Pelon ilmapiiri

Hämeenlinnan kaupungin työntekijät pelkäävät selvästi kertoa muunmuassa Nummen koulun kurjista olosuhteista koston pelossa. Näin toimii siis Hämeenlinnan kaupungin poliittinen johto.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itsekin pelkään, en uskalla edes kirjoittaa mitään. Pelkään kostoa. Enkä ole kaupungin työntekijä.

Äänestä
  • Minäkin pelkään kertoa, että Hämeenlinnan hallintoa pitää karsia reilusti eli toinen kaupunginjohtajista pois ja Patalappu heti vaihtoon kun se on vaan mahdollista. Samoin kaupunginyhtiöistä esim. täysin ylipaisutetusta Linnan Kehityksestä porukkaa pois vapaille työmarkkinoille, 10 henkilöä olisi varmaan ihan maksimi määrä puuhastelemaan niitä näitä Hämeenlinnan kokoisessa pikkukaupungissa. Kaupungin pysäköintiyhtiön henkilöstö eli ne muutamat myös hakemaan oikeita töitä vapailta työmarkkinoilta ja yhtiön muutamat työtehtävät oto-töinä jollekin kaupungin toimistolle, jossa ymmärretään edes jotenkin ainaisten tappioiden kirjaaminen kirjanpitoon. Jo näillä pienillä toimenpiteillä kaupungin tervehdyttämiselle annetaan edes jonkinlainen talouden tervehdyttämisen yrittämisen suunta

    Äänestä

Maahanmuuttajille pitäisi ehkä uskaltaa vihjaista, että täällä voi joutua hankalan systemaattisen hyväksikäytön kohteeksi - kyse on kuitenkin organisoidusta ihmiskaupasta eli puolueiden tienausmekanismista.

Ehkä on jo vihjaistukin, koska katukuvassa heitä näkee nykyään vähemmän. Tosin kaikkia muitakin näkee nykyään jo vähemmän katukuvassa.

Äänestä
  • Jo pelkästään konsulttien käytön lopettaminen erilaisiin puuhasteluhankkeisiin tekee vuositasolla jo merkittävän säästön mutta jos kaupungilla on tosiaan niin tumppuja työntekijöitä, että eivät itse osaa yhtään mitään niin silloinhan konsulttien käyttö on jollain lailla perusteltua. Ja kyllähän konsulteille aina helppo raha kelpaa ja se otetaan sieltä mistä se on helposti saatavissa.

    Äänestä

Taitaa tässä kaupungissa asiat maksaa jo vähän muutakin kuin vain rahaa.

Äänestä
  • Kyllä ja jos on joillekin aikoinaan jotain luvattu niin se vastikkeellinen lupaus on kyllä syytä pitää, koska muuten voi oma jakkara lähteä alta aikas nopsastikin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ja jos on joillekin aikoinaan jotain luvattu niin se vastikkeellinen lupaus on kyllä syytä pitää, koska muuten voi oma jakkara lähteä alta aikas nopsastikin.

    Kyllä täällä voi puuhailla melkein vaikka mitä niin ei se vaikuta omaan asemaan mitään. Ja aina pääsee pakoon johonkin pasianssivirkaan, jos joku kämmi menee liian pieleen että pitää uusia kuvioita

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä täällä voi puuhailla melkein vaikka mitä niin ei se vaikuta omaan asemaan mitään. Ja aina pääsee pakoon johonkin pasianssivirkaan, jos joku kämmi menee liian pieleen että pitää uusia kuvioita

    niin, mutta parkkisakot ja liikennekamerat toimii. rahaa tulloo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hämeenlinnan kaupungin työntekijät pelkäävät selvästi kertoa muunmuassa Nummen koulun kurjista olosuhteista koston pelossa. Näin toimii siis Hämeenlinnan kaupungin poliittinen johto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu