tervehtiminen

oi on yleinen tervehdys,mutta jos sanoo esimerkiksi huomenta tai päivää,ei saa mitään vastausta tai katse on kuin happomurhaajalla,onko sitä jotenki vaikea tervehehtiä.nuoret kävelee kuulokkeet päässä ja pojilla on hupparit niin syvällä päässä,etteivät näe sivulta tulevia autoja,ja toikkaroivat suojatielle luulevansa olevat suojassa.Herätkää itse rakennatte tulevaisuutenne,eikä politikot,ne vain lupaavat,mitkä niiden lupaukset on toteutuneet?
5130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei kai nyt Suomessa vieraita tervehditä!

Äänestä

Ei kai nyt forssalainen. Välillä tuntuu, että forssalaiset osaa suomeakaan vaikka yrittäisi kuinka selväsanaisesti kommunikoida. Mutta ei ne osaa ulkomaankieliäkään, eivät ainakaan vastaa. Jos yrittää Forssan murteella, niin siihenkin on vastauksena jäätävä hiljaisuus. Muuta sitten muualle jos ei kelpaa. Niinpä juurikin.

Äänestä

Sehän taitaa olla kansallinen luonteenpiirre ettei tervehditä. En oikein itsekään ole sillä kannalla, että vähänkään vieraampia tervehditään, ainkaan missään kadulla.
Mikä sitten olisi se sopiva tapa kulloinkin eli milloin puhumalla, milloin nyökkäämällä tai sitten näiden yhdistelmällä, kuten jotkut tekee. Kuulemma sitten mm. Jyrki Kataisen suosima ns. ylösnyökkäys on ylimielisen ihmisen merkki.

Silmiin pistävän moni kävelee tosiaan huppu päässä ja/tai luurit korvilla sekä vielä kännykkä kädessä. Joskus syynä on sairaudet mutta tämä lienee enempi kulttuuria. Tämä on liikenteessä tosi vaarallista ja useamman ihmisen yli olisin ajanut ilman tilannevalppautta ja hyviä refleksejä!

lajijasuris

Äänestä

Huppu päässä on niin hurjan terveellistä. Mullakin on kaikki vaatteet hupullisia, paitsi juhlapaidat.
Huppu on niin hurjan hyvä, on se hyvä hupullisen talvitakin allakin, neuletakin huppu lämmittää niskaa.

Äänestä

Kysyisin vielä aloittajalta, tarkoitatko sitä, että kadulla tai muuten ulkona pitäsi tervehtiä vastaantulijoita?
Eräs tuttavani sanoi tekevänsä näin käydessään kävelyllä. Tehkööt miten tekee, mutta minusta se on outoa enkä tee näin. Joskus näin käy vähän yllättäenkin ja vastaan "automaattisesti" jos edes ehdin reagoida riippuen vireydestä. Luultavasti kyseessä on joku vanha tai satunnaistuttu muttei ite vaan tunnista siinä hetkessä eikä saa aikaiseksi kertoa tätä. Naapurit, satunnaistutut tai sitten kaupoissa yms. pitäisi tervehtiä noin periaatteessa.

Mutta itselle nuo tarkoittaa vain tapakulttuuria eikä osoita hyvää/huonoa käytöstä, sillä se osoitetaan aivan muulla tavoin, joista tärkein on se ettei suolleta tarkoituksellisia loukkauksia. Minusta on muutenkin hienoa, kun pikkuhiljaa herätään miettimään jonkun joskus "keksimän" tapakulttuurin pakkomielteistä noudattamista tilanteessa kuin tilanteessa. Tietyt tavat ja perinteet mutta tarkoituksenmukaisella tavalla.

lajijasuris

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

oi on yleinen tervehdys,mutta jos sanoo esimerkiksi huomenta tai päivää,ei saa mitään vastausta tai katse on kuin happomurhaajalla,onko sitä jotenki vaikea tervehehtiä.nuoret kävelee kuulokkeet päässä ja pojilla on hupparit niin syvällä päässä,etteivät näe sivulta tulevia autoja,ja toikkaroivat suojatielle luulevansa olevat suojassa.Herätkää itse rakennatte tulevaisuutenne,eikä politikot,ne vain lupaavat,mitkä niiden lupaukset on toteutuneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu