klo 4 suihkuun??

Meillä naapurin neiti lotraa joka arki aamu klo 4 suihkussa,ja herättää joka kerta muutaman perheen.
Olemme nätisti huomauttaneet hälle etteikö voisi käydä pesulla illalla kun ei ole yötyöläinen.Ei.
Kolmena iltana kävi ja jo ehdimme hypähtää ilosta!
Emme kyttää hänen tekemisiään,hänen kph on meidän eteisen seinän takana vastapäätä makuuhuonetta,joten
suihku täysillä yön hiljaisuudessa saa kyllä hereille.Olemme jo sen ikäisiä että voisimme nukkua pitempään.Tästä on tullut stressi ja unettomuutta,kun jo etukäteen tietää että joutuu heräämään liian aikaisin.
174617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Se on vähän hankala homma. Toisaalta teillä on oikeus rauhalliseen yöuneen, toisaalta hänellä on oikeus tehdä kotonaan mitä haluaa.

Suihkussa käyminen ja se vessan vetely ovat ihan asiallisia hommia, teki ne sitten mihin kellonaikaan tahansa. Ahdasmieliset sanokoot mitä lystää. Kyllä pitää olla oikeus mennä omassa kodissaan suihkuun silloin kun tarvetta on.

Voisiko sitä sovitella jotenkin niin, että hän pistäisi sen suihkun vähän pienemmälle? Kai hänellä joku syy siihen öiseen suihkussakäyntiin on? Aikainen aamuvuoro?

Äänestä

Asun kerrostalossa,eikä täällä kuulu naapurin suihkuttelut / vessan vedot.

Tosin talo on aivan uusi.
On meinaan melko suuri ero vanhassa ja uudessa kerrostalossa toi ÄÄNIERISTYS.

Äänestä

Voisitte keskustella asiasta taloyhtiön kokouksessa. Useissa huonosti eristetyissä kerrostaloissa ei saa käydä suihkussa klo 9 jälkeen. Eiköhän teillekin saada, kun asiaa vain ajetaan kokouksessa. Mene vaikka itse hallitukseen ja vie asiaa eteenpäin. Yleensä kyllä joka kerrostalossa on määräyksenä täydellinen yörauha arkisin 22-06 ja viikonloppuisin ja pyhinä 23-08. Kotirauhan rikkominen ei ole siis mikään oikeus. Voit myös aina soittaa naapurille yöllä, kun hän käy suihkussa neljältä yöllä. Kyllä naapureille pitää antaa nukkumisrauha!

Äänestä
  • Mietippä itsekin, jos tulet töistä, menet töihin, olet juuri nainut etc. ja pitäisi päästä suihkuun, mutta kun ei saa mennä, kun on herkkäkorvaisia naapureita!

    Voi voi kamalaa, eläminen on kiellettyä! Kotirauhan rikkominen ei ole oikeus, mutta suihkussa käyminen on oikeus. Luuletko että menisi käräjillä kotirauhan rikkomisena läpi sellainen, että asuu omassa kotonaan ja käy suihkussa?

    Äänestä

  • Ei ole näin.

    Taloyhtiön järjestyssäänöt eivät saa estää normaalia elämää. Suihkussa käyminen on normaalia elämää, ihmisellä on oikeus peseytyä. Asiasta on käyty jopa käräjillä ja siitä on tehty sellainen ennakkopäätös, että säännöt jotka kieltävät suihkussa tai vessassa käymisen öiseen aikaan ovat mitättömiä.

    Äänestä

  • on se nyt perkele jos asutaan kerrostalos maksat huippuvuokraa ja sit ei sais käydä suihkus??mitä vittua olet iltavuoros tulet 12 jälkee kotii meet hikisenäs nukkuu haistakaa jo pitkä paska nukkuu nii et kuuntelee jos vaik naapuri yskäsee ni saa valitukse aihet voi saatanan talipäät

    Äänestä

  • No jo on....! Jos teitä naapurin suihkussa käynti häiritsee, muuttakaa omakotitaloon. Olen koko ikäni asunut kerrostalossa ja vielä koskaan en ole alkanut kenenkään suihkutteluista herneitä nenään vetämään. Se ei edes ole kova ääni. Jos kerrostalossa normaalielämän äänet ovat liikaa, taidatte olla vääriä ihmisiä asumaan kerrostalossa.

    Äänestä

anna hyvä ihminen ystäväsi peseytyä ja tee niin itsekin. Keksi jotain mukavaa puuhaa aamutunneiksi. Miten olisi aamu-p?

Äänestä

mene ihmeessä valittamaan taloyhtiöön tai isännöitsijälle.ei kai ihminen saa käydä suihkussa. sehän on meisän tavallisten ihmisten nukkuma-aikaa.

Äänestä

Se vaan on niin että jokaisella asukkaalla on oikeus peseytyä silloin kun haluaa,toisaalta se ei saa häiritä muita asukkaita.Eli jos vedenkulutuksesta aiheutuu huomattavaa meluhaittaa muille asukkaille on kiinteistön omistaja velvollinen huolehtimaan riittävästä äänieristyksestä.Ei muuta kun vaatimaan oikeuksiaan.

Äänestä
  • Oletteko kysyneet tytöltä miksi hän mahdollisesti käy suiskussa joka aamu klo. 4.00, tuskin nyt huvikseen niin aikasin herää ellei ole menossa esim.töihin, toisilla on tapana käydä aamusin, toisilla iltasin suihkussa. jos hänellä töihin meno 5.00 nii aivan ymmärrettävää että aamulla peseytyy noin aikasin. ihan sama kun joku peseytyisi klo.22.00 ja siitä valitettaisiin että ollaan jo nukkumassa. keskustele naapuris kanssa.

    Äänestä

Muutenhan et kirjoitaisikaan asiasta. Kuten jo joku tuossa mainitsi niin olis vaikka taloyhtiön puolesta mahdollista asennuttaa ääneneristystä koska kovin paljoa eristystä ei luulisi suihkunäänien tarvitsevan. Itse asun rivitalossa jossa ei koskaan ei ikinä kuulu naapureista mitään! Kun kesällä menen pihalle niin huomata että kyllä se naapurin tyttö musaa soittelee kun kuuluu pihalle kuitenkin avoimesta ovesta mutta muihin asuntoihin se ei kuulu. Ei kuulu kovat yskimisetkään, nekin on eräs tullut kysymään jälkeen päin onko häirinnyt ja ei ole kuulunut mitään :) Talo on tiili/betoni/puu rakenteinen ja asuntojen väliset seinät on kantavia ja ulkoseinät.

Myöskään edellisessä asunnossa kerrostalossa ei koskaan muulloin kuulunut naapureista mitään kuin vasta sitten kun eräs kundi innostui pistämään stereoiden volumet kypälle.

Kieltääkö talon järjestyssäänöt yölutraamiset yms?
Jos niin asian voi hoitaa sitä kautta.

Ilmeisesti kyseinen seinä jonka takaa äänet tulee ei ole varmaan ole kantava.

Itse en ole kyllä mikään herkkä sivuäänille kun joskus nukunkin tv auki esimerkiksi :) Mutta jos nukkuminen on muutenkin levotonta ja unta on vaikea saada niin kyllä todella häiritsee pienetkin äänet.

Äänestä
  • Naurettavan näköisiä levyjä ovat sellaisia neliskanttisia,mutta pienellä mittailulla ja sovittamalla saa kumman siistiä jälkeä. Liimalla kiinni esim. kattoon, niin ei kaikuile naapurin tohinat eikä tuhinat.Toimii.Suosittelen KAIKILLE.

    Äänestä

  • Taloyhtiö saa yrittää kieltää yöllä suihkussa käymistä mutta kun se ei taas päde.

    Jokaisella on oikeus käydä suihkussa vaikka keskellä yötä tarpeen vaatiessa.. ja vetää se pönttö.. sitä EI KUKAAN voi kieltää.

    Ja asiasta voidaan ruveta tappelemaan oikeudessa.. Uskokaa jo hyvät ihmiset.. ne jotka ovat todellakin niin herkkäunisia niin eiköhän kannattaisi kokeilla löytää kämppä vaikka ylimmästä kerroksesta (eipä kuulu äänet yläkerrasta)jos kerrostalossa on pakko asua..

    Äänestä

nipotusta. Oppikirjaesimerkki, minkälaista kaupunkikulttuuri Suomessa usein on, kun on vasta sieltä metsästä ihmisten ilmoille kömmitty. On se hirveetä kun muitakin ihmisiä samassa talossa. Niistä voi lähteä vaikka ääniä.

Äänestä
  • Toope!

    Se on helppo ihmetellä, kun itse ei tarvitse kärsiä kyseisestä ongelmasta. Yleensä vasta sitten, kun itse joutuu asumaan asuntoon, jossa ei ole äänieristystä alkaa sitä ymmärrystäkin löytyä.

    Nykybuumihan on se, että putkia ei äänieristetä lainkaan ja sitten kun joku idioottiarkkitehti suunnittelee toisen asunnon suihkun toisen asunnon makuuhuoneen viereen ilman äänieristystä, niin ongelmia syntyy. Se ei todellakaan ole mitään kuvittelua ja turhasta valittamista. Kaikki sympatiani heille, jotka joutuvat kyseisestä ongelmasta kärsimään ja niille, jotka eivät ymmärrä toivon tulevaisuudessa asunnon saamista äänieristämättömästä talosta :P

    Äänestä

Itse teen töitä kolmessa vuorossa. Aikaisin vuoro alkaa 06 ja myöhäisin loppuu 24.00. Käyn suihkussa ennen duuniin menoa ja ennen nukkumaan menoa koska fyysistä työtä teen, ja hikinen mies tunnetusti haisee! Naapurit yrittivät aluksi tilittää isännöinti firmaan, mutta kun selvitin asian isännöitsiälle ei ole paljoa napinaa enää kuulunut. Oikeus voitti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


joka aamu kirjoitti:

Meillä naapurin neiti lotraa joka arki aamu klo 4 suihkussa,ja herättää joka kerta muutaman perheen.
Olemme nätisti huomauttaneet hälle etteikö voisi käydä pesulla illalla kun ei ole yötyöläinen.Ei.
Kolmena iltana kävi ja jo ehdimme hypähtää ilosta!
Emme kyttää hänen tekemisiään,hänen kph on meidän eteisen seinän takana vastapäätä makuuhuonetta,joten
suihku täysillä yön hiljaisuudessa saa kyllä hereille.Olemme jo sen ikäisiä että voisimme nukkua pitempään.Tästä on tullut stressi ja unettomuutta,kun jo etukäteen tietää että joutuu heräämään liian aikaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu