Kittilä...!!!

Tällä palstalla monenmoista selviää koskien rakkautta Pattayaan.
44539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

En ota kantaa oletko Kittilässä vai et, mutta minä olen ollut siellä neljästi. Kaksi kertaa Muay Thai leireillä nuorena miehenä 3kk per kerta, lomalla kaverin kanssa kerran ja exän kanssa häämatkan yhtenä etappina aikoinaan.

Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa Kittilästä. Aitoja ihmisiä eikä kukaan tuijota farangin perään. Kusettamisesta ei ole merkkejä vaan farangi ja thai ovat samanarvoisia asiakkaita kaikkialla. 

Tykkään myös pohjoisen landscapesta, eli kukkuloista, vuorista, joista, putouksista ja kuumista lähteistä, mutta nyt kun kirjoitan tätä 40 x nimimerkilläni, niin jäin pohtimaan, enkö ollut nyrkkeilijä myös nimimerkilläni vuodesta 2010.

No meneehän sitä sekaisin näissä nimimerkeissä, kun yksin tätä palstaa pidän pystyssä.

Äänestä

lerpuusi sekoilee taas keskenään ja joulu tulee

Äänestä
  • Yksinkö hällä palstan pystyssä pito ollen nakaten?

    Äänestä

Kyllä Kittilän thait ovat arvokkaampia.

Net on rikkaampia ko yksikään Lannan maan sälli.

Sinavateja eivät tenuvateja.

Siis Jinlukin ja Thaksinin porukoita, saivat AIS-GMS myynnistä 60 miljardia euroa, vohkiva valtiolta moninkertaisen mokoman. Siinä jopa suhnan pirtukaupalla rikastuneet suvut ovat kepheitä ko nämät näyttää pussiaan.

Äänestä
  • Mitä Levillä tapahtuu,

    jää Leville,

    tahi valtakunnanoikeuteen.

    Santtu kertoo olevansa paikallisia nokkamiehiä, voisi vähän avata tätä Kittilä-sotkua. Niin olen ymmärtänyt, että Itävaltalainen raha ja kateus, se on syynä tuohon Kittilä-käräjöintiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä Levillä tapahtuu,

    jää Leville,

    tahi valtakunnanoikeuteen.

    Santtu kertoo olevansa paikallisia nokkamiehiä, voisi vähän avata tätä Kittilä-sotkua. Niin olen ymmärtänyt, että Itävaltalainen raha ja kateus, se on syynä tuohon Kittilä-käräjöintiin.

    ainut järki on taas Jullilla, julmetulla Pattayan pojalla:

    https://www.kuukkeli.com/neo/8/julli/p1.jpg

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä Levillä tapahtuu,

    jää Leville,

    tahi valtakunnanoikeuteen.

    Santtu kertoo olevansa paikallisia nokkamiehiä, voisi vähän avata tätä Kittilä-sotkua. Niin olen ymmärtänyt, että Itävaltalainen raha ja kateus, se on syynä tuohon Kittilä-käräjöintiin.

    ei tuossa ole thiakkujen rahat taustalla, kyllä se on jokin muu, ilmeisesti ammattiliittojen ja veronmaksajain rahat sekä arkadian vallanhimot

    Äänestä

  • Se on tarkoituskin jonka viimeisessä kappaleessa mainitsit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on tarkoituskin jonka viimeisessä kappaleessa mainitsit.

    Hupsista... taas on viesti poistunut... mitä siinä viimeisessä kappaleessa mainittiin..?

    Äänestä

  • No huh huh ja olipas siinä pitkä viimeinen kappale ollen.

    Äänestä

  • Ilmoitin tämän viestin asiattomana.
    Perusteluni: viesti ei mitenkään liity keskusteluun eikä Pattayan matkailuun.
    Eipä näytä viesti poistuvan, mutta täysin asiallisia viestejä poistuu.

    Äänestä

  • Juu juu ja jep jep ja varmasti kyllä lähtee.

    Äänestä

  • Onko tämä saari Koh Chang?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä Levillä tapahtuu,

    jää Leville,

    tahi valtakunnanoikeuteen.

    Santtu kertoo olevansa paikallisia nokkamiehiä, voisi vähän avata tätä Kittilä-sotkua. Niin olen ymmärtänyt, että Itävaltalainen raha ja kateus, se on syynä tuohon Kittilä-käräjöintiin.

    Käyn kyseisessä paikassa "työkeikkaa" heittämässä jonkun 4-5kk./vuosi ja jollain tavalla on tullut tuota "Kittilä-sotkua" tämän takia seurattua, mutta koska en näe asialla mitään yhteyttä Thaimaan matkailuun, mikä on tämän palstan aihe, niin ei siitä asiasta sen enempää.

    Äänestä

Onkohan "PIIP" tehnyt tämän aloituksen ja heti ensimmäisenä 22:53 kommentoinut aloitustaan jostain toisesta ketjusta kopioimallaan toisen henkilön kirjoituksella?

Äänestä
  • Lerpan purkauksia suoraan Jorvin psykiatriselta. Rähjälerpalta kun ei irtoa ensimmäistäkään tarinaa eikä mielipidettä kun ei ole omaa kokemusta mistään. Viimeisimmät muistikuvansa ovat Jämsän essolta 80 luvun alkupuolelta sorakuormurin kuljettajien tupakkatauolta. Siihen loppui elämäntarinansa.

    Äänestä

  • Tämä tällainen toiminta suomi24 sääntöjen mukaista ollen?

    Äänestä

Patalahti on nykyisin Teboil, kylmäasemana.

Essona Essot liikkuivatkin, esso es !

Äänestä

Kyseessä on tekstinpätkä, jonka perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho osoitti keskustan kansanedustajalle Mikko Kärnälle Twitterissä tiistaina.

Riita liittyy kysymykseen Pohjois-Syyriassa sijaitsevasta al-Holin leiristä, jossa asuu tiettävästi noin 40 suomalaista. Heistä monet ovat lapsia.

Äänestä
  • Sudenpennuista tulee aikuisina susia. Se on nähty Ruotsissa ja Ranskassa. Pian sitä nähdään lisää myös Suomessa. Näillä keppostelijoilla on tapana tuikata tyttöystävät tuleen, jos nämä julkeavat rakkaansa jättää.

    Äänestä

  • OK, mutta mitä vittua tuo tekstinpätkä tekee täällä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    OK, mutta mitä vittua tuo tekstinpätkä tekee täällä?

    Mitä tekemistä Kittilän kaupungilla on Pattayan palstalla. Jos kadehdit Thaimaan yläluokan lomailua Levillä, niin eiköhän joku köyhyyspalsta olisi sinulle, Sika Amalia, paras. Sieltä löydät myös kaltaisiasi.

    Äänestä

Levin prosuista saisi monta reteetä juttua. Toivottavasti joku ammattilainen, vaikkapa Jari Tervo tai Kari Hotakainen innostuu joskus aiheesta.

Äänestä
  • Niinpä, tarina voisi alkaa Kätkän kylästä ja ajoista, josta kertoo Timo K. Mukan upea romaani Maa on Syntinen Laulu.

    Niin, ja näistä ne Kittiläläiset tykkää, mutta eivät halua muitten repostelevan.

    Äänestä

  • Joskus viime vuosikymmenellä olin lasten kanssa Levillä kun suomalaismieheltä katosi carving sukset telineestä. Paikalla oli suuri venäläisseurue ja kaveri tuli suksivuokraamoon (oltiin sovittamassa jotakin siellä lasten kanssa) uhoamaan että varmaan nuo venäläiset vei ne sukset. Käytti sitä rumempaa nimitystä. Vuokraamon kaveri sanoi että ei se kyllä tuo seurue varmaankaan ole. Uhoaja kyseli että miten niin ei ole? Vuokraamon kaveri sanoi että nokun ne osti myymälästä 50 tonnilla just varusteita ja käyppä kattomassa tossa parkkiksella millaisilla autoilla ne tuli että tarviiko niitten varastaa jonkun vanhat sukset?
    Parkkiksella oli autoja parin miljoonan edestä kyseiselle seurueelle kuuluvia.

    Äänestä

Mitä ylipäätään yksikään SIKA AMALIAN aloituksista tekee tällä palstalla, asiaahan niissä ei ole, vain hänen mielikuvitustaan ?

Äänestä

Kuten SUPO onkin jo todennut, Holin suomalaisnaisilla on ollut orjinaan Jesideitä ja heidätkö tuotaisiin tänne jatkamaan tätä toimintaa häh ?

Äänestä
  • Kulmuni ja supo are licking perussuomalaisten aanusta, vain politiikkaa, ei elämää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulmuni ja supo are licking perussuomalaisten aanusta, vain politiikkaa, ei elämää

    siis tulevan pääministeripuolueen, tämä akkahjallitus ei kauaa seiso, vain erektion ajan

    Äänestä

  • Näitä uutisia on ollut joissa turvapaikan Euroopasta saanut jesidityttö kohtaa orjuuttajansa kadulla, kun tämäkin on saanut turvapaikan. Mitään niille ei voi tehdä ja sana sanaa vastaan ei riitä. Yksi oli seurannut tyttöä ja kertonut tämän edelleen olevan omaisuuttaan. Poliisi ei voinut asiaan puuttua. Tuovat lähtömaan sodat ja kauhut tullessaan. Kun heitä on tarpeeksi niin kostojen kierteestä tulee loputon kehä. Siihen ei riitä 50 vuotta että ne riidat on ratkottu. Ne jatkuu sukupolvesta toiseen.

    Äänestä

Hallintotieteiden kandidaatti Sanna Marin ja koko ämmä hjallituskööri on alfanaarassusi lampaan antavassa iltapuvussa, jotka syö Sipilöitä kepuloita iltapalaksi.

Äänestä
  • Mutta vaikuttaa siltä, että Allah Aho vetää nyt naruista, niin Supoa kuin Arkaadiaa.

    Parempi paeta Pattayalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta vaikuttaa siltä, että Allah Aho vetää nyt naruista, niin Supoa kuin Arkaadiaa.

    Parempi paeta Pattayalle.

    Halla-Aho puhuu aina totta ja pelkkää asiaa. Eduskunnan älykkäin ja rehellisin mies jolla myös aivan ylivertainen ulosanti. Kukaan ei pärjää hänelle väittelyssä.

    Äänestä

  • Voisitko nunnukka siirtyä jauhamaan tuota juttuas sinne Kittilän räkälään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisitko nunnukka siirtyä jauhamaan tuota juttuas sinne Kittilän räkälään?

    Maailman rikkain nainen kävi Kittilän räkälässä tänä talvena.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailman rikkain nainen kävi Kittilän räkälässä tänä talvena.

    Ahaa, no nyt ymmärrän miksi Kittilä on aiheena terveen ruumiin omaavalla Pattayan matkailupalstalla.

    Äänestä

Madonna tosiaan kävi maaliskuussa Levillä ja taitaa olla siellä parhaillaan taas.

Kyllä hänen kanssaan olisi kiva tutustua vaikka Palsan kotimuseoon.

Äänestä
  • Pahoittelen, Palsa museo Avoinna: Kesäkuun alusta syyskuun loppuun ti-la klo 12-18

    Mutta jo ulkopuolella käynti kannattaa ja ilahduttaa, siinä on kyltti jossa lukee: NURKKAAN KUSEMINEN SALLITTU !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pahoittelen, Palsa museo Avoinna: Kesäkuun alusta syyskuun loppuun ti-la klo 12-18

    Mutta jo ulkopuolella käynti kannattaa ja ilahduttaa, siinä on kyltti jossa lukee: NURKKAAN KUSEMINEN SALLITTU !

    Muistat väärin, siinä lukee

    - Ovenraosta kuseminen sallittu -

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muistat väärin, siinä lukee

    - Ovenraosta kuseminen sallittu -

    Jos Madonna haluaa, koko kunnanvaltuusto esittelee mielellään Markiisin museon, tuo tänne vain, tarjotaan muikutkin kaupan pääle. Kalle oli myös kova kiljun tekijä, jos vatsa kestää, saa maistaa, usiamman tömpönkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos Madonna haluaa, koko kunnanvaltuusto esittelee mielellään Markiisin museon, tuo tänne vain, tarjotaan muikutkin kaupan pääle. Kalle oli myös kova kiljun tekijä, jos vatsa kestää, saa maistaa, usiamman tömpönkin.

    Kourtney Kardashian vieraili Arctic Tree House -hotellissa Rovaniemellä. Siskonsa Kylie Jenner (maailman nuorin selfmade miljardööri) aikoo matkata myös Lappiin tänä talvena kun siskonsa niin paljon sitä hehkutti. Pääsee kiertelemään mestoja joita maailman rikkain mies senssu aina kutsuu räkälöiksi ja hotelleja lääviksi. Tuo positiivari miljardööri siis.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kourtney Kardashian vieraili Arctic Tree House -hotellissa Rovaniemellä. Siskonsa Kylie Jenner (maailman nuorin selfmade miljardööri) aikoo matkata myös Lappiin tänä talvena kun siskonsa niin paljon sitä hehkutti. Pääsee kiertelemään mestoja joita maailman rikkain mies senssu aina kutsuu räkälöiksi ja hotelleja lääviksi. Tuo positiivari miljardööri siis.

    Taidatko olla nyt hieman kuksakateellinen kun mielikuvituksesi taas valloilleen päästit?

    Äänestä


Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tällä palstalla monenmoista selviää koskien rakkautta Pattayaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu