Sehän on hiton kaunis ajatus, että lehteä tehtäsiin yhdessä. Mutta juttuvinkkitoiveet on tyhjää sanahelinää. Tyhjät tynnörit kolisee eniten. Ei ne toteuta toiveita. Mutta kyllä meitä tyhmiä valistetaa jatkuvasti ja kerrotaan kauniita juttuja maahanmuuttajista, suurin osa elintasopakolaisia. Mutta vaikka kuinka pyytelee, niin ei varmasti kerrota mitä se meile maksaa. Soitekin on suurissa talousvaikeuksisa. Ei olisi ongelmia, jos rahat ei menisi noihin maahanmuuton kustannuksiin.
Lehti toivoo juttuvinkkejä
27
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Asiaa kirjoitat. Toimitus on tarttunut viimeiseen oljenkorteen "kerjäämällä" aiheita... Olen lähettänyt juttuja lehteen, mutta nykyisen päätoimittajan aikana ei ainuttakaan kirjoitustani ole julkaistu, toisin kuin Kokkola- lehdessä. Eräs miestoimittaja sanoi, että kirjoittele vain, kyllä ne jutut julkaistaan... Hah. On toki julkaistu, mutta jonkun muun allekirjoituksella vain hieman tekstiä muuttaen, joskus sisältöä muuttaen päin vastaiseksi...
Julkaistut mielipiteet ovat vain yhtä sanahelinää: Soitea, politiikkaa yms... Ei ole ihmekään, että tilausmäärä tippuu, ja lukijat ovat pettyneitä lehden sisältöön. Esimerkiksi samat sudokut toistuvat parin kolmen päivän välein. Osaan kaikki jo ulkoa. Tilalla voisi olla "rinnan" sudoku ja hudoku, kuten oli edellisen päätoimittajan aikana. Enää puuttuu vain, että ruotsinkielisiä juttuja lisättäisiin, hah hah haaa!!!... - Anonyymi
Suomi ei paljonkaan poikkea muista maista, mafia rahalla ohjataan mitä lehtiin tulee.
Tänään vale-uutisia ja viikon päästä totuus, ihmisiä on aivopesty ja vale-suuntaus on toiminut.
Esim: orpolla on muutama juttu joita pyörittää, jutuista ei selviä totuus, mutta ilmaan jää leijumaan hämäryys joka aivopesee työläiskansaa.
Miten on mahdollista, että kannatus on korkealla silloin kun rikkaat rikastuvat ja kansa keskimäärin köyhtyy ja velkaantuu?
Toinen esim: soini nosti keltaisen lehdistön lööpeillään jytkyjä, nyt halla-aho levittää lirumlarum hallaöitä kansan keskuuteen jossa vale-uutiset leviävät kulovalkean tavoin.- Anonyymi
Mikä juttuvinkki se on jos lehteen lähettää omia ääliömäisiä satujaan?
Esimerkiksi pyyntö tehdä laaja juttu kapiais eläkeläisten mielenterveys onkelmista olisi juttu Vinkki!
- Anonyymi
Keltainen vaara, ensin oli rinne nyt on haavisto tutkimattomia ovat herrain teot.
Pahuus ja hulluus levitetään kansankeskuuteen totuutena. - Anonyymi
Realistin muilta kopioituja tekojärvi juttuja on ollut lehdessä muutaman kerran mutta enään emme niitä julkaise. Samoin hänen keksmiään hevosen nimiä julkaistiin kerran mutta jatkossa lähetä ne tuonne lastenkirjoituksiin. Kiitos etukäteen terveisin lehdentoimitus.
- Anonyymi
Ehkä kokkola tarvitsee muitakin häriköitä kuin soite ja kaupunginjohto.
- Anonyymi
Ei olisi aikoinaan uskonut että minä vielä vanhoilla silmilläni näen sen, että tämä meidän kunniakas maakuntalehti on tämmöiseksi sontapesäksi tullut. Lehti oli vakaa maaseudun lehti ja piti tavallisten suomalaisten puolta. Nyt se on pelkkä vihervasemmiston äänitorvi.
- Anonyymi
Älä levitä valeuutista.
Vihervasemmistolle ei ole koskaam annettu palstatilaa.
Täyttä oikeisto kokoomuksen paskaa ja kepun lantaa.
Tavallinen suomalainen ihminen on työläinen hänen ääni hukkuu maaseudun tulevaisuuteen.
- Anonyymi
Surku tullee kun lukee aviisista imeliä juttuja noista maahanmuuttajista. Vaikee uskoo et toimittajat on noin hirveen naiveja. Mutta palkkasa eteen on tietysti kirjotettava mitä pomo käskee. Vai onks tosiaan nää nykytoimittajat oikeesti noin sokeita. Tänäänki oli juttu et pitää saada maahanmuuttajia jotta työvoima riittää. Ei nää maahanmuuttajat tule tänne töihin. Valmiiseen pöytään ne haluu tulla ja sitä ne näkkyy saavan.
- Anonyymi
Kyllä lehti tosiaankin tarvitsisi juttuvinkkejä, nythän lehti pyörittelee vuosikymmenten takaisia juttuja. Tällä menolla lehti lähestyy loppuaan.
- Anonyymi
Paras tapa saada oikeaa tietoa on lukea vasemmiston lehteä, tuskin kukaan hakee oikeaa tietoa on mukavempaa lukea satuja.
https://www.kansanuutiset.fi/- Anonyymi
Ovi kyselyn mukaan kansanääni on tuntematon käsite jota suomessa ei kuunnella.
- Anonyymi
Älkää hyvät ihmiset antako lehdille mitään juttuvinkkejä. Pitäähän sitä nyt palkattujen toimittajien osata ne jutut keksiä.
- Anonyymi
Oli tosiaan juttu kotoutumisesta. Voi pyhä yksinkertaisuus. 99 prossaa näistä ei edes haluu kotoutua. Ne haluu olla edelleen muslimeita ja pukeutua kuten kotimaassaan ja elää entisten arvojen mukaan. Ei ne haluu muuttua. Ne on tulleet hakeen hyvää elintasoo, hyvän asunnon ja sopivasti rahaa mukavaan elämään. Sen ne on saaneet ja kun hölmö toimittaja haastattelee, niin totta kai ne kehuu, että on mukavaa ja ovat tyytyväisiä. Pikkusen moititaan , että rasimsia on sielä ja täälä, muuten hyvä
- Anonyymi
Kun ei ne tyhmät toimittajat vaan kässää. Viime vuonna syntyi ennätysvähän uusia suomalaisia ja pian on ennätyspaljon hoivaa tarvitsevia vanhuksia. Työperäinen maahanmuutto on ainoa vastaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ei ne tyhmät toimittajat vaan kässää. Viime vuonna syntyi ennätysvähän uusia suomalaisia ja pian on ennätyspaljon hoivaa tarvitsevia vanhuksia. Työperäinen maahanmuutto on ainoa vastaus.
Olet oikeassa. Mutta se työperäinen maahnanmuutto pitää olla sellaista, että ne ihmiset tulee tännne TÖIHIN, ei vetelehtimään ja elätettäviksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa. Mutta se työperäinen maahnanmuutto pitää olla sellaista, että ne ihmiset tulee tännne TÖIHIN, ei vetelehtimään ja elätettäviksi.
Mutta kun ne vaan tulee kaikki elätettäviksi, eikä siihen haukkuminen tai mikään purnaaminen tälläkään palstalla koko ajan auta yhtään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kun ne vaan tulee kaikki elätettäviksi, eikä siihen haukkuminen tai mikään purnaaminen tälläkään palstalla koko ajan auta yhtään.
On näkynyt ns. varmaksi väitettyjä tietoja, että tuo maahanmuutto maksaa meille joka ikinen vuosi 3200 miljoonaa euroa. Sehän on huikeat 600 euroa jokaikiseltä suomalaiselta. Kepari voisi tehdä tästä hyvän jutun. Onko tuo totta. Jos ei ole, miksi ei ole. Ja mikä on oikea luku. Se on muuten hirvee määrä rahaa mitä vaikkapa yksi raiskaaja meille maksaa. Asianajajat ja tulkit rokottavat armottomasti. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomareille pitää maksaa kovaa palkkaa. Sitten vielä muutamaksi vuodeksi täysihoito vankilassa. Sitten aloitetaan tuo Keparin suuresti ylistämä kotoutus muutamaksi vuodeksi täällä ja sekin maksaa.

Ei siis kannata päästää enää ketään maahan. Se on ratkaisu.

Maan tapa:
Joo ihmetellään lisää suomi ottaa mijardeja lisälainaa ja antaa suurituloisille verohelpotuksia.
Minä olisin huolissani siitä, ettei maahanmuuttajia kotouteta heti tekemään töitä, töissä oppii ammatin ja kielen.
Kuten itsekin totesit herran tiet ovat tutkimattomia.
Asianajajat ja tulkit rokottavat armottomasti. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomareille pitää maksaa kovaa palkkaa.
Raiskauksista voi osittain syyttää suomalaisia miehiä jotka eivät huolehdi naistensa turvallisuudesta.
Islamin laki sharia määrää, varkaalta pitää katkaista oikea käsi, samaa lakia voisi noudattaa raiskajaan, tekoväline poikki niin raiskaukset loppuvat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maan tapa:
Joo ihmetellään lisää suomi ottaa mijardeja lisälainaa ja antaa suurituloisille verohelpotuksia.
Minä olisin huolissani siitä, ettei maahanmuuttajia kotouteta heti tekemään töitä, töissä oppii ammatin ja kielen.
Kuten itsekin totesit herran tiet ovat tutkimattomia.
Asianajajat ja tulkit rokottavat armottomasti. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomareille pitää maksaa kovaa palkkaa.
Raiskauksista voi osittain syyttää suomalaisia miehiä jotka eivät huolehdi naistensa turvallisuudesta.
Islamin laki sharia määrää, varkaalta pitää katkaista oikea käsi, samaa lakia voisi noudattaa raiskajaan, tekoväline poikki niin raiskaukset loppuvat.Unohdat, että ainakin 95 prosenttia maahanmuuttajista on Sipilän tänne kutsumia kutsuvieraita. Eivät he ole tulleet tänen töihin. He ovat tulleet kutsuvieraiksi ja osaavat myös vaatia itselleen kutsuvieraan ansaitsemaa palvelua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdat, että ainakin 95 prosenttia maahanmuuttajista on Sipilän tänne kutsumia kutsuvieraita. Eivät he ole tulleet tänen töihin. He ovat tulleet kutsuvieraiksi ja osaavat myös vaatia itselleen kutsuvieraan ansaitsemaa palvelua.
Tarkemmin ottaen 98 prosenttia on vain ja ainoastaan Sipilän kutsumia. Kyllä se persuhallitus seuraavaksi saadaan. Kyllä on sitten huhtasaarella kumppaneilla naamat muikeina..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdat, että ainakin 95 prosenttia maahanmuuttajista on Sipilän tänne kutsumia kutsuvieraita. Eivät he ole tulleet tänen töihin. He ovat tulleet kutsuvieraiksi ja osaavat myös vaatia itselleen kutsuvieraan ansaitsemaa palvelua.
Kyllä se on orpo joka ei osaa edes letkajenkkaa, mutta heiluttaa tahtipuikkoja ja haluaa lisää halpatyövoimaa.
- Anonyymi
Keskipohjanmaan päätoimittaja on joku yltiö vihreä suvakki. Päättelen siitä että kun kirjoittaa mielipiteitä maahanmuuttoon,EU:hun tai tähän yltiö päiseen ympäristö vouhkaamiseen liittyen niitä ei julkaista.
Sitten samaan hengen vetoon hän toivoo mielipiteitä. Hän itse on sitä meiltä ettei rajoita sananvapautta mutta mitä muuta se on? Keskipohjnamaan linja muuttui päätoimitajan vaihtuessa kepusta vihreän liikkeen sanansaattajaksi täysin.- Anonyymi
Meille nyt parin vuoden tauon jälkeen tilattiin kokkeeksi tuo lehti kun oli halpa joulutarjous. Hirveen suuri pettymys. Niin kun sanot niin on pelkkä vihree suvakkilehti. Ei kolise postilaatikko tuon takia kauan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meille nyt parin vuoden tauon jälkeen tilattiin kokkeeksi tuo lehti kun oli halpa joulutarjous. Hirveen suuri pettymys. Niin kun sanot niin on pelkkä vihree suvakkilehti. Ei kolise postilaatikko tuon takia kauan.
Luen hesaria ja kauppalehteä kepari tulee koska vaimolle sopii hömpötykset.
- Anonyymi
Se on hieno sana tuo kotouttaminen, jota toimittajat kilvan korostvat. Mutta niin kuin tuolla jo todettiin, ei ne halua kotoutua, korkeintaan vain hyvin harva poikkeusyksilö. Ja miksi pitäisi? Helpoimman elämän ne saa, kun ei osaa kieltä ja ei ole työtaitojakaan. Silloin voi hengailla kaveriporukassa. Ja elintaso on siitä huolimatta huikeasti parempi kuin olisi siellä kotimaassa. Tämän politiikan tulokset näkyvät mainiosti Malmössä, Göteborgissa ja muualla Ruotsissa. Kohta myös Suomessa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862