Nais lääkärin läpikäymänä

Anonyymi

Oli ammattikoulun viimeinen työssäoppis jakson aika. Osaston johtaja käski minun käydä lääkärillämme tarkistettavana ennen lähtöä uuteen ympäristöön. Asettuin odotus salin sohvalle ja pian ovella odotti tuntematon n. 40 rivakan oloinen nainen, "Hei mää oon nyt tullu teidän uudeksi lääkäriksi edeltäneen tilalle", ja jos sopii tekisin sulle vuoden viimeisen tarkistuksen niin ei tarvitse työssä opin jälkeen tulla enää.
"Oletkos ollut miten terveenä?", " Kiitos ihan hyvin", Okei hyvä voimme sitten aloittaa, ensiksi riisu vaatteet ja käy tuohon tutkimus pöydälle, riisuin itseni jättäen toki kalsarit jalkaani, " hyvä mittaan ensin perus mitat kuten yleisestikin", hän punnitsi mittasi ja kävi kaiken tähänkin astiset läpi, Hyvä nyt ole hyvä ja ota alushousut pois niin katson genitaali alueesi,
Riisuttuani kalsarit kuulin kumi hanskojen napsuntaa,
Nyt levitä jalkoja hiukan jotta näyn kivekset ja älä jännitä yhtään niin onnistumme paremmin, hän pursteli ja käänteli kiveksiä sormissaan, Hyvä terveet ovat, mutta sitten penis. Sama toistui kalun kohdalla, "Okei katsotaas sitten erektio", nainen alkoi nopein määrätietoisin vedoin liikutella esinahkaa joka sai kaluni hetkessä nousemaan, hän otti mitan pöydältä ja nopesti otti pituuden, "ohoh onpas melkoinen 17.4 cm eli ihan miehekäs kaveri", ja paksuus 4.6 cm mutta nyt haluaisin ottaa selvää erektion vahvuudesta ja paisuvais kudosten kunnosta penispumppua hyödyntäen?, joten samalla voimme tutkia eturauhasen herkkyyden ja kunnon?. Hän otti tarvike pöydältä liukuvoidetta ja tuon mainitun pumpun, O.k mää nyt voitelen peniksesi ja ohjaan sen tänne pumpun sylinteriin, "tarkoitus olisi tehdä noin 30 min venytys ja samalla tunnustella eturauhanen joten joudun työntämään sormeni sun peppuun",
Nainen ohjasi peniksen pumppuun ja alkoi määrätietoisesti asteittain nostamaan imua sylinteriin, hetken pumpattuuaan hän vaihtoi uudet hanskat,
"Okei nyt se rauhanen se voi tuottaa orgasmin tunteen joten älä pidättele sitä vaan annat asian tapahtua", sillä otan aikaa kauvanko orgasmin tulo kestää?, nainen työnsi sormensa peppuuni ja ja käynnisti sekuntti kellon, sormen liikkeet sai orgasmin tunteen kuin kelaus napista, "Oohh nyt tuleeh", spermaa ryöppysi pumppuun, kas kas onpas arka teidän eturauhanen kun 41 sekunnin työ laukaisi elimen mutta hyvässä kunnossa on, "pumpataan vielä hiukan niin näemme voisiko penis kehittyä tällä menetelmällä?" Nainen pumppasi hiukan mutta lopetti huomattuaan peppuni kohonneen kivusta,
Nyt jos kestäisit pari min. niin alan laskea imua", Kun lopulta pumppu otettiin pois nainen otti mitan uudelleen ja pyyhki sperman kaluni ympäriltä. Hyvä penis kasvoi vielä pituuttaan 18.3 cm mutta paksuus säilyi alkuperäis mitassaan ja paisuvaiskudoskin näytti terveeltä, "ennen kuin lopetamme haluaisin ottaa muutaman sperma näytteen tutkittavaksi?", tyydytätkö itseäsi kuinka usein näin lähi aikojen mittapuulla?,
No en useinkaan. Hyvä nyt otan teiltä hiukan eritavoin spermaa joten pyyntöni lisäksi varmistan että pysyt rauhassa toimituksen ajan, näin nosti tutkimuspöydän alta nahka vyöt ja sitoi niillä minut kiinni, sitten hän "puki kondomin päälleni", Nyt sitten suoritan koneellisen lypsyn. Hän otti tarvike kärryn vierelleen jossa oli venus 2000 kone joka stimuloi minut orgasmiin, Sit lääkäri voiteli kaluni asettaen sen stimuloivaan sylinteriin
Okei "tää alkaa supistella ja hyppiä tossa peniksen ympärillä" joten rentoudu ja nauti tulevasta ku olisi tarkoitus saada sieltä 2 näytettä. Kone teki työtä toivottua ja se alkoi supistellen lypsää minun kalua samalla kun nainen sääti lypsyn nopeutta hiljaa yhä kovemmalle, tunsin olevani huomattavasti nopeammin kuin käsin orgasmin kynnyksellä, mutta kun laukesin koneppa ei lopettanut työtään, hetken supisteltuaan lääkärini nosti sykkivän putken pois peniksen yltä ja vaihtoi kondomin, "Jaksatko vielä antaa toisenkin vai ottaako kone väkisin?" , anna lypsää vain kyl mää kestän, mutta tätä ennen lääkäri halusi nähdä miten penis johtaa sähköä?, hän asettele sähkö elektrodi johtoja kiveksiin ja peniksen juureen venuksen seuraksi, mää pyydän anteeksi näin edeltä mut tää voi tuntua kivuliaalta, "tunsin kuinka sähköisku tuli kiveksiin joka toistui useasti sähkö ja lypsykone veivät välittömästi valtavaan orgasmiin", noin se olisi siinä, poistettuaan sähkö johdot sekä venuksen hän otti kondomin pois ja aukaisi vyöt, näin nyt olet vapaa mut mää kirjotan tänne kesälle uuden tapaamis ajan niin kuulet tulokset. Katsotaan sitten kun ei ole kiire hiukan enemmän peniksisi toimivuutta..

2

7095

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oo ei paha mielestäni jopa kiihoittava luettaviudeltaan, pieniä virheitä on tekstissä mutta enpä ala arvosteleen

    • Anonyymi

      Näinpä olispa kiva ku kirjoitat jatkoa, mitä tuleva tarinasi kpitää sisällään uudelle varatulle ajalle..

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      39
      10563
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      126
      10132
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      21
      7921
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6334
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      30
      4902
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      55
      4727
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      117
      4066
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      124
      3423
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      62
      3137
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      221
      3060
    Aihe