Aarre isännöinnin ammattitaodoton puuhastelu

Anonyymi

Asuntomme kaide rikottiin 1/19 jonkun peruuttamana,asiasta ilmoitettiin is.yhtiölle,ei vielä 3/19 oltu korjattu.Kaide rikottu aiemminkin roska-auton toimesta Hsy,korvasi rehellisesti,nyt maksatetaan taloyhtiön vakuutuksesta. DEX-tili, jota Aarre käyttää koetti karhuta jo maksettuja laskuja paperisena1/2019,ilmoitettu ko firmalle, 5/2017,että laskut sähköpostiin. Vesilaskua ei ole tullut,ilmoitettu2/19.
Taloyhtiössä täysin tietämätöntä porukkaa jotka ovat aivan pihalla asunto-osakeyhtiölaista. Yhtiökokouksen pj.nä hääri Confidence m2 Kiinteistömaailman välittäjä Elovaara jossa kyseinen firma saanut AVILTA kaksi varoitusta 2010-luvulla,kolmas olisi tullut 2016 tekemästäni ilmoituksesta AVILLE, mutta firma ajoi itsensä konkurssiin 2017. Samaisen firman vastuuhenkilö M Muroma paistattelee Kiinteistömaailman kehitysjohtajana kirjoitellen jotain blogia ikään kuin mitään ei olisi taphtunutkaan, kiinteistövälittäjä Elovaara taas koettaa kitkutella parilla pitkään myynnissä oleella kohteella jonkun Kiinteistömaailman sivuilla.
Pyysin isännöitsijätodistusta vuoden alussa, sen hinta oli 95 euroa, laitoin isännöitsijälle valokuvan roskakatoksesta, että siinä on vuoden isännöitisijätodistuksen hinta 75 euroa, roskakatoksessa oli siis vielä vuoden 2017 hinnasto ja hallituksen jäsenten nimet siltä vuodelta. isännöitsijä kävi illan hämärässä repimässä vuosia vanhan ilmoituksen seinältä pois ja muutti istodisuksen hinnan 75 euroon, mutta ei ole palauttanut erotusta.
Yksi räikeimmistä epäselvyyksistä oli se,että taloyhtiö oli rakennuttanut isommille asunnoille kaksi ilmaista autopaikkaa kiinteistövälittäjän mukaan sillä perusteella koska isommilla asunnoilla enemmän neliöitä...hänellä ei ollut mitään hajua yhdenvertaisuuden periaatteesta.itselle kiinteistönvälittäjä oli oman parkkiruudun kohdalle puita ja pensaita, siis taloyhtiön parkkipaikalle ja vasta seuraavaan ruutuun parkkeeraa oman autonsa. Pyysin asian yhtiökokoukseen asian selvitettäväksi. Kaikki parkkipaikat ovat ilmaisia,ykkös-2paikka hallituksen mukaan,kuka on nähnyt taloyhtiön jossa ilmaisia parkkipaikkoja,nyt parkkipaikalle on tultu ilmaiseksi lataamaan ikivanhoja dieseleitä sekä hybridejä, sähkötolpasta tulee virtaa 24/7. Toukokuussa eräät asukit olivat ruokkineet lintuja maahan pidemmän aikaa, joten rotat ilmestyivät. Isännöitsijä oli tilannut rottienmyrkytyslaatikot,mutta ei mitään infoa seinille.
4/19yhtiökokouksessa konkurssifirman Confidence m 2 kiinteistövälittäjä istui puheenjohtajana, asuntojen ulko-ovien uusinta arvottu joka vuosi.nyt ei arvottu,ovi vaan vaihdettiin yhteen asuntoon,yhdenvertaisuuden periaatetta noudattamatta
Aarre.com koetti laskuttaa remontin valvontakuluja Awillaksen kanssa 500 euron edestä, isännöitsijä Havian osuus laskusta poistettiin koska hän ei ymmärtänyt piirustuksia ja suunnitelmia. Havia koetti painostaa remontin maksajan ottamaan oman sopimuskumppanin remontin tekniseksi valvojaksi, eli Awillaksen. Jouduin kesällä ennen remontin aloitusta kysymään Awillakselta valvontaa, siellä joku henkilö vastasi, että asia ok,homma hoituu. Kun pariin päivään ei kuulunut mitään, tämä samainen henkilö sanoi, että hän odottaa jotain henkilöä kesälomalta, ei sitten muistanut minulle sanoa, ettei itse pysty suorittamaan sitä. Meni lennosta vaihtoon toiseen remontinvalvontafirmaan, että pitkään valmisteltu remontti pääsi vihdoin alkamaan.
Isännöitsijäharjoittelija Ijäs -Laamanen laski remontin jälkeen väärin vesieristekorvaukset, sai puhelinohjausta useamman puhelun verran, laskelma silti väärin remontin maksajalle eli 300 euroa liian vähän. Silti Istston lasku vesieristelaskun laadinnasta oli noin 200 euroa sisältäen mm.puhelinneuvotteluja, laskelman laatimista, 7 euron laskutuslisän-asiakkaalle tarjottava aina halvin laskutusmuoto eli
esimerkiksi sähköinen verkkolasku. Paljon epäselvyyksiä ja ammattitaidottomuutta toiminnassa, koko ajan valvottava tekemisiä. En ole ollut valitsemassa tätä kokematonta toimistoa taloyhtiöön jolta puuttuu oikea osaaminen. Älkää ottako tällaisia tekijöitä taloyhtiöönne.
Jo nettisivut ovat niin puutteelliset eikä minkäänlaista informaatiota tai yhteystietoja ei löydy kuin pelkkä kasvoton asiakaspalvelunumero, reilu firma laittaa reilusti yhteystiedot. Lisäksi sivuilla mainostetaan vuodelta 2015 olevaa jotain asiakaskuuntelututkimusta, nykyaikana noin vanhoja asioita ei edes mainosteta vaan asiakastyytyväisyyttä mitataan pikkasen tiheämpään tahtiin.
Taloyhtiö valitsi tarjouskilpailun jälkeen Awillaksen tekemään kuntokartoituksen. Tästä 2018 tehdystä kuntokartoituksesta ei ole tullut mitään kirjallista tietoa. Kevään yhtiökokouksen pöytäkirja näytti vajaalta, tietoja puuttui, allekirjoitukset puuttui, osia poistettu.
Aarre Isännöinti poisti tämän arvostelun FB-sivuiltaan, kertonee jotain.Jatkotoimia on tulossa. Aarteen tilinpäätöstätietoja kannattaa katsella netistä nyt ja vuodenvaihteessa. Viime vuonna tehdystä kuntokartoituksesta ei annettu tietoa yhtiökokouksessa.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Jäätävä epävarmuus

        Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko
        Ikävä
        85
        2330
      2. Ainakin hän on elossa

        ehdin jo huolestua.
        Ikävä
        43
        1910
      3. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

        Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
        Haapavesi
        79
        1708
      4. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

        Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
        Ikävä
        76
        1466
      5. Pitsaa selliiä

        Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon
        Kuhmo
        26
        1244
      6. Tiedätkö et olet

        Ärsyttävän hyvännäköinen.
        Ikävä
        48
        1233
      7. Mitä hellittelynimiä

        Sinulla on kaivatustasi?
        Ikävä
        77
        1211
      8. Nyt tiedän

        Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
        Sysmä
        44
        1169
      9. Mitä meille oikein

        Tapahtuu vai tapahtuuko mitään?
        Ikävä
        59
        1101
      10. Olet vain kiltimpi

        Ja rauhallisempi ja rakastavampi. Se vetoaa
        Ikävä
        48
        1098
      Aihe