk, kun tein viimeisimmän vuoroni lähihoitajana. Tunne viimeisen vuoron jälkeen oli uskomaton. Pelkkä tieto siitä, että nyt tämä on ohi, oli vapauttava.
Vointini ja mielialani ovat nyt niin paljon parempia. Ei enää illasta aamuun menoja vain muutaman nukutun tunnin jälkeen, ei paniikki- ja itkukohtauksia töihin menosta. Ei jatkuvaa huolta siitä miten jaksaa vetää taas vuoron läpi tai siitä sattuuko tiimiin jokin erityisen v-mäinen tapaus. Säryt kehossani ovat vähentyneet. Koen, että minua kohdellaan kuin ihmisenä. Näen ihmiset positiivisemmassa valossa ja tunnen olevani tasa-arvoinen muiden kanssa.
Vielä vuosi sitten olin tilanteessa, missä olin romahtanut täysin. Sitä tunnetta missä elin, on vaikea kuvailla. Se oli sekoitus pelkoa, kauhua ja epätoivoa 24h/vrk. Iltavuoron jälkeen en jaksanut vaihtaa vaatteita, vaan nukuin päällysvaatteet ylläni. Inhosin liikkua kadulla. En jaksanut nähdä ihmisiä. Itkin pienistäkin asioista ja voimat saattoivat kirjaimellisesti loppua kesken tekemisen. Olin varma, että elämäni oli nyt tässä ja että en enää koskaan pysty toimimaan normaalisti. En pystynyt olemaan ihmisryhmissä tai sos.tilanteissa normaalisti. Jopa kahvipöydässä oleminen vanhempieni kanssa oli vaikeaa. Olin varma, että tulisin jäämään sellaiseksi ja joutuisin osastolle hoitoon.
Onneksi pääsin noista ympyröistä pois ja oli ymmärtäväinen esimies ja lääkäri. Nyt koen eläväni uutta elämää ja itseni taas ihmiseksi. Välillä kaipaan työtäni ja asiakkaita, mutta niitä tympeitä työyhteisöjä ja järkyttäviä vaatimuksia en jaksa. Kytätään ja juorutaan, työvuorot mitä ovat, sijaiset B-luokan ihmisiä jne jne. Älkää antako työn pilata terveyttänne tai elämäänne!
4 kk vikasta vuorosta
1
100
Vastaukset
- Anonyymi
Hei
Kiva lukea että olet tehnyt rohkean päätöksen ja jättänyt työsi ajoissa ennenkuin terveys olisi varmasti mennyt vielä huonommaksi. Monet hoitoalalla työskentelevät ovat loppuun palamisen partaalla , mutta eivät jätä työtään koska on huoli miten pärjää kun jää työttömäksi tai että löytyykö uutta työtä.
Minä olen ollut hoitajana ja ymmärrän täysin mistä puhut. Minä paloin melkein loppuun ja en lopuksi saanut enää mitään iloa työstäni enkä nähnyt siinä enää mitään positiivista , vaikka yritinkin asennoitua ja ajatella positiivisia asioita. Työhön meno alkoi jopa ahdistamaan todella pahasti. Mihinkään epäkohtiin ei töissä tullut minkäänlaisia muutoksia ja lisäksi hoitajien piti vielä pienellä mitoituksella asukkaiden hoidon lisäksi tiskata, siivota ja laittaa ruoat. Väkivaltaisia ja raskashoitoisia asukkaita oli paljon ja sitä huorittelua sai kuulla jokapäivä ja sitten vielä omaisten epäasiallinen käytös ja haukut päälle vaikka kuinka teki parhaansa . Jotkut omaiset eivät todellakaan ymmärtäneet sitä , että hoitaja ei voi olla koko päivää yhden asukkaan lähellä, vaan että pitää hoitaa muitakin.
Olin vapaa-ajalla todella väsynyt ja stresaantunut. En saanut nukutuksi kunnolla ja tuntui että ei voinut suunnitella yhtään mitään kun työvuorot olivat niin epäsäännölliset. Tuntui ettei ollut mitään muuta elämää kuin työ ja sitten kotona vain kävin nukkumassa.
sitten päätin irtisanoa itseni ja miten vapauttavalta se viimeinen työvuoro tuntuikaan. Sain opiskelupaikan ihan toiselta alalta ja en todellakaan ole katunut että lähdin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1532875Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2812566Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.391584Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381510- 1211222
- 1081163
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee151085Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041053Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e371009Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.322957