Mikä on riittävä yöuni ja tarvitsemmeko yhtäjaksoisen 7-8 tunnin yöunen ?

Anonyymi

Melatoniinin tuotannon heiketessä iän myötä yöuni lyhenee.
Joissakin tutkimuksissa on noussut ajatus, että yhtenäinen pitkä yöuni on suhteellisen uusi keksintö ihmislajin pitkässä historiassa.

Ennen katuvalaistuksen yleistymistä kaupungeissa nukuttiin kahdessa jaksossa. Nukkumaan mentiin suhteellisen pian sen jälkeen kun tuli pimeää.
Noin neljän tunnin jälkeen herättiin tunniksi ja jatkettiin nukkumista noin neljä tuntia.

Amerikkalainen professori A. Roger Ekirch on tehnyt parikymmentä vuotta tutkimusta "yöajan historiasta".

Esi-isämme nukkuivat pienissä pätkissä niin, että osa joukosta oli aina vahtimassa laumaa ja sen turvallisuutta. Nykyään on vallalla yhtenäisen pitkän unen terveellisyyden korostus ja merkitys.

Olosuhteet ovat nykyään erilaiset eikä työelämän aikana vaihtoehtoja ole,
on nukuttava silloin kun on tilaisuus,
mutta kannattaako eläkeläisen huolestua kovasti, jos ei nuku pitkää yöunta,
koska voi nukkua lisää, koska voi nukkua niin pitkään kuin nukuttaa.

Kannattako ottaa stressiä lyhyistä yöunistaan ?
Nukummeko me välttämättä huonosti,
jos emme nuku yhtäsoittoa 7-8 tuntia ?

Itse tunnen olevani vähän pökkerössä aamupäivän, kun nukun "pätkäunta"
ja vain 4-6 tuntia yössä, enkä saa unta päivällä,
mutta lukemani kirjoitukset hieman helpottivat pitkän nukkumisen "pakkoa",
joka "vaatimus" itse asiassa huonontaa etukäteen yöunta ja unenpäästä kiinni saamista.

Nukutko sinä hyvin ja pitkään ?
Ovatko yöunesi levolliset ja rentouttavat vai yhtä "pyörimistä" ?
Onko kellään tepsiviä keinoja parantaa yöunta.

Nimim. Kaikki yleisimmät keinot ja ohjeet on jo kokeiltu

9

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muistan sellaistakin tutkimusta nähneeni jossain, että unen sykli kestää kolme-neljä tuntia ja se on virkistävintä, kun nukkuu koko syklin.
      Jos yhteensä nukkuu pitkään, mutta heräilee tämän tästä, ei virkisty kuitenkaan.
      Muutenkin on ollut myös sellaista tutkimusta, että liian pitkät unetkaan eivät ole hyväksi.
      Itse nukun noin 6-8 tuntia herään kerran pari tavallisesti. Joskus saattaa olla huononpikin yö välissä, sitten yleensä seuraavana nukun pidenpään.
      Tuota melatoniiniahan saa nykyään purkistakin.
      Juuri luin sellaista, että magnesium-voide varsinkin jalkoihin ja hartioihin siveltynä illalla, rentouttaa niin, että yöunikin paranee.
      Kokemusta ei ole itsellä.

    • Anonyymi

      Kahdessa jaksossa nukkuminen on mielenkiintoinen näkemys,
      voisiko se tosiaan olla ihmisellä ikivanhaa perintöä geeneissä.
      Totta tai ei, mutta ennen minäkin heräsin kerran yössä ja jatkoin nukkumista aamuun.

      Ajattelin, että eläkkeelläpä saa nukkua tarpeeksi, mutta toisin kävi.
      Ei meinaa saada unta ja herää aikaisin.
      Vähäuniselle tai katkonaista unta nukkuvalle,
      ei ole löydetty pysyviä apukeinoja,
      ei kaikille auta melatoniinin syöminen ja nukahtamislääkkeet ovat "kemiallinen nuijannukutus", joihin koukuttuu ja jotka pilaavat koko unen pitkällä juoksulla.

      Jos ihmisellä olisi luontainen taipumus nukkua kahdessa jaksossa
      niin minulta on ikääntyessä jäänyt pois se ensimmäinen jakso.
      Nukun vain aamuyöllä.
      Onkohan kellään samanlaista ongelmaa.
      Jotkut taas heräävät aikaisin 1-2 välilläkin, eivätkä saa sen jälkeen enää unta.
      Onnekkaat nukahtavat heti kun päänsä tyynyyn saavat ja nukkuvat aamuun.
      Miten siihen tilaan pääsisi ?

      • Varmaan aika yksilöllistä tuokin. Itse olen huomannut ikääntyessäni unen olevan yhtäjaksoista n. 4 tuntia, jolloin herään joko unen näkemiseen tai WC käynnille.
        Virkeä olo saa oleilemaan ylhäällä pari tuntiakin, ja sitten maistuu uni jälleen.
        Jos ei uni jostakin syystä tule, kompensoituu se nukahtamisena päivällä tv tuolissa.
        En edes koe ongelmana niitä vähäunisia öitä, kun enimmäkseen nukun kuitenkin yhteensä 6 tuntia yössä.


    • Anonyymi

      Yöunet menivät läheisten menetysten myötä.
      Saatan nukahtaa vähäksi aikaa
      ns. nukahtamislääkkeen otettuani.
      Tuntuu, että pää pamahtaa kohta halki ja sydänoireet lisääntyvät,
      koska unen on tarkoitus antaa lepo ja palautuminen elimistölle,
      sydämelle, aivoille, kaikelle.
      Eräs lääkäri neuvoi ottamaan melatoniinia nukahtamispillerin kanssa.
      Se teki hirveän olon.
      Luinkin myöhemmin,
      että synteettiset unilääkkeet ja melatoniini yhdessä tekevät
      50%:lle ihmisistä haittavaikutuksia, ei sovi ollenkaan.
      Jompi kumpi, mutta ei molempia.
      Minua ei auta yhtään pelkkä melatoniini ja
      vaikka sanotaan, että sillä ei ole sivu- tai haittavaikutuksia,
      siitä tulee kummallinen olo aamupäivällä,
      huimaa ja niinkuin olisi lievästi huumattu.

      Pimeä vuodenaika auttaa nukkumaan vähän paremmin.
      Olenkin alkanut pitää talviajasta sen rauhoittavan pimeyden takia.

      Unitutkimus on ehkä vasta alullaan, ja niin moni asia vaikuttaa uneen.
      Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi antanee paremman unen.

    • Anonyymi

      Vaihtelee. Iltajuomisesta riippuen herään kerran yössä hiekkalaatikolle pari, kolme kertaa viikossa.
      Aamupäivän fyysisestä kuormituksesta riippuen vedän parhaimmillani 9:n tunnin yhtäjaksoiset unet mutta harvoin. Yleisimmin 7,5h - 8h mutta muutamana aamuyönä havahdun välillä rakon tyhjennykseen.
      Ilkeintä on herääminen josku 6:n tienoissa. Uni on hieman vajaa 7h:n luokkaa eikä aina pysty nukahtamaan uudelleen.
      Takavuosien päiväunet olen jättänyt pois.

    • Anonyymi

      Kyllä suututtaa jatkuvat kirjoitukset, ohjeet, painostamiset ja syyllistykset, miten pitäisi elää säännöllisesti, tehdä määrätyt iltarutiinit, että nukkuisi pitkän yhtäjaksoisen yöunen. Ja jos ei nuku niin siitä ei hyvää seuraa aivoille eikä keskivartalorasvan kertymiselle eikä diabetekselle.
      En usko. Siinähän kaventuu elämä.
      Olen aina nukkunut huonosti, pari pidempää yötä mutta yleensä yöt pätkinä. Nousen ja keitän kahvit, katson ohjelmia, kirjoittelen tällä palstalla tai jollakin muulla, jos joku asia on mielessä ja luen. Olen kohtalaisen aktiivinen ja saan tehdyksi sen mitä suunnittelinkin tekeväni - no lähes - jos en, se ei johdu unen puutteesta.
      Olen mieluusti esi-isä-alku-asukas ja nukun kun on sopiva aika vaikkei mitään tarvitse vartioidakaan.

      • Silloin on nukkunut tarpeeksi, kun tuntee itsensä virkeäksi.


    • Anonyymi

      Olen ollut eläkkeellä 8vuotta ja nyt siis 73v rouvashenkilö. Hommat ei paljon rasita, joten tarpeeksi pitkät lenkit , salilla ja jumpassa käynti auttaa. Viikossa nukun muutamina öinä tosi vähän. Sitten taas päivällä kunnon pitkä kävelylenkki ja seuraavana yönä riittää unta paljon , siis herään nyt kaamoskautena n 10.30 . En ole koskaan päivisin väsynyt.

      MELATONIINIA kokeilin, tuli heti ensimmäisinä öinä lavan seudut kipeiksi, siis pintakipua lihaksiin. Eipä auttanut nukkumiseen . Olen joskus testannut diapamia ja aivan samanlaiset yläselkä -(lapa) vaivat niistä tuli. Ei kiitos, kumpaakaan.

      • Anonyymi

        Harmittaa ,,,
        joudun käyttämään imovaanea nukahtamiseen,
        puolitan pillerin ,
        puolikkaalla saa nukkua melkein koko yön
        välillä kerran ainaki pitää käydä wc:ssä

        parree olisi jos ei tarvis käyttää mitään nukkumiseen,
        mutttt ei onnistu,,,


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      90
      8416
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      42
      4738
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4391
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      45
      2615
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      98
      1478
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1296
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1246
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1152
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1150
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      167
      1090
    Aihe