Naapurit ei oo koskaan valittanut ja alkuaikoina
(koiran olessa pentu) kysyin usein sen haukunnasta. Ei häirinnyt eli ei siis haukkunut.
Testasin sitä usein itse mekastelemalla käytävässä ennen sisälle menoa töistä tultaessa. Kun avasin oven, niin sieltä makkarin lattialta se vääntäityi ylös. Nukkuu siis yksin ollessaan.
Tiedän sen silti haukkuvan postinjakajalle päivällä. Sehän on niin kauhee ryminä joka luukusta kuuluu. Haukkuu silloinkin kun me olemme kotona ppostille. Onhan se yhdennäköistä tunkeilua meidän eli koiruuden kotiin. Murisee hyvin hiljaa lehdenjakajalle neljältä aamulla. Ei häiritse ketään, harvoin siihen edes itse herään.
Meidän koira oli niin fiksu ja ihana että herätti meidät keskiyöllä kun haistoi naapurin rapun olevan tulessa. Pelasti savumyrkytykseltä.
Ei saa siis yleistää kaikkien koirien käytöstä kerrostaloissa!
Minun koirani nauttii tuijottaessaan parvekkeelta lasten leikkejä ja ohikulkijoita ihmetellessään.

Vastaukset 12
Vanhimmat
..koska jokainen koirakin on yksilö. Jopa samassa pentueessa on eri tavalla ääniin ja ärsykkeisiin reagoivia.
tällä sivulla, ettekö juntit osaa keskittää näitä juttujanne? Typerää sivunvieritystä.
Miten tuo koirien yksilöiminen noin niinkuin käytännössä toimii?
..on koiratkin yksilöitä. Esim toinen voi luonnostaan haukkua ja remuta enemmän, toinen ei juuri ollenkaan, vaikka saman pentueen koiria. Sitäkö halusit täsmentää?
ees viitsit avata jutun kun otsikko jo kertoo tarinasta paljon.
että aikoinaan kotimurtoja tekevät veljekset tuossa naapurissa antoivat ohjeen, että koiran haukkumisesta tiesi asunnon tyhjäksi.
Kun koira haukkuu niin tietää sen ikävöivän isäntää. Ei se teidän koira hauku, kun kuulee ja haistaa teidän liikkuvan alueella mutta kun auto lähtee tai ulkoovi sulkeutuu on se merkki koiralle alkavasta odotuksesta.
Pidän koirista, mutten kerrostalossa.
Koirat kuuluvat omakotitaloon, jossa niitten haukunta/vingunta/uikutus/jäkätys ei häiritse niin paljon muita.
Kyllä ainakin tässä kerrostalossa kuuluu kovaääninen juttelukin (luojan kiitos sitä on yleensä vai viikonloppuisin pikkutunneilla) naapurista, saatika sitten kimakka piskin uikutus.
Tämä karvakuono ei hauku jatkuvasti, uikuttaa silloin tällöin, mutta tosi ikävän kovaa. Uikutus alkaa aamulla. Ilmeisesti silloin, kun omistaja ei ole paikalla... En tunne omistajaa.
Onko ihmisten pakko pitää kerrostalossa koiria?
Varsinkin uikuttavia?
Minulla menee hermot. Etenkin kun en ole tässä vuokralla vaan omistan tämän asunnon.
oma lapsesi olisi uikuttava!! Muuttaisithan HETI omakotitaloon. Kakarat enemmän meteliä pitävät!
Mitä ne lapset tähän kuuluu. Lapsi on ihminen, koira on eläin. Itsellä ei ole kumpiakaan, mutta voin kertoa että en ole koskaan kuullut lasten haukkuvan tai ulvovan niin että se kuuluu koko talon läpi, koiran kuulen päivittäin tässä talossa. Eikä lapset kuseskele rapun eteen eikä hissiin. Koirat eivät kuulu kerrostaloon.
no jaa, kyllä meidän talossa lapset pissii rappuun ja hissiin ja vielä avaavat pyöräkellarin oven ja menevät sinne pissille. Sitä ei kai koirat tee?
Minulla on ollut lapsia ja olen asunut sekä kerrostalossa että omakotitalossa.
Minulla on ollut myös koira mutta vain omakotitalossa.
Sekä lapset ja koirat tulee opettaa niin, ettei niistä ole tarpeetonta kiusaa naapureille.
Koirat ovat siinä suhteessa arvaamattomampia, että ne eivät aina opi tavoille. Ja koirat jätetään yleensä pitkiksikin ajoiksi yksin (ainakin tämä korviinkäypä tapaus tunnutaan jätettävän!)
Harvapa pieniä lapsiaan jättää itsekseen huutamaan, vai mitä? Isommat ovat yksin, mutta ovat oppineet käyttäytymään.
En ole koskaan häiriintynyt lasten äänistä. Mutta tämän naapurin koiran lähestulkoon jatkuva hermoonkäyvän kovaääninen uikutus menee läpi seinien ja kattojen ja lattioiden. Korvatulppiakaan ei ole kiva aina käyttää. Haluaisi elää normaalia elämää.
On lapset ja koirat kuitenkin vähän eri asia, sanot mitä sanot. :)
jo pentuna haukkumaan vieraita, jos aina kun ovikello esim soi ja ihmiset alkaa kovan hössötyksen siitä että kuka siellä nyt on ja kuka menee avaamaan. Se huomaa että ovikellon sointi pitää reakoida aina.